Korona-arki Kroatiassa: Paketti saapui Suomesta ja virus Ruotsista

Alakerrassa jollakin on nokkahuilu tai joku kukkopilli nyt kuitenkin. En ole nähnyt mutta kuulen kyllä. Sävelkulku ei ole parissa päivässä kehittynyt merkittävästi, mutta sinnikkyyttä riittää. Jään siis odottamaan jotakin tunnistettavaa melodiaa tai vaihtoehtoisesti sinnikkyyden sammumista.

Eilen paikallinen Posti-Pate toi reissussa aikalailla rähjääntyneen paketin eikä ihme, olihan se reissu näköjään kestänyt kolme viikkoa välillä Helsinki – Podstrana. Toisaalta, saimme pari päivää sitten kirjeen tuolta hieman pohjoisemmasta Kroatiasta ja senkin kulku kesti saman kolme viikkoa. Eli ei se matkan mitta vaan täkäläisen postisysteemin kiemuraiset koronakoukerot. Sanottakoon, että nopeimmillaan posti Suomesta on saavuttanut meidät neljässä päivässä, pisimpään väliä kulki vuosi sitten siskoni lähettämä kirje neljän viikon ajan. Eilinen paketti piti sisällään lukuliitteeseen käärityt littaan menneet, mutta sisältönsä säilyttäneet kuivahiivapaketit, jotka ihana kälyni oli minulle lähettänyt kuultuaan haasteistani löytää hiivaa täältä tyhjäksi ostetuista hyllyistä. Kiitos vielä kerran, kylläpä nousi sämpylätaikina komeasti ja uunista tuli niin pehmeitä ja meheviä leipäpalleroita että. Vinkkinä muuten, että kokeilkaapa laittaa sämpylätaikinaan vähän kuivattua sipulia, sitä mitä hodareihinkin sirotellaan. Antaa tosi hyvän maun ja pehmenee leivässä niin, ettei suutuntumaa oikeastaan jää. 

Kroatian korona-arki matelee eteenpäin, maanantaina saavat terassinsa avata kahvilat ja ravintolat sekä ostoskeskukset. Jopa nuo rantaravintelit ovat alkaneet pikkuhiljaa putsailla talven pölyjä ja ilmeisesti suunnittelevat avaamista jos ei nyt vielä maanantaina niin jossakin kohtaa kuitenkin. Viime vuonna aukesivat reippaasti huhtikuun puolella, joten ero on selvä. Selvä on ero myös tuolla rannalla muutenkin. Normaalisti siellä jo moni matkailija lekottelisi auringossa pintaväriä parantelemassa ja hieman arkaillen ehkä pulahtaisi välillä kirkkaan meren vielä hitusen viileään veteen. Vaan nyt puuttuvat ulkomaiset turistit, vähälukuiset rantapäivän viettäjät ovat paikallisia tai täällä enemmän tai vähemmän pysyvästi oleskelevia ulkomaalaisia. Tokihan hekin ehkä sitten mielellään nauttivat virvoittavaa välijuomaa tai lounasta, joten josko riittäisi ravintoloille asiakkaita ainakin jollakin tasolla. Ja kovasti täällä elätellään toivoa ainakin naapurimaiden lomailijoiden saapumisesta jossakin vaiheessa. 

Eiliset päivittäiset tautitapausluvut herättivät täällä melkoista polemiikkia. Pitkään yksinumeroisina pysyneet määrät pomppasivat eilen lukuun 36, kun tapaus Brac lävähti käsiin. Tarina ja virallisetkin tapausselostukset kertovat, että yksi saarelainen oli Splitissa sairaalahoidossa jonkin muun kuin koronan vuoksi. Häntä ei jostain syystä testattu ennen kotiin lähettämistä ja kappas vaan, Covid-19 siellä sitten olikin. Luonnollisesti sairaalasta kotiutunutta kävivät kaikki sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet tervehtimässä ja näin oli uusi viruslinko syntynyt. Nyt mietitään jopa, pitäisikö koko saari asettaa karanteeniin eli kaikki liikenne sinne ja takaisin pysäyttää. Ainakin vielä näyttäisi lautta tuolla merellä kulkevan, joten koittanevat viranomaiset ilmeisesti muutoin saada tuon epidemiapesäkkeen hallintaan. Kyseessä oli kuitenkin terävä muistutus siitä, että tauti on ja pysyy eikä siitä eroon päästä ennen kuin saadaan rokote- tai laumasuoja aikaiseksi. Molemmissa tapauksissa taitanee kestää vielä kotvanen. Vaan millaista tämä elämä onkaan tuon kotvasen kuluessa…? Tänään uusien tapausten määrä oli muuten 15, joista viisi on Ruotsissa työskennelleitä kotiin palanneita heppuja. Että sillä lailla saatiin vähän skandinaavista viruskantaakin tänne. 

Meillä arki on melko koronavapaata siinä mielessä, että tällä erää se aika vähän meihin vaikuttaa. Päästään täällä liikkumaan oikeastaan mitä tarpeen on, miehellä on työnsä puolesta läänienkin välinen kulkulupa eli pääsee vielä laajemmalti kulkemaan. Vappu rytmittää omalta osaltaan etenkin minun päiviäni, pentukoira kun nukkuu vielä useat päikkärit ja niiden jälkeen kipaistaan sitten aina ulkosalla vähintään pisut tekemässä. Hyvin on tuokin homma jo hallussa. Hampaat kokeilevat ihan kaikkea ja niimpä hereillä ollessaan Vappu vaatii aika jatkuvaa valvontaa että ehtii ajoissa estämään suurimmat sekoilut ja tarjoamaan hyväksytympää kohdetta kaluamiselle tai muulle retuuttamiselle. Sama totuus pätee kuin lapsiinkin: jos hereillä oltaessa on liian pitkään liian hiljaista, on aina syytä tarkistaa mitä tällä kertaa on keksitty. Vaan on se silti ihana.

Korona-arki Kroatiassa: Avautuminen jatkuu

Uusi viikko, uudet kuviot. Nimittäin tänään täällä Kroatiassakin edettiin yhteiskunnan avautumisessa koronarajoitusten osalta. Ovensa saivat avata lähikontaktipalvelut kuten kampaamot ja kosmetologit, terveydenhuollon puolella yksityiset praktiikat ja hammaslääkärit pääsivät jälleen hoitamaan potilaitaan. Koulujen osalta on jo aiemmin tehty päätös, että kuun puolessa välissä alaluokat voivat palata pulpettien ääreen.

Lähde www.koronavirus.hr/en

Ihan vanhaan malliin ei tietysti hommia hoideta, pelisäännöt pitää olla mielessä kun vaikkapa parturin penkkiin haluaa istahtaa. Tarvittaessa tartuntaketjut pitää pystyä jäljittämään ja asiakkaat vaikkapa tietyltä päivältä tavoittamaan. Aikaisemmat kevennykset eivät ole tartuntapiikkiä ainakaan vielä aiheuttaneet, tänään taulukossa on viisi uutta tapausta eli käyrä on selvästi palannut takaisin sinne reilun parin kuukauden takaisiin numeroihin. Edelleen on voimassa mm. liikkumisrajoitus läänien välillä ja rajat ovat tietysti aikalailla kiinni, vain oman maan kansalaiset tai oleskeluluvan omaavat pääsevät maahan, hekin kotiarestin kautta ja ilmeisesti kaikki maahan tulevat aletaan nyt lisäksi testaamaan.

Jotenkin tuntuu jännältä, että ainakin nämä viralliset tartunnat saatiin täällä näinkin nopeasti lähes loppumaan. Toki keinotkin olivat rajut, täällä puuttui oikeastaan enää täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Mutta miten tästä nyt sitten voidaan oikeasti edetä? Tätä kysymystä maailmassa pähkäilee aika moni eikä sitä viisasten kivenmurikkaa ole kellään. Turisteja pitäisi jostain saada tuomaan rahaa, niiden mukana tulee ihan varmasti virustakin vaikka miten koitettaisiin asiaa estää. Ja mitä sitten, ollaanko syksyllä siinä tilanteessa että laitetaan taas kaikki kiinni ja ihmiset kotiin talven pitkiksi illoiksi? Tai tuleeko niitä turisteja mistään, edes naapurimaista joihin nyt asian suhteen tunnutaan kaikki toivo laitettavan? Paremmin rahaa tuovat skandinaavit, britit ja saksalaisetkin on lienee tämän sesongin osalta unohdettava. Entä sitten talvella täällä normaalisti pyörivät aasialaiset? Tulevatko ne ollenkaan ja jos olisivat tulossa niin otetaanko vastaan? Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa ja ihmisten mielissä.

Koronasta täysin riippumattomasti meillä opetellaan myös uusia kuvioita. Vappu pistää vähän päiväjärjestystä ja puuhia uusiksi monellakin tapaa, neidin päiväunet rytmittävät etenkin tiettyjä toimintoja kuten vaikkapa silityshommaa ja minun omia vauhdikkaampia ulkoilulenkkejäni. Samalla opetellaan myös tuntemaan toisiamme pikkuhiljaa paremmin. Uusi nimikin alkaa vähitellen herättämään reaktiota ja luoksetuloa kovasti jo harjoitellaan. Kunhan tämä uusi koti on tullut oikein tutuksi, alkaa se yksinoloharjoittelu. Tässä tajuaa taas, miten paljon ja monenlaista aikaisemmat koirat ovat osanneetkaan. Koko lähinaapurusto on pienillä ulkoiluhetkillä saatu lepertelemään ja huokailemaan ihastuksesta, vanhat ukotkin heltyivät vallan hempeilemään tämän Vappu-tytön edessä. Tuo pieni karvainen pallero tuo siis isosti iloa paitsi meille myös muille ja näinä aikoina se on vappupallolta mittaamattoman mainiosti tehty.

Korona-arki Kroatiassa: Vappu tuli ja pysyy

Vappupäivän aamu oli kuin mikä tahansa aamu: lenkille naapurin kanssa, kotiin keittämään puuro. Ei näkynyt ilmapalloja tai serpentiinejä, puuro syötiin sisällä ilman mitään piknikkipuuhasteluja. Vaan pientä väreilyä oli kuitenkin ilmassa. Vappu oli meillä vasta tulossa.

Vappu eli Love Is In The Air Sunshinejack

Rakkaan Tiuku-koiramme poismeno oli kova paikka, mutta me tiesimme sen olevan tulossa. Ajatus koirattomasta elämästä oli mahdoton ja olinkin aloittanut varovaiset selvittelyt paikallisesta russelitarjonnasta. Valitettavasti täällä russeli on vielä rotuna aika vähän harrastettu, tarjolla on monenlaisia enemmän tai vähemmän sekoitemalleja ja valtaosa paperittomia. Varsinaisia kasvattajia on vain muutama. Vastaan tuli mm. yksi vanhempi herrasmies, joka joskus aikoinaan on kasvattanut ihan virallisesti (omien sanojensa mukaan) mutta enää ei viitsi nähdä vaivaa pentujen rekisteröinnin kanssa. Se voisikin olla vähän vaikeaa, koska hän typistää niiden hännät sillä "eihän kukaan pitkähäntäisiä halua." Tämä lausunto yhdistettynä videoon selvästi pelokkaasta, paikallaan kyyhöttävästä pennusta ja raskaan kettingin päässä pihakoirana olevasta emosta päätti keskustelut aika lyhyeen. Jokin miehen toiminnassa alkoi lisäksi tuoda mieleen ainakin jonkinasteisen pentutehtailun piirteitä, viimeisenä kaneettina hän nimittäin yritti vielä tarjota pentua seuraavasta hyvin pian syntyvästä pentueesta, josta voisi sitten jättää yhden pennun hännän typistämättä. Kiitos mutta ei kiitos. Olin jo henkisesti varautunut siihen, että odottelusta voi tulla pitkä. Aloin pitää erittäin mahdollisena pennun hankkimista Suomesta sitten joskus kun sinne taas pääsee käymään. Minulle tärkeää oli pennun sekä fyysinen että henkinen terveys, hyvä ja kodinomainen kasvuympäristö sekä koirien hyvä kohtelu kaikin puolin. Rotuna jackrussellinterrieri oli täysin selvä, olihan niitä jo kaksi kotona ollut.

Sain yllättäen vinkin kasvattajasta tässä samassa läänissä, lähellä Sinjin kaupunkia. Siellä olisi kuuden pennun setti helmikuun lopulla syntyneitä pikkurusseleita. Kaksi tyttöä, neljä pontevaa poikaa. Meille ei sinänsä muuten ollut väliä sukupuolella, mutta olimme ajatelleet tyttöä ihan siitä käytännön syystä, että lähtökohtaisesti pienempänä sen kanssa lentäminen joskus tulevaisuudessa onnistuisi toivottavasti matkustamossa ruuman sijasta kuten Tiukunkin kanssa. Otin yhteyttä kasvattajaan, hän lähetti tietoa pennuista ja niiden vanhemmista tarkkoine sukupuineen kaikkineen. Emme ole hakemassa näyttelytähteä tai jalostuskoiraa, joten varsinaisesti meriiteillä ei ollut väliä vaikka nyt niitä olikin molemmilla vanhemmilla melkoisesti. Vastuullisuudesta kertoi myös se, että pentuja ei myydä tuosta vaan ensimmäiselle rahan tarjoajalle, kasvattaja halusi varmistua tulevien kotien olevan heidän kasvateilleen sopivat ja että tulisimme juttuun koska haluavat olla yhteyksissä jatkossakin ja seurata koiran elämää. Ja tämä on siis erittäin hyvä asia. Muistan aikoinaan Tiukua hankkiessamme, kuinka kasvattajan kanssa käyty keskustelu muistutti lähinnä adoptiohaastattelua ja meillä sentään oli jo siinä vaiheessa kokemusta yhden russelin verran. Nytkin päädyimme visiitille kasvattajan luokse katsomaan pentuja ja tutustumaan puolin ja toisin. Kahvitteluiden ja keskusteluiden päätteeksi läpäisimme onneksi testin ja meille olisi tulossa koira. Love Is In The Air Sunshinejack eli työnimeltään Nala. Tiukun poismenon aiheuttaman surun keskellä alkoi kuplia pieni ilo ja odotus uudesta tassuttelijasta. Vielä piti kuitenkin odottaa monta pitkää päivää.

Ja sitten koitti vappupäivä. Meillä oli miehen kanssa muutama nimivaihtoehto olemassa, mutta olimme ajatelleet odottaa pennun kotiintuloa, jotta voisimme nähdä mikä niistä parhaiten uudelle perheenjäsenelle sitten sopisi. Aloimme kutsua sitä vappupalloksi päivän johdosta. Pennun lisäksi kaupantekijäisiä saimme ison juustokiekon ja paketillisen munia. Molemmat omaa tuotantoa. Ne oli sentään tarkoitettu meille, ei koiralle joka saisi ihan sitä tuttua pentumuonaansa. Kotimatkan pikkuneiti nukkui sylissäni. Reippaasti se uuteen kotiin päästyään sipsutteli pitkin poikin ja leikki uusien lelujensa kanssa joita eivät sisarukset enää olleetkaan pois kiskomassa. Kaikki muut viisi pentua jäivät nimittäin vielä odottelemaan kasvattajan luokse omiin koteihinsa pääsyä, yksi on lähdössä Ranskaan asti joten pitää vähän näitä koronarajoitusten keventymisiäkin siinä ensin odotella.

Vappupallomme hurmasi meidät täysin illan aikana ja kun sitten nimiasiaa tuumimme, ehdotti mieheni pallon poisjättämistä. Se kuulosti ja tuntui täydelliseltä, niin tuli vappupallosta Vappu. Nyt kun sitä on vähän jo ehtinyt makustelemaan, niin onhan tuo pentu ihan selvä Vappu.

Ensimmäinen kova ukkonen on jo koettu, ei mitään reaktiota. Tiukuhan pelkäsi ukkosta ja ilotulituksia aika paljon, joten olen tosi iloinen jos Vappu suhtautuisi niihin rennommin. Rannalla käytiin eilen vähän merta ihmettelemässä, autoiltu on joka päivä pikkaisen. Iloisesti pentu suhtautuu kaikkeen ja kotiutuu koko ajan paremmin. Se osaa rauhoittua nukkumaan, unihan on vielä kovin tärkeää ja sitä riittää. Aina silloin kun ei jahdata omaa häntää, revitä tyhjiä vessapaperirullia tai vinguteta uutta suosikkilelua. Tai juosta muuten vaan. Tai kaivauduta oman pedin alle. Kasvattajan luona sitä on viety ulos tarpeille ja hyvin ollaan siitä jatkettu. Vain yksi pisu on sisälle ensimmäisen illan hämmennyksessä tullut. Tästä alkaa se toivottavasti oikein mittava yhteinen taival. Jos ei ihan ikuinen vappu niin pitkä kuitenkin.

Nyt unille.

Korona-arki Kroatiassa: Vappumeininkiä niin maan viimesen päälle

Ei ole vappusimaa, ei ilmapalloja eikä serpentiiniä. Tippaleipä ei murene eikä ylioppilaslakkikaan nouse päähän iltasella (koska se on ilmeisesti Suomessa kun en sitä mistään löytänyt). Yksikseni vappuaattoa vietän, ei ole edes Tiukua enää sitä kanssani juhlistamassa. Mutta ompa sentään vappukelit kohdallaan, mittari varjossa on tänäänkin kiivennyt lukemaan 24 astetta ja aurinko helottaa taivaalta.

Huomenna tilanne toivottavasti on sentään hieman vapukkaampi, niitä munkkeja pitäisi pakertaa ja mieskin ehkä tulee kotiin niitä syömään. Meillä on myös henkilökohtainen juhlapäivä, 11 vuotta sitten vappupäivänä tapasimme ensimmäisen kerran entisen ukrainalaisen merentutkimusaluksen takakannella. Silloin oli serpentiiniä, ilmapalloja ja taisipa olla sitä juhlajuomaakin. Kyllä nytkin laitan kuplivan jääkaappiin valmiiksi kylmenemään huomista varten. 

Aamupäivä meni terassilla puuhastellessa. Vuokraemännän kanssa veivasimme noita viiniköynnöksen varsia vähän uuteen asemointiin, nehän nousevat tuolta ihan alhaalta aina tänne meidän neljänteen kerrokseen asti. Kun varret oli uudelleen tiukasti sidottu paikoilleen kerros kerrokselta, suoritin samalla oman kerroksemme tukilankojen kiinnittelyn kasvavien köynnösten kiipeilytelineeksi. Lopputuloksena on toivottavasti sitten taas kesän porottavalta auringolta mukavasti varjostava viherseinä osalle parveketta. Hyvin ovat jo alkaneet vanhat varret vihertää joten eiköhän se siitä sitten taas. Lopputuloksena oli aika roskainen terassi, vanhat viinin varret rapisevat käsiteltäessä jonkin verran ja eilisen illan ja yön kova sade oli myös varisuttanut omista kasveistani kaikenmoista pientä sälää. Niimpä suoritin vielä kunnon putsin harjalla hinkaten ja vedellä lotraten. Nyt on siis ulkohuoneemmekin valmiina vastaanottamaan tuleva toukokuu ja huominen juhlapäivä.

Tuleva maanantai tuo täällä taas rajoituskevennyksiä, siitä sitten parin viikon päästä taas höllätään lisää. Tartuntaluvut ovat pysyneet nyt useamman päivän noin 10 uuden molemmin puolin. Tämän päivän numerot julkaistiin juuri ja niiden mukaan maassa ilmeni viimeisen vuorokauden aikana 14 uutta tartuntaa, kokonaisluku on 2076, joista 1348 on parantunut ja 69 menehtynyt. Split-Dalmatian lääni on kiilannut tartuntakärkeen ohi pääkaupunkiseudun, joskin jos tarkastellaan ihan vain kaupunkeja johtaa Zagreb yhä melko reippaasti. Epidemia alkoi Kroatiassa tuolla pohjoisessa ja valui sieltä sitten tänne etelämmäs, tällä hetkellä täällä sitten tartuntoja löytyy enemmän. Saapa siis nähdä kiriikö Split vielä tuolle kyseenalaiselle kaupunkienkin kärkipäikalle. Aika näyttää.

Vaan nyt toivottelen teille kaikille oikein riemukasta kevään juhlaa, tätä vuosikertaa varmasti muistellaan vielä tulevia vappuja vietettäessä, toivokaamme ainakin kovasti että vuosi 2020 jää ainoaksi koronavapuksi. Hip hei!

Korona-arki Kroatiassa: Multamaa, kuokka ja kotirouva

Tänään päivä alkoi reipashenkisellä muutaman tunnin kuokkimisella. Lähdin vuokraemännän ja hänen siskonsa avuksi puutarhahommiin heidän äitinsä talolle, jossa kasvimaan laitto on jäänyt tekemättä äidin ollessa koronaevakossa kotikylässään tuolla sisämaassa. Hikihän siinä hommassa tuli.

Tienpientareen unikot hehkuvat

Naapurin isäntä oli ystävällisesti käynyt edellisenä päivänä puutarhajyrsimellä (eli paikallisesti kutsuttuna traktorilla) pöyhimässä maan ja siitä oli vanhat juurakot sun muut ylimääräiset poistettu. Meidän tehtävänä tänään oli istuttaa tomaatin, paprikan, kurkun, kesäkurpitsan ja munakoison taimet sekä kylvää salaattia ja persiljaa. Siis hakut heilumaan ja kuoppien tekoon. Täälläpäin pruukataan istutettu taimi jättää pienen syvennyksen pohjalle, jotta kasteltaessa vesi pysyy taimen juurella eikä valu minne sattuu. Piti siis pienellekin taimelle kuokkia isompi kuoppa, jotta se istutuksen jälkeenkin on vielä kuoppa. Kuoppaan lisättiin taimen juuriston ympärille vähän ravinteikasta humusmultaa kasvussa tukea antamaan. Kolmen naisen istutuskopla toimi tehokkaasti ja niin sitä päästiin kahvin kera ihastelemaan valmista työmaata. Kuokkanaisena jään nyt odottelemaan satoa ja pientä työnaisen osinkoani sadosta.

Paitsi kasvimailla kohisee kasvu muuallakin. Pienempien teiden varret kukkivat rehevästi monissa eri väreissä, erilaisten kukkien kirjo on hämmentävän laaja. Tämä aika vuodesta tuo minulle aina mieleen juhannuksen Suomessa, niin monimuotoista on kukkaloista pientareilla ja muutenkin elämme täällä sitä vehreintä aikaa ennen kesän kuumottavaa ja kuivattavaa kautta. Niin ja syreenit. Ne kukkivat ja ihan pakottavat minut nuuhkimaan tuota onnellisuutta tuovaa aromia. Lapsuuskodissani kasvoi iso vanhanajan syreeni ihan talon vieressä ja kukkiva syreeni on minun mielessäni yhtä kuin iloinen ja huoleton kesäpäivä.

Huolettomuutta täällä alkaa ilmenemään muutoinkin kuin vain tuoksumuistoissa. Eilinen kauppareissu oli jotain ihan uutta taas. Maskinaamat olivat jääneet vähemmistöön, käytävillä ei ollenkaan väistelty ja huomioitu sitä vaadittua etäisyyttä, ilmapiiri oli vapautuneempi ja huomattavasti vähemmän ahdistava kuin pari edellistä kertaa. Pihoilla ja pihateillä hengaillaan perheen ja naapuruston kesken, rannalla näkee yhä enemmän väkeä paitsi reippailemassa niin myös etenkin nuorison toimesta porukalla hengailemassa. Taitavat yhä edelleen madaltuneet tartuntamäärät sekä hieman keventyneet rajoitukset nyt toden teolla saada väen rentoutumaan ja hakeutumaan kohti normaalimpaa elämää. Lisäksi nämä oikein kelpoisat kelit eivät ainakaan kannusta pysymään sisätiloissa. Ei vaan enää jakseta huolehtia niin paljon. Jopa ne sisämaan kyliin koronaevakkoon paenneet, etenkin vanhemmat ihmiset alkavat kuulemma saada tarpeekseen ja palailemaan takaisin tänne ihmisten ilmoille asenteella "tuli mitä tuli".

Korona-arki Kroatiassa: Suojautumista

Yksi tuoksu luo aina nenäni kautta aivoihin rekisteröityessään mukavan mielikuvavivahteen: aurinkorasva. Siihen tuoksuun assosioituu niin paljon positiivista, aurinkoa ja rentoa meininkiä. Täällä ulkoillessani laitan suojakerrointa kesät talvet aurinkoisella kelillä vähintään naamaani, näin kesäkaudella vaatesuojan vähetessä kreemia kaipaa sitten jo muukin ihoalue.

Ollessamme lomamatkoilla aurinkoisilla alueilla meillä on miehen kanssa muodostunut molemminpuolisen rasvauksen traditio aamuisin ennen päivän puuhia, siinä saa sitten selkäkin kunnon kerroksen ettei pääse punoitus iskemään. Vaan haastavammaksi homma muuttuu kun käsipareja on käytössä vain yksi. Vaikka saankin sormeni selän takana yhteen toisen käden kiertäessä olkapään yläpuolelta ja toinen sieltä kainalon alta, niin kaiken kattavaa rasvausta on sinne lapaluiden luokse silti vaikea omilla käsillä saada. Vaan mitäpä ei kätevä kotirouva keksisi tähänkin pulmaan. Kättä pidempää tarvittiin ja sellainen löytyi keittiön laatikosta: paistolasta. Lastan päälle kun lurauttaa vähän rasvaa ja sillä sivelee yläselkään niin jopas vain on iho suojattu niin maan himputin hyvästi.

Lastalle lurauttelun aika on täällä alkanut, aurinko porottaa ja se on täällä melkoisen tehokas luonteeltaan. Näin alkukaudesta koitan saada tasaisen pohjan, jottei ulkoiluvaatteiden jättämiä rajoja sitten niin syntyisi. Tänä keväänä t-paidan hiharaja pääsi vähän yllättämään ja nyt on sitten projektina sitä koittaa himmentää tuossa omalla terassilla lekotellessa. Kun hyvä pohja on saavutettu, en sitten enää mikään varsinainen auringonpalvoja olekaan. Rasvausta jatkan silti, ainakin niihin osiin kroppaa joka ulkona oleillessa aurinkoa näkee.

Aurinko toimii itselleni tietynlaisena onnellisuuden lähteenä. Kun se tuolta siniseltä taivaalta helottaa niin kummasti mielikin kirkastuu. Liekö sitten se vähintäänkin riittävä D-vitamiinituotanto joka iholla täällä ympäri vuoden tapahtuu, mutta näiden reilun kolmen vuoden aikana ei mitään isompia lenssuja ole sairastettu. Katsotaan miten tehokkaasti UV-valo tähän maailman kuuluisimpaan virukseen nyt sitten tehoaa, josko sen selviytyminen ainakin ulkona olevilla pinnoilla heikkenisi kuten ovat viisaammat arvioineet.

Suojataan siis itsemme parhaamme mukaan, keinoilla tai toisilla. Pidetään etäisyydet ja lastaillaan lapaluut.

Korona-arki Kroatiassa: Kohti parempaa

Sateen jälkeen tuli poutasaa ja harmaan sävyt muuttuivat kirkkaammiksi. Monella tavalla ollaan matkalla parempiin päiviin. Suurin kyynelvirta on kuivunut, lämmin kiitos kaikille tavalla tai toisella asian johdosta meitä muistaneille. Tänään aamulla meri tervehti minua tällä näkymällä, kauniina ja rauhallisena.

Korona-arki etenee, niin täällä kuin muuallakin. Kroatiassa kuten myös Suomesssa ja monessa muussakin maassa pohditaan kovasti, millaisin askelmerkein mennään kohti uutta normaalia. Sillä siihen vanhaan normaaliin ei liene paluuta, ehkä enää koskaan kuten joku asiantuntija totesi. Maanantaina täällä astuu voimaan seuraava rajoituskevennys, toukokuussa sitten seuraavat asteittain. Siis sikäli kun mitään odottamattomia muutoksia tartuntamäärissä ei ilmene. Tämän päivän lukujen mukaan uusia tartuntoja täällä ilmeni 31, kokonaismäärän ollessa siten 1981, joista 869 on parantunut ja menehtyneitä on 48. Varsin maltillisesti siis mennään ja epidemia on saatu pidettyä tasolla jolla terveydenhoito sen kanssa pärjää.

Suomessa on hirmuinen haloo yritystuista ja miten muuten valtion tulisi tai ei tulisi rahaa käyttää vaikkapa niitä suojavarusteita hankittaessa ja muutenkin kriisistä selviämisessä. Itse en ainakaan ole huomannut minkäänlaisia uutisia yritysten tai yhteisöjen merkittävistä osallistumisista talkoisiin. Täällä Kroatiassa useat yritykset, urheiluseurat ja muut organisaatiot ovat tehneet erittäin merkittäviä lahjoituksia esimerkiksi sairaaloille, ihan suoraan rahana tai vaikkapa tilaamalla suojavälineitä ja lahjoittamalla ne. Kun ottaa huomioon, että kaikki tässä kuitenkin ollaan enemmän tai vähemmän samassa sopassa, niin tämä malli on mielestäni aika todella hieno ja arvostuksen ansaitseva.

Vähän vähemmän hyvin täällä hoidetaan tuota maskihommaa. Monet niitä käyttävät, mutta kyllä näkemäni perusteella todellakin uskon niihin mielipiteisiin, joiden mukaan maskin käyttö lisää tartuntariskiä ennemmin kuin vähentää. Eilen kaupassa seurasin kassaneidin käytöstä. Hänellä oli maski ja suojahanskat. Maski taisi vähän ahdistaa, koska niillä hansikoiduilla käsillään hän sitten ihan jatkuvasti hiplaili ja siirteli maskiaan, veti sitä välillä pois nenän päältä ja kun piti edessäni olevalle asiakkaalle jotain enemmän puhua, vetäisi neiti sen maskin kokonaan leualle. Ja sitten taas takaisin. Niillä samoilla käsineillä, joilla koski ihan kaikkeen muuhunkin. Ei mennyt vissiin ihan ohjeistuksen mukaan. Samantyyppistä käytöstä maskien kanssa näkee kaikkialla, niitä roikkuu autojen taustapeileissä Wunderbaumien ja ruokousnauhojen kanssa, siitä se on sitten kätevä edestaas ottaa käyttöön ja laittaa taas takaisin. Enkä kyllä yhtään väitä, että tämä olisi vain kroatialainen versio aiheesta, harvassa ovat varmasti ne paikat joissa maskien käyttö hygieniaohjeistusta noudattaa. Itse en aio maskia käyttää, ellei sitä jossain pakolliseksi määrätä. Tai tietysti jos itse alkaisin kovasti pärskimään, mutta sitten toisaalta en kyllä liikkuisi missään ihmisten ilmoillakaan.

Viikon päästä on vappu. Taisin luvata miehelle, että leivon munkkeja. Nyt pitäisi löytää se paras resepti, en ole moisia nimittäin koskaan itse tehnyt. Saa siis vinkata, jos hallussa on se mehevimpien munkkien takuuvarma ohje. Täytyy toivoa, että sitä hiivaakin piakkoin alkaisi kauppojen hyllyiltä löytymään tai alkaa kotirouvan varastot tyhjenemään. Pari pussia kuivahiivaa on vielä jäljellä, että saadaan ne munkitkin tehtyä.