Korona-arki Kroatiassa: Elämä jatkuu

Nyt on tainnut tulla se hetki kun arki on enää arki eikä enää korona-arki. Olen viime päivät miettinyt, ettei tämä epidemia tällä erää oikeastaan vaikuta elämääni enää mitenkään, olemme täällä Kroatiassa tainneet saavuttaa sen uuden normaalin josta monessa yhteydessä nyt puhutaan. Se uusi normaali näkyy käsidesipulloina siellä ja täällä, ainakin toistaiseksi vähempänä turistimääränä sekä edelleen jatkuvina korona-aiheisina uutisina ja media-aiheina. Mutta minun oma arkeni on varsin koronavapaata joten lienee aika jatkaa tätäkin blogia ihan vaan ilman koronaotsikointia. Sisällöissä saattaa virus edelleen esiintyä, kai se nyt sitten vaan toistaiseksi tähän elämään taustatekijänä vaikuttaa.

Lauantai oli täällä Kroatiassa merkkipaalu epidemian suhteen. Ensimmäinen tautitapaus todettiin maassa 26.2. ja 24.5. koitti se päivä kun uusia tartuntoja oli pyöreä nolla. Eilen listattiin yksi, viimeisen reilun viikon ajan ollaan pysytty selvästi alle kymmenessä per päivä. Menehtyneitä on eilisen tiedon mukaan 99 eli silläkin saralla täällä on ainakin tästä ensimmäisestä aallosta selvitty huomattavasti kevyemmin kuin monessa muussa maassa. Kroatiassa oli eilen vain 118 aktiivista tautitapausta kun kaikenkaikkiaan 2244 todetusta tartunnasta vähennetään parantuneet ja menehtyneet. Siinä numerodataa tähän viimeiseen varsinaiseen koronatekstiin.

Kävin todella pitkästä aikaa Splitin keskustassa lauantai-iltana. Lähdimme Vapun kanssa vähän katsomaan ihmisiä ja menevämpää elämää kuin mitä täällä Podstranassa on tällä erää tarjolla. Ja ihmisiä myös nähtiin. Sataman viereinen puisto kuhisi väkeä, oli jos jonkinmoista piknikkiä ja muuta kaveriporukkaa, taisipa olla jotkut synttärikekkeritkin päätellen koristeluista ja herkkuja notkuvasta retkipöydästä sekä isosta joukosta sinne tänne kirmaavia lapsukaisia. Rantabulevardilla ihmisiä kuljeskeli myöskin sankoin joukoin, pehmeän lämmin ilta oli selvästi houkutellut ihmiset ylös ulos ja liikkeelle. Moni oli varmasti vain kävelyllä katselemassa ihmisiä ja elämää kuten mekin, tapaamassa ystäviä ja iloitsemassa tuosta paikallisten olohuoneesta. Kahviloiden terasseilla väkeä riittä myös, olihan se lopulta myös itse pysähdyttävä lasilliselle ihan vaan koska se oli mahdollista. Yhtään kasvomaskia en nähnyt. Kaikki vaikutti ihanan normaalilta paitsi että turisteja joukossa oli vain nimeksi. Silloin ja siinä, raikkaan valkoviinilasillisen äärellä viereisten pöytien puheensorinaa kuunnellessa ja ohikulkevia ihmisiä katsellessa päätin, että nyt saa korona-arki riittää. 

Mitä se arki sitten on? Meillä palattiin omalta osaltaan myös yhdenlaiseen arkeen viime viikolla, kun merimiehen muija jälleen jäi rannalle miehen lähtiessä sinne ulapalla. Vielä jää nähtäväksi, millainen kesä tästä tämän asian suhteen tulee, kuinka paljon työ miestä merelle vie, mutta joka tapauksessa tämä on se toinen puoli arkeani johon toki on jo totuttu vuosien varrella. Kesän ajan aamulenkki starttaa ennen seitsemää välttyäksemme pahimmalta porotuksesta. Toistaiseksi Vappu herättää viimeistään kuudelta, joten siitä sitten rivakasti reippailemaan. Aika mukavasti tuo pikkuinen jo tepsuttaa menemään, toki aina välillä pitää vain istua ja ihmetelläkin. Ja napata suuhun ihan kaikkea mahdollista. En edes halua tietää, mitä kaikkea olen sieltä pienestä kidasta ulos kaivanut kun etenkin tuolla rannalla nyt vaan on vaikka mitä "ihanaa" kuollesta kaloista kuivuneisiin pikkurapuihin ja grillatun kanan jämistä käytettyihin puhdistusliinoihin.

Tänään otetaan ohjelmistoon myös maanantain Marjan-retki, eli ihan tuota pikaa auton nokka suuntaa kohti Splitiä ja tarkemmin sanottuna Marjanin metsäistä puistoaluetta. Tiukun kanssa meillä oli etenkin kesäisin aika vahvana tapana aina maanantaisin käydä siellä päiväretkellä ja tänään pääsee Vappukin ensimmäistä kertaa ihmettelemään tuon metsän haisuja ja ihmeitä. Toivottavasti myös muutama mukava koirakamu tavattaisiin, niin tulisi niitäkin kokemuksia lisää. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Marjan alkaa toipumaan siellä viime vuonna tehdyistä rankoista hakkuutöistä, joiten tavoitteena on päästä eroon haitallisesta mäntyjä tuhoavasta ötökästä. Selvää on, että moneksi vuodeksi puistoalue on laajalti menettänyt sen ihanan varjoa antavan ominaisuutensa kun niin iso osa puista jouduttiin kaatamaan, mutta on siellä kuitenkin vielä jotain jäljelläkin. Viime kerrasta onkin aikaa, empä muista onko tämän vuoden aikana käyty kertaakaan.

Tämmöistä tänään, seuraavalla kerralla sitten toivottavasti vähemmän koronaa ja enemmän elämää. Kenties myös hieman haaveilua ja tulevan odottelua.

Korona-arki Kroatiassa: Saharasta ja Sloveniasta saapuvaa massaa

Kolmatta päivää tuuli tuivertaa, lämmin pehmeä tuuli. Se tulee etelästä ja tuo tullessaan paitsi lämpöä myös terveiset Saharasta. Punertava tomu samentaa taivaan ja se laskeutuu kaikkialle. Joka vuosi sitä tulee, hiekkaa Saharan aavikoilta. Jos vielä sattuu satamaan, tuovat pisarat reilumman kerroksen alas taivaalta.

Kroatian kirkkaiden vesien ääreen kaipailee moni

Tämä viikko toi ensimmäisen konkreettisen koronamuutoksen suunnitelmiini. Olin siskolleni syntymäpäivälahjaksi joulukuussa ostanut meille molemmille tiketit Antti Tuiskun Olympiastadionin Bailantaikeikalle. No ne nyt sitten siirtyivät ensi vuodelle, joten jo tehdyn kalenterimerkinnän sai ruksata yli. Ihan kokonaan en kuitenkaan tuota elokuun viikonloppua peru, meillä on hotelliyö varattuna kun tarkoitus oli yhdistää keikkaan pieni Helsinki-visiitti. Päätimme pitää varauksen voimassa ja humputella siskosten kesken keikan peruuntumisesta huolimatta. Jos nyt sitten jotain pakottavaa syytä senkin perumiselle ilmenee niin ehtiihän tuon varauksenkin vielä vapauttaa tuonnempanakin.

Tuo elokuinen viikonloppu oli toinen tulevan kesän sovituista jutuista. Toinen olisi syyskuinen viikko perinteistä ruskataaperrusta Lapissa, Saariselällä tällä kertaa. Siitä en ihan hevillä ole myöskään luopumassa, joten edelleen olisi suunnitelmana suunnata Suomeen loppukesästä. Tarkemmat yksityiskohdat kuten "milloin ja miten" ovatkin sitten edelleen auki, kuten on tässä nykytilanteessa moni muukin asia tilanteiden kehittyessä vallan nopeastikin.

Tilanteet kehittyvät myös täällä ja erityisesti turismirintamalla, joka tietysti kuumottaa kovasti monen paikallisen mielessä. Suurimmat odotukset on ladattu nyt naapurimaahan Sloveniaan, joka jo ilmoittikin avaavansa rajansa EU-kansalaisille. Yli sadallatuhannella slovenialaisella on täällä kakkoskoteja sekä veneitä ja nyt heidän toivotaan tulevan kesäloman viettoon Adrianmeren rannalle. Turismiministeri Gari Gabbelli lanseerasi naapurimaista, erityisesta juuri Sloveniasta tuleville matkaajille "Kotoa kohteeseen" -sloganin, jonka myötä tarjotaan jokaiselle saapuvalle infopaketti nykytilanteessa matkaamiselle lähtien ihan konkreettisista neuvoista kuten missä ylittää raja, missä syödä ja missä tankata turvallisesti ja voimassaolevia suosituksia noudattaen. Toiveena olisi saada edes 30 % tältä kesältä odotetusta turismirahasta yrittäjien ja valtion tyhjyyttään kumiseviin kassoihin.

Nyt kun matkustelu on kovin haastavaa ellei mahdotonta ja monelta osin vielä suositusten vastaista, niin haaveilu on se keino tyydyttää reissumieltä. Katselin viikonloppuna Eat Pray Love -elokuvan, jossa Julia Robertsin hahmo etsii elämäänsä Roomassa, Intiassa ja Balilla. Näistä kohteista olen itse käynyt kahdessa, Intia on vielä kokemata. Voi kuinka tulikaan ikävä Rooman kapeille kujille ja ihanan ruoan ääreen. Tuossahan se on kuitenkin niin lähellä mutta juuri nyt niin kovin kaukanakin. Facebook muistuttelee menneistä matkoista, piknikkikuva Antibesistä muutaman vuoden takaa toi ihan veden kielenkärjelle ja muutenkin on mietteissä pyörinyt kuvien kautta moni ihana kohde ja siellä syntyneet muistot. Moni muistelee nyt ehkä myös lomia täällä Kroatiassa, teille ja muillekin haaveiluun ja tulevien matkojen miettimiseen voi hieman virikettä löytyä virtuaalimuodossa täältä Croatia Full of Life -sivuston kootusta Kroatian "etärakkauspaketista". Odotellaan sitä päivää, kun kaikki sen sisältö on taas halukkaille livenäkin koettavissa. #Croatialongdistancelove

Korona-arki Kroatiassa: Voittajia ollaan, ainakin nyt.

Useat lehdet uutisoivat tutkimuksesta, jossa eri maita luokiteltiin kolmeen eri kategoriaan sen mukaan, miten ovat onnistuneet taistelussa koronaa vastaan: Voittajat, melkein voittajat ja ne joilla on vielä taistelua tiedossa. Koko tilaston ja käppyrät löytävät enemmän kiinnostuneet osoitteesta www.endcoronavirus.org mutta toki sitä itse on eniten kiinnostunut kahdesta maasta: Kroatiasta ja tietysti Suomesta. Kroatia on listalla voittajien joukossa, täällä uudet tartunnat on ainakin toistaiseksi saatu tippumaan muutamaan päivässä vaikka se Bracin saaren tapaus saikin käyrään pienen nousukohdan ja päivittäin paranee huomattavasti useampi kuin sairastuu. Suomi on valitettavasti siellä kolmannessa jengissä eli "toimenpiteitä vaaditaan" -luokassa. Käyrä saatiin jo laskuun sielläkin, mutta ei riittävällä voimalla tässä vertailussa pärjäämistä ajatellen.

Lähde www.endcoronavirus.org

Sijaintiensa puolesta voisi helposti ajatella tilanteen olevan toisinpäin. Suomi on aika etäällä Euroopan pahimmista epidemiakeskuksista kun taas täällä on Pohjois-Italia melkein rajanaapuri ja Itävalta samoin. Saksan ja Kroatian välillä oli ennen rajoituksia paljon ihmisvirtaa molempiin suuntiin. Vaan Kroatiapa pistikin Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan maailman kovimmat rajoitukset päälle heti kun ensimmäiset tartunnat ilmenivät. Ja tuota tiukkuutta tarkasteltiin tutkimukella siis siten, että vertailtiin tehtyjä päätöksiä tartunnan etenemisen vauhtiin. Monissa maissahan se kakki oli jo housuissa kun vaippaa alettiin asettelemaan paikoilleen. Täällä vaippa taisi ehtiä ajoissa. Ja rajoitukset koskivat heti koko maata vaikka ensin alkuun tartuntoja olikin vain tuolla pohjoisessa. Kovatkin rajoitukset saatiin tässä erikoistilanteessa voimaan nopeasti, ilman suurempia laki-ihmettelyjä. Sairaalat selvisivät taakastaan ja kuolleisuus ainakin vielä on todella pieni.

Nyt ollaankin sitten siinä tilanteessa, että lähes kaikki rajoitukset on ainakin melkein kokonaan poistettu. Eilen pääsivät ihmiset viimein kahviloihin istumaan, toki tiettyjen ohjeistusten puitteissa. Rajatkin jo melkein avautuivat ainakin EU-kansalaisille, hyvällä perustellulla syyllä tänne pääsee taas eikä enää joudu edes parin viikon karanteeniin. Nyt on paljon ohjeistusta, suosituksia ja uusia toimintatapoja määräyksien sijaan, ehkä alamme olla aika pitkälti siinä uudessa normaalissa jonka avulla pitäisi elämän jatkua tästä eteenpäin.

Vaan totuus on tämä hetki eikä siitä seuraavasta tiedä. Miltä mahtavat maiden käppyrät näyttää vuoden tai kahden päästä? Ja miltä meidän elämämme niiden keskellä? Sen aika näyttää, sitä ennen mennään niillä mitä on. Ja tässä odotellessa aletaan nauttia kesästä vaikka eilen taisi isossa osassa Suomea kesä tuntua vielä kovin kaukaiselta lumipeitteen valkaistessa maat ja mannut. Vaan tulee se sieltä. Täällä on lupailtu loppuviikolle jo likimain kolmenkympin kelejä, saattaapa vaikka se kotirouvan talviturkkikin joutaa meren aaltoihin siinä kohtaa. Ainakin rannalla on tilaa pitää etäisyyttä muihin, vaikka kuulemma rajojen heltymisen myötä teille onkin jo paljon ilmestynyt ulkomaalaisia autoja matkaajineen. Niin ja jospa vaikka Vappukin uskaltautuu uimaan asti, nyt on vain hieman tassua ja masunalusta kasteltu ihmeelliseen uuteen elementtiin totutellessa. Se pieni töpsöttäjä ainakin saa taatusti hymyn huulille vaikka maailma näyttäisikin välillä pikkaisen pimeältä paikalta. Toivottavasti teillä kaikilla on oma ilontuoja elämässänne, ne ovat aina tärkeitä ja nyt vallankin.

Korona-arki Kroatiassa: Paketti saapui Suomesta ja virus Ruotsista

Alakerrassa jollakin on nokkahuilu tai joku kukkopilli nyt kuitenkin. En ole nähnyt mutta kuulen kyllä. Sävelkulku ei ole parissa päivässä kehittynyt merkittävästi, mutta sinnikkyyttä riittää. Jään siis odottamaan jotakin tunnistettavaa melodiaa tai vaihtoehtoisesti sinnikkyyden sammumista.

Eilen paikallinen Posti-Pate toi reissussa aikalailla rähjääntyneen paketin eikä ihme, olihan se reissu näköjään kestänyt kolme viikkoa välillä Helsinki – Podstrana. Toisaalta, saimme pari päivää sitten kirjeen tuolta hieman pohjoisemmasta Kroatiasta ja senkin kulku kesti saman kolme viikkoa. Eli ei se matkan mitta vaan täkäläisen postisysteemin kiemuraiset koronakoukerot. Sanottakoon, että nopeimmillaan posti Suomesta on saavuttanut meidät neljässä päivässä, pisimpään väliä kulki vuosi sitten siskoni lähettämä kirje neljän viikon ajan. Eilinen paketti piti sisällään lukuliitteeseen käärityt littaan menneet, mutta sisältönsä säilyttäneet kuivahiivapaketit, jotka ihana kälyni oli minulle lähettänyt kuultuaan haasteistani löytää hiivaa täältä tyhjäksi ostetuista hyllyistä. Kiitos vielä kerran, kylläpä nousi sämpylätaikina komeasti ja uunista tuli niin pehmeitä ja meheviä leipäpalleroita että. Vinkkinä muuten, että kokeilkaapa laittaa sämpylätaikinaan vähän kuivattua sipulia, sitä mitä hodareihinkin sirotellaan. Antaa tosi hyvän maun ja pehmenee leivässä niin, ettei suutuntumaa oikeastaan jää. 

Kroatian korona-arki matelee eteenpäin, maanantaina saavat terassinsa avata kahvilat ja ravintolat sekä ostoskeskukset. Jopa nuo rantaravintelit ovat alkaneet pikkuhiljaa putsailla talven pölyjä ja ilmeisesti suunnittelevat avaamista jos ei nyt vielä maanantaina niin jossakin kohtaa kuitenkin. Viime vuonna aukesivat reippaasti huhtikuun puolella, joten ero on selvä. Selvä on ero myös tuolla rannalla muutenkin. Normaalisti siellä jo moni matkailija lekottelisi auringossa pintaväriä parantelemassa ja hieman arkaillen ehkä pulahtaisi välillä kirkkaan meren vielä hitusen viileään veteen. Vaan nyt puuttuvat ulkomaiset turistit, vähälukuiset rantapäivän viettäjät ovat paikallisia tai täällä enemmän tai vähemmän pysyvästi oleskelevia ulkomaalaisia. Tokihan hekin ehkä sitten mielellään nauttivat virvoittavaa välijuomaa tai lounasta, joten josko riittäisi ravintoloille asiakkaita ainakin jollakin tasolla. Ja kovasti täällä elätellään toivoa ainakin naapurimaiden lomailijoiden saapumisesta jossakin vaiheessa. 

Eiliset päivittäiset tautitapausluvut herättivät täällä melkoista polemiikkia. Pitkään yksinumeroisina pysyneet määrät pomppasivat eilen lukuun 36, kun tapaus Brac lävähti käsiin. Tarina ja virallisetkin tapausselostukset kertovat, että yksi saarelainen oli Splitissa sairaalahoidossa jonkin muun kuin koronan vuoksi. Häntä ei jostain syystä testattu ennen kotiin lähettämistä ja kappas vaan, Covid-19 siellä sitten olikin. Luonnollisesti sairaalasta kotiutunutta kävivät kaikki sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet tervehtimässä ja näin oli uusi viruslinko syntynyt. Nyt mietitään jopa, pitäisikö koko saari asettaa karanteeniin eli kaikki liikenne sinne ja takaisin pysäyttää. Ainakin vielä näyttäisi lautta tuolla merellä kulkevan, joten koittanevat viranomaiset ilmeisesti muutoin saada tuon epidemiapesäkkeen hallintaan. Kyseessä oli kuitenkin terävä muistutus siitä, että tauti on ja pysyy eikä siitä eroon päästä ennen kuin saadaan rokote- tai laumasuoja aikaiseksi. Molemmissa tapauksissa taitanee kestää vielä kotvanen. Vaan millaista tämä elämä onkaan tuon kotvasen kuluessa…? Tänään uusien tapausten määrä oli muuten 15, joista viisi on Ruotsissa työskennelleitä kotiin palanneita heppuja. Että sillä lailla saatiin vähän skandinaavista viruskantaakin tänne. 

Meillä arki on melko koronavapaata siinä mielessä, että tällä erää se aika vähän meihin vaikuttaa. Päästään täällä liikkumaan oikeastaan mitä tarpeen on, miehellä on työnsä puolesta läänienkin välinen kulkulupa eli pääsee vielä laajemmalti kulkemaan. Vappu rytmittää omalta osaltaan etenkin minun päiviäni, pentukoira kun nukkuu vielä useat päikkärit ja niiden jälkeen kipaistaan sitten aina ulkosalla vähintään pisut tekemässä. Hyvin on tuokin homma jo hallussa. Hampaat kokeilevat ihan kaikkea ja niimpä hereillä ollessaan Vappu vaatii aika jatkuvaa valvontaa että ehtii ajoissa estämään suurimmat sekoilut ja tarjoamaan hyväksytympää kohdetta kaluamiselle tai muulle retuuttamiselle. Sama totuus pätee kuin lapsiinkin: jos hereillä oltaessa on liian pitkään liian hiljaista, on aina syytä tarkistaa mitä tällä kertaa on keksitty. Vaan on se silti ihana.

Korona-arki Kroatiassa: Avautuminen jatkuu

Uusi viikko, uudet kuviot. Nimittäin tänään täällä Kroatiassakin edettiin yhteiskunnan avautumisessa koronarajoitusten osalta. Ovensa saivat avata lähikontaktipalvelut kuten kampaamot ja kosmetologit, terveydenhuollon puolella yksityiset praktiikat ja hammaslääkärit pääsivät jälleen hoitamaan potilaitaan. Koulujen osalta on jo aiemmin tehty päätös, että kuun puolessa välissä alaluokat voivat palata pulpettien ääreen.

Lähde www.koronavirus.hr/en

Ihan vanhaan malliin ei tietysti hommia hoideta, pelisäännöt pitää olla mielessä kun vaikkapa parturin penkkiin haluaa istahtaa. Tarvittaessa tartuntaketjut pitää pystyä jäljittämään ja asiakkaat vaikkapa tietyltä päivältä tavoittamaan. Aikaisemmat kevennykset eivät ole tartuntapiikkiä ainakaan vielä aiheuttaneet, tänään taulukossa on viisi uutta tapausta eli käyrä on selvästi palannut takaisin sinne reilun parin kuukauden takaisiin numeroihin. Edelleen on voimassa mm. liikkumisrajoitus läänien välillä ja rajat ovat tietysti aikalailla kiinni, vain oman maan kansalaiset tai oleskeluluvan omaavat pääsevät maahan, hekin kotiarestin kautta ja ilmeisesti kaikki maahan tulevat aletaan nyt lisäksi testaamaan.

Jotenkin tuntuu jännältä, että ainakin nämä viralliset tartunnat saatiin täällä näinkin nopeasti lähes loppumaan. Toki keinotkin olivat rajut, täällä puuttui oikeastaan enää täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Mutta miten tästä nyt sitten voidaan oikeasti edetä? Tätä kysymystä maailmassa pähkäilee aika moni eikä sitä viisasten kivenmurikkaa ole kellään. Turisteja pitäisi jostain saada tuomaan rahaa, niiden mukana tulee ihan varmasti virustakin vaikka miten koitettaisiin asiaa estää. Ja mitä sitten, ollaanko syksyllä siinä tilanteessa että laitetaan taas kaikki kiinni ja ihmiset kotiin talven pitkiksi illoiksi? Tai tuleeko niitä turisteja mistään, edes naapurimaista joihin nyt asian suhteen tunnutaan kaikki toivo laitettavan? Paremmin rahaa tuovat skandinaavit, britit ja saksalaisetkin on lienee tämän sesongin osalta unohdettava. Entä sitten talvella täällä normaalisti pyörivät aasialaiset? Tulevatko ne ollenkaan ja jos olisivat tulossa niin otetaanko vastaan? Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa ja ihmisten mielissä.

Koronasta täysin riippumattomasti meillä opetellaan myös uusia kuvioita. Vappu pistää vähän päiväjärjestystä ja puuhia uusiksi monellakin tapaa, neidin päiväunet rytmittävät etenkin tiettyjä toimintoja kuten vaikkapa silityshommaa ja minun omia vauhdikkaampia ulkoilulenkkejäni. Samalla opetellaan myös tuntemaan toisiamme pikkuhiljaa paremmin. Uusi nimikin alkaa vähitellen herättämään reaktiota ja luoksetuloa kovasti jo harjoitellaan. Kunhan tämä uusi koti on tullut oikein tutuksi, alkaa se yksinoloharjoittelu. Tässä tajuaa taas, miten paljon ja monenlaista aikaisemmat koirat ovat osanneetkaan. Koko lähinaapurusto on pienillä ulkoiluhetkillä saatu lepertelemään ja huokailemaan ihastuksesta, vanhat ukotkin heltyivät vallan hempeilemään tämän Vappu-tytön edessä. Tuo pieni karvainen pallero tuo siis isosti iloa paitsi meille myös muille ja näinä aikoina se on vappupallolta mittaamattoman mainiosti tehty.

Korona-arki Kroatiassa: Vappu tuli ja pysyy

Vappupäivän aamu oli kuin mikä tahansa aamu: lenkille naapurin kanssa, kotiin keittämään puuro. Ei näkynyt ilmapalloja tai serpentiinejä, puuro syötiin sisällä ilman mitään piknikkipuuhasteluja. Vaan pientä väreilyä oli kuitenkin ilmassa. Vappu oli meillä vasta tulossa.

Vappu eli Love Is In The Air Sunshinejack

Rakkaan Tiuku-koiramme poismeno oli kova paikka, mutta me tiesimme sen olevan tulossa. Ajatus koirattomasta elämästä oli mahdoton ja olinkin aloittanut varovaiset selvittelyt paikallisesta russelitarjonnasta. Valitettavasti täällä russeli on vielä rotuna aika vähän harrastettu, tarjolla on monenlaisia enemmän tai vähemmän sekoitemalleja ja valtaosa paperittomia. Varsinaisia kasvattajia on vain muutama. Vastaan tuli mm. yksi vanhempi herrasmies, joka joskus aikoinaan on kasvattanut ihan virallisesti (omien sanojensa mukaan) mutta enää ei viitsi nähdä vaivaa pentujen rekisteröinnin kanssa. Se voisikin olla vähän vaikeaa, koska hän typistää niiden hännät sillä "eihän kukaan pitkähäntäisiä halua." Tämä lausunto yhdistettynä videoon selvästi pelokkaasta, paikallaan kyyhöttävästä pennusta ja raskaan kettingin päässä pihakoirana olevasta emosta päätti keskustelut aika lyhyeen. Jokin miehen toiminnassa alkoi lisäksi tuoda mieleen ainakin jonkinasteisen pentutehtailun piirteitä, viimeisenä kaneettina hän nimittäin yritti vielä tarjota pentua seuraavasta hyvin pian syntyvästä pentueesta, josta voisi sitten jättää yhden pennun hännän typistämättä. Kiitos mutta ei kiitos. Olin jo henkisesti varautunut siihen, että odottelusta voi tulla pitkä. Aloin pitää erittäin mahdollisena pennun hankkimista Suomesta sitten joskus kun sinne taas pääsee käymään. Minulle tärkeää oli pennun sekä fyysinen että henkinen terveys, hyvä ja kodinomainen kasvuympäristö sekä koirien hyvä kohtelu kaikin puolin. Rotuna jackrussellinterrieri oli täysin selvä, olihan niitä jo kaksi kotona ollut.

Sain yllättäen vinkin kasvattajasta tässä samassa läänissä, lähellä Sinjin kaupunkia. Siellä olisi kuuden pennun setti helmikuun lopulla syntyneitä pikkurusseleita. Kaksi tyttöä, neljä pontevaa poikaa. Meille ei sinänsä muuten ollut väliä sukupuolella, mutta olimme ajatelleet tyttöä ihan siitä käytännön syystä, että lähtökohtaisesti pienempänä sen kanssa lentäminen joskus tulevaisuudessa onnistuisi toivottavasti matkustamossa ruuman sijasta kuten Tiukunkin kanssa. Otin yhteyttä kasvattajaan, hän lähetti tietoa pennuista ja niiden vanhemmista tarkkoine sukupuineen kaikkineen. Emme ole hakemassa näyttelytähteä tai jalostuskoiraa, joten varsinaisesti meriiteillä ei ollut väliä vaikka nyt niitä olikin molemmilla vanhemmilla melkoisesti. Vastuullisuudesta kertoi myös se, että pentuja ei myydä tuosta vaan ensimmäiselle rahan tarjoajalle, kasvattaja halusi varmistua tulevien kotien olevan heidän kasvateilleen sopivat ja että tulisimme juttuun koska haluavat olla yhteyksissä jatkossakin ja seurata koiran elämää. Ja tämä on siis erittäin hyvä asia. Muistan aikoinaan Tiukua hankkiessamme, kuinka kasvattajan kanssa käyty keskustelu muistutti lähinnä adoptiohaastattelua ja meillä sentään oli jo siinä vaiheessa kokemusta yhden russelin verran. Nytkin päädyimme visiitille kasvattajan luokse katsomaan pentuja ja tutustumaan puolin ja toisin. Kahvitteluiden ja keskusteluiden päätteeksi läpäisimme onneksi testin ja meille olisi tulossa koira. Love Is In The Air Sunshinejack eli työnimeltään Nala. Tiukun poismenon aiheuttaman surun keskellä alkoi kuplia pieni ilo ja odotus uudesta tassuttelijasta. Vielä piti kuitenkin odottaa monta pitkää päivää.

Ja sitten koitti vappupäivä. Meillä oli miehen kanssa muutama nimivaihtoehto olemassa, mutta olimme ajatelleet odottaa pennun kotiintuloa, jotta voisimme nähdä mikä niistä parhaiten uudelle perheenjäsenelle sitten sopisi. Aloimme kutsua sitä vappupalloksi päivän johdosta. Pennun lisäksi kaupantekijäisiä saimme ison juustokiekon ja paketillisen munia. Molemmat omaa tuotantoa. Ne oli sentään tarkoitettu meille, ei koiralle joka saisi ihan sitä tuttua pentumuonaansa. Kotimatkan pikkuneiti nukkui sylissäni. Reippaasti se uuteen kotiin päästyään sipsutteli pitkin poikin ja leikki uusien lelujensa kanssa joita eivät sisarukset enää olleetkaan pois kiskomassa. Kaikki muut viisi pentua jäivät nimittäin vielä odottelemaan kasvattajan luokse omiin koteihinsa pääsyä, yksi on lähdössä Ranskaan asti joten pitää vähän näitä koronarajoitusten keventymisiäkin siinä ensin odotella.

Vappupallomme hurmasi meidät täysin illan aikana ja kun sitten nimiasiaa tuumimme, ehdotti mieheni pallon poisjättämistä. Se kuulosti ja tuntui täydelliseltä, niin tuli vappupallosta Vappu. Nyt kun sitä on vähän jo ehtinyt makustelemaan, niin onhan tuo pentu ihan selvä Vappu.

Ensimmäinen kova ukkonen on jo koettu, ei mitään reaktiota. Tiukuhan pelkäsi ukkosta ja ilotulituksia aika paljon, joten olen tosi iloinen jos Vappu suhtautuisi niihin rennommin. Rannalla käytiin eilen vähän merta ihmettelemässä, autoiltu on joka päivä pikkaisen. Iloisesti pentu suhtautuu kaikkeen ja kotiutuu koko ajan paremmin. Se osaa rauhoittua nukkumaan, unihan on vielä kovin tärkeää ja sitä riittää. Aina silloin kun ei jahdata omaa häntää, revitä tyhjiä vessapaperirullia tai vinguteta uutta suosikkilelua. Tai juosta muuten vaan. Tai kaivauduta oman pedin alle. Kasvattajan luona sitä on viety ulos tarpeille ja hyvin ollaan siitä jatkettu. Vain yksi pisu on sisälle ensimmäisen illan hämmennyksessä tullut. Tästä alkaa se toivottavasti oikein mittava yhteinen taival. Jos ei ihan ikuinen vappu niin pitkä kuitenkin.

Nyt unille.

Korona-arki Kroatiassa: Vappumeininkiä niin maan viimesen päälle

Ei ole vappusimaa, ei ilmapalloja eikä serpentiiniä. Tippaleipä ei murene eikä ylioppilaslakkikaan nouse päähän iltasella (koska se on ilmeisesti Suomessa kun en sitä mistään löytänyt). Yksikseni vappuaattoa vietän, ei ole edes Tiukua enää sitä kanssani juhlistamassa. Mutta ompa sentään vappukelit kohdallaan, mittari varjossa on tänäänkin kiivennyt lukemaan 24 astetta ja aurinko helottaa taivaalta.

Huomenna tilanne toivottavasti on sentään hieman vapukkaampi, niitä munkkeja pitäisi pakertaa ja mieskin ehkä tulee kotiin niitä syömään. Meillä on myös henkilökohtainen juhlapäivä, 11 vuotta sitten vappupäivänä tapasimme ensimmäisen kerran entisen ukrainalaisen merentutkimusaluksen takakannella. Silloin oli serpentiiniä, ilmapalloja ja taisipa olla sitä juhlajuomaakin. Kyllä nytkin laitan kuplivan jääkaappiin valmiiksi kylmenemään huomista varten. 

Aamupäivä meni terassilla puuhastellessa. Vuokraemännän kanssa veivasimme noita viiniköynnöksen varsia vähän uuteen asemointiin, nehän nousevat tuolta ihan alhaalta aina tänne meidän neljänteen kerrokseen asti. Kun varret oli uudelleen tiukasti sidottu paikoilleen kerros kerrokselta, suoritin samalla oman kerroksemme tukilankojen kiinnittelyn kasvavien köynnösten kiipeilytelineeksi. Lopputuloksena on toivottavasti sitten taas kesän porottavalta auringolta mukavasti varjostava viherseinä osalle parveketta. Hyvin ovat jo alkaneet vanhat varret vihertää joten eiköhän se siitä sitten taas. Lopputuloksena oli aika roskainen terassi, vanhat viinin varret rapisevat käsiteltäessä jonkin verran ja eilisen illan ja yön kova sade oli myös varisuttanut omista kasveistani kaikenmoista pientä sälää. Niimpä suoritin vielä kunnon putsin harjalla hinkaten ja vedellä lotraten. Nyt on siis ulkohuoneemmekin valmiina vastaanottamaan tuleva toukokuu ja huominen juhlapäivä.

Tuleva maanantai tuo täällä taas rajoituskevennyksiä, siitä sitten parin viikon päästä taas höllätään lisää. Tartuntaluvut ovat pysyneet nyt useamman päivän noin 10 uuden molemmin puolin. Tämän päivän numerot julkaistiin juuri ja niiden mukaan maassa ilmeni viimeisen vuorokauden aikana 14 uutta tartuntaa, kokonaisluku on 2076, joista 1348 on parantunut ja 69 menehtynyt. Split-Dalmatian lääni on kiilannut tartuntakärkeen ohi pääkaupunkiseudun, joskin jos tarkastellaan ihan vain kaupunkeja johtaa Zagreb yhä melko reippaasti. Epidemia alkoi Kroatiassa tuolla pohjoisessa ja valui sieltä sitten tänne etelämmäs, tällä hetkellä täällä sitten tartuntoja löytyy enemmän. Saapa siis nähdä kiriikö Split vielä tuolle kyseenalaiselle kaupunkienkin kärkipäikalle. Aika näyttää.

Vaan nyt toivottelen teille kaikille oikein riemukasta kevään juhlaa, tätä vuosikertaa varmasti muistellaan vielä tulevia vappuja vietettäessä, toivokaamme ainakin kovasti että vuosi 2020 jää ainoaksi koronavapuksi. Hip hei!

Korona-arki Kroatiassa: Multamaa, kuokka ja kotirouva

Tänään päivä alkoi reipashenkisellä muutaman tunnin kuokkimisella. Lähdin vuokraemännän ja hänen siskonsa avuksi puutarhahommiin heidän äitinsä talolle, jossa kasvimaan laitto on jäänyt tekemättä äidin ollessa koronaevakossa kotikylässään tuolla sisämaassa. Hikihän siinä hommassa tuli.

Tienpientareen unikot hehkuvat

Naapurin isäntä oli ystävällisesti käynyt edellisenä päivänä puutarhajyrsimellä (eli paikallisesti kutsuttuna traktorilla) pöyhimässä maan ja siitä oli vanhat juurakot sun muut ylimääräiset poistettu. Meidän tehtävänä tänään oli istuttaa tomaatin, paprikan, kurkun, kesäkurpitsan ja munakoison taimet sekä kylvää salaattia ja persiljaa. Siis hakut heilumaan ja kuoppien tekoon. Täälläpäin pruukataan istutettu taimi jättää pienen syvennyksen pohjalle, jotta kasteltaessa vesi pysyy taimen juurella eikä valu minne sattuu. Piti siis pienellekin taimelle kuokkia isompi kuoppa, jotta se istutuksen jälkeenkin on vielä kuoppa. Kuoppaan lisättiin taimen juuriston ympärille vähän ravinteikasta humusmultaa kasvussa tukea antamaan. Kolmen naisen istutuskopla toimi tehokkaasti ja niin sitä päästiin kahvin kera ihastelemaan valmista työmaata. Kuokkanaisena jään nyt odottelemaan satoa ja pientä työnaisen osinkoani sadosta.

Paitsi kasvimailla kohisee kasvu muuallakin. Pienempien teiden varret kukkivat rehevästi monissa eri väreissä, erilaisten kukkien kirjo on hämmentävän laaja. Tämä aika vuodesta tuo minulle aina mieleen juhannuksen Suomessa, niin monimuotoista on kukkaloista pientareilla ja muutenkin elämme täällä sitä vehreintä aikaa ennen kesän kuumottavaa ja kuivattavaa kautta. Niin ja syreenit. Ne kukkivat ja ihan pakottavat minut nuuhkimaan tuota onnellisuutta tuovaa aromia. Lapsuuskodissani kasvoi iso vanhanajan syreeni ihan talon vieressä ja kukkiva syreeni on minun mielessäni yhtä kuin iloinen ja huoleton kesäpäivä.

Huolettomuutta täällä alkaa ilmenemään muutoinkin kuin vain tuoksumuistoissa. Eilinen kauppareissu oli jotain ihan uutta taas. Maskinaamat olivat jääneet vähemmistöön, käytävillä ei ollenkaan väistelty ja huomioitu sitä vaadittua etäisyyttä, ilmapiiri oli vapautuneempi ja huomattavasti vähemmän ahdistava kuin pari edellistä kertaa. Pihoilla ja pihateillä hengaillaan perheen ja naapuruston kesken, rannalla näkee yhä enemmän väkeä paitsi reippailemassa niin myös etenkin nuorison toimesta porukalla hengailemassa. Taitavat yhä edelleen madaltuneet tartuntamäärät sekä hieman keventyneet rajoitukset nyt toden teolla saada väen rentoutumaan ja hakeutumaan kohti normaalimpaa elämää. Lisäksi nämä oikein kelpoisat kelit eivät ainakaan kannusta pysymään sisätiloissa. Ei vaan enää jakseta huolehtia niin paljon. Jopa ne sisämaan kyliin koronaevakkoon paenneet, etenkin vanhemmat ihmiset alkavat kuulemma saada tarpeekseen ja palailemaan takaisin tänne ihmisten ilmoille asenteella "tuli mitä tuli".

Korona-arki Kroatiassa: Suojautumista

Yksi tuoksu luo aina nenäni kautta aivoihin rekisteröityessään mukavan mielikuvavivahteen: aurinkorasva. Siihen tuoksuun assosioituu niin paljon positiivista, aurinkoa ja rentoa meininkiä. Täällä ulkoillessani laitan suojakerrointa kesät talvet aurinkoisella kelillä vähintään naamaani, näin kesäkaudella vaatesuojan vähetessä kreemia kaipaa sitten jo muukin ihoalue.

Ollessamme lomamatkoilla aurinkoisilla alueilla meillä on miehen kanssa muodostunut molemminpuolisen rasvauksen traditio aamuisin ennen päivän puuhia, siinä saa sitten selkäkin kunnon kerroksen ettei pääse punoitus iskemään. Vaan haastavammaksi homma muuttuu kun käsipareja on käytössä vain yksi. Vaikka saankin sormeni selän takana yhteen toisen käden kiertäessä olkapään yläpuolelta ja toinen sieltä kainalon alta, niin kaiken kattavaa rasvausta on sinne lapaluiden luokse silti vaikea omilla käsillä saada. Vaan mitäpä ei kätevä kotirouva keksisi tähänkin pulmaan. Kättä pidempää tarvittiin ja sellainen löytyi keittiön laatikosta: paistolasta. Lastan päälle kun lurauttaa vähän rasvaa ja sillä sivelee yläselkään niin jopas vain on iho suojattu niin maan himputin hyvästi.

Lastalle lurauttelun aika on täällä alkanut, aurinko porottaa ja se on täällä melkoisen tehokas luonteeltaan. Näin alkukaudesta koitan saada tasaisen pohjan, jottei ulkoiluvaatteiden jättämiä rajoja sitten niin syntyisi. Tänä keväänä t-paidan hiharaja pääsi vähän yllättämään ja nyt on sitten projektina sitä koittaa himmentää tuossa omalla terassilla lekotellessa. Kun hyvä pohja on saavutettu, en sitten enää mikään varsinainen auringonpalvoja olekaan. Rasvausta jatkan silti, ainakin niihin osiin kroppaa joka ulkona oleillessa aurinkoa näkee.

Aurinko toimii itselleni tietynlaisena onnellisuuden lähteenä. Kun se tuolta siniseltä taivaalta helottaa niin kummasti mielikin kirkastuu. Liekö sitten se vähintäänkin riittävä D-vitamiinituotanto joka iholla täällä ympäri vuoden tapahtuu, mutta näiden reilun kolmen vuoden aikana ei mitään isompia lenssuja ole sairastettu. Katsotaan miten tehokkaasti UV-valo tähän maailman kuuluisimpaan virukseen nyt sitten tehoaa, josko sen selviytyminen ainakin ulkona olevilla pinnoilla heikkenisi kuten ovat viisaammat arvioineet.

Suojataan siis itsemme parhaamme mukaan, keinoilla tai toisilla. Pidetään etäisyydet ja lastaillaan lapaluut.

Korona-arki Kroatiassa: Kohti parempaa

Sateen jälkeen tuli poutasaa ja harmaan sävyt muuttuivat kirkkaammiksi. Monella tavalla ollaan matkalla parempiin päiviin. Suurin kyynelvirta on kuivunut, lämmin kiitos kaikille tavalla tai toisella asian johdosta meitä muistaneille. Tänään aamulla meri tervehti minua tällä näkymällä, kauniina ja rauhallisena.

Korona-arki etenee, niin täällä kuin muuallakin. Kroatiassa kuten myös Suomesssa ja monessa muussakin maassa pohditaan kovasti, millaisin askelmerkein mennään kohti uutta normaalia. Sillä siihen vanhaan normaaliin ei liene paluuta, ehkä enää koskaan kuten joku asiantuntija totesi. Maanantaina täällä astuu voimaan seuraava rajoituskevennys, toukokuussa sitten seuraavat asteittain. Siis sikäli kun mitään odottamattomia muutoksia tartuntamäärissä ei ilmene. Tämän päivän lukujen mukaan uusia tartuntoja täällä ilmeni 31, kokonaismäärän ollessa siten 1981, joista 869 on parantunut ja menehtyneitä on 48. Varsin maltillisesti siis mennään ja epidemia on saatu pidettyä tasolla jolla terveydenhoito sen kanssa pärjää.

Suomessa on hirmuinen haloo yritystuista ja miten muuten valtion tulisi tai ei tulisi rahaa käyttää vaikkapa niitä suojavarusteita hankittaessa ja muutenkin kriisistä selviämisessä. Itse en ainakaan ole huomannut minkäänlaisia uutisia yritysten tai yhteisöjen merkittävistä osallistumisista talkoisiin. Täällä Kroatiassa useat yritykset, urheiluseurat ja muut organisaatiot ovat tehneet erittäin merkittäviä lahjoituksia esimerkiksi sairaaloille, ihan suoraan rahana tai vaikkapa tilaamalla suojavälineitä ja lahjoittamalla ne. Kun ottaa huomioon, että kaikki tässä kuitenkin ollaan enemmän tai vähemmän samassa sopassa, niin tämä malli on mielestäni aika todella hieno ja arvostuksen ansaitseva.

Vähän vähemmän hyvin täällä hoidetaan tuota maskihommaa. Monet niitä käyttävät, mutta kyllä näkemäni perusteella todellakin uskon niihin mielipiteisiin, joiden mukaan maskin käyttö lisää tartuntariskiä ennemmin kuin vähentää. Eilen kaupassa seurasin kassaneidin käytöstä. Hänellä oli maski ja suojahanskat. Maski taisi vähän ahdistaa, koska niillä hansikoiduilla käsillään hän sitten ihan jatkuvasti hiplaili ja siirteli maskiaan, veti sitä välillä pois nenän päältä ja kun piti edessäni olevalle asiakkaalle jotain enemmän puhua, vetäisi neiti sen maskin kokonaan leualle. Ja sitten taas takaisin. Niillä samoilla käsineillä, joilla koski ihan kaikkeen muuhunkin. Ei mennyt vissiin ihan ohjeistuksen mukaan. Samantyyppistä käytöstä maskien kanssa näkee kaikkialla, niitä roikkuu autojen taustapeileissä Wunderbaumien ja ruokousnauhojen kanssa, siitä se on sitten kätevä edestaas ottaa käyttöön ja laittaa taas takaisin. Enkä kyllä yhtään väitä, että tämä olisi vain kroatialainen versio aiheesta, harvassa ovat varmasti ne paikat joissa maskien käyttö hygieniaohjeistusta noudattaa. Itse en aio maskia käyttää, ellei sitä jossain pakolliseksi määrätä. Tai tietysti jos itse alkaisin kovasti pärskimään, mutta sitten toisaalta en kyllä liikkuisi missään ihmisten ilmoillakaan.

Viikon päästä on vappu. Taisin luvata miehelle, että leivon munkkeja. Nyt pitäisi löytää se paras resepti, en ole moisia nimittäin koskaan itse tehnyt. Saa siis vinkata, jos hallussa on se mehevimpien munkkien takuuvarma ohje. Täytyy toivoa, että sitä hiivaakin piakkoin alkaisi kauppojen hyllyiltä löytymään tai alkaa kotirouvan varastot tyhjenemään. Pari pussia kuivahiivaa on vielä jäljellä, että saadaan ne munkitkin tehtyä.

Korona-arki Kroatiassa: Suru tuli taloon

Eilen oli päivä, jonka tulon tiesin lähestyvän vääjäämättä. Päivä jolloin meidän oli sanottava hyvästit rakkaalle Tiukullemme. Yli 20 vuotta minulla on ollut koira tai kaksi, nyt ei ole yhtään.

Lähes 16 vuotta Tiuku, tuo pieni blondi kulki vierellä. Se selvisi kolmen päivän karkureissulta itse kotiin pelästyttyään ensimmäisenä uutenavuotenaan raketteja ja rynnättyään niitä pakoon. Se rakasti kalastamista vaikkei kaloista välittänytkään, seurasi innolla vieressä onkimista tai virvelöintiä välillä vähän liiankin kovaäänisesti kommentoiden. Niin ja porot, ne vasta innostavia olivatkin ja joka syksy Lapin vaellusreissuilla sinkoiltiin hihnan päässä noita otuksia tavoitellen. Se rakasti Patua, toista russeliamme, jonka poismeno reilu neljä vuotta sitten ajoi Tiukun masennukseen. Tiuku pusutti jokaista tarpeeksi lähelle tullutta naamaa, pitkään ja tarmokkaasti.

Tiuku lähti 12-vuotiaana meidän kanssa maailmalle ja kehkeytyi Matkamummeliksi jota Suomen russelimaailma seurasi tarinoiden ja kuvien kautta, olipa mummelista juuri viimeisimmässä Russeli-lehdessä iso juttukin, joka toivottavasti kannustaa muitakin lähtemään reissuun koiriensa kanssa. Suomen lisäksi Tiuku jätti tassunjälkensä 15 muun maan kamaralle. Se kulki maalla, merellä ja ilmassa, tottuneesti kulkupelistä riippumatta ja valtasi suvereenisti hotellisängyistä itselleen paikan. On ollut kerrassaan häkellyttävää ja sydäntä sykähtävää, miten valtavan reaktion Matkamummon poismeno on russelipiireissä aiheuttanut, sadat viestit ja osanotot kertovat jotain tuon pienen otuksen merkityksestä muillekin kuin vain meille.

Tiukun sydän sykki vielä lujaa ja häntä heilui loppuun asti. Pikkuhiljaa kontrolli takajalkoihin alkoi kuitenkin heiketä ja niiden voimatkin huveta, jossain vaiheessa ei mummeli enää hypähtänytkään kepeästi sohvalle ja asfaltilla kynnet alkoivat raapia maata vaikka heinikossa jalka vielä nousikin. Asentotunto heikkeni selvästi, eli koira ei aina hahmottanut jalkojen asentoa. Hyvillä treeniohjeillä tilanteen etenemistä saatiin hidastettua, päästiin vielä metsälenkille ja juostiin tuonne alas rannalle. Lopulta meidän raskas tehtävä oli kuitenkin päättää, missä kohtaa oli aika päästää mummeli sinne missä voi juosta iloisena ikuisesti oravien ja porojen perässä. Se hetki koitti eilen.

Tiuku, pieni vaniljainkiväärimuffinssini, meillä on sinua iso ikävä.
Tiuku, Töppötassun Hilja 2.8.2004 - 20.4.2020

Korona-arki Kroatiassa: Rajoitukset ja vaatetus keventyvät

Tässä kovien rajoitusten maassa koitti aika ensimmäisen helpotuksen: tiukka paikkakunnalta toiselle liikkumisen estäminen avautuu hippuriikkisen, nyt päästään jo oman maakunnan sisällä kulkemaan vapaasti. Eli Suomeen heijastettuna, jos tähän asti ei olisi Vantaalta saanut matkata Helsinkiin, niin nyt sitten saa vaeltaa vapaasti koko Uudellamaalla, muttei toki sen ulkopuolelle vieläkään ilman asianmukaisia kirjallisia lupalappuja. Meille tämä oli jo ihan riittävä rentoutus, miehen ei enää tarvitse pysähtyä neljällä tarkastuspisteellä töihin mennessä, nyt on reitti selvä. 

Minä juhlistin tapahtunutta leipomalla satsin ruisleipää ja pesemällä yhden maton. Että niinkin hurja meininki. Varsinaisesti tässä ei ole elämä juurikaan muuttunut, muita rajoituksia jatkettiin toukokuulle. Elämä täällä siis etenee edelleen aika rauhallisesti, pääskysten vimmaista viserrystä kuunnellen. Ja niitä pääskysiä hätyytellessä, innokkaasti kun koittavat tuohon terassimme katon alle pesäänsä perustaa. Muuten kiva, mutta rakennustyömaan aiheuttama sotku on sitä luokkaa että saavat etsiä tontin muualta.

Normaalisti tähän aikaan täällä voisi alkaa bongailla niitä kesän ensimmäisiä suomalaisturisteja suorien lentojen alettua. No, nyt eivät koneet lennä eikä ole suomalaislomailijoitakaan ensikosketusta kesään hakemassa. Vaan ihan vailla kansainvälistä meininkiä ei olla, jo olen kuullut rannalla useampaankin kertaan saksaa ja muitakin vieraita kieliä. Varsinaisista turisteista tuskin silti on kyse, maahan kun on vähän haastavaa päästä ilman kansalaisuutta tai oleskelulupaa. Veikkaisin kyseessä olevan täällä loma-asunnon omistavat, etenkin saksalaisilla on Kroatiassa paljon kakkoskoteja. Ennen rajoen tiukkaa sulkemista he ehkä jo tulivat tänne ja nyt kelien muututtua kesäisemmiksi ilmestyvät sitten katukuvaan varvassandaaleissaan ja muutenkin selvästi paikallisväkeä kevyemmissä kuteissa. Täällähän lämpimien säiden saapuminen vaikuttaa viiveellä vaatetukseen, vieläkin näkee tikkitakkeja (joskin aika usein sentään vyötäisille sidottuina) ja pitkistä housuista ei lähtökohtaisesti vielä ole ollenkaan luovuttu. Lenkkeilijät, etenkin miespuoliset sellaiset sentään ovat saattaneet jo shortsit kaivaa komeron kätköistä. Niin ja tuolla rannalla tänään lapset juoksivat ihan ilkosillaan vanhempien pitäytyessä vielä peittävämpään pukeutumiseen. Huomaan tämän tavan juurtuneen jo itseenkin. Oikeasti tuolla tarkenisi jo hihattomassa topissa ja niissä shortseissa, silti jotenkin tottumuksen vuoksi lähden edelleen päiväkävelylle pitkäpunttisissa pöksyissä ja t-paidassa, jonka hihantynkiä koitan sitten epätoivoisesti nostella olkapäille välttääkseni ne rekkamiesrajat käsivarsissa.

Korona-arki Kroatiassa: Kotoilu taisi riittää

Tänään oli nähtävissä selvä muutos: ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Autoja ajelee teillä enemmän, päiväkävelyllä piti tuossa pääväylän kohdalla oikein odottaa vuoroaan tien yli päästäkseen kun menijöitä ja tulijoita riitti tasaiseen tahtiin. Eipä ole tarvinut muutamaan viikkoon moista tehdä. Rannalla vastassa oli lukuisia auringonpalvojia, ihan siis asianmukaisine varusteineen uima-asuista kirjoihin ja pieneen välipalaan. Liikkeellä oli muutenkin väkeä vallan paljon, enemmän kuin yhtenäkään päivänä tähän asti. Keli helli, itsekin taisin taas voimistaa jo ilmestyneitä t-paitarusketusrajoja käsivarsissa.

Uusien tartuntojen päivittäiset pylväät. Lähde www.koronavirus.hr

Tänään julkaistut päivittäiset koronaluvutko kenties saivat ihmiset lähtemään ulos? Ainakin ne olivat sangen matalat elikkäs vain 23 uutta todettua tartuntaa mikä on alhaisin lukema yli kolmeen viikkoon. Kuolleita täällä on muuten nyt 36, mikä sekin on aika matala luku moneen muuhun maahan verrattuna. Alkaako väki nyt lepsuilemaan, kun "tämähän on nyt pikkuhiljaa taputeltu"?. Monelle selvästi joka tapauksessa on kotoilu riittänyt. Vielä on näkemättä pääsiäisen oikea vaikutus lukuihin, onkohan vain tässä nyt tyyntä myrskyn edellä ja sen tyvenen tuoman turvallisuuden tunteen myötä kaivetaan vain syvempää kuoppaa. Odotamme ja saamme nähdä.

Juttelin päiväkävelyllä pitkään tutun koiranulkoiluttajan kanssa, saman josta aiemmin kerroin. Siis lääkäriksi valmistunut tosi mukava nuori nainen, joka vuoden alussa haaveili Pohjoismaihin muuttamisesta. Hän tekee keikkatöitä eikä niitä kuulemma ole oikein ollut. Eli ainakaan lääkäreistä täällä ei ole pulaa, kun ei häntäkään ole kutsuttu töihin. Naisen äitikin on muuten lääkäri, hän on töissä mutta ei siellä kuulemma mitään paniikkia ole. On siis aikaa tehdä pitkiä lenkkejä koiran kanssa. Muuttohaaveet on nyt haudattu kunnes tilanne tästä selkiintyy. Hän oli muuten todennut saman kuin minäkin, että nyt on väkeä liikkeellä.

Lopuksi päivitys pörriäisbaarista. Siitä on tullut yökerho. Päivisin asiakkaita on harvakseltaan, mutta joka yö siellä drinksutellaan niin, että meinaa varastot huveta. Tarkkaa käsitystä asiakaskunnasta ei ole, mutta veikkaisin lepakoita. Vaikka on täällä kyllä melkoisen isoja yöperhosiakin, että mene ja tiedä. Ovat kuitenkin käyttäytyneet siivosti ja ilman häiriöitä joiten tarjoilu jatkuu. 

Korona-arki Kroatiassa: Kastike uunissa ja nainen rannalla

Eilen mies käväisi kotosalla ja kotirouva laittoi uunissa pitkään haudutettua jauhelihakastiketta. Sanoisin että tuli ihan poikkeuksellisen makoisaa tällä kertaa. Pari-kolme tuntia uunissa aateloi kummasti ihan perussoossin. Niin ja paljon paljon voissa ruskistettua sipulia auttaa myös maun muodostuksessa.

Tänään tilanne olikin sitten taas se vanha tuttu, eli nainen rannalla yksinään. Aamulla miehen poistuttua takaisin työmaalleen lähdin minä reippaalle kävelylenkille tuonne rannalle. Tiuku sai jäädä jatkamaan uniaan, halusin viipottaa vauhdikkaammin eikä se mummelin kanssa oikein enää onnistu. Siispä äänikirjaa kuunnellen pahrustin pikkukivirannalla ees sun taas. Ja mikäs oli mennessä kun aurinko paistoi ja vieressä kirkas turkoosi meri kevyesti lainehti. Enkä edes ollut yksin, kyllä siellä sentään oli muitakin aamureippailijoita liikkeellä. Ja tuttujakin näkyi, useampikin iloinen tervehdys ja kuulumiset vaihdettin, turvavälejä toki noudattaen. Tuntui hyvältä, että sitä sellaista normaaliakin elämää ja hymyileviä kasvoja tuolla edelleen on.

Lenkillä tein päätöksen alkaa elää rohkeammin ja lisätä omaa ulkoiluani. Viimeiset lähes viisi viikkoa olen käytännössä viettänyt aikani kotona. Pari kauppareissua ja lyhyet lenkit Tiukun kanssa ovat olleet ainoat poikkeukset tästä toimintamallista. Tuntui jotenkin ahdistavalta ylipäätään lähteä edes itsekseen lenkille, mitä jos ihmiset pitäisivät sitä negatiivisena ja perusteettomana kotoa poistumisena tässä tilanteessa? Varsinkin heti kotikaranteenin päättymisen jälkeen tuli tunne siitä, että ulkomaalaisena minuun kohdistuisi vielä aavistuksen enemmän ennakkoluuloja. Mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että antaa palaa. On siellä muitakin ulkoilemassa. Ja tämä nykyinen tilanne voi jatkua vielä hyvinkin pitkään eikä kenenkään mielenterveydelle voi tehdä hyvää nököttää sisällä jatkuvasti. En niinkään kaipaa niitä ihmiskontakteja vaan luontoa ja ilmaa ympärilleni. Ja liikettä, happea kauhkoihin.

Tauti tulee jylläämään maailmassa niin kauan, kunnes sen on riittävän moni sairastanut tai rokote saadaan laajasti käyttöön. Niin tai näin, se tulee kestämään kauan. Meidän on kaikkien löydettävä se "normaali" elämä tämän prosessin kestäessä, annetuissa rajoissa liikkuen ja lähimmäisistä huolehtien. Ehkä sen ajatuksen ymmärtäminen myös siivitti tätä päätöstäni, en voi jatkaa elämääni ajatellen tämän olevan vain ihan kohta ohi menevä juttu ja pitää itseäni pause-tilassa siihen asti. Olosuhteet ovat mitä ovat mutta elämä jatkuu.

Korona-arki Kroatiassa: Sadepäivä

Ei se nyt aina paista täällä Adrianmeren rannallakaan. Koko pääsiäisen saimme nauttia oikeinkin lämpimistä, miltei kesäisistä keleistä mutta tänään koitti arki ja sade tuli. Ja hyvä niin. Putsautuu vähän siitepölyt ja kastuu maa, aika moni pienviljelijä näillä pihapuutarhaplänteillä ainakin kiittää. Niin että antaa sataa vaan.

Pääsiäinen luirusi taas ohi, oikein oli rauhallista. Mies tuli ja meni, yhdet suklaamunat syötiin ja herkuteltiin hyvällä aterialla. Pääsiäinen tarkoitti ennen Suomessa asuessamme lähes poikkeuksetta pitkää mökkeilyviikonloppua, välillä talvisissa ja välillä hyvinkin keväisissä tunnelmissa. Tämä pääsiäinen taitaa aika monelle jäädä muistoihin poikkeuksellisena, itselleni ei ehkä niinkään. Tämmöisiä nämä ovat täällä Kroatiassa asuessa aika pitkälti olleet aiemminkin, hieman ehkä vähemmän tuli vain oltua ulkosalla. Niin ja viime vuonna olivat kesän ensimmäiset Suomi-vieraat käymässä, saapa nähdä milloin siitä pääsee seuraavan kerran iloitsemaan.

Tämä tiistainen sadepäivä kuluu sekin ihan omalla painollaan, vähemmän puuhastelua tuolla terassilla ja enemmän näitä arkiaskareita. Kuten vaikka silityspinon madaltamista. Silittäminen on itseasiassa ihan mukavaa puuhaa, olen siitä aina tykännyt. Niimpä meillä käyvät raudan alla myös miehen boxeritkin, joskus olen jopa sukkia silitellyt mutta se se on enemmän poikkeus kuin käytäntö. Ainoastaan isot lakanat tahtovat aina jäädä odottamaan isompaa inspiraatiota, niiden pyörittely tuossa laudan päällä ja tiivis viikkaaminen kaappiin tahtovat olla vähän haasteellisempaa hommaa.

Toisinaan ihmisten kanssa jutellessa kuulee oletuksen, että täällä ihan vaan lomailupuuhia harrastetaan päivät pitkät etenkin kesäisin, maataan rannalla aurinkoa ottamassa ja nautitaan rantaravinteleiden tarjoiluista iltaisin. Vaan arki se on täälläkin asuessa, ihan siinä missä se olisi missä tahansa muuallakin. Toki sitten välillä voi sinne rannallekin mennä ja nauttia muistakin paikallisista elämyksistä, sanoisin jopa että vähän on tämä paikallinen astetta rennompi elämänasenne tarttunut sillä tavalla sopivasti. Vaan silti pitää imurin ja lattialuutun kanssa tasaiseen tahtiin tanssata ja tiski & pyykkikoneita pyöräyttää. Eli mitäpä kuulumisen kysyjälle näin sateen ropistessa vastaisin, sanoisin erään laulun sanoin että "ihan tavallista mulle kuuluu."

Korona-arki Kroatiassa: Mitä ikkunasta näkyy?

Viime viikkoina monelle meistä oman kodin ikkunasta aukeava näkymä on tullut todella tutuksi. Maailmalla miljoonat ihmiset ovat kotikaranteenissa, osa todella tiukassa sellaisessa ja silloin se ikkuna on kirjaimellisesti ikkuna ulkomaailmaan kun ei sinne juuri muuten pääse ihmettelemään.

Facebookissa on viime päivinä näkynyt hurjia määriä näitä ikkunanäkymiä. Minutkin haastettiin mukaan View from my Window -ryhmään, jossa ideana on lähettää yksi ainoa kuva eli se näkymä joka omasta ikkunasta aukeaa. On ollut mielenkiintoista nähdä hyvin erilaisia otoksia aina upeista vuoristo- ja metsämaisemista karumpiin kaupunkiotoksiin sekä enemmän tai vähemmän hoidettuihin takapihoihin. Noita kaikkia  ne kyseisen ikkunan takana olevat ihmiset ovat nyt tuijotelleet toisinaan todennäköisesti kyllästymiseen asti. Joissakin näkymissä on vaihtelua enemmän, toisissa vähemmän.

Oma näkymäni on se, jota eniten katselen eli olohuoneen isoista ikkunoista terassille ja sen yli aukeava. Adriameri siellä siintää (matkaa tästä kotoa rantaan on pari sataa metriä) ja sen takana Bracin saari. Minulle on tärkeää se tilan tuntu ja avaruus, joka meillä tässä on, ylimmästä kerroksesta loivasti nousevassa rinteessä silmän eteen ei tule viereisen talon seinä vaan kattojen yli kantava maisema. Eilen bongailimme miehen kanssa delfiinejä, joita ihan paljaalla silmälläkin tuolta merestä näkee.

Paitsi silmät, myös korvat saavat oman osansa eli varsinkin nyt lämpimien päivien alettua ja ison lasioven ollessa auki tulee aistittavaksi myös se äänimaisema. Nykyisin kun autoliikenne tuossa kylätiellä on huomattavasti hiljaisempaa tästä tilanteesta johtuen, tulevat helpommin kuultaviksi kaikki ne muut äänet. Lintujen liverrykset ja vihellykset, pihoillaan puuhastelevat ihmiset, kukot huutelemassa toisiaan kannustaen läheisissä kanaloissa. Voipa pyhäaamuina jopa kuulla lähimmän kirkon kellot, onneksi se on kuitenkin niin etäällä etteivät kuudelta pauhaavat soinnut herätä vaikka makuuhuoneen ikkuna yöllä auki olisikin.

Tuohon terassille ihan juuri kohta istahdan, katselen auringon painumista tämän päivän osalta mailleen ja kuuntelen kylän ääniä ympärilläni. Ja olen kiitollinen tästä maisemastani.