Kuningas Arthur, oliko vaiko eikö ollut?

Olipa kerran urhoollinen soturi nimeltään Arthur. Hän taisteli kovasti pahoja valloittajia vastaan ja piti kaverien kanssa palavereita ison pyöreän pöydän ääressä. Onnistuipa hän kiskaisemaan miekan irti kivestäkin saaden näin etuliitteen kuningas nimensä eteen. Kuningas Arthur. Vai oliko sittenkään?

Kuningas Arthur, pyöreän pöydän ritarit, velho Merlin, Excalipur-miekka ja Camelotin linna ovat vuosisatojen ajan esiintyneet erilaisissa kertomuksissa, lengendoissa ja enemmän tai vähemmän historiallisissa teksteissä rakentaen sekä myyttiä että historiallista faktaa sen takaa. Kuningas Arthur mainitaan Britannian monarkian alullepanijana ja saarivaltion pelastajana saksien vallan alta. Monet historioitsijat ja historiaa tutkivat tahot läpi vuosien ovat penkoneet totuutta tarujen takaa ja yrittäneet selvittää faktatietoa Arthurista ja hänen henkilöllisyydestään. Vallalla on useita eri tutkintalinjoja ja yksi niistä on johdattanut seuraajansa aina tänne Adrianmeren rannalle asti.

Dalmatian rannikolta Euroopan sotatantereille lähti aikoinaan tiettävästi Lucius Artorius Castos, joka löydettyjen dokumenttien perusteella päätyi palvelemaan Britannian armeijaa mainiolla 200-luvulla. Häntä olisi sitten alettu kutsua tuttavallisesti Arthuriksi ja saavuttamansa uroteot rintamalla olisivat ne löydetyt kirjalliset merkinnät "Arthurin voitoista". Eräät asiaan perehtyneet tutkijat ovatkin sovitelleen historian palapelin osia niin, että tämän hepun onnistuneet tekemiset sotatantereella muodostaisivat perustan sittemmin muodostuneen Kuningas Arthurin legendan pohjaksi. Siihen olisi sitten takakäteen laitettu kaikenlaista jännää lisämaustetta päälle, yhdistelty ehkä muutaman muunkin uljaan soturin saavutuksia ja jopa lisätty velhoja sekä muita taikavoimia mediahuomiota lisäämään.

Vallalla olevan tylsemmän käsityksen mukaan samainen kaveri palasi aikansa miekkaa heiluteltuaan takaisin synnyinseuduilleen ehkä hieman rauhallisempaa elämää viettämään. Ja kun oikein on pengottu jopa Oxfordin yliopiston toimesta, niin hänet on sitten jollakin oljenkorjella yhdistetty tähän nykyiseen Podstranan alueeseenkin. Tuolla muutaman kilometrin päässä sijaisevan St Martinin pienen kappelin pihamaalla on hurjimpien huhujen mukaan Luciuksen viimeinen leposija ja vähintäänkin hänen ajaltaan säilyneitä kiveen hakattuja sanoja. Jos tässä on totuus suuren Kuningas Arthurin takaa, niin sitten homman nimi olisikin oikein hemmetinmoisen härkäsen muodostaminen pikkuriikkisestä kärpäsestä.

St Martinin kappeli Podstranassa, tännekö legendan alkuperä juontaa?

Legendat, tarut, sadut ja toisaalta perimätietona kulkeneet kertomukset ovat viihdyttäneet väkeä aina samalla kun ne ovat rakentaneet ja vahvistaneet jopa kulttuuria. Ja hyvä niin. Olipa Kuningas Arthur sitten todellinen henkilö, mosaiikin kaltainen kokoelma todellisien henkilöiden tekemisiä tai vain kansallistunnetta tukemaan kyhätty myytti, niin merkityksellinen nimi on ollut ja on edelleen monille. Ehkä siitä jotain kertoo sekin, että vuosittain aika moni etenkin brittitaustainen henkilö suuntaa lomareissunsa aikana kulkunsa Podstranaan pienen kappelin luo katsomaan niitä kiviin hakattuja kirjaimia sekä nappaamaan kuvan tuosta rantaan legendan muistomerkiksi pystytetystä miekasta. Niin kävin minäkin. Onhan se mukava tarina. Vai onko se vain tarina...?

Onko tässä osa Kuningas Arthurin hautamuistomerkkiä?

Kroatian tulijat ja menijät

Matkamessut on noteerattu täällä Adrianmeren rannallakin. Blogini kävijäseurannassa pomppasivat raketin lailla muutamat vanhemmat kirjoitukset messujen aikana ja nyt niiden jälkimainingeissa. En tiedä miten Kroatia on messuilla ollut esillä, mutta selvästi tänne matkaamista mietitään taas monessa kodissa. Ensi kevään, kesän ja syksynkin lomamatkojen suunnittelijat ovat armoitetun Googlen etsintäkoneen kautta päätyneet erityisesti lueskelemaan matkaajan vinkkejä Kroatiaan, autoilusta Kroatiassa ja hieman yllättäen myös koiran kanssa Kroatiaan matkustamisesta. Nämä kolme tekstiäni ovat kokeneet renesanssimaisen paluun tilastojen kärkeen, joskin ne ovat tasaisesti kiinnostaneet aiemminkin. Lisäksi sähköpostiin on mm. tuon sivun reunassa olevan yhteydenottolomakkeen kautta alkanut kiihtyvällä tahdilla tipahdella erinäisiä kyselyitä kiinnostuneilta, täällä on jo majoituksia mietitty ja retkikohteita ratkottu. Vaikka niin Suomessa kuin täällä Dalmatian rannikollakin vielä talvi jyllää täysillä, niin kyllä se kesä ja kesälomat sieltä tulevat, vääjäämättä. 

Oliivipuut ovat ja pysyvät, vuodesta ja vuosisadoista toiseen. Mutta ihmiset tulevat ja menevät.

Jos tänne taas parin kuukauden kuluttua alkaa tulijoiden virta niin on sitä virtaa toiseenkin suuntaan. Taas on julkaistu tutkimusta ja arvioita maastamuuttajista, eli Kroatian jättäneistä ja muualle muuttaneista. Kroatia kärsii kovasta muuttotappiosta, väkilukuun suhteutettuna valtava joukko nuoria koulutettuja työikäisiä liukenee muualle maailmaan, suurimmat joukot Saksaan ja Irlantiin. Siinä missä ennen yksi perheestä lähti muutamaksi vuodeksi Saksaan töihin ja hankkimaan rahaa paitsi itselleen niin koko perheelle, nyt lähtevät kokonaiset perheet ja tekevät sen jäädäkseen. Sisämaan kylissä on jouduttu sulkemaan kouluja lapsien loppuessa ja vanhukset jäävät yksin kaalimaan vartijoiksi. 

Samaan aikaan kun väki lähtee, niin etenkin täällä rannikolla kärsitään sitten työvoimapulasta. Tietyillä toimialoilla, kuten esimerkiksi rakennusalalla ja turismiin liittyvissä toiminnoissa on huutava tarve tekijöille. Viime keväänä osa ravintoloista ei päässyt avaamaan oviaan suunnitellusti kun ei yksinkertaisesti ollut kokkia keittiössä eikä tarjoilijoita terassilla. Saapa nähdä, mikä on tilanne tulevana sesonkina. Nuoret ihmiset ovat totaalisen kyllästyneitä näköalattomuuteen, jota tässä maassa kokevat. Palkat ovat heikkoja, sesonkimainen työ ei auta talven koittaessa etenkään kun sitten toisaalta täältä rannikolta on sesongin koittaessa vaikea saada kortteeria kaiken tarjonnan ollessa suunnattuna matkailijoille palkkoihin suhteutettuna huimaan hintaan. Maassa toimiva hyväveliverkosto takaa menestystä oikeat ihmiset tunteville ja oikeaan perheeseen syntyneille tai muuten oikeassa paikassa oikeaan aikaan sattumalta olleille. Koulutuksella ja ahkeruudella ei tässä vallitsevassa tilanteessa koeta olevan merkitystä. Kun vaikkapa Saksassa saavutetaan kotimaan oloihin verrattuna oikein mukava elintaso, jonkinmoinen eläke kertyy tulevaisuutta ajatellen ja ympärillä on vielä kivasti kotimaan kansalaisiakin, niin lähteminen alkaa houkutella monia. Likimain kaikki tapaamani alle 35-vuotiaat täkäläiset puhuvat ulkomaille lähtemisestä ja sinne jo lähteneistä sisaruksista tai muista tutuista. Ja monet eivät vain puhu, he myös toimivat.

Samaan aikaan tänään Hesarissa oli iso juttu siitä, miten Suomeen asiantuntijoiden mukaan tarvittaisiin huimasti enemmän työperäisiä maahanmuuttajia ja siten myös uusia veronmaksajia. Sielläkin on keittiöt vailla kokkia, ainakin Amican opiskelijaravintolassa Malmilla. Ongelma on se, miten tehdä Suomesta houkutteleva maa töitä tekeville ja miten helpottaa heidän maahan tulemista byrokratian osalta. Asia vaatisi poliittisia toimia, mutta maahanmuuttajat ei terminä oikein ole trendien aallonharjalla juuri nyt, vaikka kuinka koitettaisiin puhua nimenomaan työperäisistä tulijoista eikä turvapaikan perässä pyrkivistä joiden työllistyminen taitaa olla valitettavan matalalla tasolla. Jännä nähdä, miten tämä yksityiskohta mahtaa näkyä tulevissa vaalikeskusteluissa ja -teemoissa vai näkyykö mitenkään. Olisiko tässä paikka kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen järjestämiselle? Kroatiasta halutaan lähteä muualle töihin, miksipä ei sitten Suomeen? Vuokraemäntä totesi asiasta puhuttuamme, että kieli voi olla yksi haaste mietittäessä Suomen houkuttelevuutta täkäläisten muuttokohteeksi. Heti perään hän ehdotti, että mitäpä jos alkaisin opettaa hänelle Suomea?. Hänenkin sukulaisiaan on jo lähtenyt.

Kuukausi Karibialla osa 4: Loppuyhteenvedon hetki

On aika summata kuukausi Karibialla, mitä jäi mieleen ja mitä mieltä koko saaristosta lopulta olen. Siis vielä kerran reggaerytmit soimaan ja nojatuolimatkalle. Kolme saarta: St Martin, Martinique ja Antigua. Toki vain pieni osa koko Karibian aluetta mutta jonkinmoinen otanta kuitenkin. Aiempi kokemukseni rajoittui kolmen vuoden takaiseen visiittiin Puerto Ricossa siellä saariketjun pohjoispäässä, Karibian espanjankielisellä alueella. Nyt sitten koettiin lähinnä ranskalaisvaikutteita vanhan kunnon brittivallan maustamana.

Minulla on paljon kokemusta matkustelusta Aasiassa, jollain tapaahan nämä kaksi aluetta voisi ajatella toisilleen vaihtoehdoiksi suomalaisen matkaajan valitessa kohdetta pakomatkalleen pois talven kylmyydestä ja pimeydestä tropiikin hellivään aurinkoon. Otettakoon tämä siis jos ei nyt punaiseksi niin jonkin sävyiseksi langaksi tekstiä laadittaessa: pientä vertailua idän ja lännen välillä.

Kuten tämän Karibia-sarjan aiemmissa eri saarista kertovissa teksteissä olen useasti maininnut, ensimmäinen silmiinpistävä asia kaikilla kolmella saarella oli siisteys. Tämä erottaa ne myös radikaalisti Aasian kohteista, joissa ympäristötietoisuus ja asenteet roskaamista kohtaan eivät vielä ole ihan niin justiinsa. (No, Singapore on tietysti aika oma osastonsa tässä kohdassa mutta säännöissähän on aina se poikkeus.) Vaikka näillä saarilla toki elintaso on osittain aika matalalla ja talot paikoin jos eivät nyt ihan hökkeleitä niin ei paljon parempaankaan, pidetään niiden pihat siistinä ja roskat laitetaan roskikseen joita muuten myös löytyy kiitettävästi. Saarten asukkaat selvästi arvostavat upeaa ympäristöään ja haluavat säilyttää sen sellaisena. Muovipillejä löytyi ainoastaan isojen hampurilaisketjujen ravintoloista, muutoin rantabaarien virkistävistä drinkeistä sojottivat kartonki-imuttimet. Pisteet siitä.

Kulttuuri on pohjolan pimeydestä saapuvalle matkaajalle helppo, koska siinä on historiallisista syistä vahva eurooppalainen sivukomppi. Siirtomaavallan ajat ovat toki ohi ja saaret joko itsenäistyneitä tai voimakkaasti itsehallinnollisia, mutta kulttuurileima on ollut niin vahvalla musteella lätkäisty ettei se varmaan koskaan haalistu kokonaan edes porottavan auringon alla. Väki on saarilla valtaosin surullisen orjatyövoiman aikakauden peruja, afrikkalaisgeenit ovat sittemmin hieman saaneet lisäystä niin eurooppalaisesta kuin aasialaisestakin punasolumassasta. Karibia on siten vähemmän eksoottinen kohde kuin Aasia, jossa jo uskonnollinenkin ympäristö asettaa kulttuurille omat luonteenpiirteensä. Edes rahanvaihtoa ei välttämättä tarvitse miettiä ja kaupassa kursseja pähkäillä, tutut eurot kelpaavat osalla saarista.

Eurooppalaisuus näkyy vahvasti ruokakauppaan astuttaessa tai ravintelin pöytään istahdettaessa. Tiuhaan operoitu ilmasilta ja toisaalta Atlantin ylittävät rahtialukset takaavat sen, että kaupoissa on hämmentävän laajakirjoinen tuotevalikoima eurooppalaisia tuotteita. Itse etsin Martiniquella maitoa kiertäen monta kertaa kaikki myymälän kylmähyllyt, kunnes totesin koko maitovalikoiman löytyvän juomaosaston vierestä tavallisilta hyllyiltä. Maitokarjan puuttuessa saarelta lähes täydellisesti tarjoaa ratkaisun aamukahvin valkaisuun ranskan mantereelta tuotu uht-maito. Ravintoloissa paikallinen ruokakulttuuri saisi näkyä mielestäni enemmän, etenkin ranskalainen keittiö on vahvasti läsnä. Kalat ja äyriäiset sekä kana ovat laajalti käytettyjä raaka-aineita, sisäfilepihviä ei listoilta löydy.

Kielimaailma on myös eurooppalaiselle tuttu. Paikalliset käyttävät laajasti aikoinaan plantaaseilla orjien ja isäntien väliseen kommunikaation syntynyttä kieltä, joka on sekoitus yksinkertaista englantia tai ranskaa ja siihen sekoittuneita afrikkalaisia kieliä. Englannilla pärjää aika mukavasti tietysti etenkin entisillä brittihallinnon alaisilla alueilla mutta etenkin ranskalaisilla saarilla kuten Martinique ja Guadeloupe on vähintään ranskankielen alkeista paljon hyötyä. Ei olisi muuten ollenkaan mahdotonta, että rakkaalla ruotsinkielelläkin pärjäisi kohteessa, onhan St Martinin vieressä oleva St Barthelemyn saari ollut aikoinaan Ruotsin siirtomaa-alueena ja jopa Guadeloupekin kuulunut 15 kuukauden ajan naapurikuninkaan omistukseen. Moniko muuten tiesi, että Ruotsilla ylipäätään on ollut siirtomaita? No jaa, kruunuilla ei saarilla hapansilakkaa ostella vaan sen sijaan tarjolla on euroilla erinomaisista ranskalaisista leipomoista tuoreita patonkeja. Mahtaakohan ruotsalaisia koskaan harmittaa, että menivät myymään saarensa ranskalaisille?

Yksi varsin suosittu tapa tutustua Karibian kohteisiin ovat risteilyt, jotka suoritetaan suomalaisten rakentamilla kohtuullisen prameilla paateilla. Tai siis on siellä ainakin osassa satamasta toiseen seilaavista aluksista Turun telakan hitsaajien saumat kovilla Karibianmeren aaltojen läimiessä laitoja. Sanon tähän aiheeseen sen, että jos itse tuommoisen matkamallin joskus valitsisin, niin sopisin jokaiseen satamaan oman auton ja vaikka kuskin, joka veisi sitten saarella haluamiini kohteisiin. En valitsisi niitä tarjolla olevia valmisretkiä bussikuljetuksella ja perillä kohteessa odottavilla punaisilla drinksuilla. Kuitenkin totean myös, että monille tuo tarjolla oleva valmiiksi paketoitu malli helppoudessaan ja turvallisuudessaankin on varmasti juuri hyvä ja parhaiten passaava.

Turvallisuus onkin oleellinen seikka seuraavaksi osa-alueeksi tässä yhteenvedossa. Ihan kuin missä vain reissatessa, se terve maalais- tai kaupunkilaisjärki auttaa ihmeesti oman terveyden ja omaisuuden säilyttämisessä. En suosittele kävelyretkeä pimeällä läpi paikallisten asutusalueiden, ne hienoimmat korut & kellot sekä kalleimmat käsilaukut kannattaa ehkä jättää kotiin ja rommin nauttimisen määrääkin on suotavaa ainakin paikoin säännöstellä. Karibialla on vähemmän turvallisia saaria ja sitten on näitä joilla edellämainittujen periaatteiden mukaan mentäessä pärjää ihan hyvin. Osa paikallisista on todella köyhiä ja heidän näkökulmastaan rikas turisti voi tilaisuuden tullen muodostua vastustamattomaksi kohteeksi. Toisaalta saaret ovat todella riippuvaisia turisteista ja heidän tuomastaan rahasta, mistä syystä tähän lypsävään lehmään kohdistuvaa rikollisuutta ei katsota vallan hyvällä. Itse kohtasimme suurta ystävällisyyttä ja avuliaisuutta emmekä yhtään uhkaavaa hetkeä. Antigualla miehen aloitettua työt huomasin tosin heti pienen muutoksen, yksin liikkuva nainen sai huomiota etenkin illan hämärryttyä, eikä se välttämättä ollut ihan toivotun kaltaista.

Jos mietitään eroavuuksia sinne itään Aasian kohteisiin, niin hintataso on kyllä yksi. Karibialla ei Aasian päiväbudjetilla kyllä mennä jos haluaa suht saman tason matkailussaan pitää. Niin majoitus kuin eläminenkin on enemmän tai vähemmän eurooppalaisella tasolla rahanmenon suhteen. Majoitusvaihtoehtoja löytyy huimalasta häimälään ja taatusti ihan jokaiseen vaatimustasoon kuten Aasiassakin, mutta samalla rahalla saa Karibialla vähemmän. Ravintolassa syöminen on selvästi kalliimpaa. Budjettia suunnitellessa suosittelen ehdottomasti sisällyttämään siihen vuokra-auton ja majoituksen suhteen ei ole hassumpi ajatus valita pienellä keittiöllä varustettua huonetta, jossa esimerkiksi aamiaiset ja miksei muutkin ateriat valmistuvat omatoimisesti. Mikäpä siinä on currykanaa tai pastasoossia kokkailla sammakoiden huudellessa taustalla ja aaltojen kohistessa rantaan. Samalla voi keitosten valmistuessa nauttia laadukasta ranskalaista viiniä, ne ovat kaupoissa sitten taas puolestaan niin halpoja että seuraavan kerran Alkon hyllyjä kierrellessä meinaa tulla itku.

Loppukaneettina sanottakoon, että kolmesta käydystä saaresta ensimmäinen, eli St Martin / Sint Maarten oli ehkä vähiten paratiisimainen, joskin pakko miettiä miltä se mahtoi näyttää ja vaikuttaa ennen viimeisintä hurrikaania. Martiniqueen ehdin tutustua parhaiten ja tykkäsin kovasti, sen monimuotoisuus tarjoaa paljon ja jätti vieläkin osan tutkimatta. Antigua ehti valloittaa kauneudellaan ja rannoillaan, mutta tutustumisemme jäi vielä vähän kevyelle small talk -tasolle. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä, ehkä voisin piipahtaa kahdella jälkimmäisellä saarella mutta myös tutustua uusiin kuten Dominicaan ja Guadeloupeen, miksei niihin muihinkin. Ja kyllä se Nusa Lembongan Indonesiassa tai Koh Tao Thaimaassakin ovat aika ihania... Tai joku ihan uusi paikka, jota en vielä ole nähnytkään. Sitä odotellessa muistelen suurella ilolla tätä kuukautta Karibialla.

Kuukausi Karibialla osa 3: Antigua

Kun saarella on oma ranta vuoden jokaiselle päivälle, ei lähtökohta voi olla huono. Kun ne pääsääntöisesti ovat valkoista koralliperäistä hienon hienoa hiekkaa ja niitä syleilee turkoosi kirkas meri niin, niin asiaintila kehkeytyy yhä paremmaksi. Eikä tilannetta heikennä yhtään valkoisen hiekan ylle taittuvat palmut ja vehreät pensaat. Paratiisista on monia mielikuvia ja se lienee jokaiselle meistä omamme, mutta kyllä tässä aika lähellä aletaan olla. Ainakin minun paratiisiani.

Antiguan saari on osa Antigua ja Barbuda -nimistä valtiota, joka muodostuu kolmesta lähekkäin olevasta saaresta. Kahden valtion nimessä esiintyvän saaren lisäksi siihen kuuluu pieni Redondan saari, joka lienee enemmän luoto kuin varsinainen saari. Valtionpäämiehenä on edelleen Englannin monarkki, vaikka saarivaltio itsenäistyikin lopullisesti vuonna 1981. Pitkä brittihallinnon aikakausi näkyy saarella vahvasti, liikenne on vasemmanpuolista ja englanti on yleisesti käytetty kieli joskin paikalliset höpöttelevät englanninkielestä muotoutunutta patoisia. Valtaosa väestöstä on afrikkalaistaustaisia orjien jälkeläisiä, saarelle on aikoinaan sokeri- ja puuvillapelloille rahdattu valtavat määrät orjia, jotka vielä orjien vapauttamisen jälkeenkin olivat varsin riippuvaisia plantaasien työllistävästä vaikutuksesta. Nykyisin maatalous muodostaa enää pienen osan saaren taloudessa, matkailu ja turismiin liittyvät palveluammatit ovat se iso tulonlähde ja parhaan palkan takaava puuha. Tämä johtaa osittain jopa työvoimapulaan joillakin pienemmillä, alhaisempaa toimeentuloa antavilla sektoreille. Yksi erikoinen bruttokansantuotteen lisääjä ovat postimerkit, joita saarivaltio painattaa huomattavasti yli oman tarpeen. Ne ovat suosittu matkamuisto ja keräilijöiden suosiossa. Rahayksikkönä on Itä-Karibian dollari, jonka setelit ovat muuten todella kauniita kaloineen ja kilpikonnineen.

Itse vierailin valtion pääsaarella, eli Antiqualla, viettäen aikaa lähinnä sen etelä- ja länsirannikolla. Miehen loma oli tässä vaiheessa jo päättynyt ja hän aloitti työt joten lomailin kohteessa itsekseni. Tästä syystä saaren kiertely jäi vähän rajoittuneemmaksi, en oikein uskaltanut ottaa vuokra-autoa kun ei tuo vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti auton oikealla laidalla ollut ihan se tutuin juttu. Keskityin siis ottamaan ilon irti loman viimeisistä päivistä niistä valkoisista hiekkarannoista ja auringosta nauttien.

Saaren suurin kaupunki St John's sijaitsee luoteisnurkassa, sinne parkkeeraavat myös isot risteilyalukset. Itseltäni jäi kaupunki nyt näkemättä, joten eipä siitä sen enempää. Sen sijaan voin lämpimästi suositella tutustumista etelärannikolla sijaitsevaan Nelson's Dockyard -nimiseen alueeseen. Se on Unescon maailmanperintökohde ja pitää sisällään upean 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla rakennetun ja hienosti historiallisen hengen säilyttäen ylläpidetyn satama-alueen, joka toimi aikoinaan brittilaivaston tärkeänä tukikohtana. Alueella on majoituspalvelua, ravintoloita ja erinomainen museo. Todella viihtyisä kokonaisuus, jolle oman leimansa antavat satamassa kelluvien purje- ja moottorialusten miehistöt. Lyöttäydy baarissa porukkaan ja saat kuulla värikkäitä tarinoita maailman meriltä. Lisäksi viereinen Shirley Heights -kukkula tarjoaa upeat näkymät yli satama-alueen ja vieressä oleva Pigeon Beach -ranta oli kenties koko reissun kaunein. Piti historiasta tai ei, uskon jokaisen löytävän ihasteltavaa tästä paikasta.

Saaren länsirannalla avautuvat laajat käsittämättömän turkoosit rantavedet. Toki olen monia hienoja rantoja nähnyt, mutten missään kyllä moisia pehmeän turkoosin sävyjä tuossa mittakaavassa. Kuvat eivät tee oikeutta vaikka niitä kuinka käsittelisi, tyydyn siis antamaan pienen välähdyksen ilman väriviilauksia.

Antigua on pinnanmuodoiltaan varsin matalaprofiilinen. Se oli aikoinaan lähes kokonaan rehevän metsän peittämää, mutta sokeri- ja puuvillapellot valtasivat niiltä alaa ja nykyisin suuria metsäalueita ei enää ole. Lounaiskulmassa, saaren korkeimman kohdan eli Boggy Peakin ympärillä metsää kuitenkin vielä löytyy, ajettaessa etelästä länsirannalle tie vie metsän läpi ja tarjoaa upeaa sademetsää nähtäväksi. Siellä keskellä vehreyttä löytyy myös vaijeriliuku, jota valitettavasti en itse pääsyt testaamaan mutta varmasti aika messevä kokemus.

Kuten muutkin vierailemani saaret, myös Antigua on yleisilmeeltään todella siisti, roskia ei ympäristössä näy. Talot hehkuvat kirkkaissa väreissä kilpaa luonnon omien vahvojen sävyjen kanssa. Ihmiset vaikuttivat iloisilta ja ainakin itse sain ystävällistä apua kun sitä kyselin. Kun istuu pienen kirkailla väreillä maalatun puisen kojun terassilla nauttien lounaaksi mukavan mausteista roti-kääröä ja jälkiruokana mutustelee Antigualla kasvavaa maailman makeinta ananasta, taustalla soi calypsomusiikin rennot rytmit ja aurinko hehkuu, niin paljon ei elämä juuri sillä hetkellä paremmaksi muutu.