Tämä teksti on pääosin kirjoitettu ennen Joulua, viimeistelty sitten pyhien päätyttyä.
Antamisen ilosta puhutaan paljon. Miksi sitten niin moni kokee näinä päivinä suurta tuskaa ja stressiä siihen antamiseen liittyen? Hikikarpalot otsalla sinkoillaan pitkin kauppojen tungoksen täyttämiä käytäviä, ja lähes paniikinomaisesti koitetaan keksiä, että mitä sille läheiselle tai vähemmän läheiselle ihmiselle nyt sitten ostaisi. Joulustressi pyörii monien huulilla. Kontrasti kaupan hyllyllä olevien naistenlehtien idyllisiin joulusisustuskansikuviin on melkoinen, niissä kaikki on harmonista ja onnellista, vailla kaupallisen joulun asettamia valtavia paineita ja härdelliä.
Itse olen jouluihminen, pidän sen tunnelmasta, tuoksuista ja toki niistä mauistakin. Mutta myös sillä antamisella on iso rooli. Koen itse suurta iloa kehitellessäni saajilleen sopivia lahjoja, kuvitellessani jo etukäteen heidän iloaan sisällön paljastuessa. En koe näkeväni vaivaa asian eteen, koen tekeväni jotain itsellenikin antavaa. Ilo on siis kaksinkertainen. Ja ei, en tee jouluvalmisteluja pitkin vuotta ja kerää kaappien kätköihin niitä paketteja valmiiksi jo kuukausia etukäteen. Minulle osa Joulun tunnelmaa on juuri se parin viimeisen viikon tohina, kun ne oikeat asiat hankitaan ja kääritään kauniisiin paketteihin. Ajatuksella, itsekin iloiten ja nauttien.
Taloudellinen tilanne ei välttämättä anna kaikille mahdollisuutta kirmailla kaupoissa kassitolkulla, siitä sitten kerätään lisää ahdistusta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse mitata rahassa, lahjaksi voi antaa myös aikaa ja tunnetta. Monelle sellainen lahja voikin olla se parhain. Minua henkilökohtaisesti mietityttää ajatus siitä, että lähtökohtaisesti positiiviseen antamisen konseptiin liitetään niin paljon negatiivista. Miksi kummassa? Miksi pitää laskea, paljonko nyt tämäkin lahja maksoi ja arvioida sitten vastalahjan arvoa ja niin edelleen? Miksi miettiä mitä minä sitten saan tai miksen saanut tuolta ihmiseltä mitään? Miksei voi vain iloita saajan ilosta, ilman mittareita? Ja ihan vaan puhtaasti siitä, että joku on mahdollisesti jotakin halunnut minullekin antaa, kokenut sen itselleen tärkeäksi?
