Kroatiasta Suomeen autolla, vaan mites ne maahantulorajoitukset?

Siitä on nyt viikko, kun automme lipui Riikasta tulleen aluksen ruumasta Helsingin Olympiaterminaalin kautta Suomen maaperälle. Reilun kolmen päivän matkustus halki Euroopan oli tuonut meidät vihdoinkin perille ja edessä oli parin viikon omaehtoinen karanteeni mökkimaisemissa. Tässä sitä nyt mökin terassilla voi muistella, miten matka menikään.

Matkalla jossain Puolassa. Kiersimme motarin tietöitä vähän pienempää mutta maisemiltaan hienompaa tietä pitkin.

Matkaseurana minulla oli kälyni, joka lensi ensin Kroatiaan, lomaili vajaan viikon luonamme ja toimi sitten kakkoskuskina. Niin ja tietysti Vappu, joka näin aloitti reissukoiran elämän suoraan syvään päätyyn hyppäämällä tosi pitkällä autoreissulla. Miehen työt pitävät hänet edelleen Kroatiassa, joten mukava oli edes siskostaan matkakumppani saada. Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että paluumatkan teen sitten Vapun kanssa kahdestaan, mutta murehditaan sitä sitten kun sen aika koittaa. 

Starttasimme kuudelta aamulla, auto oli pakattu ja evästä oli mukana niin, ettei tarvitsisi paljon turhia matkan aikana pysähdellä. Eli kahvit termoksessa, vähän voileipää ja muuta pientä mussutettavaa. Hyvällä mielin matkaan lähdettiin ja se säilyi perille asti. Ensimmäisen päivän etappi oli Ostrava Tsekin tasavallassa juuri ennen Puolan rajaa, matkareitti kulki Kroatiasta Slovenian ja Itävallan kautta. Heti parin tunnin ajomatkan jälkeen saatiin adrenaliinit liikkeelle buratuulen lietsoessa itseään yhä kovempaan puhuriin. Juuri siinä pahimmassa kohdassa ennen kuuden kilometrin Sveti Rokin tunnelia meinasi nimittäin suksiboxin katto lähteä irti toisen lukon pettäessä. Äkkiä auto tiensivuun ja kaksi muijaa tilanteen kimppuun. Tuuli oli niin kovaa, että puuskat meinasivat viedä mennessään, autosta kiinni pitäen ja nopeasti toimien saimme kuin saimmekin homman korjattua ja matka jatkui. Tunnelin toisessa päässä ulos putkahtaessamme ei tuulesta enää ollut juuri tietoakaan joten matka jatkui tasaisemmissa merkeissä. Myöhemmin huomasin, että tuo tuulisin moottoritien osuus ennen tunnelia oli osittain suljettu, vain henkilöautot saivat ajaa siitä.

Kroatian ja Slovenian raja on myös Schengenraja eli passintarkastus oli tiedossa. Tunnin jonottamisen jälkeen olimme päässeet molempien maiden tarkastuspisteistä läpi ja alla oli Slovenian maaperä. Tämä olikin matkan ainut raja-asema, jolla piti pysähtyä, loppujen osalta tuskin huomasi milloin valtio vaihtui toiseksi. Sloveniasta jatkettiin sitten Itävaltaan, valitettavasti ne hienoimmat maisemat eivät osu tälle itäisemmälle reitille joten lumihuiput jäivät näkemättä. Pikaiset pysähdykset tankkaamisen tai koko kolmikon pissitaukojen osalta olivat tehokkaita, kasvomaski oli käytössä aina mihinkään sisätilaan mentäessä. Polttoaine maksetaan tuolla maailmalla pääsääntöisesti sisällä huoltamolla, joten sen verran piti aina piipahtaa. Sitten käsidesit käyttöön ja reitillä eteenpäin. Tarkoituksemme oli omalla toiminnallamme minimoida kaikki pöpöriskit niin pitkälti kuin suinkin mahdollista. 

Tsekissä meillä oli sitten majoituspaikka varattuna Ostravan kaupungista, hieman keskustan ulkopuolelta. Pieni, rauhallisella alueella sijainnut hotelli tarjosi juuri sen mitä tarvitsimme: hyvät sängyt ja ravintolaillallisen kivalla terassilla puutarhan puiden katveessa. Pienen jaloittelukävelyn jälkeen olimme me ihmiset aivan valmiita petiin, Vappu sen sijaan jaksoi vielä riehua hotellihuoneessa uuden matkalelunsa kanssa tovin. Lopulta uni vei voiton meistä kaikista. 

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli ajaa Puolan halki. Olin ensin varannut meille majoituksen Liettuan Kaunaksesta, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani selvisi, että Liettualla on koronarajoitukset aika kovat ja meidän tulosuunnasta maahantulijoilla edessään 14 päivän karanteeni. Transitmatkustus maan läpi onnistuisi, joten peruin hotellivarauksen ja otin uuden Puolan puolelta juuri ennen Liettuan rajaa. Tämä valinta oli aivan erilainen kuin ensimmäinen majoituspaikkamme, iso maantienvarsihotelli keskellä ei mitään. Mutta sinne oli helppo suunnistaa, maksuton parkkipaikka ja täälläkin ravintola josta saimme illallisen. Ympäristö tarjosi juuri sopivan kävelylenkin niittypeltojen halki jotta pääsimmeVapun kanssa kävelylle illalla ja aamulla. Eli meille juuri sopiva paikka. Erityismaininta todella hyvistä pitsoista, jotka otimme illalliseksi. 

Odotin siis Liettuan rajalla olevan jonkinmoinen pysäytys ja ohjeistusta sen karanteenin ja maahantulon suhteen. Olimme valmiita näyttämään laivalippumme todistukseksi läpikulkumatkastamme maan poikki Latviaan. Vaan vielä mitä. Hädin tuskin havaitsimme, missä kohtaa siirryimme Puolasta Liettuaan, ei ketään missään eikä mitään valvontaa millään muotoa ohjeistuksista puhumattakaan. Että se niistä kovista maahantulomääräyksistä sitten käytännössä ainakin Via Baltican osalta. 

Latviassa piti sen verran pysähtyä, että lastasimme autoon muutaman laatikollisen Hartwallin erinomaista harmaata alkoholijuomaa, jotta voisin tuoda sen tänne 30 kilometrin päähän valmistuspaikastaan. Hinta nyt vaan oli sen verran houkuttava, että saunajuomat hankittiin sieltä. Riikaa lähestyttäessä ruuhkat tiivistyivät siinä määrin, että hieman alkoi jo jännittää laivaan ehtiminen mutta lopulta ajoimme menopelimme lähes tyhjälle autokannelle parin muun henkilöauton seuraksi ja aloitimme matkan viimeisen osuuden kohti Helsinkiä Itämeren aalloilla. Tosin aalloista ei oikein voida tässä kohtaa puhua, meri oli niin tyyni kuin se nyt ylipäätään voi olla. 

Laivalla oli saamamme tiedon mukaan 1409 matkustajaa, valtaosin latvialaisia. Suomalaisia Riikan risteilijöitä oli kuulohavaintojemme mukaan vain muutamia, tämä reitti on siis selvästi lyönyt itsensä läpi paremmin Latvian päässä. Se mikä kiinnitti heti meidän molempien huomion oli, ettei yhtä ainutta maskia ollut näkyvissä missään, vaikka väkeä oli tiivistikin sisätiloissa. Me keskityimme oleskelemaan omassa ikkunallisessa lemmikkihytissämme sekä kannella raikkaasta meri-ilmasta nauttien. Vappu tajusi yllättävän nopeasti sen koiravessan idean, eli neliön kokoisen pikkukivillä vuoratun laatikon pissapaikkatarkoituksen. Sinne lirahti kaikki pisut matkan aikana. Muutenkin tuo pikkukoira osoittautui täydelliseksi reissukaveriksi vaikka varmasti pitkät ajomatkat olivat vähän tylsiä. Nätisti se boxissaan matkusti, hotelleissa käyttäytyi kuin vanha tekijä ja laivalla samoin. Hyvillä mielin lähdetään siis tulevillekin matkoille. 

Suomen päässä ei odotuksistani huolimatta ollut myöskään minkäänmoista opastusta koronatilanteeseen liittyen. En tiedä, saivatko autottomat matkustajat terminaalissa jotain ohjelappusta tai muuta neuvontaa, mutta me vain hurautimme ulos laivasta ja Helsingin kaduille ilman että kukaan olisi reagoinut mitenkään. Näin siis saapui maahan kaksi ihmistä riskimaasta lähteneenä ja riskimaiden läpi matkanneina sekä vielä koirakin. Vapulla toki oli asianmukainen ekinokokkoosilääkitys annettettuna ja siitä merkintä passissa, mutta edelleenkään ei sitä Suomessa kukaan tarkistanut, niinkuin ei koskaan tarkistettu Tiukunkaan osalta. 

Itse ajoin kälyn kyydistä jätettyäni suoraan mökille ja täällä olen nyt viikon viettänyt. Sisko miehensä kera lähti täältä juuri ennen tuloani ja jättivät kaapit täyteen ruokaa. Tarvittaessa lisää saan kauppakassi ovelle -metodilla lähellä asuvien vanhempieni toimesta. Toinen viikko karanteenia menee helposti metsässä samoillessa, mökillä puuhastellessa, rantasaunaa lämmitellessä ja särkiä onkiessa. Ne päätyvät sitten isän supiloukkuun syötiksi aikanaan, nyt ensin pusseissa pakkaseen. Oireettomia olemme kälyn kanssa tähän asti olleet molemmat.

Näin siis tultiin, saapa nähdä miten sujuu kotiinpaluu aikanaan. Mutta sitä ennen on edessä vielä vaikka mitä. Saariselän tuntureille olisi tarkoitus ensi kuussa lähteä taapertamaan ja muutamia ystäviä sekä sukulaisia nähdä. Niin ja tietysti nautitaan Suomi-herkuista. 

Vappu otti rennosti kannella laivan lipuessa kohti Helsinkiä.

Plitvicen kansallispuistossa vesiputousähkyä hankkimassa

Edellisessä tekstissä kerroin käyneeni siskon kanssa jokiseikkailulla kumiveneellä ja satuttaneeni sormeni. Olin vielä tekstiä kirjoittaessani ihan varma, että kyseessä on vain osumaa ottaneet nivelet eikä mitään ole varsinaisesti rikki. No, väärässä olin. Päädyin näyttämään sormea paikalliseen terveydenhuoltoon kun ei parantuminen oikein edistynyt ja murtumahan siinä on. Olen saanut erinomaista hoitoa ja käynyt jo kahden eri lääkärin pakeilla, sormi on päässyt röntgeniin ja nyt siinä komeilee hieno kiiltävä alumiininen lasta. Ensimmäinen omakohtainen kokemus kroatialaisesta julkisen puolen terveydenhuollosta on siis saatu ja ihan tyytyväinen olen. Kustannusta on tähän asti tullut hurjat 100 kn (eli vajaat 14 euroa) ja tämä siis pitää sisällään kaksi erillistä käyntiä toimistomaksuineen, perus- ja erikoislääkärin tapaamiset sekä röntgenin. Vielä kerran pitäisi kuulemma mennä käymään röntgenissä vajaan viikon päästä, haluavat varmistaa luutumisen tapahtuvan oikein. Kolmen viikon päästä saa lastan ottaa pois ja aloittaa sormijumpan.

Kun mieheni sitten tuli viikon lomalle, päätimme pitäytyä vähän rauhallisemmissa lajeissa. Jo pitkään olimme puhuneet Plitvicen kansallispuistossa käymisestä ja nyt oli sitten aika toteuttaa tuo kohta "Mitä haluaisimme tehdä ja nähdä Kroatiassa" -listaltamme. Plitvice sijaitsee sisämaassa aika lähellä Bosnia ja Hertsegovinan rajaa. Ajomatkaa täältä Splitin kulmilta kertyy vajaat kolme tuntia, joten ihan sellainen piipahduspaikka ei ole kyseessä. Plitvicen kansallispuisto on perustettu jo 1949 ja sen ydin on Koranajokeen muodostunut järvistä ja niiden väliin jäävistä putouksista koostuva alue. Olimme kuulleet monelta taholta paikan olevan käymisen arvoinen, nyt oli aika ottaa siitä selvää ihan itse.

Lähdimme matkaan hieman kuuden jälkeen aamulla, halusimme olla perillä hyvissä ajoin. Lähestyessämme puistoaluetta laskeutuivat pilvet alas ja sankka sumu peitti alleen maalaismaisemat, jotka paikoin muistuttivat hyvinkin paljon Suomen vastaavia. Löysimme kuitenkin lopulta puiston sisäänkäynnille numero 2, joka on täältä etelästä lähestyttäessä lähempänä. Puistoon on siis kaksi sisäänkäyntiä, joista voi varsinaista putousaluetta lähestyä eri suunnista. Auto parkkiin ja lippuluukulle. Vielä nyt liput kustansivat 150 kn (noin 20 eur) per aikuinen, korkeimmat sesongin aikana heinä-elokuussa hinta nousee jo aika huimaan 250 kunaan. Hintaan sisältyy puiston alueella sähköisellä maisemajunalla ja veneellä tapahtuvat kuljetukset, mikäli valittulle reitille niitä osuu. Valmiiksi on suunniteltu ja hyvin puistoon merkitty useita erilaisia reittivaihtoehtoja, jotka risteilevät järvien ja putouksien ympärillä. Lyhyimmät ovat muutaman kilometrin, siitä voi sitten haluamansa verran pidentää reittiä ja samalla lisätä näkemisen ja kokemisen määrää. Me valitsimme lähtökohtaisesti vajaat 9 kilometriä pitkän H-reitin, joka kattoi mukavasti koko putousalueen mutta päädyimme päivän aikana vielä vähän lisäämään reitin pituutta ja lopulta tepasteltu matka oli noin 14 km. 

Aloitimme yläjuoksun puolelta ja laskeuduimme pikkuhiljaa alemmas. Reitti on suurelta osin puista tehtyä "siltaa", joka kulkee veden päällä. Välillä toki jalkojen alla oli myös ihan kovaa maatakin. Kun alkuun pääsi, oli erilaisten isojen ja pienien putousten määrä ihan käsittämätön. Niitä vain tuli ja tuli reitin edetessä. Välillä rauhoituttiin kulkemalla tyynen järven rantaa pitkin ja sitten taas alkoi kohina kuulumaan. Niin kaunista. Tuli putousäshky.

Puiston korkein putous on aivan viimeisenä alajuoksulla ja meillä siis reittimme loppupäässä. Olihan se hieno, mutta jotenkin sanoisin, että yläjuoksun putousrykelmät sykähdyttivät kyllä enemmän. Lisäksi tuossa vaiheessa päivää väkeä alkoi olla jo meidän mittapuulla ihan liikaa, isot opastetut ryhmät täyttivät polun ja maiseman. Onneksi valitsimme lopuksi maisemajunan sijasta kävelyn ison järven rantaviivaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen, siellä oli taas rauhallista ja Tiukukin pääsi pulahtamaan pikku uinnille kirkkaaseen järveen. Ihmisiltä uiminen on kielletty koko puiston alueella, erittäin ymmärrettävästi. Jos edes osa tuhansista puistossa kävijöistä päättäisi virkistäytyä viileässä vedessä, olisi se täys katastrofi ja pilaisi varmasti paitsi vedenlaatua myös alueen ekosysteemiä. Ajatuskin kapeille rantaviivaa kulkeville poluille levittyvistä pyyhe- ja vesileluleireistä kauhistuttaa. 

Lopputulemana todettakoon, että Plitvice on ehdottomasti käymisen arvoinen. Vaikka ajamista vähän kertyykin. Me ajoimme aamulla nopeinta reittiä eli moottorietietä pitkin, mutta palasimme kotiin 1-tietä eli niin sanottua "vanhaa tietä". Se on ihan hyväkuntoinen päällystetty tie, joka kulkee Gračacin, Knin ja Sinjin kautta. Suosittelen tätä vaihtoehtoa, reitillä on hienoja maisemia ja muutenkin vähän eri tavalla nähtävää.

Plitvicen kävijän muistilistana voisi olla seuraava:

* Lähde ajoissa. Perillä kannattaa olla mieluummin viimeistään kahdeksan aikoihin aamulla, puisto aukeaa seitsemältä. Näin välttää pahimmat ruuhkat ainakin osittain ja reitillä voi kulkea omaan tahtiin eikä jonomuodostelmassa tuhansien muiden kanssa. Lupaan, että aikainen herätys kannattaa tässä tapauksessa. Aikainen aloitus korostuu mitä suuremman sesongin aikana olet liikkeellä.

* Kevät, syksy ja talvi. Puisto on auki ympäri vuoden ja itse suosittelisin käyntiä etenkin keväällä ennen sesongin alkua ja toisaalta syksyn ruskan aikaan sesongin jo päätyttyä. Jos matkaat Zagrebiin vaikka sen kuuluisille joulutoreille, mikset piipahtaisi samaan syssyyn rentoutumassa kaupungin vilinästä talvisessa Plitvicessä? 

* Varaa retkeen koko päivä. Älä sovi illaksi mitään erityistä, sillä päivästä tulee pitkä ja kaiken mahtavan ihastelu on loppujen lopuksi rankkaa puuhaa. Ja sille kannattaa varata aikaa.

* Ota hyvät kengät. Vaelluskenkiä ei tarvita, mutta varvastossut voivat olla vähän epämukavat ja liukkaat etenkin epätasaisilla puisilla silloilla. Korkokengät kannattaa ehdottomasti jättää sinne hotellille, lenkkarit tai muut hieman tukevammat kengät ovat hyvät. 

* Ota mukaan juotavaa ja pientä evästä. Alueella on muutama ruokaa ja juomaa myyvä kahvila, mutta ne ovat ruuhkaisia ja toki melko hintavia. Reppuun muutama vesipullo ja vaikka hedelmä ja valmiiksi tehty eväsleipä, niillä pärjää hyvin vaikka kiertäisi pidemmänkin lenkin.

* Nauti näkemästäsi myös ilman kameran linssiä. Vaikka itsekin päädyin räpsimään melkoisesti kuvia, kannattaa tuosta ihanuudesta nauttia paljon myös ihan vaan livenä ja tallentaa niitä mentaalimuistoja kuvien lisäksi. Rentoudu ja hengitä raikasta ilmaa, Plitvice ei ole paikka stressaamiselle vaan luonnon upeiden juttujen ihastelulle ja rentoutumiselle.

Viinitilavisiitti

Tämän tekstin piti syntyä jo muutama päivä sitten, päässäni se oli jo aika valmiiksi rakentunutkin. Mutta sitten tuli kesä. Olihan meillä ollut jo tovin verran sellaista mukavaa noin 23-25 astetta, mutta kun mittariin sitten viime viikon loppupuolella pälähti se kolmosella alkava luku niin kyllä siinä tämmöinen pohjoisen alkuperäisasukas huokasi syvään ja aloitti orientoitumisen tähän Dalmatian kesään toipumalla ensishokista ihan rauhassa. Päivärytmikin piti taas niksauttaa kesäasentoon, eli pitkälle koirakävelylle suoraan sängystä ja vasta sen jälkeen aamupuurot terassilla kuitenkin riittävän aikaisin niin, ettei aurinko siihen vielä pääse paahtamaan. Siitä sitten muu päivä sen mukaan mitä sattuu olemaan ohjelmassa. Niin ja sitä ohjelmaakin on viimeisen puolentoista viikon ajalle sattunut kertymään semmoinen määrä, ettei edes varpaankynsien uudelleenmaalaukselle meinannut löytyä sopivaa hetkeä. Vaan nyt on alkaneen sandaalikauden ja toki jo ihan vapunkin kunniaksi varpaissa turkoosit glitterilakat.  Ja viimein on aikaa ja aivoissa helleshokin laannuttua riittävästi aktiviteettia, jotta saadaan tännekin tekstiä syntymään, vappuun sopivasti viiniteemalla.

Ajelin tuossa tovi sitten Splitistä Dubrovnikiin. Vaikka ensin taittaisikin matkaa joutuisasti moottoritietä pitkin, joutuu kuitenkin jo aika matkan päässä Dubrovnikista hyppäämään siltä alas ison tien kääntyessä kohti legendaarista talviolympialaisten pitopaikkaa Sarajevoa. Liittymä on Pločen satamakaupungin kohdalla, samoilla seuduilla on myös laajat ja ilmeisen hedelmälliset tasangot, joilla viljellään niin mansikkaa, appelsiineja kuin monia muitakin näillä seuduilla kasvavia herkkuja. Kun tasangoilta lähtee sitten jatkamaan 8-tietä kohti Dubrovnikia, tulee melko pian vastaan ensin kyltti, jossa kerrotaan edessä olevasta Wine growing hill -alueesta. Kyse on aika jyrkkäpiirteisestä alueesta, jossa viiniköynnökset kasvavat ja saavat alustan kovan kulmakertoinen johdosta paljon aurinkoa rypäleitä hellimään. Heti perään tulee sitten kyltti, jossa informoidaan Rizman-nimisen viinitilan olevan lähellä ja ihan kohta vasemmalle kääntymällä sinne voisi päästä. Minulla oli sattumoisin aikataulussani sopivasti väljää, joten ihan extempore naksautin vilkun päälle ja kaarsin vasemmalle kääntyvälle pikkutielle. Ainahan sitä kotirouva mielellään viinitilalla piipahtaa.

Näköalat tilalta kohti Adrianmerta ja taustalla Pelješacin niemimaa.

Opasteiden mukaan matkaa tuonne jumalaisen juoman valmistuspisteelle olisi kolmisen kilometriä. Tie oli kapea, mutta sentään päällystetty. Ai mutta kas, päällyste loppuikin muutaman sadan metrin matkan jälkeen. No, on sitä ennenkin hiekkateitä ajeltu eli reippaasti vaan eteenpäin. Tie kaarteli pensasmetsikön keskellä ja ohitti pienen kappelin. Pienet ruskeat nuolet johdattivat minua rohkaisevasti eteenpäin, vaikka alusta muuttuikin yhä kapeammaksi ja myös enemmän menneiden aikojen kärrytietä kuin nykyaikaista autoreittiä muistuttavaksi. Sinnikkäästi jatkoin matkaa toivoen kovasti vastaantulevan liikenteen puuttumista ja kiitellen ajokkini ominaisuuksia kuten kohtuullista maavaraa. Toisaalta, ympärikään en olisi päässyt kääntymään, joten vaihtoehdot olivat sikälikin rajalliset. Viimein, monen mutkan ja muutaman nuoliviitoilla varustetun risteyksen jälkeen kurvasin pihapiiriin, jota hallitsi aika uudenkarhea iso rakennus ja sen takana aukeava tyrmäävä maisema. Muitakin autoja paikalla oli, joten oli tänne joku muukin eksynyt. Jätin auton oliivipuun alle varjoon ja jalkauduimme Tiukun kanssa tutustumaan kohteeseen.

Tolpassa olevat kyltit näyttivät suuntimia viiniviljelmille, viinikellariin, ravintolaan ja viinipuotiin, joista kaksi viimeisintä olisivat samassa suunnassa. Kävelin kylttien osoittamaan suuntaan kohti isoa rakennusta, ainoaa näkyvillä olevaa. Ovessa oli isolla Rizman-teksti. Näytti ravintolan sisäänkäynniltä. Kiersin rakennusta ympäri löytääkseni sen viinipuodin mutta päädyinkin ravintolan näköalaterassille, josta aukeni eteeni paitsi alamäkeen kaartuvat viiniköynnökset, myös Adrianmeri ja Pelješacin niemimaa, jolla muuten kasvatetaan myös viiniä. Vaan ei viinipuotia. Terassilla kuuden hengen seurue oli juuri aloittelemassa maistelutilaisuutta, pöydässä oli paitsi niitä viinilaseja niin myös aika maukkaan näköisiä pikkupöperöitä juomakokemusta tukemaan. Käännyin ympäri ja suuntasin takaisin, ehkä viinipuoti oli kuitenkin ollut jossain muussa kohtaa rakennusta, muitakaan vaihtoehtoja ei näköpiirissä ollut. Rakennuksesta tuli ulos nuori nainen, jolta päätin kysäistä asiasta. Hän kertoi olevansa itsekin vieraana ja aloittamassa kohta maisteluhetkeä, mutta arveli viinejä olevan maistelun lisäksi myös pulloittain myynnissä siellä ravintelissa. Siis koira autoon ja takaisin. Ison ja jyhkeän puuoven takaa paljastuikin ravintola ja tiskin takaa yhyttämäni henkilö vahvisti sen toimittavan myös viinipuodin virkaa. Ilmeisesti varsinainen puoti oli vielä rakennusvaiheessa, mahdollisesti se oli tulossa sisääntulon vieressä olevaan vielä tyhjillään olevaan tilaan.

Vaan mitä minä sitten haluaisin ostaa? No, sanoppa se. Tarjolla olisi ollut mahdollisuus maistelusettiin, hintaa oli viinien ja pöperön määrästä riippuen 15-20 euroa jos nyt oikein muistan (kyllä, hinnat mainittiin liitutaululla myös euroissa), mutta useamman lasillisen viinisetti ei oikein sopinut yhteen sen tosiasian kanssa, että olin armoitettu kuljettaja tässä yhden naisen ja koiran reissukokoonpanossa. Joten joku muu ratkaisu tähän pitäisi saada. Sain avukseni naisen, joka tiesi tilan tuotannosta enemmän ja hänen kanssaan keskusteltuani päädyin maistamaan suulliset tilan perusvalikoiman punaista, valkoista ja roseeviiniä. Tämän kokemuspohjan myötä päätin hankkia omaan käyttöön pullolliset valkoista ja roseeta. Mistään superhalvoista juomista ei ole kyse, pullot maksoivat 60 ja 80 kunaa. No, riippuu tietysti mihin vertaa, euroissa nuo olivat siis kympin molemmin puolin. Valintaa tehdessäni päädyimme keskustelemaan myös tilalle johtavasta reitistä ja sen kunnosta, joka oli ymmärrettävästi muitakin perille päässeitä kummastuttanut. Oli kuulemma olemassa toinenkin reitti, lyhyempi ja se veisi minut itseasiassa oikeaan suuntaankin ajatellen varsinaista määränpäätäni Dubrovnikin suunnassa. Arvasinhan minä, ei se tullessa käyttämäni reitti voinut olla pääasiallinen saapumistie. Parin viinipullon kera palasin siis autolle, avasin puhelimen karttaohjelman ja tosiaan, tuosta ensimmäisestä risteyksestä kun käännynkin vasemmalle, niin tie mutkittelee takaisin päätielle. Ei muuta kuin turvavyö kiinni ja menoksi.

Paluureitin paraslaatuisinta tieosuutta. 

Eipä maininnut nainen ravintolassa, että tämä tie oli jos mahdollista, vielä kapeampi ja kärrypolkumaisempi kuin tullessa käyttämäni vaihtoehto. Paikoittain se oli lisäksi lähes kokonaan huuhtoutunut sadevesivirtojen mukana pois, jäljellä oli vain syviä uurtoja. Onneksi maastoautomme neliveto auttoi asiassa eteenpäin eikä ketään tullut vastaan. Paikoittain aloin jo nauraa edessä avautuvaa reittiä, hurjimmista paikoista en valitettavasti pystynyt kuvatodisteita hankkimaan, kun keskityin ihan vaan pyörittämään rattia ja pysymään siinä tien pohjalla. Vaan niin sitä hurautettiin alas rinnettä jyrkkien käärmemutkien kautta ja viimein edessä oli kaksikaistainen pikitie, joka kyllä mutkittelee ihan riittävästi matkallaan Dubrovnikiin mutta leveänä ja tasaisena.

Jos siis satut itse samalle reitille, niin kurvaa vaan kyltin kohdalla Rizmanin tilalle. Maisemat ovat hienot ja ne viinit hyviä. Mutta neuvoisin palaamaan samaa reittiä takaisin, ainakin jos alla on pieni vuokra-auto. Jos ei tämä pieni seikkailu kiinnosta, niin viinitilalla on pieni myyntipiste myös ihan siinä 8-tien varrella levähdyspaikalla, kutakuinkin juuri itse tilan kohdalla. Siinäkin on ihan hyvät näköalat. Ohessa tilan esitteestä räpsäistyt otokset, joissa mm. yhteystiedot.

Matkaajan vinkit Kroatiaan

Kun pakkanen paukkuu alkaa moni varmasti miettimään jo lomareissuja lämpimään. Ehkä mielessä on jopa Kroatia, kenties vaikka tämä meikäläisen naapurusto Splitin vaikutusalueella. Niimpä päätin tähän sepustukseen listata kootusti muutamia sellaisia juttuja, jotka saattavat olla matkaajalla mielen päällä tai muuten vaan lisätä onnistuneen loman toteutumisprosenttia. Siis olkaapa hyvä, tässä matkaajan vinkit lomalle Kroatiaan.

Milloin tulla?

Jos minä saisin valita, tulisin etenkin tänne rannikolle lomalle joko touko-kesäkuussa tai syys-lokakuussa. Kelit ovat silloin lähtökohtaisesti oikein mukavat, lämmintä ja kuumaakin muttei hulluhellettä. Myös tilaa riittää paremmin kun ei olla ihan niiden pahimpien sesonkien kohdalla. Elokuuta en suosittele ollenkaan, silloin täällä on hirmuinen määrä ihmisiä eteläisestä ja keskisestä Euroopasta. Alkukesästä luonto on vielä vehreää  ja rehevää ennen kesän kuumuuden kuivattavaa vaikutusta. Uimavedet ovat ehkä vielä vähän viileitä varsinkin toukokuussa, mutta jo kesäkuussa pulahtamaan pystyy jo vähemmän avantouintia harrastaneenakin oikein hyvin. Loppukesästä sitten taas vedet ovat vielä usein oikein passelissa uintikunnossa ja luontokin alkaa kesän jäljiltä vähän toipumaan etenkin jos muutama virkistävä vesisade saadaan. 

Mitä tehdä?

Ihmiset tykkäävät erilaisista jutuista, onneksi täällä voi tehdä aika monenmoista. Rannoilla voi viettää auringonpalvontapäivää, historiallisia linnoituksia ja vanhoja kaupunkeja riittää vaikka kuinka, oikeastaan koko maassa. Patikointireittejä löytyy monenlaiselle kuntopohjalle niin jylhissä vuoristomaisemissa kuin vähän metsäisemmissäkin maastoissa. Miten olisi vierailu viinitilalle tai vaikka liitely vaijerin varassa korkealla joen yllä? Tai veneretki upeiden saarten ympärillä, vähän snorkkelointia kristallinkirkkaissa vesissä ja sitten lounas pienen satamakylän rantaravintolassa ennen paluuta lähtösatamaan niin, että retken päätteeksi ehtii vielä nauttimaan lasilliset auringonlaskua katsellen? Tai ne kansallispuistot vesiputouksineen ja sykähdyttävine maisemineen? Miten olisi purjehtiminen? Tai jotain ihan muuta. Veikkaisin, että vaativampikin loma-ohjelman suunnittelija löytää täältä mieleisensä. Tässä pari linkkiä aiempiin juttuihini erilaisesta tekemisestä täällä:

Linkki 1: Autoretki Knin-linnoitukseen ja viinitilalle Skradinissa

Linkki 2: Vaijeriliukusuositus

Linkki 3: Purjehdusjuttua 

Valuutta

Täällä ei euroilla pelata vaan valuuttana on kuna. 1 euro on noin 7,3 - 7,5 kunaa vaihtokurssista riippuen. Kauhean vaikeita jakolaskuja siis tiedossa kun hintoja päässään euroiksi vääntää. Kunia ei kannata Suomesta tänne tuoda, vaihtokurssit siellä päässä ovat niitä huonoimpia. Paras lopputulema saadaan, kun ottaa mukaan nipun euroseteleitä ja vaihtaa ne täällä loman edetessä tarpeen mukaan paikalliseen valuuttaan. Vaihtopisteitä löytyy paljon etenkin yhtään isommista kaupungeista, lentokentillä on semmoiset heti saapuessa ja niissä on hyvät kurssit. Korttimaksu toki toimii aika hyvin, sekin on myös järkevä tapa toimia etenkin jos ei halua seteleitä niin paljoa mukana kantaa. Käteistäkin kuitenkin tarvitaan, aina ei siinä rantaravintelissa kortti kelpaa ja muutenkin pikkupuodeissa kova käteinen on usein ainut toimiva vaihtoehto. Kortilla rahan nostaminen automaateista toki onnistuu, mutta se tulee kalliiksi johtuen käytetystä valuuttakurssista ja etenkin sen oman pankin veloittamista kuluista.

Autoilu Kroatiassa

Yksi ehdottomasti suositeltava juttu täällä on vuokrata auto ja lähteä tutustumaan Kroatiaan sitä omaa hotellirantaa kauemmaksikin. Tässä kohtaa oikaisen ja laitan linkin aiemmin aiheesta kirjoittamaani tekstiin, joka pätee yhä mainiosti. Siis vilkaise täältä, mitä autoilijan kannattaa täällä muistaa.

Turvallisuus

Kroatia on yleisesti ottaen turvallinen maa. Itse en esimerkiksi naisena ole kertaakaan kokenut minkäänlaista ahdistelua tai pelännyt muutenkaan turvallisuuteni puolesta. Luonnollisesti se terve järki on hyvä pitää aina mukana, kovassa kännissä örveltäminen ei varmasti missään ole se eniten omaa turvallisuutta tukeva toimintamalli. Tungoksessa kannattaa pitää se lompakko jossain muualla kuin näkyvästi takataskussa mutta mihinkään suurempiin erityisjärjestelyihin omaisuuden suojaamiseksi en koe tarvetta. 

Hintataso

Kroatia on jonkin verran edullisempi maa kuin Suomi, jossain asioissa selvästi ja toisissa sitten mennäänkin ihan samoissa. Ihan kuin missä tahansa muuallakin, ne kaikken parhaimmalla paikalla olevat ravintelit ovat kalliimpia kuin kenties siellä hieman sivummalla olevat. Joissain paikoin hintataso juuri esimerkiksi ravintoloissa nousee hieman sinne kovimman sesongin melskeeseen mentäessä, mikä sekin tukee tuota ehdotustani joko ennen tai jälkeen heinä-elokuuta matkustamisesta. Tinkiminen ei täällä ole käytössä, toki jossakin torikojuilla saattaa varsinkin useampia artikkeleita ostaessa olla mahdollista pyöristää loppusummaa hieman. 

Vesi

Tärkeä juttu etenkin niiden kuumimpien kesäkuukauksien aikana. Pelkällä oluella (joka täällä on kyllä tosi hyvää) ei hyvä heilu eikä pitkälle pääse. Hanavesi on erittäin juomakelpoista, joten kun pari pikkupulloa ensin ostaa on niitä sitten helppo hotellihuoneen tai apartomentoksen hanasta täyttää ja aina mukana kantaa. 

Rannat

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta rannat täällä ovat kivisiä, hienoa sileää hiekkarantaa saa todella etsiä. Tyypillisiä ovat pienistä, rusinan kokoisesta ja siitä isommasta kivestä muodostuvat rannat, joille toki rantapyyhkeen saa jo ihan kivasti leviteltyä ja sen aurinkovarjonkin saa pystyyn. Eipähän ole sitä hiekkaa sitten kaikki paikat täynnä ja rantojen vedet pysyvät todella kirkkaina kun ei siinä ole hiekkaa sekoittuneena. Paljon on myös ihan kalliorantoja, joilta löytyy helposti hyvinkin mainioita leiriytymispaikkoja. Uimatossut on ihan hyvä idea, niiden kanssa rannalla liikkuminen ja veteen meneminen ovat kenties miellyttävämpiä. 

Pärjääkö suomen kielellä?

Kroatiassa ei ainakaan vielä löydy ruokalistoja suomeksi eikä tarjoilijatkaan huutele kovin usein "Terve terve" tai "Mitä kuuluu?" Suomen kieltä täällä kuulee toisten suomalaisten puhumana eli kun paikallisten kanssa alkaa juttelemaan, pitää vaihtaa murretta. Englannilla pärjää etenkin turistien suosimissa paikoissa ihan mainiosti, saksa on myös laajalti hallussa ainakin perusteiden osalta. Mitä pohjoisemmaksi maassa varsinkin rannikolla sijoittuu, sitä paremmin myös italia alkaa sujumaan. Se kaikkein parhaiten ymmärretty kieli on kuitenkin hymy. Kun pienessä sisämaan kylässä pääsee asioimaan ihan vaan kroaattia puhuvan kanssa, on viittomalla ja avoimella ystävällisellä hymyllä pärjätty tähän asti hyvin. Etenkin ruokakaupoissa kannattaa huomioida, että täällä ei tuotekuvauksia yleensä purkeissa ja pussukoissa englanniksi ole vaan käytössä on tämä itäisemmän Euroopan kielivalikko. Suosittelen matkapuhelinten käännössovelluksia, niiden avulla välttyy monilta sekaannuksilta.

Hotelli vai apartementos?

Koko rannikkokaistaleella ja sen edustan isoilla saarilla on huikea määrä majoitusvaihtoehtoja. On isoja massahotelleja, on hienoja luksusvilloja omine uima-altaineen, on niitä perushotelleja ja sitten on pieniä yksityisomisteisia huoneistoja eli apartomentoksia. Tässä taas pitää miettiä, mitä itse arvostaa ja haluaa. Huoneistot, eli apartementokset ovat täällä hyvin suosittuja ja niitä on paljon tarjolla. Monesti omistava perhe asuu itse samassa talossa tai ainakin ihan vieressä. Kyseessä voi olla asunto, jossa he itse asuvat talvikaudella ja kesäksi he siirtyvät turistien tieltä asumaan vaikkapa kotikylään hieman sisämaan puolelle tai vaikkapa naapurustossa asuvan sukulaisen luo. Huoneistoissa ja kokonaisissa villa-tyyppisissä taloissa on se etu, että esimerkiksi aamupalat ja muut pienet syömiset voi valmistaa itse ja muutenkin vaikkapa isomman porukan kanssa yhdessä oleilu sujuu luontevammin kuin yksittäisten hotellihuoneiden ollessa kyseessä. Voi myös olla, että etenkin isäntäperheen asustaessa lähistöllä pääset kokemaan hieman enemmän paikallista elämää esimerkiksi yhteisten illallisten muodossa. Vähintääkin heiltä saa varmasti hyviä vinkkejä lähialueen jutuista. Vaikka tarjontaa on paljon, kannattaa majoitus varata ajoissa. Tämä koskee etenkin sitä kovinta sesonkiaikaa heinä- ja elokuussa, jolloin monessa paikassa on täpötäyttä. 

Pula, Split ja Dubrovnik

Nämä kolme isoa rannikkokaupunkia ovat matkailijoiden suuressa suosiossa. Ne ovat myös isojen risteilyalusten pysähdyspaikkoja. Tämä johtaa siihen, että monesti päivisin kaupunkien upeat historialliset keskustat ovat täynnä niitä tuhansia isojen laivojen matkaajia, jotka pyrkivät sen muutaman maissaolotunnin aikana kokemaan kaupungin sykettä maksimaalisesti. Se tarkoittaa tungosta. Mikäli siis haluat näihin upeisiin kaupunkeihin tutustua mahdollisimman rauhassa, kannattaa tutkailla risteilijäaikatauluista sellaista päivää, jolloin paatteja ei ainakaan hirmuisen montaa ole samaan aikaan satamassa. Päivissä on nimittäin eroja kuten kroatialaisissa viineissä. Toinen hyvä idea voi olla ajoittaa se oma kaupunkikävely illemmalle, yleensä risteilymatkustajat poistuvat takaisin aluksille viiteen mennessä ja vapauttavat tilaa ihastella historiallisia kaupunkeja. Suosittelen lämpimästi sen historian aistimista myös lähistön pienemmissä kylissä ja kaupungeissa, monesti meno on rauhallisempaa, olut halvempaa ja matkamuistokuviin tallentuu enemmän Kroatiaa ja vähemmän muita turisteja. 

Zagreb

Moni lomailija suuntaa tänne rannikolle, mutta Kroatia on paljon muutakin. Jos nyt vaikka lähdetään pääkaupungista Zagrebista, niin siinäpä mainio kaupunkilomakohde vieläpä suorilla lennoilla sesonkiaikana. Zagreb on tyyliltään näistä rannikkokaupungeista selvästi eroava, enemmän Keski-Euroopan kaupunkeja muistuttava. Sieltä löydät upean vanhan kaupungin, hyvät ostosmahdollisuudet ja laajan ravintolatarjonnan. Mikseipä siis yhdistäisi kesälomaan vähän sisämaan kaupunkia ja sitten tätä rannikon meininkiä? Tässä kohtaa voin jo mainostaa myös Zagrebin ilmiömäistä joulutoritunnelmaa, ehkä Euroopan parasta sellaista. Siis viimeistään loppuvuodesta kannattaa suunnata tuonne pääkaupungin humuun. 

Tässä siis tämmöinen lista. Tyhjentävä se ei toki ole, mutta jospa se antaisi joitain vastauksia ja auttaisi lomareissun suunnittelussa. Mahdollisuuksien ja resurssien mukaan voin etenkin tänne Splitin suunnalle tulevia avustaa henkilökohtaisemminkin. 

Linnoituksen suojista viinitilan aarreaittaan

Edellisessä kirjoitelmassani mainitsin tuosta asuintalomme vieressä olevan risteyksen korjauksesta ja pohdin tämän kakkosvaiheen remontin aloituksen ajankohtaa. Ei tarvitse pohtia enää, se alkoi eilen. Risteys on suljettu liikenteeltä kaikista kolmesta suunnasta ja kiertotiet käytössä. Nyt sitten kuunnellaan jos jonkinmoista työmaan älämölyä, vaihtelevasti koneista ja toisaalta ihmisistä lähtevää. Nimittäin kovasti on jo saatu sanallista draamaakin tässä aikaiseksi ja paikalliset tunnetusti ilmaisevat itseään aika reippaasti kun sille päälle sattuvat. Meillä on parvekkeeltamme aitiopaikka työmaatarkkailuun ja tänäänkin aamulla viihdytin itseäni kahvikuppi kädessä seuraamalla tilannetta, jossa tiesulusta huolimatta autoilijat vain olisivat väkisin ängenneet tästä läpi. Siinä he koittivat siirrellä noita barrikaadiesteitä ja samaan aikaan työmiehet puolestaan pyrkivät estämään tätä toimintaa sekä fyysisesti että verbaalisesti. Niin kauan, kun tie on edes jotakuinkin läpiajettavissa, kiskotaan taatusti joka ilta työmaan hiljennyttyä nuo esteet sivuun ja väki kurvailee tästä läpi. Näin tapahtui eilen illalla ja täysin varmasti myös tänään. Nyt siis jännitetään, milloin on esimmäinen auto pimeässä päätynyt kaivannon pohjalle.

Näkymä muurin tähystysaukosta alas joelle.

Viikonloppuna harrastimme miehen kanssa vähän kotimaan matkailua. Suuntasimme lauantaina auton nokan kohti Knin-nimistä kaupunkia tuolla sisämaassa, vajaan 100km päässä täältä Splitistä paikoin aika pieniäkin teitä ajellen. Siellä meitä kiinnosti kaupungin kyljessä sijaitseva linnoitus, joka on itse asiassa Euroopan toiseksi suurin sotilaslinnoitus. Tai niin ainakin useammassakin lähteessä todetaan, joskaan en mistään saa selvää tolkkua mikä on se suurin ja toisaalta näitä kategorioita taitaa olla aika loputtomasti koska asiaa hieman pengottuani löytyi useampiakin "toiseksi suurimpia" linnoituksia ja sitten niitä suurimpiakin alkoi ilmaantumaan monestakin suunnasta. Todettakoon siis vain, että Knin linnoitus on iso. Ja vanha, ainakin 800-luvulta lähtien paikalla on linnoitukseksi luokiteltava rakennus ollut. 

Linnoitus koostuu kaikkiaan viidestä osasta, joissa on vähän eri aikoina asustellut erilaista porukkaa ja näin se on ollut oma helposti puolustettava kaupunkinsa muurien suojassa. Vieressä kohoaa Kroatian korkein vuori, Dinara (1831 metriä) ja muutenkin näkymät ovat aika jylhät joka suuntaan. Linnoitus oli tämmöiselle historiasta tykkäävälle todella upea kohde, siellä sai omaan tahtiin puikkelehtia muurien suojissa ja kiipeillä korkeammille tähystyspaikoille. Mielikuvitus laukkasi, millaista oli asua täällä keskiajan melskeissä? 

Valoa ja puu tunnelin päässä.

Linnoitusseikkailun jälkeen matkamme jatkui kohti Skradinia. Tämä pieni näennäisesti sisämaan kaupunki on itse asiassa kuitenkin mukavan vireä satama. Skradin on viimeinen paikka, jonne aika isotkin veneet pääsevät Krka-jokea pitkin ylös noustessa ja tarjoaakin erittäin suojaisan satamapaikan esimerkiksi myrskyjen aikana. Skradinista pääsee tosi mukavasti Krkan kansallispuiston kuuluisimpaan paikkaan, eli Skradinski Bukin putousalueelle. Puiston pääsylipun hinnalla saa vajaan puoli tuntia kestävän jokilaivakyydin satamasta suoraan kansallispuistoon, suosittelen tätä lämpimästi kaikille kohteeseen mieliville. Toisena vaihtoehtona on vuokrata kaupungilta pyörät ja ajella niillä puistoon jokivartta kulkevaa autoilta rauhoitettua tietä pitkin. Tällä kertaa me emme kuitenkaan lähteneet putouksia ihastelemaan, ne on nähty jo muutamaankin otteeseen vaikkakin ainahan ne ovat yhtä ihania. Me keskityimme tällä kertaa lounastamiseen. Johtuen satamasta ja toisaalta puiston vaikutuksesta, on Skradin melko vireä ja idyllinen paikka. Ravintolatarjontaa näin sesongin jo hiipuessakin on vielä hyvin ja päädyimmekin kaupungin sisäkujilla sijaitsevaan Konoba Dalmatinoon. Terassilla oli varjossa sen verran viileää, että liityimme muiden asiakkaiden seuraan sisätiloihin. Katkarapupasta maistui ja erityismaininnan saa ravintolan itse leipoma oliivileipä. 

Kun vatsat oli täynnä, ajelimme lähellä sijaitsevalle Bibichin viinitilalle. Siellä pienestä myymälästä poimimme hyllystä kotiin vietäväksi muutaman pullon entuudestaan tuttua R6-punaviiniä. Lisäksi pyysimme maistettavaksi PS-nimistä valkoviiniä, joka onnistuikin saamaan molempien kasvoille hyväksyvän hymyn. Kassiin siis sitäkin. Ovat jotenkin tykästyneet noihin lyhyisiin koodimaisiin nimikkeisiin viineilleen, löytyi sieltä tosin joitain vähän useampiakin merkkejä sisältäviä etikettejä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tuokin, erityisesti jos viinit kiinnostaa.  Paikalliseen hintatasoon nähden viinit ovat vähän hintavampia, mutta myös laadukkaita.  Jännästi sitä on itsekin jo sitä mieltä, että euroissa yli kympin maksava viini on kallista vaikka Suomessa ilman suurempaa mietintää osteli helposti muutaman kympin pulloja. 

Viinitila järjestää myös maistelutilaisuuksia, mukava aktiviteetti esimerkiksi porukalle. Tämä tosin pitää tietysti sopia etukäteen. Tilalla on myös huippuluokan ravintola, joka tosin ilmeisesti toimii tilausravintolana. Jos siis haluat esimerkiksi jonkin merkkipäivän kunniaksi astetta parempaa settiä. niin varaa illallinen ja siihen alkuun vaikka pieni maistelutilaisuus. Kuulemani mukaan pettymyksen riski on pienehkö. 

Ajeluretket tuolla maaseudulla ovat mukavia. Näimme taas monia hienoja, erikoisia ja jopa hämmentäviäkin juttuja, luonnon ja ihmisen aikaansaamia. Täyden päivän jälkeen kotona kelpasi sitten korkata yksi noista juuri hankituista punaviinipulloista ja jatkaa laatuajan viettämistä miehen kanssa. Harvinaista herkkua nimittäin, että hänellä oli oikein kaksi vapaapäivää peräkkäin. Ei ollut siis seuraavanakaan aamuna kiirettä minnekään. 

Näin teet liikennetilanteen kroatialaisittain

Miten luomme liikennetilanteen pyrkimällä välttämään toista liikennetilannetta? Kroatialaiset sen osaa, jos ketkä. 

Kun esimerkiksi täällä päin tuo rannan iso tie kohti Splitiä alkaa tökkimään ruuhkaisena, ottavat paikalliset käyttöön oikoreitit. He puikkelehtivat asutuksen keskellä kapeita teitä, ainakin luullen olevansa ah niin ovelia. Tosiasiassa en tiedä säästävätkö he yhtään aikaa, matkaa tulee moninkertainen määrä ja polttoainetta kuluu kiperissä nousuissa sekä kiihdytyksissä tiukkojen mutkien jälkeen. Mutta ainakin auto liikkuu eikä jumita ruuhkassa. 

Tässä meidän kohdalla on risteys, jossa usein ruumiillistuu touhun luonne ja nurinkurisuus. Risteyksessä nämä ruuhkan väistäjät tulevat kuvassa vasemmalta alatietä, jolta ihan selkeästi saisi matkaa jatkaa vain vasemmalle ja sittenkin stop-merkin takaa. Liittymäkohta on kovin kapea, eikä siitä mahdu kuin yksi auto kerrallaan, mikä aiheuttaa haastetta siinä tilanteessa, kun tuolta rannan suunnasta joku olisi menossa vuorostaan alatielle. Luonnollisesti ruuhkakiertoreitti kuitenkin edellyttää alatien autojen kääntymistä juurikin kielletysti oikealle, mikä ei tietenkään Smartia isommilta autoilta onnistu ilman vähintään yhtä peruutusvemplausta tuossa kurvissa, kuten valkoinen pakettiauto juuri on havainnollistamassa. Tässä kuulkaa torvet soi ja kädet heiluvat, kun välillä lähes tauoton autojen virta kiiruhtaa tuolta alatieltä, äheltää vaihteiden kanssa ja survoo väkisin kulman taakse oikealle. Tilanne on välillä täysin seis, kun kaikista kolmesta suunnasta tunkee autoja ja yksi on siinä poikittain keskellä tukkimassa koko paketin. Että sellaista ruuhkan välttämistä. Siihen kun sekoittaa mausteeksi vielä kohti rantaa tai sieltä pois vaeltavat lapsiperheet isoinen uimaleluineen puikkelehtimassa autojen välissä ja toisaalta helposti syttyvän dalmatialaisen veren, niin teatteria piisaa katsojien iloksi. Tai kauhuksi, ihan miten vaan. 

Tragikoomiseksi tilanteen tavallaan tekee se, että keväällä tässä tehtiin useampi viikko tietöitä, joiden myötä tuota alatietä levennettiin risteyksestä eteenpäin niin, että siinä mahtuu menemään kaksi autoa rinnan entisen yhden sijasta ruuhkatilanteiden helpottamiseksi. Tuossa rytäkässä mm. viereiselta talosta vietiin terassi ja kaistale pihaa. Mitään varsinaista ratkaisua tämä ei tlanteeseen kuitenkaan tuonut, koska itse risteyskohta on edelleen niin kapea, että siinä mahtuu kerrallaan vain yksi auto kulkemaan. Vaan ei hätää, projekti kuulemma jatkuu syksyllä kunhan turistikausi on ohi, siloin koko risteys laitetaan kuntoon ja kaikki mahtuvat kääntymään kaikkialle. Saapa nähdä, ehkä syksyllä vaan minä vuonna? Siihen asti torvet soi ja kädet käy. 

Autoilu Kroatiassa

Muista aina, liikenteessä, 
monta vaaraa ompi eessä. 
Siksi valpas, aina mieli, 
se on turva verraton. 

Tuo vanha lasten liikennelaulu on toki aina ajankohtainen oli sitten kyse mistä liikenteestä hyvänsä, mutta tänään aiheena on autoilu Kroatiassa ja siihen laulun sanat passaavat mitä parhaiten. 

Ajatukseni tässä tämän päivän epistolassa on se, että moni Kroatiaan matkaava kenties mielellään tutustuu maahan hieman sitä majoituskohteen välitöntä ympäristöä laajemminkin. Ja silloin erinomainen vaihtoehto on vuokrata auto alle. Suosittelen tätä lämpimästi, homma hoituu edullisesti ja vuokra-autofirmoja on paljon. Autoretkeily antaa ihan uutta näkökulmaa Kroatiaan ja sen monimuotoiseen maisemaan. 

Jotta kaikki sujuisi mukavasti, olen tähän nyt koonnut muutaman keskeisimmän seikan, jotka toki pätevät niin Suomessa kuin varmaan monessa muussakin maassa, mutta jotka oman autoilukokemukseni mukaan korostuvat Kroatiassa. 

* Ajokortti. Suomalainen ajokortti kelpaa ja se tulee olla ajossa mukana. Jos poliisi syystä tai toisesta pysäyttää ja kortti olikin siellä toisten shortsien taskussa, voi edessä olla hitusen hankalampi keskustelu. 

* Auton koko. Kun valitsette siitä vuokrafirman valikoimasta menopeliänne, niin suosittelen ottamaan ennemmin sieltä pienemmästä kuin suuremmasta päästä. Etenkin pikkukylissä tai isompienkin taajamien sivukujilla kadut ovat kapeita, niillä ei useinkaan mahdu kaksi autoa ohittamaan toisiaan vaan kohtaustilanteessa toinen peruuttaa kunnes kohdalle osuu hieman leveämpi paikka. Luonnollisesti, mitä isommat autot, sitä vaikeampaa. Siten ihan niillä kaksikaistaisillakin teillä tilaa on kovin rajallisesti, ison tankkiauton tullessa vastaan voi käydä väylä ahtaaksi. Ja se tankkiauto tulee todennäköisesti vielä aika kovaa, eikä välttämättä täysin omalla kaistallaan. 

* Parkkipaikat. Auton koko vaikuttaa myös sen parkkeeraamiseen. Parkkipaikkojen löytäminen voi toisinaan muistuttaa aloittelevien suunnistajien epätoivoista haahuilua jossain lähialueella olevan rastin löytämiseksi. Tässä jossain se ehkä on, mutta missä? Mitä isompi auto, sitä vaikeampaa tämäkin. Parkkeeraus on välillä selvästi varsin luovaa touhua, paikallisten mielestä voi auton käytännössä pysäyttää ainakin toviksi mihin vain kunhan vain laittaa hätävilkut päälle. Leipomossa vierailu nyt ainakin onnistuu tällä menetelmällä ihan sujuvasti. Suosittelen lämpimästi olemaan kuitenkin kohtuullisen varma valitun parkkipaikan sopivuudesta, sillä Kroatiassa et palatessa löydä pysäköintivirhemaksua pyyhkijän alta, et nimittäin löydä koko autoa. Se on hinattu pois. Sitten pitääkin selvitellä mihin ja miten sen saa sieltä pois. Ei muuten ole kiva tilanne etenkään, kun aurinko porottaa, kaikki ovat kaupunkikävelyn jälkeen väsyneitä ja auto on kadonnut. 

Meillä kerran oli jo hinausauto tullut paikalle ja hihnat oli kiinni autossa, ehdimme siis paikalle juurikin sillä kuuluisalla viimeisellä hetkellä. Selvisimme 400 kunan maksamisella, 250 heti paikalla ja 150 myöhemmin postissa saamamme maksulapun avulla. Valitsemamme parkkipaikka oli muuten ihan ok, mutta auto oli paikkaan liian iso. Perä jäi ajokaistan puolella eli ylitti sen valkoisen reunaviivan. Kannattaa mieluummin käyttää muutama minuutti enemmän sen hyvän paikan etsimiseen ja varmistaa näin auton löytyminen siitä samasta paikasta. Tämä pätee etenkin kaupunkialueella. 

* Nuolivalot. Suomessa sitä on tottunut, että vihreän nuolivalon palaessa ei tarvitse väistellä muualta tulevia. Kroatiassa kannattaa asia tarkistaa, osassa risteyksissä vihreä nuolivalo tarkoittaa lähinnä samaa muin Suomessa oikealle käännyttäessä kolmion takaa tuleminen. Eli sieltä vasemmalta saattaa kyllä joku tulla ihan luvan kanssa. Saat siis mennä, mutta väistää pitää. 

* Mutkat. Jos mutkasta varoitetaan liikennemerkillä tai siellä kaarteessa näkyvät ne mutkan suuntaan osoittavat sakarat, niin hidasta. Oikeasti. Se on todennäköisesti jyrkkä käänne. Etenkin rantaviivaa myötäilevät tiet ovat käytännössä yhtä mutkaa, mutta myös sisämään pienemmillä teillä saa rattia kääntää välillä ihan täydet 180 astetta ja tuntea G-voimat kyljissään. Lisäksi mutkat ovat usein täysin pimeitä, eli et näe yhtään jyrkan mutkan taakse, ainoastaan muutamat metrit edessäsi. Ole oikeasti valmis pysähtymään näkyvillä olevalla tieosuudella, sillä siellä mutkan takana voi olla vastassa oikeastaan mitä vaan. Koska pientareita ei käytännössä yleensä ole, ovat kaikki tien käyttäjät siinä kaistalla. Kymmenen hengen maantiepyöräilijäryhmä. Paikallisten mummojen tai pappojen kokoontuminen. 5 km/h etenevä traktori tai kaivinkone. Ruuhkasta tai tietyöstä johtuvan autojonon viimeinen osallistuja. Kaikki nämä ovat jo osuneet kohdalleni. Paikalliset ajavat toisinaan todella kovaa, he tuntevat tien ja tietävät miten kovaa mihinkin mutkaan voi ajaa. Mutta mutkan taakse eivät hekään nää ja sitten aina välillä rysähtää. 

Maisemat ovat usein sitä kuuluisaa postikorttimateriaalia. 

* Maisemat. Reitille osuu varmasti monia todella upeita näkymiä. Siis todella. On turkoosia merta, ihania rantakyliä, vuoria, laaksoja ja viinitiloja. Ne ovat vaarallisia. Nimittäin jos kuski alkaa niitä ihmettelemään. Silloin katse luonnollisesti erkanee tiestä ja muusta liikenteestä. Ja se on huono juttu se. Valitettavasti se kuskiksi valittu joutuu hieman luopumaan ihastelusta ja keskittymään varsinaiseen tehtäväänsä. On siis kiva, jos kuskia voisi välillä vaihtaa ja näin kaikki pääsisivät vuorollaan nauttimaan ikkunanäkymistä täysillä. Toinen hyvä idea on ihan yksinkertaisesti pysähtyä. Kun muu joukko huokaa ihastuksesta, voi kuljettaja pyrkiä hallitusti pysäyttämään auton muuta liikennettä vaarantamatta ja näin kaikki voivat nousta ulos ja räpsiä hienoja lomamuistoja. Kapeillakin teillä on varsin tiuhaan pysähtymispaikkoja etenkin hienojen näkymien kohdalla, rantareiteillä niitä on luonnollisesti etenkin siellä rannan puoleisella reunalla. 

* Aikataulu. Pyrkikää olemaan ilman sitä. Kiire ei ole hyvä juttu lomalla eikä etenkään liikenteessä. Etenkin kovan lomasesongin aikana liikenne voi olla tosi ruuhkaista ja siten hidasta. Varatkaa aikaa ja hyvää mieltä, tarvittaessa muuttakaa vähän suunnitelmaa ja pysähtykääkin eri kylässä kuin alunperin oli tarkoitus. Jos jumitutte ruuhkaan, ihmetelkää sitä ympärillä näkyvää maisemaa tarkemmin, bongatkaa tienvarren kukkia tai katselkaa miten muissa autoissa reagoidaan tilanteeseen. Kyllä se matka siitä sitten taas jatkuu, ennemmin tai myöhemmin. 

* Moottoritiet. Kroatiassa moottoritiet ovat hyväkuntoisia, niillä ei ole suuremmin ruuhkia ainakaan sesongin ulkopuolella ja niillä pätee 130km/h nopeusrajoitus, joka vaikuttaa olevan lähinnä ohjeellinen liki kaikkien tykittäessä huomattavasti kovempaa. Moottoritiet ovat myös maksullisia. Paikallisille ne ovat kalliita, eikä niitä siksi juurikaan käytetä. Esimerkiksi moottoritieosuus Split - Dubrovnik maksaa tällä hetkellä 50 kn, eli vajaat 7 euroa. Ajettaessa moottoritielle otetaan automaatista lipuke ja ajettaessa ulos se annetaan kopissa istuvalle virkailijalle jolle matka sitten maksetaan. Maksu riippuu siis ajetusta matkasta ja sen voi kätevästi hoitaa kortilla tai käteisellä. Paikallisilla on autoissaan erilliset elektroniset maksulaitteet ja niitä käyttäville on maksupisteillä omat kaistansa. 

Dubrovnikin vanha kaupunki etelään johtavalta tieltä nähtynä.

* Split - Dubrovnik. Tämä on mukava reitti. Lähdet sitten kummasta kaupungista vain, voin suositella parin päivän retkeä niin, että yöpyy jomman kumman kaupungin läheisyydessä. Vaikkei matka kilometreissä ole pitkä, kestää se helposti 4-5 tuntiakin ruuhkista riippuen. Toiseen suuntaan voi mennä mutkaista ja siis hitaampaa mutta todella kaunista rantareittiä, toiseen suuntaan nopeampaa ja ihan mahtavia maisemia tarjoavaa moottoritietä. Mutta muista ottaa passi mukaan! Matkalla käydään lyhyen matkaa Bosnia-Hertsegovinan alueella ja siis EU:n ulkopuolella. Tämä voi tuntua oudolta, kun ollaan kuitenkin menossa saman maan kaupungista toiseen joten se passi saattaa unohtua. Se on kuitenkin oltava jokaisella rajan ylittävällä. Rajanylityspaikat ruuhkautuvat helposti, joten varaudu jonottamaan. Jos auton tankkaaminen on ajankohtaista, kannattaa se tehdä siinä rajojen välillä. polttoaine on hieman edullisempaa Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kroatiassa. 

* Huoltoasemat. Äskeisestä kohdasta luontevasti tankkaamiseen yleensä. Huoltoasemia on kohtuullisen tiheästi, mutta ei kannata ihan päästää tankkia höyryille asti sillä erityisesti pienemmillä teillä niitä ei kuitenkaan ole joka mutkan takana. Homma hoituu niin, että ensin tankataan, sitten siirtämättä autoa käydään maksamassa sisällä. Muista katsoa, mikä oli käyttämäsi mittarin numero. Toisissa paikoissa on oikein palvelutankkaus, eli sanot vain luoksesi saapuvalle apurille paljonko tankataan (yleensä kai tankki täyteen ) ja annetaan hänen hoitaa homma. Sitten maksamaan. Tähän asti olen pärjännyt huoltoasemilla oikein hyvin englannilla. Erityisesti moottoriteiden huoltoasemat on hyvin varustettuja kahviloineen ja vessoineen. 

* Vilkun käyttö. Kaistojen vaihdot tapahtuvat usein aika rempseästi ilman mitään suuntamerkkejä, käännyttäessä vilkku ehkä laitetaan päälle, tosin vasta siinä kohtaa kun rattia jo käännetään ja jarrua painetaan. Eli tässä yksi syy lisää olla erityisen tarkkana, kanssa-autoilijasi eivät välttämättä paljon varoittele aikeistaan. Pyri sinä itse tekemään toisin, niin minäkin pyrin. 

* Poliisi. Poliisi valvoo aika runsaasti nopeuksia pienilläkin teillä. Paitsi siellä moottoritiellä en ole koskaan nähnyt ainuttakaan ratsiaa. Jos vastaantulevat autot vilkuttelevat valojaan, on kyseessä yleensä varoitus edessä olevasta valvontatiimistä. Usein sitten huomaatkin vaalean auton jossain tien sivussa. Suosittelen nautimaan nähtävyyksistä ja ajelemaan ihan rauhallisesti. Mihinkäs sitä lomalla olisi kiire! 

* Alkoholi. Valitettavasti Kroatiassa on tiellä etenkin iltaisin ihan liikaa enemmän tai vähemmän nauttineita autoilijoita. Tuntuu olevan yleisesti hyväksyttävää nauttia aterialla puoli pulloa viiniä ja digestiiviksi vielä lasi tai pari rakia ja hypätä sitten rattiin. Promilleraja on sama puolikas kuin Suomessakin, mutta sen noudattamisen kulttuuri onkin sitten se haaste. Alkoholista johtuvia onnettomuuksia tapahtuu paljon, joten jos olet itse liikenteessä (tietenkin selvin päin) niin huomioi myös tämä riski. Ajamalla itse varovasti annat itselleni enemmän reagointiaikaa.

* Pimeällä ajaminen. Kroatiassa tulee kesälläkin pimeä ysin paikkeilla ja se on sitten tosi pimeää eikä mitään kesäyön hämärää. Koska niitä pientareita ei yleensä ole, jalankulkijat ovat pakotettuja etenemään ajokaistalla, musta on valitettavan suosittu vaateväri ja heijastimat täysin tuntematon väline. Sitä tummaa hahmoa voi olla kovin vaikea erottaa etenkin, jos oma vauhti on kova. Lisäksi liikkeellä on villisikoja, kissoja ja koiria. Ajovalot kannattaa siis pitää kirkkaina ja vaikka ajopäivä olisi jo ollut pitkä ja se majapaikka lähellä, pitää vielä jaksaa pinnistellä tarkkaavaisuuden kanssa. 

* Muut turistit. Kesällä liikkeellä on paljon turisteja, jotka eivät ihan tiedä mihin ovat menossa, hidastavat yllättäen nähdessään jotain hienoa ja lisäävät liikennettä roimasti. Sitten on ne paikalliset, joita kaikki tämä saattaa vähän ärsyttää. Itse olen nyt sitten jotain tältä väliltä. Jos ajelen hitaasti etsiessäni jotain tai muuten vaan ajelusta nauttien, päästän usein taakseni kiilautuneet kiireisemmät ohitseni suosiolla koukkaamalla vaikkapa bussipysäkille. Tai jos he lähtevät ohittamaan, en ainakaan kiristä omaa vauhtiani vaan saatan hieman nostaa kaasujalkaa nopeuttaakseni ohitusta etenkin jos edessä oleva vapaa tien pätkä näyttää lyhyeltä. Letkassa ajettaessa ei ohittamisesta ole hyötyä ja etäisyydet edellä menevään kannattaa pitää turvallisina. Koskaan ei tiedä, milloin siellä edessä isketään jarrupoljin pohjaan joko edessä olevan tapahtuman tai äkillisen sivulle kääntymisen johdosta. 

Tuossa nyt siis joitain juttuja. Kaiken kaikkiaan liikenteessä pärjää hyvin kun pysyy tarkkaavaisena eikä stressaa liikaa vaikka matkaan tulisikin pari muuttujaa. Jos ajat harhaan, voit löytää jotain muuta ja sitten etsiä oikean reitin uudelleen. Tarjolla on loistavia päiväretkikohteita niin rannikolla kuin sisämaassakin, esimerkiksi pittoreskit pikkukylät, kansallispuistot ja viinitilat. Siis turvavyöt kiinni, vettä mukaan ja menoksi!