maanantai 30. huhtikuuta 2018

Viinitilavisiitti

Tämän tekstin piti syntyä jo muutama päivä sitten, päässäni se oli jo aika valmiiksi rakentunutkin. Mutta sitten tuli kesä. Olihan meillä ollut jo tovin verran sellaista mukavaa noin 23-25 astetta, mutta kun mittariin sitten viime viikon loppupuolella pälähti se kolmosella alkava luku niin kyllä siinä tämmöinen pohjoisen alkuperäisasukas huokasi syvään ja aloitti orientoitumisen tähän Dalmatian kesään toipumalla ensishokista ihan rauhassa. Päivärytmikin piti taas niksauttaa kesäasentoon, eli pitkälle koirakävelylle suoraan sängystä ja vasta sen jälkeen aamupuurot terassilla kuitenkin riittävän aikaisin niin, ettei aurinko siihen vielä pääse paahtamaan. Siitä sitten muu päivä sen mukaan mitä sattuu olemaan ohjelmassa. Niin ja sitä ohjelmaakin on viimeisen puolentoista viikon ajalle sattunut kertymään semmoinen määrä, ettei edes varpaankynsien uudelleenmaalaukselle meinannut löytyä sopivaa hetkeä. Vaan nyt on alkaneen sandaalikauden ja toki jo ihan vapunkin kunniaksi varpaissa turkoosit glitterilakat.  Ja viimein on aikaa ja aivoissa helleshokin laannuttua riittävästi aktiviteettia, jotta saadaan tännekin tekstiä syntymään, vappuun sopivasti viiniteemalla.

Ajelin tuossa tovi sitten Splitistä Dubrovnikiin. Vaikka ensin taittaisikin matkaa joutuisasti moottoritietä pitkin, joutuu kuitenkin jo aika matkan päässä Dubrovnikista hyppäämään siltä alas ison tien kääntyessä kohti legendaarista talviolympialaisten pitopaikkaa Sarajevoa. Liittymä on Pločen satamakaupungin kohdalla, samoilla seuduilla on myös laajat ja ilmeisen hedelmälliset tasangot, joilla viljellään niin mansikkaa, appelsiineja kuin monia muitakin näillä seuduilla kasvavia herkkuja. Kun tasangoilta lähtee sitten jatkamaan 8-tietä kohti Dubrovnikia, tulee melko pian vastaan ensin kyltti, jossa kerrotaan edessä olevasta Wine growing hill -alueesta. Kyse on aika jyrkkäpiirteisestä alueesta, jossa viiniköynnökset kasvavat ja saavat alustan kovan kulmakertoinen johdosta paljon aurinkoa rypäleitä hellimään. Heti perään tulee sitten kyltti, jossa informoidaan Rizman-nimisen viinitilan olevan lähellä ja ihan kohta vasemmalle kääntymällä sinne voisi päästä. Minulla oli sattumoisin aikataulussani sopivasti väljää, joten ihan extempore naksautin vilkun päälle ja kaarsin vasemmalle kääntyvälle pikkutielle. Ainahan sitä kotirouva mielellään viinitilalla piipahtaa.

Näköalat tilalta kohti Adrianmerta ja taustalla Pelješacin niemimaa.

Opasteiden mukaan matkaa tuonne jumalaisen juoman valmistuspisteelle olisi kolmisen kilometriä. Tie oli kapea, mutta sentään päällystetty. Ai mutta kas, päällyste loppuikin muutaman sadan metrin matkan jälkeen. No, on sitä ennenkin hiekkateitä ajeltu eli reippaasti vaan eteenpäin. Tie kaarteli pensasmetsikön keskellä ja ohitti pienen kappelin. Pienet ruskeat nuolet johdattivat minua rohkaisevasti eteenpäin, vaikka alusta muuttuikin yhä kapeammaksi ja myös enemmän menneiden aikojen kärrytietä kuin nykyaikaista autoreittiä muistuttavaksi. Sinnikkäästi jatkoin matkaa toivoen kovasti vastaantulevan liikenteen puuttumista ja kiitellen ajokkini ominaisuuksia kuten kohtuullista maavaraa. Toisaalta, ympärikään en olisi päässyt kääntymään, joten vaihtoehdot olivat sikälikin rajalliset. Viimein, monen mutkan ja muutaman nuoliviitoilla varustetun risteyksen jälkeen kurvasin pihapiiriin, jota hallitsi aika uudenkarhea iso rakennus ja sen takana aukeava tyrmäävä maisema. Muitakin autoja paikalla oli, joten oli tänne joku muukin eksynyt. Jätin auton oliivipuun alle varjoon ja jalkauduimme Tiukun kanssa tutustumaan kohteeseen.

Tolpassa olevat kyltit näyttivät suuntimia viiniviljelmille, viinikellariin, ravintolaan ja viinipuotiin, joista kaksi viimeisintä olisivat samassa suunnassa. Kävelin kylttien osoittamaan suuntaan kohti isoa rakennusta, ainoaa näkyvillä olevaa. Ovessa oli isolla Rizman-teksti. Näytti ravintolan sisäänkäynniltä. Kiersin rakennusta ympäri löytääkseni sen viinipuodin mutta päädyinkin ravintolan näköalaterassille, josta aukeni eteeni paitsi alamäkeen kaartuvat viiniköynnökset, myös Adrianmeri ja Pelješacin niemimaa, jolla muuten kasvatetaan myös viiniä. Vaan ei viinipuotia. Terassilla kuuden hengen seurue oli juuri aloittelemassa maistelutilaisuutta, pöydässä oli paitsi niitä viinilaseja niin myös aika maukkaan näköisiä pikkupöperöitä juomakokemusta tukemaan. Käännyin ympäri ja suuntasin takaisin, ehkä viinipuoti oli kuitenkin ollut jossain muussa kohtaa rakennusta, muitakaan vaihtoehtoja ei näköpiirissä ollut. Rakennuksesta tuli ulos nuori nainen, jolta päätin kysäistä asiasta. Hän kertoi olevansa itsekin vieraana ja aloittamassa kohta maisteluhetkeä, mutta arveli viinejä olevan maistelun lisäksi myös pulloittain myynnissä siellä ravintelissa. Siis koira autoon ja takaisin. Ison ja jyhkeän puuoven takaa paljastuikin ravintola ja tiskin takaa yhyttämäni henkilö vahvisti sen toimittavan myös viinipuodin virkaa. Ilmeisesti varsinainen puoti oli vielä rakennusvaiheessa, mahdollisesti se oli tulossa sisääntulon vieressä olevaan vielä tyhjillään olevaan tilaan.

Vaan mitä minä sitten haluaisin ostaa? No, sanoppa se. Tarjolla olisi ollut mahdollisuus maistelusettiin, hintaa oli viinien ja pöperön määrästä riippuen 15-20 euroa jos nyt oikein muistan (kyllä, hinnat mainittiin liitutaululla myös euroissa), mutta useamman lasillisen viinisetti ei oikein sopinut yhteen sen tosiasian kanssa, että olin armoitettu kuljettaja tässä yhden naisen ja koiran reissukokoonpanossa. Joten joku muu ratkaisu tähän pitäisi saada. Sain avukseni naisen, joka tiesi tilan tuotannosta enemmän ja hänen kanssaan keskusteltuani päädyin maistamaan suulliset tilan perusvalikoiman punaista, valkoista ja roseeviiniä. Tämän kokemuspohjan myötä päätin hankkia omaan käyttöön pullolliset valkoista ja roseeta. Mistään superhalvoista juomista ei ole kyse, pullot maksoivat 60 ja 80 kunaa. No, riippuu tietysti mihin vertaa, euroissa nuo olivat siis kympin molemmin puolin. Valintaa tehdessäni päädyimme keskustelemaan myös tilalle johtavasta reitistä ja sen kunnosta, joka oli ymmärrettävästi muitakin perille päässeitä kummastuttanut. Oli kuulemma olemassa toinenkin reitti, lyhyempi ja se veisi minut itseasiassa oikeaan suuntaankin ajatellen varsinaista määränpäätäni Dubrovnikin suunnassa. Arvasinhan minä, ei se tullessa käyttämäni reitti voinut olla pääasiallinen saapumistie. Parin viinipullon kera palasin siis autolle, avasin puhelimen karttaohjelman ja tosiaan, tuosta ensimmäisestä risteyksestä kun käännynkin vasemmalle, niin tie mutkittelee takaisin päätielle. Ei muuta kuin turvavyö kiinni ja menoksi.

Paluureitin paraslaatuisinta tieosuutta. 
Eipä maininnut nainen ravintolassa, että tämä tie oli jos mahdollista, vielä kapeampi ja kärrypolkumaisempi kuin tullessa käyttämäni vaihtoehto. Paikoittain se oli lisäksi lähes kokonaan huuhtoutunut sadevesivirtojen mukana pois, jäljellä oli vain syviä uurtoja. Onneksi maastoautomme neliveto auttoi asiassa eteenpäin eikä ketään tullut vastaan. Paikoittain aloin jo nauraa edessä avautuvaa reittiä, hurjimmista paikoista en valitettavasti pystynyt kuvatodisteita hankkimaan, kun keskityin ihan vaan pyörittämään rattia ja pysymään siinä tien pohjalla. Vaan niin sitä hurautettiin alas rinnettä jyrkkien käärmemutkien kautta ja viimein edessä oli kaksikaistainen pikitie, joka kyllä mutkittelee ihan riittävästi matkallaan Dubrovnikiin mutta leveänä ja tasaisena.

Jos siis satut itse samalle reitille, niin kurvaa vaan kyltin kohdalla Rizmanin tilalle. Maisemat ovat hienot ja ne viinit hyviä. Mutta neuvoisin palaamaan samaa reittiä takaisin, ainakin jos alla on pieni vuokra-auto. Jos ei tämä pieni seikkailu kiinnosta, niin viinitilalla on pieni myyntipiste myös ihan siinä 8-tien varrella levähdyspaikalla, kutakuinkin juuri itse tilan kohdalla. Siinäkin on ihan hyvät näköalat. Ohessa tilan esitteestä räpsäistyt otokset, joissa mm. yhteystiedot.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti