Tämän tekstin kuvituskuva ei liity mitenkään itse tekstiin. Se on talvisesta Suomesta muutaman vuoden takaa. Tänään on kulunut 78 vuotta talvisodan syttymisestä. Kuva olkoon symbolina ja kunnianosoituksena sille päättäväisyydelle ja rohkeudelle, jolla suomalaiset tuolloin kohtasivat ylivoimaisen vihollisen ja suojelivat sinivalkoisia värejä. Tuon asenteen johdosta me suomalaiset voimme tänäpäivänä pohtia täysin erilaisia rohkeuden osoituksia, kuten vaikka sitä edellä mainitun tapahtuman rinnalla tyystin vähäpätöistä asiaa josta itse teksti kertoo.
***
Olin pitkittänyt sitä jo ihan liian kauan, mutta nyt alkoi olla aika täysi. Minun olisi pakko, vaikka vähän ahdistikin. Ei, en tarkoita rintaliivien ostamista vaikka kieltämättä senkin asian suhteen pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja riisua paita sovitusrumbaa varten. Nyt oli kyse kampaajalle menemisestä. Likimain jokainen nainen tietää sen tuskan määrän, jota uudelle uppo-oudolle kampaajalle meneminen tuottaa. Siinä antaa aika ison osan itseään toisen käsiin ja sillä toisella on sakset käsissään.
Kommunikaation yksi haaste on usein se, että vastapuoli ymmärtää antamasi viestin tahtomattaan ja oman kokemusperäisen käsitemaailmansa pohjalta vähäsen väärin. Tai täysin päin prinkkalaa. Etenkin jos taustalta puuttuu pitkä yhteinen kokemus asiasta, mikä yleensä antaa turvaa vuosia jatkuneessa asiakassuhteessa. Mikä on toiselle lämmin ruskea tarkoittaa toiselle mitä lie ruosteen väriä. Kun mukaan tuodaan se lisäaspekti, ettei kumpikaan osapuoli pääse käyttämään keskustelussa äidinkieltään, ollaan vielä heikommalla lattialla, melkein kuulee sen rutisevan allaan uhkaavasti.
En ollut vielä kertaakaan istahtanut täkäläisen frisörskän tuoliin, Suomi-visiittien ohjelmaan oli vuoden aikana kuulunut myös latvojen siistimiset. Viimeksi väriä oli laitettu reilu vuosi sitten ennen häitämme ja siten tyvikasvukin oli jo reilun kymmenen sentin mittainen. Kesän aikana aurinko, tuo ihana positiivisen mielen ja d-vitamiinin luoja oli aika tehokkaasti blondannut kuontaloni, etenkin sen aiemmin värjätyn osan mutta raidoittanut myös tuota omaa sävyäni. Päältä sekasävyinen blondi, alta juurikasvuinen ruskeaverikkö. Siinä minun hiuskuvaus. Yhtä karua luettavaa kuin katsottavaakin. Oli siis aika.
Mies oli jo useaan otteeseen käynyt täällä eräässä parturikampaamoliikkeessä, jossa ainakin tiesin osan henkilöstöstä puhuvan englantia. Sinne siis. Tämä kotirouvan aikataulu on siinä mielessä mukavan joustava, että pääsin paikalle varsinaisen ruuhka-ajan ulkopuolella, kello yhdeltä. Ei yhtään asiakasta paikalla, henkilökuntaa viisi. Kysäisin, josko heillä olisi aikaa suorittaa koko kuontalon värjäys ja kevyt leikkaus. Oli, ei muuta kuin penkkiin vain. Sitten alettiin selvitellä sitä toivottua väriä. Halusin toffeemaisen ruskean, pääasia että sävy tasoittaisi koko pehkon kutakuinkin samanväriseksi. Hiuksiani väänneltiin ja käänneltiin kolmen eri asiantuntijan voimin. Ilmeisesti sen sävysekavuus huolestutti heitäkin. Sitten hiplattiin hetki värikartan kiehkuroita ja sinne menivät verhon taakse sotkottamaan sävyjä. Kieltämättä vähän jännitti.
Kaksi tuntia myöhemmin huokaisin helpottuneena. Lopputulos oli just eikä melkein sitä mitä hain. Kaikki kolme aiemmin mukana uuden ilmeen luomisessa ollutta daamia kävivät myös jälleen pöyhimässä päätäni ja olivat kuulemma itsekin ihan positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hyvin niinkin vahvasti eriväriset haituvat nyt olivat tasaväristyneet. Sain myös todistaa taitavinta näkemääni föönin ja pyöröharjan kanssa suoritettua suoristusta, hitusen luonnonkiharat hiukseni oli lopulta sileät ja piikkisuorat latvojen kärkiä myöten. Olimme siis kaikki tyytyväisiä. Kassalla koitti maksun aika, 369 kunaa eli karvan alle 50 euroa. Ehkä tämä on alku pitkälle yhteiselle taipaleelle jonka alla lattia vahvistuu ja lakkaa lopulta narisemastakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti