Se viimekertaisen kirjoitukseni tilanne sitten eskaloituikin oikein kunnolla, lopputuloksena miesmuistiin kovimmat tuhot täällä aiheuttanut maastopalo. 4 500 hehtaaria on korventunut liekkimeressä mustaksi tuhkan ja noen peittämäksi autiomaaksi. Karun näköistä on tuolla rinteillä, missä kaiken palaneen keskellä ovat taloryhmät vahingoittumattomina. Itse en ymmärrä, miten täällä onnistuttiin torjumaan henkilö- ja asuntovahingot likimain kokonaan, kyllä on ollut melkoista talvisodan henkeen verrattavaa taistelutahtoa ilmassa. Nämä sankarit pelastivat myös meidän kodin, tuli oli jo lähes takaovella tulossa. Vaan ei tullut ja tästä elämä jatkuu taas seuraavien tilanteiden ihmettelyssä. Ja niitähän täällä kyllä riittää.
Tuo kuva saattaa kaivata hieman selitystä. Siinä ovat mieheni polvet. Ne eivät liity mitenkään metsäpaloihin, vaikka toisesta onkin ihokarvat kadonneet kuin liekin leimahduksen vieminä ja toisessa näkyy jotain tuhkan näköistä harmaata tuon omituisen painaumajäljen alla. Missä lie kontannut... Kuva on tässä siksi, että sen ottohetkellä siinä karvattomassa kappaleessa pitäisi olla siistit tähystysreiät ja kuvan pitäisi olla otettu täällä kotona toipilaasta eikä hänen ollessaan töissä. Vaan eipä ole.
Miehen polvi alkoi reilu pari viikkoa sitten kipuilla oikein kunnolla ja särkylääkkeet tulivat päivittäiseksi naposteltavaksi. Kyseltiin paikalliselta ystävältä suositusta ortopedistä ja niin löysimme itsemme pienen yksityisklinikan odotushuoneesta. Lääkäri oli oikein miellyttävä ja pätevältä vaikuttava vanhempi herra, joka parin kysymyksen ja ultraäänitutkimuksen jälkeen totesi, että kierukka sieltä on revennyt ja nestettäkin löytyi. Vaan eipä hätää, helppo homma korjata. Kymmenen minuutin leikkaus ja parin päivän päästä siitä mies jo kävelisi normaalisti. Ruutalla imaisi vielä ne nesteetkin pois, mikä helpottikin kuulemma polven tilaa ihan huimasti. Nyt ei sitten muuta kuin verikokeeseen viereiselle laboratoriolle seuraavana aamuna yön paastoamisen jälkeen, että tulisi arvot tarkastettua ennen operaatiota. Tämä kaikki tapahtui viime viikon torstaina. Perjantaina siis verikokeet ja tulokset olivat kyseisin lääkärin mukaan hyvät, tulehdusarvoissa pieni kohouma mutta se johtui siitä polven tilanteesta. Operaatio varattiin seuraavalle keskiviikolle eli toissapäivälle. Olimme kovin iloisia siitä, että vaiva saataisiin hoidettua.
Koitti odotettu operaatiopäivä, kävin viemässä miehen klinikalle ja hän sitten ilmoittelisi, milloin voi tulla noutamaan. Meni useita tunteja, joiden aikana oli kyselty taustatietoja ja puettu potilasasu päälle sekä tosiaan ajeltu nuo ihokarvat. Juuri kun kanyyliä oltiin likimain laittamassa käteen tulee anestesialääkäri paikalle ja ilmoittaa, että tilanne seis. Hommassa oli sellainen pieni muuttuja nimeltään sydänlihastulehdus. Mies on nimittäin sellaisen sairastanut. Tai siis parikin kertaa. No okei, kuusi kertaa. Viimeksi kolme vuotta sitten. Aina on kuitenkin sairaalahoidosta tullut ulos terve mies. Myönnetään, onhan se vähän erikoisempi historia. Kiinnosti se silloin kolme vuotta sitten Suomenkin terveydenhuoltoa niin paljon, että mies tutkittiin kaikilla mahdollisilla keinoilla ilman että löydettiin mitään selittävää tekijää moiselle sarjalle. Joutuivat nostamaan kädet ilmaan ja toteamaan, että ihmemies kyllä olet.
Vaan tämä anestesialääkäri ei uskonut ihmemieheksi tai terveeksi. Keskeytyksen jälkeen mies jätettiin sitten sinne sänkyyn pötköttelemään ja odottamaan. Mitä? Sitä ei kerrottu tai että mitä seuraavaksi. Puolitoista tuntia hän siellä odotteli, kello oli kaksi iltapäivällä eikä hän ollut koko päivänä syönyt tai juonut mitään. Kun ei mitään tapahtunut, puki mies siviilit päälle ja lähti kohti ulko-ovea. Siellä hänet pysäytettiin ja pyydettiin maksamaan. Mistä pitäisi maksaa? No, sitä hetki selviteltiin ja päätyivät sitten itsekin, ettei kai sitten mistään. Kun mies ymmärrettävästi hieman turhautuneena koitti kysyä, miten tämä homma tästä etenee, sai hän ohjeen hankkia kardiologin lausunto sydämen kunnosta ja vielä yksi verikoe. Ei muuta kun selvittelemään taas asiaa. Kuin ihmeen kaupalla sai hän sovittua sen sydäntohtorin katselmuksen vielä samalle illalle. Ja vertakin käytiin taas koeputkeen valuttamassa. Tämä tohtori oli tutkimuksiensa jälkeen suomalaisten kollegoidensa kanssa samaa mieltä siitä, että terve on sydän siellä pumppaamassa, ei mitään syytä huoleen. Tämän lausunnon ja verikoetulosten kanssa sitten taas keskustelemaan anestesialääkärin kanssa. Se ei oikein edennyt. Nyt hän jumittui siihen verikoetulokseen, jossa hyytymisarvot olivat vinksallaan. Ei onnistu operaatio. Hieman tyrmistyneinä ja ilmaistakoon vaikka että sangen turhauneina lähdimme kotiin.
Ihmettelimme kovin niitä verikoetuloksia, kun ei miehellä koskaan ole noiden hyytymisarvojen kanssa mitään ongelmia ollut ja juuri aamulla hänelle oli tullut piikkipensaasta nilkkaan nirhauma, joka ainakin tyrehtyi ihan normaalisti. Siispä eilen aamulla otettiin taas lähtö ilman aamiaista ja uudelleen ottamaan se verikoe mutta eri laboratorioon. Tällä kertaa tulokset olivat ihan linjassa, ihannearvot suorastaan. Mistä lie edellisen päivän arvot saatu. Kun kiikutimme tuloksia klinikalle, oli rouva anestesialääkäri tietysti vapaapäivällä ja täysin tavoittamattomissa. Itse leikkaava lääkäri ei ottanut mitään kantaa asiaan, anestesiatohtori kuulemma ratkaisisi asian. Jaaha. Ketään ei oikein tuntunut edes kiinnostavan ne uudet verikoepaperit ja meidän annettiin jopa ymmärtää, että ihan sama mitä tuloksia kiikuttaisimme, ei asia etene sillä anestesialääkäri on vain päättänyt olla ottamatta miestä potilaakseen ja erilaiset jatkotutkimuspyynnöt on vain tarkoitettu saamaan meidät luovuttamaan. No jopas jotakin...
Tänään mies on töissä, minä siis jatkoin tuulimyllyjen kanssa taistelua. Ajelin jälleen klinikalle jutellakseni tämän asiassamme valtaapitävän naisen kanssa. No ei ollut paikalla eikä vastannut puhelimeen. Vaan minäpä olin valmis odottamaan, ei minulla ollut kiire. Istuskelin siinä odotusaulassa ja seurailin ihmisten menoa ja tuloa. Kun ei niistä lehdistäkään oikein mitään ymmärrä kuvien lisäksi. Noin tunnin odottelun jälkeen saatiin unitohtori puhelimella kiinni ja hänelle kerrottiin uusista tuloksista. Vaikka keskustelu käytiin kroatiaksi, ymmärsin sen verran, että vieläkin joku asia mättää. (Kaikki nämä keskustelut tosiaan käytiin siinä aulassa, jossa kaikki muut läsnäolijat kyllä ymmärsivät vähän enemmänkin kuin minä. Potilassalaisuus on täällä vähän löyhempi juttu.) Pyysin saada puhua hänen kanssaan. Keskustelumme lopputulos oli, että hänen puolestaan operaatio voitaisiin tehdä, kun leikkaava lääkäri palaa tänään alkavalta kahden viikon lomaltaan (tietysti sekin vielä tähän lisäksi). Mutta kahdella ehdolla: meidän tulisi hankkia potilaskertomus viimeisimmästä sairaalareissusta kolmen vuoden takaa, jotta hän näkisi miten miestä on siellä hoidettu. Ja uudet verikokeet, joissa ei saa olla tulehdusarvoissa mitään häikkää. Hänen mielestään on todella erikoista, että on tämmöinen sarja sydänlihastulehduksia. Olin hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Lupasin, että toimitamme vaaditut dokumentit ja kysyin voidaanko uusi operaatioaika nyt varata? Kyllä.
Kolmen viikon päästä siis katsotaan, josko saataisiin ne reiät polveen. Vai keksiikö tämä tohtori jälleen jotain uutta. Mehän emme luovuta. Jossain vaiheessa häneltä on pakko loppua ideat uusista testeistä kesken ja jos kerran mitään lääketieteellistä syytä ei löydy niin asia etenee. He ovat nyt kohdanneet suomalaiset ja suomalaisen sisun. Tässä välillä on selvinnyt, että leikkaava lääkäri on täällä ihan alansa guru, siksi haluamme juuri hänet. Toivottavasti tuo ongelmapolvi vain pysyisi siedettävänä kipuilun suhteen, toistaiseksi nesteen poisto on auttanut tilannetta.
On myös mainittava, että tässä on nyt siis tähän mennessä ollut kaksi erikoislääkärin tapaamista tutkimuksineen ja kolmet verikokeet, kaikki yksityisellä puolella. Kustannus on ollut noin 1 000 kn eli pyöreästi 150 euroa. Ei paha, jos minulta kysytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti