Täällä ollaan, Podstrana

Täällä sitä nyt ollaan. Ei ihan isolla kirkolla Splitissä mutta sen kainalossa ainakin. Podstranassa. Kartalta katsottuna tämä uusi asuinympäristömme sijaitsee hippuriikkisen Splitistä etelään, matkaa keskustaan tästä on alle 10 km. Tuossa vieressä, vaan ei ihan näkyvillä, on Splitin alueen kenties hienoin hotellikompleksi Le Méridien Lav, siniselle merelle katsottuna näkyy Bračin ja Šoltan saaret. Ja kun kääntyy ympäri, esiin tulevat jylhät kalliot jotka erottavat ylänköalueen tästä rannikosta. Ei olla puun ja kuoren vaan kiven ja meren välissä.

Roseeta omalla terassilla omasta lasista. Elämä on. 

Koti alkaa näyttää kodilta, olipa ihanaa kaivaa muovikääreistään omat Arabian ja Marimekon astiat, Iittalan lasit ja kaikki muut keittiön härpättimet. Murterissa käytimme asunnon varustusta enkä kaivanut omista kätköistäni kuin pari uunivuokaa ja juustohöylän. Siitäpä muuten hauska juttu tulikin, kun paikallisvahvistuksemme ihmetteli mitä mieheni tekee kakkulapiolla juuston kanssa. Olipa hän ihmeissään, kun kakkulapion reiästä tuli juustosiivu. Täällä ei ilmeisesti tunneta juustohöyliä, juusto leikataan itse veitsellä tai siivutetaan jo kaupassa. Hän tilasi heti neljä höylää jotka Suomesta tullut seuraava matkaaja toi, nyt saavat koko suvun väki höyläillä tällä mullistavalla vempeleellä makoisia juustojaan. Että siinä yksi hieman erikoisempi tuliaisidea paikallisille. Tämä nykyinen vuokraemäntä kun aikoinaan kyseli toiveitamme asunnon varustelun suhteen, niin vastasimme tuovamme kaikki keittiön tarvikkeet sekä omat peti- ja liinavaatteet. Ne luovat uskomattoman paljon kotoisuutta, kun muutoin kyseessä on kalustettu asunto johon ei suuremmin tarvitse mitään hankkia. Terassille kävin ostamassa pienen kalusteryhmän, pöytä ja pari tuolia antavat mahdollisuuden istuskella merelle katsellen ja olostaan iloiten. Lisäksi siellä majailee jo legendaarikseksi muodostunut Suomesta tuomamme oliivipuu, joka on saanut kaverikseen sitrus- ja laakeripuut sekä rosmariinipuskan. 

Moni mieltää tämän rannikkoseudun juurikin rannaksi, toki tuo meri lyö isolla leimasimella kaiken päälle oman merkintänsä, kirkas vesi kohisee rannan pikkukiviin ja rantabaarit houkuttelevat vilvoittavaan varjoon pöytiensä ääreen. Vaan kyllä sitä varjoa löytyy muualtakin.

Olemme tässä nyt Tiukun kanssa ottaneet tuntumaa lähimaastoon ja etenkin tästä tuonne "takapihan" suuntaan eli ylämäkeen. Ihan muutamien minuuttien kävelyn jälkeen jäävät asfaltti ja talokeskittymä taakse, tilalle aukeaa hiekkatie, metsikköä, viljelyksiä laventelipeltoineen, hedelmä- ja oliivipuineen sekä viiniköynnöksineen. Ja tietysti nuo vuorenseinämät. Olen löytänyt harhailureissuillani jo monia polkuja erilaisia ulkoilureittimuodostelmia varten, välillä on törmätty umpikujiin tai muuten vaan haihtuviin polkuihin mutta yleensä seuraamamme urat ovat meidät  jonnekin johdattaneet. Kiitos eräällä kävelyllä kohtaamani paikallisen Petra-nimisen naisen, tiedossa on myös hyvä vaellusreitti ihan tuonne huipulle asti. Sinne lähdetään tutustumisretkelle lähipäivinä, kun on luvattu vähän viileämpää (vain noin 15 astetta) ja siten siis Tiukukin jaksaa paremmin vaeltaa. Reppuun evästä ja juotavaa, vaelluskengät jalkaan ja menoksi. Osataan sitten tulevan kesän vieraatkin viedä sinne maisemia ihailemaan. 

Toki se merikin tuossa on ihan neniemme edessä ja sitäkin on käyty ihmettelemässä. Tiuku totesi veden olevan täällä ihan yhtä suolaista kuin Murterissakin, mutta vilvoittaa se mukavasti auringon lämmittäessä välillä jo hyvinkin reippaasti. Itse odottelen sen veden kyllä vielä lämpeävän lisää, ennen kuin heitän talviturkkini.