Kissa on taas nostettu pöydälle. Tällä kertaa se kissa on nimeltään Victoria Milan. Joskus aikoja sitten muistan puhuttaneen kyseisen palvelun rantautumisesta Suomeen, viime viikolla kuulin radiomainoksen, ja tänään iltapäivälehdet kauhistelivat palvelun mainoksia valtavissa julkisivuremonttipeitteissä. Onhan se nyt kamalaa, kannustetaan tuolla tavalla pettämiseen ja ansaitaan siitä vielä rahaa!
Ajankohta on valittu aika näppärästi. Onhan juuri alkamassa vuosittainen pettämissesonki, pikkujoulukausi. Lehtien lööpit muistuttavat kuinka moni prosentti pettää pikkujouluissa (yhden totuuden mukaan joka kuudes, se tekee muuten meidänkin firman kekkereissä aika monta tapausta...), ja erilaiset lähinnä naisten kansoittamat keskustelupalstat vellovat aiheen parissa. Siellä kauhistellaan, kuinka mies kehtasi lähteä firman kekkereihin, vaikka rouva nimenomaan kielsi. Tai pohditaan, miten parhaiten narauttaisi sen puolison. Mykkäkoulu taitaa olla vastassa aika montaa juhlista palaajaa. Syystä tai ilman.
Eihän tämä mikään uusi asia ole. Kautta aikain on ollut rakastajia ja rakastajattaria, ruohon vihreyttä aitojen takana on testailtu kaikissa yhteiskuntaluokissa kaikkina aikoina. Erilaiset moraalikäsitykset ovat määritelleet, miten paheellisena toiminta on kulloinkin nähty.
Victoria Milan haluaa auttaa niitä parisuhteessa eläviä, jotka kaipaavat intohimoa ja jännitystä. Sitä samaako ne firman tarjoamien viinaksien voimalla toisiinsa takertuvat kollegat kaipaavat? Ehkä. Mutta löytävätkö he sitä? Väittäisin, että keskimääräisesti eivät. Harva varmasti kokee tuntemuksiaan ainakaan seuraavana aamuna kovin tavoittelemisen arvoisiksi.
En missään nimessä halua syyllistää ketään, sen verran typeriä tekoja on tullut itsekin joskus tehdyksi. Ehkä juuri siksi olenkin pienessä päässäni pähkäillyt, miksi valita se pettäjän tie? Olisiko sittenkin niin, että se on se helpoin tie? Tehtyjä tekoja puolustellaan kai useimmiten sillä, että kotona ei enää fyysisiä iloja koeta tai että puoliso ei sytytä enää. Ja sitten se hyvältä näyttävä ja tuoksuva kollega vaan oli jotenkin niin ihana... Parisuhde, niin kliseistä kun se onkin, on nimenomaan sitä. PARIsuhde. Siinä on kaksi, joista molempien on nähtävä vaivaa. Päivittäin. Ainakin melkein. Välillä voi laittautua vimosen päälle haluttavan näköiseksi ihan vaan sitä omaa puolisoa varten. Suosittelen. Ja kehua sitä toista. Suosittelen. Pitää nähdä vaivaa. Jotain ihanaahan siinä omassa rakkaassa on, että siihen on aikoinaan silmänsä iskenyt ja suhteen vietäväksi antautunut.
Jospa jokainen pariskunta viettäisi tänä vuonna omat pikkujoulunsa. Yhdessä. Kahdestaan. Kokisivat sen pikkujouluintohimon, antaisivat mennä eivätkä miettisi seuraavaa aamua. Voisi sen aamun koittaessa olla tuntemukset melko messevät, ilman mykkäkoulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti