Lähtökohtaisesti luonnehtisin itseäni sellaiseksi normipositiiviseksi ihmiseksi, joka mieluummin näkee lasin puolitäytenä kuin puolityhjänä. Aina ei osu ässät käteen mutta huonommillakin korteilla voi pärjätä yllättävän hyvin jos ei niitä heti heitä pyyhkeen lailla pöytään. Minua ärsyttää se joidenkin harjoittama tekopirteä ylipositiivisuus joka lähinnä imee energian muista lähellä olevista, tiedätte varmaan tyypin. Mutta vielä enemmän ärsyttää kaikenkattava negatiivisuus ja näköalattomuus, jossa keskitytään vain siihen mikä on huonosti ja etenkin miten muut ovat siihen syyllisiä. Koitan pysyä iloisella mielellä mieluummin, löytää niitä kenties pieniäkin hyviä hetkiä ja asioita silloinkin jos isossa mittakaavassa tökkii. Sillä lailla sitä on onnellisempi noin niinkuin keskimäärin. Vanha viisaus siitä, että aina ei voi vaikuttaa asioihin, mutta aina voi vaikuttaa siihen miten niihin itse suhtautuu, on yksi ohjenuoristani. Aina se ei kuitenkaan vaan mene niin, välillä tulee hetki jolloin kaikki on yhtä suurta murheen alhoa. Eilen tuli sellainen hetki.
 |
| Välillä sitä vaan pitää kuivata kyyneleet |
Katsoin jakson Greyn Anatomiaa, joka on yksi ehdottomia lempisarjojani koskaan. Se sai itkemään kun oli niin surullinen hyvästienjättöjakso. Aika usein tuo sarja ylipäätään saa vähän silmät kostumaan, minulta siihen ei tosin paljoa vaadita kun kuulun niihin ihmisiin joilla liikutus iskee hyvinkin heppoisesti katsoessani jotain tunteisiin menevää ohjelmaa. Sitten mies soitti ja sen myötä iski hirmuinen ikäväkohtaus muutenkin jo herkillä olleeseen mieleen. Siitä lähti liikkeelle vyöry jossa olivat mukana niin tämä koko hemmetin tilanne, vääjäämättä lähestyvä luopumisen hetki koirasta, ikävä muitakin läheisiä kohtaan ja ylipäätään kaikki mikä nyt vain voi suruttaa. Velloin tuossa tunteessa ja niistin pari nenäliinallista. Helpottihan se viimein.
Tänään tunnelma on ollut ihan eri. On lämmin, ihan kesäisen lämmin eikä terassilla pysty puuhaamaan mustissa housuissa. Huudatin Antti Tuiskua samalla kun sen tahtiin hytkytellessä & hyräillessä istutin basilikat isoon kesäkotiruukkuunsa, raastoin minttupuskasta 2/3 pois ja asetin jäljelle jääneet juurten pätkät uuteen multaan, minttuhan leviää ihan hullunlailla ja kesän aikana sen juuret täyttää astian aina ihan kokonaan. Suojasin mansikan siltä hirmuheinäsirkalta joka jo taas oli ehtinyt sen lehdillä aterioimaan. Nautin auringosta, joka nostattaa pisamat nenälleni. Tirskahtelin ystävän lähettämälle meemivideolle ja lainasin naapuriin kynänteroittimen kun eivät omaansa mistään löytäneet. Pesin koiran sekä hyvitykseksi moisesta annoin sille pitkän hieronnan, josta sain kiitokseksi pusun. Niin ja olempa ehtinyt katsomaan jakson verran Ylen ihanaa Rantahotelli-sarjaa, siinä on mielestäni lauantainen värimaailma ja tunnelma. Eikä se itkettänyt yhtään.
Kaikki on taas kokolailla kohdallaan, lähdetään tästä seuraavaksi Tiukun kanssa rantsuun päiväkävelylle ja saatampa sieltä palattuani ottaa vaikka lasillisen ensimmäisen oikeasti kesäiseltä tuntuvan päivän kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti