Ollessamme lomamatkoilla aurinkoisilla alueilla meillä on miehen kanssa muodostunut molemminpuolisen rasvauksen traditio aamuisin ennen päivän puuhia, siinä saa sitten selkäkin kunnon kerroksen ettei pääse punoitus iskemään. Vaan haastavammaksi homma muuttuu kun käsipareja on käytössä vain yksi. Vaikka saankin sormeni selän takana yhteen toisen käden kiertäessä olkapään yläpuolelta ja toinen sieltä kainalon alta, niin kaiken kattavaa rasvausta on sinne lapaluiden luokse silti vaikea omilla käsillä saada. Vaan mitäpä ei kätevä kotirouva keksisi tähänkin pulmaan. Kättä pidempää tarvittiin ja sellainen löytyi keittiön laatikosta: paistolasta. Lastan päälle kun lurauttaa vähän rasvaa ja sillä sivelee yläselkään niin jopas vain on iho suojattu niin maan himputin hyvästi.
Lastalle lurauttelun aika on täällä alkanut, aurinko porottaa ja se on täällä melkoisen tehokas luonteeltaan. Näin alkukaudesta koitan saada tasaisen pohjan, jottei ulkoiluvaatteiden jättämiä rajoja sitten niin syntyisi. Tänä keväänä t-paidan hiharaja pääsi vähän yllättämään ja nyt on sitten projektina sitä koittaa himmentää tuossa omalla terassilla lekotellessa. Kun hyvä pohja on saavutettu, en sitten enää mikään varsinainen auringonpalvoja olekaan. Rasvausta jatkan silti, ainakin niihin osiin kroppaa joka ulkona oleillessa aurinkoa näkee.
Aurinko toimii itselleni tietynlaisena onnellisuuden lähteenä. Kun se tuolta siniseltä taivaalta helottaa niin kummasti mielikin kirkastuu. Liekö sitten se vähintäänkin riittävä D-vitamiinituotanto joka iholla täällä ympäri vuoden tapahtuu, mutta näiden reilun kolmen vuoden aikana ei mitään isompia lenssuja ole sairastettu. Katsotaan miten tehokkaasti UV-valo tähän maailman kuuluisimpaan virukseen nyt sitten tehoaa, josko sen selviytyminen ainakin ulkona olevilla pinnoilla heikkenisi kuten ovat viisaammat arvioineet.
Suojataan siis itsemme parhaamme mukaan, keinoilla tai toisilla. Pidetään etäisyydet ja lastaillaan lapaluut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti