Tyhjät pahvilaatikot hyllypaikalla muistuttivat siitä, että jossain vaiheessa hiivaa on sentään ollut tarjolla ja jonkinmoisin ostorajoituksin sitä myydäänkin mutta kysyntä ylittää nyt kyllä tarjonnan vallan suuresti. Mitähän nämä ihmiset siitä hiivasta leipoo, kun kuitenkin leipomot ovat auki ja sieltä se tuore leipä pitkälti haetaan? Meillä leipä on pääosin itse leivottua, ruisleivän teen juureen mutta sämpylöihin olen hiivaa käyttänyt vaikka toki tietysti niihinkin voisi tehdä oman juurensa. Pullataikinassa hiiva kuitenkin on ehdoton ja kyllähän nyt pakkasessa aina pitää kahvipaakelsit löytyä.
Edelleen kauppareissussa oli jotenkin ahdistava tunnelma. Kädet piti desinfioida ennen sisäänmenoa, suurimmalla osalla asiakkaista oli maskit naamalla. Ja tunnelma oli kuin hautajaisissa. Edes hetkellisen kotoa irtautumisen ja oikein autolla ajelun tuoma ilo ei kompensoinut tuota ankeaa tunnelmaa, oli jotenkin suuresti helpottavaa palata takaisin oman kodin turviin.
Tänään mies tulee kotiin, yhdeksi yöksi vain mutta kuitenkin. Pihviliha on otettu huoneenlämpöön odottamaan illallisen valmistusta, oikein on naudan sisäfilettä näin juhlan kunniaksi. Kätevänä emäntänä pyöräytin myös satsit niitä sämpylöitä ja sokerisilmäpullia, joihin hiivaa sentään vielä löytyi kuiva-ainekaapin kätköistä. Molempia lähti jo alakertaankin lämpimäisinä, vastineeksi sieltä sain uunituoretta pinaattijuustopiirakkaa, eli lounasmurheita ei päässyt syntymään. Tämä meidän vaihdantataloussymbioosimme vuokraisäntäväen kanssa toimii kyllä kertakaikkisen hyvin.
Parisuhteemme hyppäsi siis 24/7 yhdessäolosta tähän enemmän erillään oloon, liki kaksi viikkoa ollaankin taas oltu pelkän mobiilikommunikaation kera yhteyksissä. Molemmat mallit ovat meille vuosien varrella jo sangen tutuksi tulleita, hieman eri rutiinit astuvat voimaan tilanteen aina muuttuessa. Tuntuu kovin pahalta ajatella, että monissa perheissä liika yhdessäolo aiheuttaa nyt ongelmia ja pahaa oloa, että niiden tärkeimpien ihmisten kanssa ei pysty viettämään aikaa ilman suuria ahdistuksia ja jopa väkivallankin ilmenemistä. Toki tietysti tämä koko välillä absurdiltakin vaikuttava tilanne lisää sitä ahdistusta etenkin, jos siitä koituu taloudellisia haasteita. Mutta eikö silloinkin siitä omasta rakkaasta voisi hakea tukea ja yhdessä löytää selviämiskeinoja? Puhua ja koskettaa, ehkä jopa oppia tuntemaan sitä toista ihmistä taas vähän paremmin. Sympatiani ovat suuresti niiden ihmisten puolella, jotka ovat yksin eivätkä välttämättä omasta tahdostaan. Miten he voivat kohdata muita ihmisiä, miten koskettaa? Ystäväni Maija teki ison teon ja perusti Facebookkiin Korona-ajan sinkut -ryhmän, eli KoSi-jengin. Jäseniä tuli hetkessä hirmuisesti ja ompa tainnut jo hieman romantiikkaakin jäsenten välillä väreillä ilmassa. Siinä siis vinkki niille, jotka pähkäilette yksinolon kanssa, menkää mukaan.
Nyt minä keitän iltapäiväkaffet ihan itselleni ja herkuttelen yhdellä pullalla. Koska voin, terassilla auringossa. Enkä mieti mitään mollivoittoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti