Papupapa porisee tänään näistä |
Torstai on myös hernerokkapäivä. Päätin hieman modifioida tätä menuvaihtoehtoa ja haudutella papumuhennoksen, joka onkin yksi täällä Kroatiassa muodostuneista lempipöperöistäni. Paikallisista kaupoista löytyy useita erilaisia hauskan värikkäitä kuivapapusekoituksia, niistä saa hyvän pohjan tälle herkulle. Eilen illalla pistin pavut likoamaan ja tällä hetkellä täällä leijuukin jo makoisat aromit ilmassa kun muhennos hellalla porisee. Papumuhennos on siitä mainio ruoka, että sitä voi muokata tosi paljon riippuen kaappien kätköistä löytyvistä aineista. Siitä voi tehdä pikaversion, jos käyttää valmiiksi liotettuja papuja purkista, Suomesta löytyy tosi hyvät valikoimat sillä rintamalla. Olemme ystävien kanssa jo aikoinaan ottaneet muhennoksen käyttöön saavuttuamme heidän mökilleen kylmän kauden aikana. Tuvan lämpenemistä odotellessa tämä löysä, lähes keittomainen muhennos lämmittää kummasti ja valmistuu nopeasti.
Helpossa pikaversiossa siis kattilan pohjalla vaan ensin ruskistetaan jauhelihaa, sitten sekaan purkkipapuja fiiliksen mukaan, maissi sopii myös hyvin. Tölkki pari tomaattimurskaa ja fiiliksen mukaan chilia ja/tai valkosipulia makua muhevoittamaan. Koostumusta voi sitten säännöstellä lisäämällä vettä. Hauduttelua ei tarvita, riittää, että koko setti kiehahtaa. Ei vaadi pilkkomisia eikä sotke kuin yhden kattilan ja kauhan. Tarjoillaan vaikka maissilastujen kera.
Jos sitten on vähän enemmän aikaa, niin muhennosta voi tuunata lähes loputtomasti. Tämänkin version voi siis ihan hyvin tehdä niistä valmiiksi lionneista purkkipavuista, mutta täällä käytän näitä kuivapapuja. Illalla vaan pavut veteen ja seuraavana päivänä ne ovat sitten valmiita käytettäväksi. Itse laitoin nyt nesteeksi yhden purkin kookoskermaa ja yhden tomaattimurskaa. Heitin papujen sekaan myös punaisia linssejä ja rusinoita. Makua antaa chili, valkosipuli ja savustettu paprikajauhe, joka antaa mukavaa bbq-säväystä lopputulokseen. Hauduttelen kunnes linssit ja pavut ovat kypsyneet pehmeiksi ja hieman jo saostavatkin muhennosta hajotessaan. Suola ja pippuri sitten tietysti lisäksi makua tarkistettaessa.
Syökää ihmiset papuja, hyvää ja edullista ruokaa.
Ps. Moni on ehkä nähnyt meemin siitä, kuinka ennen piti aivastaa hämäykseksi jos pääsi pieru ja että näinä päivinä pitää sitten pieraista hämäykseksi jos tulee aivastus. Papupata ainakin joillakin saattaa auttaa tässäkin asiassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti