tiistai 7. huhtikuuta 2020

Korona-arki Kroatiassa: Tukos putkessa

Jo jonkin aikaa olen hieman ihmetellyt pesukoneemme toimintaa. Se jättää toisinaan pyykit linkoamatta. Korjaajakin kävi sitä ihmettelemässä, syyksi selitettiin liian alhainen tuloveden paine jolloin liian vähän vettä tulee tietyssä ajassa koneeseen ja siitä vehkeen äly menee jotenkin sekaisin. Aivan, kuulosti hieman oudolta mutta kun vedenpainetta nostettiin niin tässä välillä kone on taas toiminut ihan moitteettomasti. Tähän päivään asti.

Poistovesi tyssäsi tähän massaan matkallaan pesukoneesta viemäriin

Tänään vilkkui näytössä kesken pesuohjelman virhekoodi E7 ja manuaalin selailu selvitti tämän johtuvan siitä, ettei vesi pääse koneesta pois. Puhdistan toki poistovesisihdin säännöllisesti mutta ei muuta kuin sitä avaamaan. Puhdas oli. Siispä katseet sinne varsinaiseen poistoputkeen. Ulkoisesti näytti hyvältä. Päätin tutkailla liitoskohtaa, jonka kautta vesi lähtee seinän läpi pois ulottuviltani. Yllätyksekseni kyseinen liitos oli melko simppelisti vain työnnetty seinän läpi toisella puolella olevaan viemäriputkeen, ilman mitään varsinaista kiinnikettä. Mutta oli siinä sellainen venttiili, jonka näppäränä kotirouvana sitten avasin ja jopas vain syy vikakoodiin selvisi. Aikamoisen määrän kiskoin kaikenmoista moskaa siitä systeemistä joka koostui vieteristä ja pallosta. Me olemme nyt asuneet tässä kolme vuotta, kertaakaan en ole tuota kohtaa avannut, käsittääkseni kone on ostettu juuri ennen tuloamme joten pitkälti moska on meidän pyykeistä tullutta. Putsin jälkeen osat takaisin ja kone käyntiin. Ja niin vain poistui vesi taas kuten pitääkin. Homma hoidettu. Mutta tarkastakaapas tekin pyykkikoneen poistoveden virtaus, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tämän päivän korona-arkeen kuului tuon pienen yllätysprojektin lisäksi sellainen iloinen yllätys, että Ifolor-kalenterini saapui viimein. Tilasin sen jo Englannissa ollessamme, kalenteri postitettiin siskolleni Suomessa ja hän jatkopostitti sen sitten tänne. Jälkimmäinen kuljetus kesti lähes kolme viikkoa mutta tuli siis viimein ja näin pääsen ripustamaan sen seinälle entisen tilalle. Nuo kalenterit voi laittaa alkamaan haluamastaan kuukaudesta, minun alkoi nyt huhtikuusta kun edellinen päättyi maaliskuuhun. Tämä ei ole mikään Ifolorin maksama mainos, eivät edes tiedä kirjoituksestani. Mutta jos siis kauniita otoksia riittää, niin miksipä et tilaisi niistä käyttöesineen seuraavaa 12 kuukautta piristämään.

Tämmöistä tänään, katsotaan mikä on huomenna meininki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti