Korona-arki Kroatiassa: Bura ja puklu

Viime yönä ei sitten juurikaan nukuttu. Valvottajana ei ollut maailmantuska vaan tuuli. Ja koira. Tuuli on bura, kylmä puuskissa iskevä pohjoisesta puhaltava ilmavirtaus, joka täällä aina silloin tällöin tuulettaa paikkoja ja siirtelee irtainta kuten vaikkapa roska-astioita. Se aloitteli illalla, pauhasi koko yön ja vielä nyt aamullakin välillä kuulosti siltä, että kattotiilet lähtevät mokoman mukana. Meri näyttää kiehuvan vesipatsaiden noustessa korkeuksiin tuulen tempoessa niitä irti aallokosta.

Nyt nukutaan sikeästi, toista oli viime yönä.

Naapurissa on joku peltilevy nyt niin, että se kumisi ja kolisi jokaisen puuskan moukaroimana mutta piti pintansa pysyen silti valitettavasti paikoillaan jatkaen öistä ääntelyään. Meteli oli aika messevä. Kun siihen lisää perussetin, eli puuskien tömähdyksen talon seinään ja kaikenmoisen epämääräisen kolinan ja ulinan liesituulettimen hormista lähtien, niin jopa oli konsertti kasassa. Äänen häiritsevyyttä lisää sen vaihtelu, eli hetkittäin puuskien välissä on aivan hiljasta, sitten taas rysähtää. Ihan pelkästään tämä olisi riittänyt vähintäänkin heikentämään unen laatua, yleensä kovat burat enemmän tai vähemmän valvottavat meikäläistä. Tällä kertaa lisäkertoinen toi vaelteleva koira.

(varoitus herkille, seuraava teksti sisältää oksennusta)

Tiuku on normaalisti rauhallinen nukkuja ja nykyisin heikentyneen kuulon vuoksi sitäkin sikeäunisempi. Viime yönä se kuitenkin illasta lähtien käyttäytyi levottomasti, asettui toistuvasti pedilleen vain lähteäkseen taas uudelleen liikkeelle. Vesi maistui ja kävimme puolilta öin tuulen tuiverruksessa vielä ulkonakin. Koira ei vaikuttanut muuten tuskaiselta, ei läähättänyt tai muutenkaan ollut sen omituisempi, ei vain malttanut käydä maate. Luulin senkin olevan vain levoton buran vuoksi, mummelin dementia saa sen toisinaan käyttäytymään vähän omituisesti. Niin ja mieskin oli taas häipynyt oltuaan pitkään kotona, sekin saattoi Tiukua hämmentää. Todellinen syy taisi selvitä lopulta vähän ennen kuutta kun mummeli juotuaan jälleen lisää oksensi rajusti ja ilman tapahtumaan yleensä liittyvää etukäteiskakomista ihan kaiken edellisenä iltana syömänsä. Ja sitä oli paljon, koska eilen sapuska maistui oikein hyvin. Ilmeisesti sen eteneminen ruoansulatusprosessissa oli jostain syystä tyssännyt mahaan ja lopulta sekaan saapunut vesi aiheutti ylitäyttöventtiilin viheltämisen. Saatuani sotkun siivottua (koirahan tietysti ehti oksentamisen voimasta vähän räveltämään läjään myös tassuineen, minkä johdosta levinneisyys oli laajaa) löysin koiran uinumasta tyytyväisenä pediltään ja sitä rataa se on myös jatkanut eli masu se oli joka kaihersi. Tänään on vähän nautittu keitettyä riisiä ja broilerin jauhelihaa, tilanne näyttäisi normalisoituneen.

Ulkona aurinko paistaa, bura tuo yleensä aina kauniin kirkkaan kelin. Mutta kylmä siellä vielä on, vaikka pahin tuuli onkin jo laantumassa. Taidan ottaa pienet päiväunet ja miettiä sitten tämän päivän jatkamista eteenpäin.