Korona-arki Kroatiassa: Vappumeininkiä niin maan viimesen päälle

Ei ole vappusimaa, ei ilmapalloja eikä serpentiiniä. Tippaleipä ei murene eikä ylioppilaslakkikaan nouse päähän iltasella (koska se on ilmeisesti Suomessa kun en sitä mistään löytänyt). Yksikseni vappuaattoa vietän, ei ole edes Tiukua enää sitä kanssani juhlistamassa. Mutta ompa sentään vappukelit kohdallaan, mittari varjossa on tänäänkin kiivennyt lukemaan 24 astetta ja aurinko helottaa taivaalta.

Huomenna tilanne toivottavasti on sentään hieman vapukkaampi, niitä munkkeja pitäisi pakertaa ja mieskin ehkä tulee kotiin niitä syömään. Meillä on myös henkilökohtainen juhlapäivä, 11 vuotta sitten vappupäivänä tapasimme ensimmäisen kerran entisen ukrainalaisen merentutkimusaluksen takakannella. Silloin oli serpentiiniä, ilmapalloja ja taisipa olla sitä juhlajuomaakin. Kyllä nytkin laitan kuplivan jääkaappiin valmiiksi kylmenemään huomista varten. 

Aamupäivä meni terassilla puuhastellessa. Vuokraemännän kanssa veivasimme noita viiniköynnöksen varsia vähän uuteen asemointiin, nehän nousevat tuolta ihan alhaalta aina tänne meidän neljänteen kerrokseen asti. Kun varret oli uudelleen tiukasti sidottu paikoilleen kerros kerrokselta, suoritin samalla oman kerroksemme tukilankojen kiinnittelyn kasvavien köynnösten kiipeilytelineeksi. Lopputuloksena on toivottavasti sitten taas kesän porottavalta auringolta mukavasti varjostava viherseinä osalle parveketta. Hyvin ovat jo alkaneet vanhat varret vihertää joten eiköhän se siitä sitten taas. Lopputuloksena oli aika roskainen terassi, vanhat viinin varret rapisevat käsiteltäessä jonkin verran ja eilisen illan ja yön kova sade oli myös varisuttanut omista kasveistani kaikenmoista pientä sälää. Niimpä suoritin vielä kunnon putsin harjalla hinkaten ja vedellä lotraten. Nyt on siis ulkohuoneemmekin valmiina vastaanottamaan tuleva toukokuu ja huominen juhlapäivä.

Tuleva maanantai tuo täällä taas rajoituskevennyksiä, siitä sitten parin viikon päästä taas höllätään lisää. Tartuntaluvut ovat pysyneet nyt useamman päivän noin 10 uuden molemmin puolin. Tämän päivän numerot julkaistiin juuri ja niiden mukaan maassa ilmeni viimeisen vuorokauden aikana 14 uutta tartuntaa, kokonaisluku on 2076, joista 1348 on parantunut ja 69 menehtynyt. Split-Dalmatian lääni on kiilannut tartuntakärkeen ohi pääkaupunkiseudun, joskin jos tarkastellaan ihan vain kaupunkeja johtaa Zagreb yhä melko reippaasti. Epidemia alkoi Kroatiassa tuolla pohjoisessa ja valui sieltä sitten tänne etelämmäs, tällä hetkellä täällä sitten tartuntoja löytyy enemmän. Saapa siis nähdä kiriikö Split vielä tuolle kyseenalaiselle kaupunkienkin kärkipäikalle. Aika näyttää.

Vaan nyt toivottelen teille kaikille oikein riemukasta kevään juhlaa, tätä vuosikertaa varmasti muistellaan vielä tulevia vappuja vietettäessä, toivokaamme ainakin kovasti että vuosi 2020 jää ainoaksi koronavapuksi. Hip hei!

Korona-arki Kroatiassa: Multamaa, kuokka ja kotirouva

Tänään päivä alkoi reipashenkisellä muutaman tunnin kuokkimisella. Lähdin vuokraemännän ja hänen siskonsa avuksi puutarhahommiin heidän äitinsä talolle, jossa kasvimaan laitto on jäänyt tekemättä äidin ollessa koronaevakossa kotikylässään tuolla sisämaassa. Hikihän siinä hommassa tuli.

Tienpientareen unikot hehkuvat

Naapurin isäntä oli ystävällisesti käynyt edellisenä päivänä puutarhajyrsimellä (eli paikallisesti kutsuttuna traktorilla) pöyhimässä maan ja siitä oli vanhat juurakot sun muut ylimääräiset poistettu. Meidän tehtävänä tänään oli istuttaa tomaatin, paprikan, kurkun, kesäkurpitsan ja munakoison taimet sekä kylvää salaattia ja persiljaa. Siis hakut heilumaan ja kuoppien tekoon. Täälläpäin pruukataan istutettu taimi jättää pienen syvennyksen pohjalle, jotta kasteltaessa vesi pysyy taimen juurella eikä valu minne sattuu. Piti siis pienellekin taimelle kuokkia isompi kuoppa, jotta se istutuksen jälkeenkin on vielä kuoppa. Kuoppaan lisättiin taimen juuriston ympärille vähän ravinteikasta humusmultaa kasvussa tukea antamaan. Kolmen naisen istutuskopla toimi tehokkaasti ja niin sitä päästiin kahvin kera ihastelemaan valmista työmaata. Kuokkanaisena jään nyt odottelemaan satoa ja pientä työnaisen osinkoani sadosta.

Paitsi kasvimailla kohisee kasvu muuallakin. Pienempien teiden varret kukkivat rehevästi monissa eri väreissä, erilaisten kukkien kirjo on hämmentävän laaja. Tämä aika vuodesta tuo minulle aina mieleen juhannuksen Suomessa, niin monimuotoista on kukkaloista pientareilla ja muutenkin elämme täällä sitä vehreintä aikaa ennen kesän kuumottavaa ja kuivattavaa kautta. Niin ja syreenit. Ne kukkivat ja ihan pakottavat minut nuuhkimaan tuota onnellisuutta tuovaa aromia. Lapsuuskodissani kasvoi iso vanhanajan syreeni ihan talon vieressä ja kukkiva syreeni on minun mielessäni yhtä kuin iloinen ja huoleton kesäpäivä.

Huolettomuutta täällä alkaa ilmenemään muutoinkin kuin vain tuoksumuistoissa. Eilinen kauppareissu oli jotain ihan uutta taas. Maskinaamat olivat jääneet vähemmistöön, käytävillä ei ollenkaan väistelty ja huomioitu sitä vaadittua etäisyyttä, ilmapiiri oli vapautuneempi ja huomattavasti vähemmän ahdistava kuin pari edellistä kertaa. Pihoilla ja pihateillä hengaillaan perheen ja naapuruston kesken, rannalla näkee yhä enemmän väkeä paitsi reippailemassa niin myös etenkin nuorison toimesta porukalla hengailemassa. Taitavat yhä edelleen madaltuneet tartuntamäärät sekä hieman keventyneet rajoitukset nyt toden teolla saada väen rentoutumaan ja hakeutumaan kohti normaalimpaa elämää. Lisäksi nämä oikein kelpoisat kelit eivät ainakaan kannusta pysymään sisätiloissa. Ei vaan enää jakseta huolehtia niin paljon. Jopa ne sisämaan kyliin koronaevakkoon paenneet, etenkin vanhemmat ihmiset alkavat kuulemma saada tarpeekseen ja palailemaan takaisin tänne ihmisten ilmoille asenteella "tuli mitä tuli".

Korona-arki Kroatiassa: Suojautumista

Yksi tuoksu luo aina nenäni kautta aivoihin rekisteröityessään mukavan mielikuvavivahteen: aurinkorasva. Siihen tuoksuun assosioituu niin paljon positiivista, aurinkoa ja rentoa meininkiä. Täällä ulkoillessani laitan suojakerrointa kesät talvet aurinkoisella kelillä vähintään naamaani, näin kesäkaudella vaatesuojan vähetessä kreemia kaipaa sitten jo muukin ihoalue.

Ollessamme lomamatkoilla aurinkoisilla alueilla meillä on miehen kanssa muodostunut molemminpuolisen rasvauksen traditio aamuisin ennen päivän puuhia, siinä saa sitten selkäkin kunnon kerroksen ettei pääse punoitus iskemään. Vaan haastavammaksi homma muuttuu kun käsipareja on käytössä vain yksi. Vaikka saankin sormeni selän takana yhteen toisen käden kiertäessä olkapään yläpuolelta ja toinen sieltä kainalon alta, niin kaiken kattavaa rasvausta on sinne lapaluiden luokse silti vaikea omilla käsillä saada. Vaan mitäpä ei kätevä kotirouva keksisi tähänkin pulmaan. Kättä pidempää tarvittiin ja sellainen löytyi keittiön laatikosta: paistolasta. Lastan päälle kun lurauttaa vähän rasvaa ja sillä sivelee yläselkään niin jopas vain on iho suojattu niin maan himputin hyvästi.

Lastalle lurauttelun aika on täällä alkanut, aurinko porottaa ja se on täällä melkoisen tehokas luonteeltaan. Näin alkukaudesta koitan saada tasaisen pohjan, jottei ulkoiluvaatteiden jättämiä rajoja sitten niin syntyisi. Tänä keväänä t-paidan hiharaja pääsi vähän yllättämään ja nyt on sitten projektina sitä koittaa himmentää tuossa omalla terassilla lekotellessa. Kun hyvä pohja on saavutettu, en sitten enää mikään varsinainen auringonpalvoja olekaan. Rasvausta jatkan silti, ainakin niihin osiin kroppaa joka ulkona oleillessa aurinkoa näkee.

Aurinko toimii itselleni tietynlaisena onnellisuuden lähteenä. Kun se tuolta siniseltä taivaalta helottaa niin kummasti mielikin kirkastuu. Liekö sitten se vähintäänkin riittävä D-vitamiinituotanto joka iholla täällä ympäri vuoden tapahtuu, mutta näiden reilun kolmen vuoden aikana ei mitään isompia lenssuja ole sairastettu. Katsotaan miten tehokkaasti UV-valo tähän maailman kuuluisimpaan virukseen nyt sitten tehoaa, josko sen selviytyminen ainakin ulkona olevilla pinnoilla heikkenisi kuten ovat viisaammat arvioineet.

Suojataan siis itsemme parhaamme mukaan, keinoilla tai toisilla. Pidetään etäisyydet ja lastaillaan lapaluut.

Korona-arki Kroatiassa: Kohti parempaa

Sateen jälkeen tuli poutasaa ja harmaan sävyt muuttuivat kirkkaammiksi. Monella tavalla ollaan matkalla parempiin päiviin. Suurin kyynelvirta on kuivunut, lämmin kiitos kaikille tavalla tai toisella asian johdosta meitä muistaneille. Tänään aamulla meri tervehti minua tällä näkymällä, kauniina ja rauhallisena.

Korona-arki etenee, niin täällä kuin muuallakin. Kroatiassa kuten myös Suomesssa ja monessa muussakin maassa pohditaan kovasti, millaisin askelmerkein mennään kohti uutta normaalia. Sillä siihen vanhaan normaaliin ei liene paluuta, ehkä enää koskaan kuten joku asiantuntija totesi. Maanantaina täällä astuu voimaan seuraava rajoituskevennys, toukokuussa sitten seuraavat asteittain. Siis sikäli kun mitään odottamattomia muutoksia tartuntamäärissä ei ilmene. Tämän päivän lukujen mukaan uusia tartuntoja täällä ilmeni 31, kokonaismäärän ollessa siten 1981, joista 869 on parantunut ja menehtyneitä on 48. Varsin maltillisesti siis mennään ja epidemia on saatu pidettyä tasolla jolla terveydenhoito sen kanssa pärjää.

Suomessa on hirmuinen haloo yritystuista ja miten muuten valtion tulisi tai ei tulisi rahaa käyttää vaikkapa niitä suojavarusteita hankittaessa ja muutenkin kriisistä selviämisessä. Itse en ainakaan ole huomannut minkäänlaisia uutisia yritysten tai yhteisöjen merkittävistä osallistumisista talkoisiin. Täällä Kroatiassa useat yritykset, urheiluseurat ja muut organisaatiot ovat tehneet erittäin merkittäviä lahjoituksia esimerkiksi sairaaloille, ihan suoraan rahana tai vaikkapa tilaamalla suojavälineitä ja lahjoittamalla ne. Kun ottaa huomioon, että kaikki tässä kuitenkin ollaan enemmän tai vähemmän samassa sopassa, niin tämä malli on mielestäni aika todella hieno ja arvostuksen ansaitseva.

Vähän vähemmän hyvin täällä hoidetaan tuota maskihommaa. Monet niitä käyttävät, mutta kyllä näkemäni perusteella todellakin uskon niihin mielipiteisiin, joiden mukaan maskin käyttö lisää tartuntariskiä ennemmin kuin vähentää. Eilen kaupassa seurasin kassaneidin käytöstä. Hänellä oli maski ja suojahanskat. Maski taisi vähän ahdistaa, koska niillä hansikoiduilla käsillään hän sitten ihan jatkuvasti hiplaili ja siirteli maskiaan, veti sitä välillä pois nenän päältä ja kun piti edessäni olevalle asiakkaalle jotain enemmän puhua, vetäisi neiti sen maskin kokonaan leualle. Ja sitten taas takaisin. Niillä samoilla käsineillä, joilla koski ihan kaikkeen muuhunkin. Ei mennyt vissiin ihan ohjeistuksen mukaan. Samantyyppistä käytöstä maskien kanssa näkee kaikkialla, niitä roikkuu autojen taustapeileissä Wunderbaumien ja ruokousnauhojen kanssa, siitä se on sitten kätevä edestaas ottaa käyttöön ja laittaa taas takaisin. Enkä kyllä yhtään väitä, että tämä olisi vain kroatialainen versio aiheesta, harvassa ovat varmasti ne paikat joissa maskien käyttö hygieniaohjeistusta noudattaa. Itse en aio maskia käyttää, ellei sitä jossain pakolliseksi määrätä. Tai tietysti jos itse alkaisin kovasti pärskimään, mutta sitten toisaalta en kyllä liikkuisi missään ihmisten ilmoillakaan.

Viikon päästä on vappu. Taisin luvata miehelle, että leivon munkkeja. Nyt pitäisi löytää se paras resepti, en ole moisia nimittäin koskaan itse tehnyt. Saa siis vinkata, jos hallussa on se mehevimpien munkkien takuuvarma ohje. Täytyy toivoa, että sitä hiivaakin piakkoin alkaisi kauppojen hyllyiltä löytymään tai alkaa kotirouvan varastot tyhjenemään. Pari pussia kuivahiivaa on vielä jäljellä, että saadaan ne munkitkin tehtyä.

Korona-arki Kroatiassa: Suru tuli taloon

Eilen oli päivä, jonka tulon tiesin lähestyvän vääjäämättä. Päivä jolloin meidän oli sanottava hyvästit rakkaalle Tiukullemme. Yli 20 vuotta minulla on ollut koira tai kaksi, nyt ei ole yhtään.

Lähes 16 vuotta Tiuku, tuo pieni blondi kulki vierellä. Se selvisi kolmen päivän karkureissulta itse kotiin pelästyttyään ensimmäisenä uutenavuotenaan raketteja ja rynnättyään niitä pakoon. Se rakasti kalastamista vaikkei kaloista välittänytkään, seurasi innolla vieressä onkimista tai virvelöintiä välillä vähän liiankin kovaäänisesti kommentoiden. Niin ja porot, ne vasta innostavia olivatkin ja joka syksy Lapin vaellusreissuilla sinkoiltiin hihnan päässä noita otuksia tavoitellen. Se rakasti Patua, toista russeliamme, jonka poismeno reilu neljä vuotta sitten ajoi Tiukun masennukseen. Tiuku pusutti jokaista tarpeeksi lähelle tullutta naamaa, pitkään ja tarmokkaasti.

Tiuku lähti 12-vuotiaana meidän kanssa maailmalle ja kehkeytyi Matkamummeliksi jota Suomen russelimaailma seurasi tarinoiden ja kuvien kautta, olipa mummelista juuri viimeisimmässä Russeli-lehdessä iso juttukin, joka toivottavasti kannustaa muitakin lähtemään reissuun koiriensa kanssa. Suomen lisäksi Tiuku jätti tassunjälkensä 15 muun maan kamaralle. Se kulki maalla, merellä ja ilmassa, tottuneesti kulkupelistä riippumatta ja valtasi suvereenisti hotellisängyistä itselleen paikan. On ollut kerrassaan häkellyttävää ja sydäntä sykähtävää, miten valtavan reaktion Matkamummon poismeno on russelipiireissä aiheuttanut, sadat viestit ja osanotot kertovat jotain tuon pienen otuksen merkityksestä muillekin kuin vain meille.

Tiukun sydän sykki vielä lujaa ja häntä heilui loppuun asti. Pikkuhiljaa kontrolli takajalkoihin alkoi kuitenkin heiketä ja niiden voimatkin huveta, jossain vaiheessa ei mummeli enää hypähtänytkään kepeästi sohvalle ja asfaltilla kynnet alkoivat raapia maata vaikka heinikossa jalka vielä nousikin. Asentotunto heikkeni selvästi, eli koira ei aina hahmottanut jalkojen asentoa. Hyvillä treeniohjeillä tilanteen etenemistä saatiin hidastettua, päästiin vielä metsälenkille ja juostiin tuonne alas rannalle. Lopulta meidän raskas tehtävä oli kuitenkin päättää, missä kohtaa oli aika päästää mummeli sinne missä voi juosta iloisena ikuisesti oravien ja porojen perässä. Se hetki koitti eilen.

Tiuku, pieni vaniljainkiväärimuffinssini, meillä on sinua iso ikävä.
Tiuku, Töppötassun Hilja 2.8.2004 - 20.4.2020

Korona-arki Kroatiassa: Rajoitukset ja vaatetus keventyvät

Tässä kovien rajoitusten maassa koitti aika ensimmäisen helpotuksen: tiukka paikkakunnalta toiselle liikkumisen estäminen avautuu hippuriikkisen, nyt päästään jo oman maakunnan sisällä kulkemaan vapaasti. Eli Suomeen heijastettuna, jos tähän asti ei olisi Vantaalta saanut matkata Helsinkiin, niin nyt sitten saa vaeltaa vapaasti koko Uudellamaalla, muttei toki sen ulkopuolelle vieläkään ilman asianmukaisia kirjallisia lupalappuja. Meille tämä oli jo ihan riittävä rentoutus, miehen ei enää tarvitse pysähtyä neljällä tarkastuspisteellä töihin mennessä, nyt on reitti selvä. 

Minä juhlistin tapahtunutta leipomalla satsin ruisleipää ja pesemällä yhden maton. Että niinkin hurja meininki. Varsinaisesti tässä ei ole elämä juurikaan muuttunut, muita rajoituksia jatkettiin toukokuulle. Elämä täällä siis etenee edelleen aika rauhallisesti, pääskysten vimmaista viserrystä kuunnellen. Ja niitä pääskysiä hätyytellessä, innokkaasti kun koittavat tuohon terassimme katon alle pesäänsä perustaa. Muuten kiva, mutta rakennustyömaan aiheuttama sotku on sitä luokkaa että saavat etsiä tontin muualta.

Normaalisti tähän aikaan täällä voisi alkaa bongailla niitä kesän ensimmäisiä suomalaisturisteja suorien lentojen alettua. No, nyt eivät koneet lennä eikä ole suomalaislomailijoitakaan ensikosketusta kesään hakemassa. Vaan ihan vailla kansainvälistä meininkiä ei olla, jo olen kuullut rannalla useampaankin kertaan saksaa ja muitakin vieraita kieliä. Varsinaisista turisteista tuskin silti on kyse, maahan kun on vähän haastavaa päästä ilman kansalaisuutta tai oleskelulupaa. Veikkaisin kyseessä olevan täällä loma-asunnon omistavat, etenkin saksalaisilla on Kroatiassa paljon kakkoskoteja. Ennen rajoen tiukkaa sulkemista he ehkä jo tulivat tänne ja nyt kelien muututtua kesäisemmiksi ilmestyvät sitten katukuvaan varvassandaaleissaan ja muutenkin selvästi paikallisväkeä kevyemmissä kuteissa. Täällähän lämpimien säiden saapuminen vaikuttaa viiveellä vaatetukseen, vieläkin näkee tikkitakkeja (joskin aika usein sentään vyötäisille sidottuina) ja pitkistä housuista ei lähtökohtaisesti vielä ole ollenkaan luovuttu. Lenkkeilijät, etenkin miespuoliset sellaiset sentään ovat saattaneet jo shortsit kaivaa komeron kätköistä. Niin ja tuolla rannalla tänään lapset juoksivat ihan ilkosillaan vanhempien pitäytyessä vielä peittävämpään pukeutumiseen. Huomaan tämän tavan juurtuneen jo itseenkin. Oikeasti tuolla tarkenisi jo hihattomassa topissa ja niissä shortseissa, silti jotenkin tottumuksen vuoksi lähden edelleen päiväkävelylle pitkäpunttisissa pöksyissä ja t-paidassa, jonka hihantynkiä koitan sitten epätoivoisesti nostella olkapäille välttääkseni ne rekkamiesrajat käsivarsissa.

Korona-arki Kroatiassa: Kotoilu taisi riittää

Tänään oli nähtävissä selvä muutos: ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Autoja ajelee teillä enemmän, päiväkävelyllä piti tuossa pääväylän kohdalla oikein odottaa vuoroaan tien yli päästäkseen kun menijöitä ja tulijoita riitti tasaiseen tahtiin. Eipä ole tarvinut muutamaan viikkoon moista tehdä. Rannalla vastassa oli lukuisia auringonpalvojia, ihan siis asianmukaisine varusteineen uima-asuista kirjoihin ja pieneen välipalaan. Liikkeellä oli muutenkin väkeä vallan paljon, enemmän kuin yhtenäkään päivänä tähän asti. Keli helli, itsekin taisin taas voimistaa jo ilmestyneitä t-paitarusketusrajoja käsivarsissa.

Uusien tartuntojen päivittäiset pylväät. Lähde www.koronavirus.hr

Tänään julkaistut päivittäiset koronaluvutko kenties saivat ihmiset lähtemään ulos? Ainakin ne olivat sangen matalat elikkäs vain 23 uutta todettua tartuntaa mikä on alhaisin lukema yli kolmeen viikkoon. Kuolleita täällä on muuten nyt 36, mikä sekin on aika matala luku moneen muuhun maahan verrattuna. Alkaako väki nyt lepsuilemaan, kun "tämähän on nyt pikkuhiljaa taputeltu"?. Monelle selvästi joka tapauksessa on kotoilu riittänyt. Vielä on näkemättä pääsiäisen oikea vaikutus lukuihin, onkohan vain tässä nyt tyyntä myrskyn edellä ja sen tyvenen tuoman turvallisuuden tunteen myötä kaivetaan vain syvempää kuoppaa. Odotamme ja saamme nähdä.

Juttelin päiväkävelyllä pitkään tutun koiranulkoiluttajan kanssa, saman josta aiemmin kerroin. Siis lääkäriksi valmistunut tosi mukava nuori nainen, joka vuoden alussa haaveili Pohjoismaihin muuttamisesta. Hän tekee keikkatöitä eikä niitä kuulemma ole oikein ollut. Eli ainakaan lääkäreistä täällä ei ole pulaa, kun ei häntäkään ole kutsuttu töihin. Naisen äitikin on muuten lääkäri, hän on töissä mutta ei siellä kuulemma mitään paniikkia ole. On siis aikaa tehdä pitkiä lenkkejä koiran kanssa. Muuttohaaveet on nyt haudattu kunnes tilanne tästä selkiintyy. Hän oli muuten todennut saman kuin minäkin, että nyt on väkeä liikkeellä.

Lopuksi päivitys pörriäisbaarista. Siitä on tullut yökerho. Päivisin asiakkaita on harvakseltaan, mutta joka yö siellä drinksutellaan niin, että meinaa varastot huveta. Tarkkaa käsitystä asiakaskunnasta ei ole, mutta veikkaisin lepakoita. Vaikka on täällä kyllä melkoisen isoja yöperhosiakin, että mene ja tiedä. Ovat kuitenkin käyttäytyneet siivosti ja ilman häiriöitä joiten tarjoilu jatkuu. 

Korona-arki Kroatiassa: Kastike uunissa ja nainen rannalla

Eilen mies käväisi kotosalla ja kotirouva laittoi uunissa pitkään haudutettua jauhelihakastiketta. Sanoisin että tuli ihan poikkeuksellisen makoisaa tällä kertaa. Pari-kolme tuntia uunissa aateloi kummasti ihan perussoossin. Niin ja paljon paljon voissa ruskistettua sipulia auttaa myös maun muodostuksessa.

Tänään tilanne olikin sitten taas se vanha tuttu, eli nainen rannalla yksinään. Aamulla miehen poistuttua takaisin työmaalleen lähdin minä reippaalle kävelylenkille tuonne rannalle. Tiuku sai jäädä jatkamaan uniaan, halusin viipottaa vauhdikkaammin eikä se mummelin kanssa oikein enää onnistu. Siispä äänikirjaa kuunnellen pahrustin pikkukivirannalla ees sun taas. Ja mikäs oli mennessä kun aurinko paistoi ja vieressä kirkas turkoosi meri kevyesti lainehti. Enkä edes ollut yksin, kyllä siellä sentään oli muitakin aamureippailijoita liikkeellä. Ja tuttujakin näkyi, useampikin iloinen tervehdys ja kuulumiset vaihdettin, turvavälejä toki noudattaen. Tuntui hyvältä, että sitä sellaista normaaliakin elämää ja hymyileviä kasvoja tuolla edelleen on.

Lenkillä tein päätöksen alkaa elää rohkeammin ja lisätä omaa ulkoiluani. Viimeiset lähes viisi viikkoa olen käytännössä viettänyt aikani kotona. Pari kauppareissua ja lyhyet lenkit Tiukun kanssa ovat olleet ainoat poikkeukset tästä toimintamallista. Tuntui jotenkin ahdistavalta ylipäätään lähteä edes itsekseen lenkille, mitä jos ihmiset pitäisivät sitä negatiivisena ja perusteettomana kotoa poistumisena tässä tilanteessa? Varsinkin heti kotikaranteenin päättymisen jälkeen tuli tunne siitä, että ulkomaalaisena minuun kohdistuisi vielä aavistuksen enemmän ennakkoluuloja. Mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että antaa palaa. On siellä muitakin ulkoilemassa. Ja tämä nykyinen tilanne voi jatkua vielä hyvinkin pitkään eikä kenenkään mielenterveydelle voi tehdä hyvää nököttää sisällä jatkuvasti. En niinkään kaipaa niitä ihmiskontakteja vaan luontoa ja ilmaa ympärilleni. Ja liikettä, happea kauhkoihin.

Tauti tulee jylläämään maailmassa niin kauan, kunnes sen on riittävän moni sairastanut tai rokote saadaan laajasti käyttöön. Niin tai näin, se tulee kestämään kauan. Meidän on kaikkien löydettävä se "normaali" elämä tämän prosessin kestäessä, annetuissa rajoissa liikkuen ja lähimmäisistä huolehtien. Ehkä sen ajatuksen ymmärtäminen myös siivitti tätä päätöstäni, en voi jatkaa elämääni ajatellen tämän olevan vain ihan kohta ohi menevä juttu ja pitää itseäni pause-tilassa siihen asti. Olosuhteet ovat mitä ovat mutta elämä jatkuu.

Korona-arki Kroatiassa: Sadepäivä

Ei se nyt aina paista täällä Adrianmeren rannallakaan. Koko pääsiäisen saimme nauttia oikeinkin lämpimistä, miltei kesäisistä keleistä mutta tänään koitti arki ja sade tuli. Ja hyvä niin. Putsautuu vähän siitepölyt ja kastuu maa, aika moni pienviljelijä näillä pihapuutarhaplänteillä ainakin kiittää. Niin että antaa sataa vaan.

Pääsiäinen luirusi taas ohi, oikein oli rauhallista. Mies tuli ja meni, yhdet suklaamunat syötiin ja herkuteltiin hyvällä aterialla. Pääsiäinen tarkoitti ennen Suomessa asuessamme lähes poikkeuksetta pitkää mökkeilyviikonloppua, välillä talvisissa ja välillä hyvinkin keväisissä tunnelmissa. Tämä pääsiäinen taitaa aika monelle jäädä muistoihin poikkeuksellisena, itselleni ei ehkä niinkään. Tämmöisiä nämä ovat täällä Kroatiassa asuessa aika pitkälti olleet aiemminkin, hieman ehkä vähemmän tuli vain oltua ulkosalla. Niin ja viime vuonna olivat kesän ensimmäiset Suomi-vieraat käymässä, saapa nähdä milloin siitä pääsee seuraavan kerran iloitsemaan.

Tämä tiistainen sadepäivä kuluu sekin ihan omalla painollaan, vähemmän puuhastelua tuolla terassilla ja enemmän näitä arkiaskareita. Kuten vaikka silityspinon madaltamista. Silittäminen on itseasiassa ihan mukavaa puuhaa, olen siitä aina tykännyt. Niimpä meillä käyvät raudan alla myös miehen boxeritkin, joskus olen jopa sukkia silitellyt mutta se se on enemmän poikkeus kuin käytäntö. Ainoastaan isot lakanat tahtovat aina jäädä odottamaan isompaa inspiraatiota, niiden pyörittely tuossa laudan päällä ja tiivis viikkaaminen kaappiin tahtovat olla vähän haasteellisempaa hommaa.

Toisinaan ihmisten kanssa jutellessa kuulee oletuksen, että täällä ihan vaan lomailupuuhia harrastetaan päivät pitkät etenkin kesäisin, maataan rannalla aurinkoa ottamassa ja nautitaan rantaravinteleiden tarjoiluista iltaisin. Vaan arki se on täälläkin asuessa, ihan siinä missä se olisi missä tahansa muuallakin. Toki sitten välillä voi sinne rannallekin mennä ja nauttia muistakin paikallisista elämyksistä, sanoisin jopa että vähän on tämä paikallinen astetta rennompi elämänasenne tarttunut sillä tavalla sopivasti. Vaan silti pitää imurin ja lattialuutun kanssa tasaiseen tahtiin tanssata ja tiski & pyykkikoneita pyöräyttää. Eli mitäpä kuulumisen kysyjälle näin sateen ropistessa vastaisin, sanoisin erään laulun sanoin että "ihan tavallista mulle kuuluu."

Korona-arki Kroatiassa: Mitä ikkunasta näkyy?

Viime viikkoina monelle meistä oman kodin ikkunasta aukeava näkymä on tullut todella tutuksi. Maailmalla miljoonat ihmiset ovat kotikaranteenissa, osa todella tiukassa sellaisessa ja silloin se ikkuna on kirjaimellisesti ikkuna ulkomaailmaan kun ei sinne juuri muuten pääse ihmettelemään.

Facebookissa on viime päivinä näkynyt hurjia määriä näitä ikkunanäkymiä. Minutkin haastettiin mukaan View from my Window -ryhmään, jossa ideana on lähettää yksi ainoa kuva eli se näkymä joka omasta ikkunasta aukeaa. On ollut mielenkiintoista nähdä hyvin erilaisia otoksia aina upeista vuoristo- ja metsämaisemista karumpiin kaupunkiotoksiin sekä enemmän tai vähemmän hoidettuihin takapihoihin. Noita kaikkia  ne kyseisen ikkunan takana olevat ihmiset ovat nyt tuijotelleet toisinaan todennäköisesti kyllästymiseen asti. Joissakin näkymissä on vaihtelua enemmän, toisissa vähemmän.

Oma näkymäni on se, jota eniten katselen eli olohuoneen isoista ikkunoista terassille ja sen yli aukeava. Adriameri siellä siintää (matkaa tästä kotoa rantaan on pari sataa metriä) ja sen takana Bracin saari. Minulle on tärkeää se tilan tuntu ja avaruus, joka meillä tässä on, ylimmästä kerroksesta loivasti nousevassa rinteessä silmän eteen ei tule viereisen talon seinä vaan kattojen yli kantava maisema. Eilen bongailimme miehen kanssa delfiinejä, joita ihan paljaalla silmälläkin tuolta merestä näkee.

Paitsi silmät, myös korvat saavat oman osansa eli varsinkin nyt lämpimien päivien alettua ja ison lasioven ollessa auki tulee aistittavaksi myös se äänimaisema. Nykyisin kun autoliikenne tuossa kylätiellä on huomattavasti hiljaisempaa tästä tilanteesta johtuen, tulevat helpommin kuultaviksi kaikki ne muut äänet. Lintujen liverrykset ja vihellykset, pihoillaan puuhastelevat ihmiset, kukot huutelemassa toisiaan kannustaen läheisissä kanaloissa. Voipa pyhäaamuina jopa kuulla lähimmän kirkon kellot, onneksi se on kuitenkin niin etäällä etteivät kuudelta pauhaavat soinnut herätä vaikka makuuhuoneen ikkuna yöllä auki olisikin.

Tuohon terassille ihan juuri kohta istahdan, katselen auringon painumista tämän päivän osalta mailleen ja kuuntelen kylän ääniä ympärilläni. Ja olen kiitollinen tästä maisemastani.

Korona-arki Kroatiassa: Kauppareissu ja pullat uunissa

Kävin eilen ruokakaupassa, edelliskerrasta onkin jo liki pari viikkoa. Satsasin iltapäivän rauhallisempaan hetkeen, aamuisin isojenkin markettien ovilla on kuulemma jonot kun kaikkien on saatava ne sapuskansa vissiin juurikin aamusta. Kolmelta ei tarvinut jonotella eikä hyllyjen välissä ollut ruuhkaa. Kaiken muun ostoslistaltani sain kärryyni paitsi sitä hiivaa, josta tuntuu tulleen uusi vessapaperi hamstrauksen evoluutiossa.

Tyhjät pahvilaatikot hyllypaikalla muistuttivat siitä, että jossain vaiheessa hiivaa on sentään ollut tarjolla ja jonkinmoisin ostorajoituksin sitä myydäänkin mutta kysyntä ylittää nyt kyllä tarjonnan vallan suuresti. Mitähän nämä ihmiset siitä hiivasta leipoo, kun kuitenkin leipomot ovat auki ja sieltä se tuore leipä pitkälti haetaan? Meillä leipä on pääosin itse leivottua, ruisleivän teen juureen mutta sämpylöihin olen hiivaa käyttänyt vaikka toki tietysti niihinkin voisi tehdä oman juurensa. Pullataikinassa hiiva kuitenkin on ehdoton ja kyllähän nyt pakkasessa aina pitää kahvipaakelsit löytyä.

Edelleen kauppareissussa oli jotenkin ahdistava tunnelma. Kädet piti desinfioida ennen sisäänmenoa, suurimmalla osalla asiakkaista oli maskit naamalla. Ja tunnelma oli kuin hautajaisissa. Edes hetkellisen kotoa irtautumisen ja oikein autolla ajelun tuoma ilo ei kompensoinut tuota ankeaa tunnelmaa, oli jotenkin suuresti helpottavaa palata takaisin oman kodin turviin.

Tänään mies tulee kotiin, yhdeksi yöksi vain mutta kuitenkin. Pihviliha on otettu huoneenlämpöön odottamaan illallisen valmistusta, oikein on naudan sisäfilettä näin juhlan kunniaksi. Kätevänä emäntänä pyöräytin myös satsit niitä sämpylöitä ja sokerisilmäpullia, joihin hiivaa sentään vielä löytyi kuiva-ainekaapin kätköistä. Molempia lähti jo alakertaankin lämpimäisinä, vastineeksi sieltä sain uunituoretta pinaattijuustopiirakkaa, eli lounasmurheita ei päässyt syntymään. Tämä meidän vaihdantataloussymbioosimme vuokraisäntäväen kanssa toimii kyllä kertakaikkisen hyvin.

Parisuhteemme hyppäsi siis 24/7 yhdessäolosta tähän enemmän erillään oloon, liki kaksi viikkoa ollaankin taas oltu pelkän mobiilikommunikaation kera yhteyksissä. Molemmat mallit ovat meille vuosien varrella jo sangen tutuksi tulleita, hieman eri rutiinit astuvat voimaan tilanteen aina muuttuessa. Tuntuu kovin pahalta ajatella, että monissa perheissä liika yhdessäolo aiheuttaa nyt ongelmia ja pahaa oloa, että niiden tärkeimpien ihmisten kanssa ei pysty viettämään aikaa ilman suuria ahdistuksia ja jopa väkivallankin ilmenemistä. Toki tietysti tämä koko välillä absurdiltakin vaikuttava tilanne lisää sitä ahdistusta etenkin, jos siitä koituu taloudellisia haasteita. Mutta eikö silloinkin siitä omasta rakkaasta voisi hakea tukea ja yhdessä löytää selviämiskeinoja? Puhua ja koskettaa, ehkä jopa oppia tuntemaan sitä toista ihmistä taas vähän paremmin. Sympatiani ovat suuresti niiden ihmisten puolella, jotka ovat yksin eivätkä välttämättä omasta tahdostaan. Miten he voivat kohdata muita ihmisiä, miten koskettaa? Ystäväni Maija teki ison teon ja perusti Facebookkiin Korona-ajan sinkut -ryhmän, eli KoSi-jengin. Jäseniä tuli hetkessä hirmuisesti ja ompa tainnut jo hieman romantiikkaakin jäsenten välillä väreillä ilmassa. Siinä siis vinkki niille, jotka pähkäilette yksinolon kanssa, menkää mukaan.

Nyt minä keitän iltapäiväkaffet ihan itselleni ja herkuttelen yhdellä pullalla. Koska voin, terassilla auringossa. Enkä mieti mitään mollivoittoista.

Korona-arki Kroatiassa: Terassikausi avattu

Eilen avasin baarin, tänään terassin. Baarissa pörrää jo ensimmäiset asiakkaat, terassilla pääsin ihan itse nauttimaan lasillisen harmaata eli aarrekätköistäni avaamani aidon suomalaisen lonkeron. Sitä edelsi parin tunnin hikinen puunaus, konttaus ja hinkkaus.

Lonkero lasissa

Kevät on terassipesujen aikaa ja tänään koitti se hetki kun kotirouva starttasi virallisesti tuon ulkoalueen kesäkausikäytön. Edellytyksenä tälle toimenpiteelle on riittävän lämmin sää, jotta paljain jaloin ja säärin pystyy hyvin lutraamaan veden kanssa ja konttaamaan koko klinkkerilaatoituksen porstan ja hankaussienen kanssa. Sillä ennen kesää on talvi ja sen pinttyneet liat kuurattava pois. Nokea, suolaa merestä myrskyjen myötä, yleistä pölyä ja kevään siitepölyt päälle, kyllä siitä pesuvesi tummuu kummasti. Vaan nyt kelpaa taas paljain varpain tai puhtoisin sukkasinkin kipaista aamupuuron päälle mintut noukkimaan, päivällä auringosta nauttimaan ja illalla auringonlaskuja ihailemaan.

Kesäkaudella huuhtaisen terassin noin kerran viikossa, vesi ja kevyt harjaus pitää sen hyvin puhtaana. Kasveistani varisevat ja tuulen mukana muualtakin lentelevät roskat on helppo sipaista rikkalapiolla pois. Terassi on kesäkaudella meille lisähuone, jonne isot liukuovet ovat auki aamusta iltaan. Kuumimmilla paahteilla tosin pitää välillä pistää ovet säppiinkin, että pahin kuumuus pysyy pihalla. Siksipä mielelläni pidän sen myös puhtaana siinä missä sisätilatkin. Nyt tilanteesta johtuen terassin merkitys kasvanee entisestään, tuleehan kotioloissa edelleen vietettyä sangen paljon aikaa kunnes muualle meneminen taas yleisesti hyväksytyksi ja sallituksi muuttuu. Kotikaranteenimme aikana siellä jo hölkkäilin, nyt puhtaalle alustalle on hyvä vaikka joogamatto levittää. Niin ja on siellä ennenkin rajatonta rusketusta hankittu katseilta suojassa...

Nyt voidaan siis nauttia terassitarjoiluista niin me ihmiset kuin pörriäisetkin, mieskin pääsee mitä luultavimmin piipahtamaan kotona pääsiäisenä. Sopivasti tähän juhlapyhien aikaan saapuvat kesäisen lämpimät kelit varmasti houkuttelevat ihmisiä tulevien päivien aikana rikkomaan kotonapysymisuosituksia, viranomaiset koittavat kovasti paimentaa väkeä pysymään kotona mutta nähtäväksi jää miten siinä nyt sitten käy. Pari viime päivää hienoisesti muutenkin nousseet päivittäisten tartuntojen määrät saattavat valitettavasti singahtaa noin viikon päästä uusiin lukemiin mikäli perheet kaikesta huolimatta tapaavat toisiaan ja etenkin nuorempi väki kokoontuu lämpiminä päivinä. Tänään on ainakin ollut havaittavissa selvästi enemmän autoliikennettä kun ihmiset arvatenkin varautuvat pyhään käymällä kaupassa. Täällä pääsiäinen on se vuoden isoin juhla, jolloin normaaliolosuhteissakin muuten lähes aina auki olevat kaupat sulkevat ovensa pariksi päiväksi. No, me voimme siis iloita auringosta ihan oman kodin suojissa ohjeistusten mukaan, pörriäisiä baarissaan seuraten.

Korona-arki Kroatiassa: Perustin baarin

Näinä rajoitusten aikoina ravintolat, kahvilat ja baarit ovat sulkeneet ovensa ja muidenkin palveluiden aukioloaikoja on rajoitettu. Minäpä päätin venkoilla vastavirtaan ja perustin oman baarin, joka on auki 24/7 ja palvelee kaikkia paikalletulijoita karvoihin katsomatta. Perustin pörriäisbaarin.

Pörriäisbaari on avattu, asiakkaita odotellaan

Pölyttäjien kohtalo maailmassa on kovin ankea näinä tehomaatalouden aikoina. Vähissä ovat kukkakirjavat niityt, myrkkyjä suhautellaan sinne ja tänne eikä aina edes pesäpaikkoja munille tahdo löytyä. Minä taistelen tuhohyönteisiä vastaan sormien ja muiden myrkyttömien keinojen kera ja kernaasti toivotan tervetulleeksi perhoset ja muut pörriäiset jotka eivät tahdo pahaa puutarhani kasvateille. Kukkatarjonta parvekkeellani on hieman vähäinen, sitruunapuu nyt kukkii vähän väliä ja tällä erää myös rosmariina ja timjami ovat samassa puuhassa, mutta nuo yrttien kukat eivät selvästikään houkuttele niin paljoa pörriäisiä, eivät ainakaan perhosia. Siispä päätin ryhtyä ravintoloitsijaksi ja perustin baarin. 

Tarjoilu tässä baarissa koostuu näin avausvaiheessa vain yhdestä talon cocktailista, jossa on siirappia, muscovadosokeria (fariinisokeria suositellaan ohjeissa, mutta sitä ei täällä ole saatavilla), olutta, ripaus hiivaa ja tilkka miehen jostain saamaa kotitekoista kirsikkarakijaa. Sekoitus ja seos vähän tekeytymään. Sitten kaivelin kaapista sopivan lasipurkin ja vanhan keittiössä käyttämäni pesusienen. Rautalankaa ripustusta varten vähän purkin ympärille ja sieni kuppiin, siinä on asiakkaiden sitten hyvä seisoskella ilman hukkumisvaaraa. Nestesekoituksen voisi antaa vähän käydä etukäteen, mutta minä päätin avata anniskelualueen heti ja antaa tavaran tekeytyä auringossa. Nyt odotellaan sitten ensimmäisiä asiakkaita. Perhosia jonkin verran ilmassa lentelee, myös täällä ylempänä joten toivon niiden löytävän uudelle kattoterassibaarille etenkin kun neste käydessään alkaa tuoksumaan voimakkaammin. Pitää sitten seurailla, miten voimakkaaksi aromi kehkeytyy, josko pitää baaria hieman siirtää henkilökunnan mukavuuden vuoksi. 

Haastan teidät muutkin piristämään korona-arkea ja pelastamaan pörriäiset, iloitaan kesällä niiden katselusta ja erityisesti autetaan siten marjojen ja muiden herkkujen satokautta turvaamalla pölyttäjien puuhaaminen. Mitäpä jos ryhdyt vaikka hotellinpitäjäksi? Vinkkejä erilaisiin ihan yksinkertaisiinkin keinoihin löytyy osoitteesta https://yle.fi/aihe/kategoria/luonto/pelasta-porriainen

Korona-arki Kroatiassa: Tukos putkessa

Jo jonkin aikaa olen hieman ihmetellyt pesukoneemme toimintaa. Se jättää toisinaan pyykit linkoamatta. Korjaajakin kävi sitä ihmettelemässä, syyksi selitettiin liian alhainen tuloveden paine jolloin liian vähän vettä tulee tietyssä ajassa koneeseen ja siitä vehkeen äly menee jotenkin sekaisin. Aivan, kuulosti hieman oudolta mutta kun vedenpainetta nostettiin niin tässä välillä kone on taas toiminut ihan moitteettomasti. Tähän päivään asti.

Poistovesi tyssäsi tähän massaan matkallaan pesukoneesta viemäriin

Tänään vilkkui näytössä kesken pesuohjelman virhekoodi E7 ja manuaalin selailu selvitti tämän johtuvan siitä, ettei vesi pääse koneesta pois. Puhdistan toki poistovesisihdin säännöllisesti mutta ei muuta kuin sitä avaamaan. Puhdas oli. Siispä katseet sinne varsinaiseen poistoputkeen. Ulkoisesti näytti hyvältä. Päätin tutkailla liitoskohtaa, jonka kautta vesi lähtee seinän läpi pois ulottuviltani. Yllätyksekseni kyseinen liitos oli melko simppelisti vain työnnetty seinän läpi toisella puolella olevaan viemäriputkeen, ilman mitään varsinaista kiinnikettä. Mutta oli siinä sellainen venttiili, jonka näppäränä kotirouvana sitten avasin ja jopas vain syy vikakoodiin selvisi. Aikamoisen määrän kiskoin kaikenmoista moskaa siitä systeemistä joka koostui vieteristä ja pallosta. Me olemme nyt asuneet tässä kolme vuotta, kertaakaan en ole tuota kohtaa avannut, käsittääkseni kone on ostettu juuri ennen tuloamme joten pitkälti moska on meidän pyykeistä tullutta. Putsin jälkeen osat takaisin ja kone käyntiin. Ja niin vain poistui vesi taas kuten pitääkin. Homma hoidettu. Mutta tarkastakaapas tekin pyykkikoneen poistoveden virtaus, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tämän päivän korona-arkeen kuului tuon pienen yllätysprojektin lisäksi sellainen iloinen yllätys, että Ifolor-kalenterini saapui viimein. Tilasin sen jo Englannissa ollessamme, kalenteri postitettiin siskolleni Suomessa ja hän jatkopostitti sen sitten tänne. Jälkimmäinen kuljetus kesti lähes kolme viikkoa mutta tuli siis viimein ja näin pääsen ripustamaan sen seinälle entisen tilalle. Nuo kalenterit voi laittaa alkamaan haluamastaan kuukaudesta, minun alkoi nyt huhtikuusta kun edellinen päättyi maaliskuuhun. Tämä ei ole mikään Ifolorin maksama mainos, eivät edes tiedä kirjoituksestani. Mutta jos siis kauniita otoksia riittää, niin miksipä et tilaisi niistä käyttöesineen seuraavaa 12 kuukautta piristämään.

Tämmöistä tänään, katsotaan mikä on huomenna meininki.

Korona-arki Kroatiassa: Pieniä juttuja

Kävelin rannalla Tiukun kanssa, aurinko paistoi lämmittäen ja turkoosi kirkas meri kimmelsi rannan kiviin liplatellen. Sininen taivas yllämme ihan huokui rauhoittavasti sitä, kuinka hyvin kaikki kuitenkin oikeastaan on. Tätä kirjoittaessani olen kiitollinen niin monesta asiasta vaikka samaan aikaan joidenkin juttujen epäreiluus harmittaakin. Tulevina päivinä nämä tunteet tulevat varmasti kieppumaan päässäni moneen kertaan, kuten eittämättä monella muullakin.

Pieni simpukka rannalla osui silmääni ja nostin sen käteeni. Onhan noita nähty, varsinkin talven tuulien myötä rannalle päätyy paljon simpukoiden ja merisiilien kuoria ja niitä on jo kotona ihan riittävästi. Mutta jokin tässä tietyssä kuoressa kiinnitti huomioni, sen hieman poikkeava muoto ehkä. Ihan kuin kuoren entisellä asukilla olisi yhtäkkiä tullut iso muutos suunnitelmiin ja kippurakuori onkin lähtenyt isolla skaalalla laajentumaan.

Pieni voi olla myös suurta. Tämän päivän suuri juttu oli pieni luku, eli juuri julkaistu päivittäinen uusien tartuntojen määrä täällä Kroatiassa oli vain 40, alhaisin luku pariin viikkoon. Kovat on olleet toimet mutta näyttäisivät tehoavan ja terveydenhoitokapasiteetti ilmeisesti vielä pärjää. Kokonaismäärä on 1222, parantuneiksi julistettuja 130 ja menehtyneitä on 16. Toisaalta toivon oikeastaan aika paljon, että todellinen sairastuneiden määrä oireettomien ja lieväoireisten muodossa olisi hurjan paljon suurempi. Sillä vasta kun valtaosa väestä on saanut immuniteetin, voidaan oikeasti alkaa purkaa rajoituksia ilman uutta tartuntaleimahdusta. Ei vain täällä vaan kaikkialla.

Tänään herkuttelen viimesyksyisillä Suomessa keräämilläni herkkutateilla. Kuivatut siivut saavat mehevöityä kylvyssä ja toimia sitten pasta-annokseni tähtinä. Mies ei sienistä niin perusta joten ovat näitä minun yksinoloaikojen herkkuja. Hyvä ruoka voi olla juuri sellainen pieni juttu joka oikeastaan onkin aika iso. Nyt kun on aikaa, kokkailkaa kaikkea vähän muutakin kuin niitä perusjuttuja. Hemmotelkaa itseänne ja läheisiänne hyvällä ja kauniilla ruoalla. Ei sen tarvitse silti olla vaikeaa tai kallista, uusia upeita makuja löytyy niitä tuttujakin juttuja erilailla valmistamalla tai yhdistelemällä.

Pieni simpukka löysi uuden kodin oliivipuun juurelta. Muistuttakoon se siinä minua tulevina päivinä siitä, että loppujen lopuksi kaikki on ihan hyvin.

Korona-arki Kroatiassa: Tuskaa ja tirskahtelua

Lähtökohtaisesti luonnehtisin itseäni sellaiseksi normipositiiviseksi ihmiseksi, joka mieluummin näkee lasin puolitäytenä kuin puolityhjänä. Aina ei osu ässät käteen mutta huonommillakin korteilla voi pärjätä yllättävän hyvin jos ei niitä heti heitä pyyhkeen lailla pöytään. Minua ärsyttää se joidenkin harjoittama tekopirteä ylipositiivisuus joka lähinnä imee energian muista lähellä olevista, tiedätte varmaan tyypin. Mutta vielä enemmän ärsyttää kaikenkattava negatiivisuus ja näköalattomuus, jossa keskitytään vain siihen mikä on huonosti ja etenkin miten muut ovat siihen syyllisiä. Koitan pysyä iloisella mielellä mieluummin, löytää niitä kenties pieniäkin hyviä hetkiä ja asioita silloinkin jos isossa mittakaavassa tökkii. Sillä lailla sitä on onnellisempi noin niinkuin keskimäärin. Vanha viisaus siitä, että aina ei voi vaikuttaa asioihin, mutta aina voi vaikuttaa siihen miten niihin itse suhtautuu, on yksi ohjenuoristani. Aina se ei kuitenkaan vaan mene niin, välillä tulee hetki jolloin kaikki on yhtä suurta murheen alhoa. Eilen tuli sellainen hetki.

Välillä sitä vaan pitää kuivata kyyneleet

Katsoin jakson Greyn Anatomiaa, joka on yksi ehdottomia lempisarjojani koskaan. Se sai itkemään kun oli niin surullinen hyvästienjättöjakso. Aika usein tuo sarja ylipäätään saa vähän silmät kostumaan, minulta siihen ei tosin paljoa vaadita kun kuulun niihin ihmisiin joilla liikutus iskee hyvinkin heppoisesti katsoessani jotain tunteisiin menevää ohjelmaa. Sitten mies soitti ja sen myötä iski hirmuinen ikäväkohtaus muutenkin jo herkillä olleeseen mieleen. Siitä lähti liikkeelle vyöry jossa olivat mukana niin tämä koko hemmetin tilanne, vääjäämättä lähestyvä luopumisen hetki koirasta, ikävä muitakin läheisiä kohtaan ja ylipäätään kaikki mikä nyt vain voi suruttaa. Velloin tuossa tunteessa ja niistin pari nenäliinallista. Helpottihan se viimein.

Tänään tunnelma on ollut ihan eri. On lämmin, ihan kesäisen lämmin eikä terassilla pysty puuhaamaan mustissa housuissa. Huudatin Antti Tuiskua samalla kun sen tahtiin hytkytellessä & hyräillessä istutin basilikat isoon kesäkotiruukkuunsa, raastoin minttupuskasta 2/3 pois ja asetin jäljelle jääneet juurten pätkät uuteen multaan, minttuhan leviää ihan hullunlailla ja kesän aikana sen juuret täyttää astian aina ihan kokonaan. Suojasin mansikan siltä hirmuheinäsirkalta joka jo taas oli ehtinyt sen lehdillä aterioimaan. Nautin auringosta, joka nostattaa pisamat nenälleni. Tirskahtelin ystävän lähettämälle meemivideolle ja lainasin naapuriin kynänteroittimen kun eivät omaansa mistään löytäneet. Pesin koiran sekä hyvitykseksi moisesta annoin sille pitkän hieronnan, josta sain kiitokseksi pusun. Niin ja olempa ehtinyt katsomaan jakson verran Ylen ihanaa Rantahotelli-sarjaa, siinä on mielestäni lauantainen värimaailma ja tunnelma. Eikä se itkettänyt yhtään.

Kaikki on taas kokolailla kohdallaan, lähdetään tästä seuraavaksi Tiukun kanssa rantsuun päiväkävelylle ja saatampa sieltä palattuani ottaa vaikka lasillisen ensimmäisen oikeasti kesäiseltä tuntuvan päivän kunniaksi.

Korona-arki Kroatiassa: Näkyvän vihollisen kimppuun

Ne ovat täällä taas. Nuo pienet viholliset jotka näivettävät ja sairastuttavat, salakavalasti etsiytyvät rakkaisiimme ja sitten alkavat lähes hallitsemattoman invaasion lisääntymällä ja leviämällä. Nuo pienet pirulaiset, tuhohyönteiset puutarhassani. Ompa joukkoon liittynyt isompiakin, jotka lähes hetkessä rouskuttavat lehden jos toisenkin.

Salvia, oregano, timjami ja rosmariini ovat kaikki lehtihyppijöiden hyökkäyksen kohteena. Vastaiskuna on tarrapaperi asennettu vihulaisia vähentämään.

Pieni terassipuutarha on minun suuri iloni, on ollut aina ja näinä päivinä sitä suuremmassa määrin. Siellä kasvavat yrttini, sitruuna- ja oliivipuuni, laakeripensas ja mansikka. Pian alakerrasta tänne ylös nouseva viiniköynnöskin alkaa vihertää tuoden varjoa paahtavalle parvekkeelle. Ja jospa tulee joku kukka-amppelikin taas ilokseni kesän ajaksi. Kummasti saan aikaa kulumaan päivittäin näitä kasveja hoidellessa ja tietysti etenkin yrtit ovat kovasti käytettyjä keittiössä. Siis suuressa määrin niin hyötyä kuin huviakin tarjoaa tuo ruukkupuutarhani. Pidempään julkaisujani tässä blogissa ja tuolla Instagramin puolella seuranneet muistavat ehkä viime kesän taisteluni vallan vaikeiden kilpikirvojen kanssa, töitä se teetti mutta pelastimpa sitruunapuuni ja nytpä se näyttää kiittävän ennätyssadolla, mikäli raakileiden määrästä mitään voi päätellä. Siinä oli sitten lisänä villakirvat, lehtihyppijät ja ihan ne peruskirvatkin. Silloin tällöin joukkoon hilpeään liihottivat jättimäiset, lähes kymmensenttiset heinäsirkat, jotka hetkessä ahmivat vehreitä lehtiä suihinsa. Ei ole helppoa pienpuutarhurin elämä, etenkään kun ihan viimeiseen asti haluan välttää kaikkia myrkkyjä.

Nyt uuden kauden kynnyksellä on taistelumme taas alkanut. Minttupuskassa kirvat jo kiipeilevät ja ne saakutin lehtihyppijät (leaf hoppers, en ole ihan varma esiintyykö näitä Suomessa) eli pienen pienet muutaman millin mittaiset öttiäiset ovat taas aloittaneet tuhonsa yrttipuskissani. Kirvat lähtevät saippuan, öljyn ja veden sekoituksella mutta nuo lehtihyppijät ovatkin sitten vaikeampia. Koska ne eleskelevät yrteissäni, en voi enkä halua mitään rajuja myrkkyjä käyttää. Siksipä oikeastaan ainut toimiva keino on liimapaperi, johon ne tarttuvat hypellessään puskasta toiseen. Keltainen väri tuntuu niitä kovasti houkuttavan ja etenkin kun aina välillä käy käsin niitä vähän ilmaan hätyyttämässä niin nopeasti alkaa liimapinta täyttymään. Vähentämällä näin aikuisten määrää vähentyy luonnollisesti lisääntyminenkin. Villakirvoja olen jo oliivipuusta nyppinyt, sitruunapuuta syynään lähes maanisesti bongatakseni kaikki sitä mahdollisesti uhkaavat vihulaiset. Näin ne kuluvat kotirouvan korona-arjen päivät, konkreettinen tekeminen tuntuu hyvältä ja ulkona puuhastelu poistaa mökkihöperyyden uhkaa.

Eilinen torstai antoi sitä pientä toivon kipinää Kroatian koronatilanteeseen, tänään tuli lunta tupaan. Suomessa lunta taisi monella paikkakunnalla tänään olla ihan kirjaimellisestikin ainakin tuvan ulkopuolella, täällä kylmä isku tuli kuvaannollisesti päivittäisen uusien tartuntojen määrän oltua taas kasvukäyrällä. Juuri julkaistujen tietojen mukaan tässä maassa on nyt 1079 todettua tartuntaa (+68 eilisestä), parantuneita 92 ja menehtyneitä 8. Kelien kaunistuessa on yhä vaikeampi saada ihmiset pysymään sisällä ja välttämään ulkosalla hengailua, eilen rannalla oli jo perheitä leiriytyneinä auringosta nauttimassa vaikkei ihan biitsikeleistä toki vielä iloitakaan. Saapa nähdä miten etenkin tämä rannikon tartuntatilanne tulevina päivinä etenee, pitkäänhän tauti riehui vain tuolla pohjoisessa Istrian ja pääkaupunki Zagrebin alueilla mutta nyt Splitin seutu kirii kovaa vauhtia maan suurimmaksi tartunta-alueeksi. Istrian se on jo ohittanut eivätkä Zagrebin lukematkaan enää ole kaukana.

Korona-arki Kroatiassa: Papupata porisee

Torstai on toivoa täynnä. Tänään toivoa antoivat täällä tovi sitten julkaistut päivän uudet tartuntaluvut jotka olivat selvästi alemmat kuin aiempina päivinä. Huominen ja viikonloppua näyttävät sitten, onko kyse vain poikkeavasta päivästä vai ihan vallan trendistä.

Papupapa porisee tänään näistä

Torstai on myös hernerokkapäivä. Päätin hieman modifioida tätä menuvaihtoehtoa ja haudutella papumuhennoksen, joka onkin yksi täällä Kroatiassa muodostuneista lempipöperöistäni. Paikallisista kaupoista löytyy useita erilaisia hauskan värikkäitä kuivapapusekoituksia, niistä saa hyvän pohjan tälle herkulle. Eilen illalla pistin pavut likoamaan ja tällä hetkellä täällä leijuukin jo makoisat aromit ilmassa kun muhennos hellalla porisee. Papumuhennos on siitä mainio ruoka, että sitä voi muokata tosi paljon riippuen kaappien kätköistä löytyvistä aineista. Siitä voi tehdä pikaversion, jos käyttää valmiiksi liotettuja papuja purkista, Suomesta löytyy tosi hyvät valikoimat sillä rintamalla. Olemme ystävien kanssa jo aikoinaan ottaneet muhennoksen käyttöön saavuttuamme heidän mökilleen kylmän kauden aikana. Tuvan lämpenemistä odotellessa tämä löysä, lähes keittomainen muhennos lämmittää kummasti ja valmistuu nopeasti.

Helpossa pikaversiossa siis kattilan pohjalla vaan ensin ruskistetaan jauhelihaa, sitten sekaan purkkipapuja fiiliksen mukaan, maissi sopii myös hyvin. Tölkki pari tomaattimurskaa ja fiiliksen mukaan chilia ja/tai valkosipulia makua muhevoittamaan. Koostumusta voi sitten säännöstellä lisäämällä vettä. Hauduttelua ei tarvita, riittää, että koko setti kiehahtaa. Ei vaadi pilkkomisia eikä sotke kuin yhden kattilan ja kauhan. Tarjoillaan vaikka maissilastujen kera.

Jos sitten on vähän enemmän aikaa, niin muhennosta voi tuunata lähes loputtomasti. Tämänkin version voi siis ihan hyvin tehdä niistä valmiiksi lionneista purkkipavuista, mutta täällä käytän näitä kuivapapuja. Illalla vaan pavut veteen ja seuraavana päivänä ne ovat sitten valmiita käytettäväksi. Itse laitoin nyt nesteeksi yhden purkin kookoskermaa ja yhden tomaattimurskaa. Heitin papujen sekaan myös punaisia linssejä ja rusinoita. Makua antaa chili, valkosipuli ja savustettu paprikajauhe, joka antaa mukavaa bbq-säväystä lopputulokseen. Hauduttelen kunnes linssit ja pavut ovat kypsyneet pehmeiksi ja hieman jo saostavatkin muhennosta hajotessaan. Suola ja pippuri sitten tietysti lisäksi makua tarkistettaessa.

Syökää ihmiset papuja, hyvää ja edullista ruokaa.

Ps. Moni on ehkä nähnyt meemin siitä, kuinka ennen piti aivastaa hämäykseksi jos pääsi pieru ja että näinä päivinä pitää sitten pieraista hämäykseksi jos tulee aivastus. Papupata ainakin joillakin saattaa auttaa tässäkin asiassa...

Korona-arki Kroatiassa: Bura ja puklu

Viime yönä ei sitten juurikaan nukuttu. Valvottajana ei ollut maailmantuska vaan tuuli. Ja koira. Tuuli on bura, kylmä puuskissa iskevä pohjoisesta puhaltava ilmavirtaus, joka täällä aina silloin tällöin tuulettaa paikkoja ja siirtelee irtainta kuten vaikkapa roska-astioita. Se aloitteli illalla, pauhasi koko yön ja vielä nyt aamullakin välillä kuulosti siltä, että kattotiilet lähtevät mokoman mukana. Meri näyttää kiehuvan vesipatsaiden noustessa korkeuksiin tuulen tempoessa niitä irti aallokosta.

Nyt nukutaan sikeästi, toista oli viime yönä.

Naapurissa on joku peltilevy nyt niin, että se kumisi ja kolisi jokaisen puuskan moukaroimana mutta piti pintansa pysyen silti valitettavasti paikoillaan jatkaen öistä ääntelyään. Meteli oli aika messevä. Kun siihen lisää perussetin, eli puuskien tömähdyksen talon seinään ja kaikenmoisen epämääräisen kolinan ja ulinan liesituulettimen hormista lähtien, niin jopa oli konsertti kasassa. Äänen häiritsevyyttä lisää sen vaihtelu, eli hetkittäin puuskien välissä on aivan hiljasta, sitten taas rysähtää. Ihan pelkästään tämä olisi riittänyt vähintäänkin heikentämään unen laatua, yleensä kovat burat enemmän tai vähemmän valvottavat meikäläistä. Tällä kertaa lisäkertoinen toi vaelteleva koira.

(varoitus herkille, seuraava teksti sisältää oksennusta)

Tiuku on normaalisti rauhallinen nukkuja ja nykyisin heikentyneen kuulon vuoksi sitäkin sikeäunisempi. Viime yönä se kuitenkin illasta lähtien käyttäytyi levottomasti, asettui toistuvasti pedilleen vain lähteäkseen taas uudelleen liikkeelle. Vesi maistui ja kävimme puolilta öin tuulen tuiverruksessa vielä ulkonakin. Koira ei vaikuttanut muuten tuskaiselta, ei läähättänyt tai muutenkaan ollut sen omituisempi, ei vain malttanut käydä maate. Luulin senkin olevan vain levoton buran vuoksi, mummelin dementia saa sen toisinaan käyttäytymään vähän omituisesti. Niin ja mieskin oli taas häipynyt oltuaan pitkään kotona, sekin saattoi Tiukua hämmentää. Todellinen syy taisi selvitä lopulta vähän ennen kuutta kun mummeli juotuaan jälleen lisää oksensi rajusti ja ilman tapahtumaan yleensä liittyvää etukäteiskakomista ihan kaiken edellisenä iltana syömänsä. Ja sitä oli paljon, koska eilen sapuska maistui oikein hyvin. Ilmeisesti sen eteneminen ruoansulatusprosessissa oli jostain syystä tyssännyt mahaan ja lopulta sekaan saapunut vesi aiheutti ylitäyttöventtiilin viheltämisen. Saatuani sotkun siivottua (koirahan tietysti ehti oksentamisen voimasta vähän räveltämään läjään myös tassuineen, minkä johdosta levinneisyys oli laajaa) löysin koiran uinumasta tyytyväisenä pediltään ja sitä rataa se on myös jatkanut eli masu se oli joka kaihersi. Tänään on vähän nautittu keitettyä riisiä ja broilerin jauhelihaa, tilanne näyttäisi normalisoituneen.

Ulkona aurinko paistaa, bura tuo yleensä aina kauniin kirkkaan kelin. Mutta kylmä siellä vielä on, vaikka pahin tuuli onkin jo laantumassa. Taidan ottaa pienet päiväunet ja miettiä sitten tämän päivän jatkamista eteenpäin.