Matkailun edistämistä kahteen suuntaan

Nämä tekstinpätkäni ja viime aikoina erityisesti Instagraminini tarinavideoinnit ovat saamani palautteen mukaan olleet vähintäänkin vahvasti vaikuttavina tekijöinä tai inspiraation lähteinä useammallekin matkaajalle, joka on suunnitellut lomaansa Kroatiaan ja erityisesti tänne Dalmatian rannikolle. Ovatpa jotkut vallan valinneet tämän kotikyläni Podstranan kohteekseen juurikin minun tuotosteni ja toimintani vuoksi, mikä tietysti sykähdyttää. Mukava on ollut viestien ja puheluiden myötä sekä ihan livenäkin olla auttamassa sen hartaasti odotetun loman pähkäilyssä ja toteuttamisessa.

Tie vie kahteen suuntaan, sinne ja takaisin. 

Nyt tämä matkailun edistäminen on kääntynyt toiseenkin suuntaan ihan konkreettisesti. Moneen otteeseen puolileikilläni olen tässä kevään ja kesän kuluessa maininnut vuokraemännälleni, että hänenhän pitää tulla käymään Suomessa nyt kun itse lennähdän sinne elokuuksi pakoon tänne rynnivää pääturistilaumaa sesongin huipentuessa. Ja kappas, ajatuksen siemen oli jäänyt itämään ja toissapäivänä hän sitten kysyi mitä mahtaisi lennot sinne kauas pohjoiseen kustantaa ja milloin hän voisi tulla? Siinä sitten tilanne eskaloitui niin, että iltaan mennessä oli lennot varattuna. Ja tämä on suurehko askel hyvin vähän matkanneelle lentopelosta hitusen kärsivälle ystävälleni. 

Ennen täältä Suomeen lähtemistä saan vielä kertaalleen toimia paikallisoppaana vieraakseni tulevalle suomalaisystävälleni ja elokuussa nyt sitten vuorostaan Suomi-oppaana kroatialaisystävälleni. Tänään opettelimme aamukaffen lomassa vähän suomenkieltä, "hyvää yötä" kuulostaa aina niin mainiolta kun täkäläiset y, ä ja ö -äänteettömät sitä koittavat sanoa. Mutta hyvin se jo sujui vaikka hän itse nauroi kuulostavansa siltä kuin yrittäisi sanoa erään kiinalaisen, presidentti Trumpin pannaan paneman elektroniikkayhtiön nimeä.

Täällä päässä opastukset ja vieraiden kanssa puuhastelut sujuvat jo aika rutiinilla, tiedossa on paikkoja ja asioita joista on helppo valita kulloisellekin vieraalle sopivia juttuja. Vaan mitenkäs sielä Suomessa? Mihin vien vieraani ja mitä näytän? Hän majoittuu kanssani mökillemme, joten rantasaunat ja muu maaseudun leppoisa mökkielämä tulee esitellyksi siinä sivussa. Vanhassa kotikaupungissani Helsingissa on tietysti käytävä, mutta olenko siellä jo turisti siinä missä hänkin? Onneksi sentään jotkin asiat sielläkin ovat pysyneet paikoillaan ja muuttumattomina vaikka paljon uutta onkin tullut.

Kerron sitten miten meni ja mitä tehtiin, pitäkää peukkuja. Ja jos tulee mieleen jokin ehdottomasti esittelemisen arvoinen juttu eteläisessä Suomessa, niin saa laittaa vinkkiä. Liikutaan ainakin akselilla Lahti-Helsinki. Sitä ennen laitetaan kuitenkin vierashuone valmiiksi täällä kotona ja vietetään vieraan kanssa muutama helteinen päivä Splitin lähialueen ihmeiden parissa.

Lomallakin voi käyttäytyä, eikös juu?

Kun loma koittaa ja arjen kiristävät köydet höllentyvät hitusen niin sitä usein rentoutuneessa mielentilassa myös käyttäytyy vähän toisella tapaa. Mikä onkin täysin ymmärrettävää ja varmasti monella tapaa jopa suotavaakin. Mutta ihan yleisen hyvän vuoksi tulisi tässäkin tilanteessa kuitenkin muistaa ne hyvät käytöstavat ja ylipäätään muut ihmiset ympärilläsi, olivat he sitten kanssasi lomafiiliksissä tai eivät. 

Aamuauringon noustessa on taatusti mukavampi herätä hotellihuoneen sängystä kuin aurinkotuoleilta.

Aiheeseen on tarttunut tänä vuonna myös Splitin pormestari Andro Krstulović, joka on julkaissut Kymmenen kultaista ohjetta turisteille. Ohjeiden ohella mukana on hitusen mainospuheeltakin kuulostavaa tekstiä, mutta ajatus sinänsä on tärkeä. Jo aiempina vuosina usempikin kaupunki ja saari on alkanut ohjeistaa lomalaisia hyvistä käytöstavoista ja jopa ryhtynyt sakottamaan niiden vastaisesta toiminnasta kuten turhan vähäpukeisena liikkumisesta uimarantojen ulkopuolella. Ainakin itselleni ja toivottavasti myös sinulle nämä asiat ovat melkoisia itsestäänselvyyksiä, mutta ihan vaan kertauksen vuoksi tässä muutama aihepiiri osittain omakohtaisen kokemuksenikin kautta peilattuna:

Se pukeutuminen. Täällä on kuuma, tiedetään. Uimarannoilla riittää pienempi kangasmäärä, kunhan nyt strategiset paikat on peitossa, mutta rantojen ulkopuolella pitäisi peittää vähän enemmän. Pari päivää sitten poikkesin pienessä lähikaupassamme ja siellä asioi samaan aikaan kolmen naisen seurue, joiden asusteena olivat vain ne Laila Kinnusen aikoinaan laulussakin mainitsemat pikku pikku bikinit. Siis sellaiset, joissa naru kulki pakaroiden väliin. Ei tainnut Lailakaan ihan niin pienistä laulaa. Myyjien ilmeet kertoivat varsin selkeästi heidän mielipiteensä asiasta enkä voi kuin olla samaa mieltä. Ei näin, ei ollenkaan. Kevyt rantapaita tai -mekko päälle ennen biitsiltä poistumista, sama koskee sen paidan osalta miehiäkin. Tämä jos mikä on kunnioitusta ympäristöäsi ja siellä jokapäiväistä elämää eläviä ihmisiä kohtaan. Jos ajatuksena on piipahtaa vaikka kylän tai kaupungin kirkossa sen suomasta viileästä varjosta arkkitehtuurin ohessa nauttimassa, on aina hyvä neuvo pitää mukana huivia, jolla peittää niitä helletopin paljastamia olkapäitä. Samainen huivi tarjoaa muutenkin toisinaan erittäin kaivattua suojaa auringon tehokkailta säteiltä. 

Dalmatialaiset ovat äänekästä kansaa, heidän ihan tavallinen keskustelu saattaa helposti intohimoisuudessaan kuulostaa enemmänkin riitelyltä. Mutta vaikka maailmaan ääntä mahtuu, olisi suotavaa sen sijoittua ennemminkin päivään kuin yön tunteihin. Vaikka itse on lomalla, on hyvä muistaa, että kaikki muut ympärillä eivät ole ja heille arki koittaa aamulla mielellään hyvin nukutun yön jälkeen. Siis pidetään vähän pienempää ääntä siellä majoituspaikan terassilla etenkin illan käännyttyä yöksi, soitetaan rokkia rannalla niin että itse kuullaan mutta säästetään se naapuri musiikkimakumme helmiltä. Hauskaa saa lomalla pitää, mutta mieluusti muitakin miettien. 

Kun kuumalla pitää juoda paljon niin pissahätäkin voi iskeä. Kukaan meistä ei halua kulkea urealle tuoksuvilla kaduilla tai puistojen poluilla. Siis etsitään se vessa. Täällä on pääsääntöisesti oikein siistit wc-tilat kahviloissa ja ravintoloissa, käytetään niitä. Vaikket asiakkaana olisikaan, voit kohteliaasti kysäistä josko voisit vessaa käyttää ja vaikka muutaman kunan siitä hyvästä maksaa. Myös julkisia helpotushuoneita löytyy ja nekin ovat oikein kelpoja, yleensä ne veloittavat 5 kunaa käynnistä joten varaa taskuun sellaisia kolikoita joissa on karhun kuva. 

Etenkin täällä Dalmatian rannikolla on aika paljon enemmän tai vähemmän taiteellisia graffitikyhäelmiä betonipintoja värittämässä. Varsin monissa niistä toistuvat sanat Hajduk, Torcidas sekä vuosiluvut 1950 ja 1911. Tarkempaa infoa näistä termeistä löytyy aikaisemmasta tekstistäni täältä, mutta todettakoon nyt vain että kaikki nuo liittyvät splitiläiseen jalkapalloseuraan nimeltään Hajduk ja se on kuulkaa sen verran vakava asia täällä, että en kyllä suosittele hahmottelemaan mitään omia poikkitaiteellisia hahmotelmia niiden päälle tai muutenkaan kovin negatiivisesti asiaan suhtautumaan. Piste. 

Vaikka yöt ovat lämpimiä ja pehmeitä, niin nukutaan kuitenkin kaikki sängyissä. Ei rannoilla tai puistojen puiden alla vaikka siihen illan tummuttua olisikin ehkä niin helppoa jäädä. Kun aamu koittaa ja paikalliset heräävät viiden jälkeen aloittamaan arkeaan, he eivät halua kohdata kuola poskella kuorsaavaa turistia. Olen itse tuolla rannalla pari kertaa aamulenkillä sellaisia todistanut eikä se kyllä ole kovin kaunista katseltavaa. Sitäpaitsi on paljon kivempi herätä sieltä majoituspaikan sängystä omaan tahtiin, kuin aamuauringon polttaviin säteisiin silmäluomilla ja illalla pehmeältä tuntuneen alustan painettua paikkasi puuduksiin. 

Pomalo tai polako, sanojasta riippuen. Tätä kuulet ehkä usein täällä Dalmatian rannikolla. Rauhallisesti, elä hättäile. Kyllä se siitä suttaantuu, ennemmin tai myöhemmin. Älä siis hermostu, jos jokin asia ei tapahdu pohjoismaisella täsmällisyydellä. Sinähän olet lomalla, mihin siis kiire? Voit itsekin omaksua ainakin vähän paikallista mielentilaa, fjakaa. Siis voimakasta halua olla tekemättä mitään. Se valtaa väen etenkin niinä päivän kuumimpina tunteina, joten heittäydy sinäkin sen valtaan ja nauti lomastasi. 

 

Eri rytmeissä

Niin se kesä sitten tuli. Ja kesäkelit. Muutos kevään sateista ja koleudesta näihin kolmenkympin tasaisen tylsiin mittarilukemiin tapahtui kuin sormia napsauttamalla ja tässä sitä nyt sitten taas ollaan. Samalla muuttuivat päivän rytmityksen peruspilarit. Miehen ollessa muilla maailman merillä rakentuu minun ja Tiukun päivä aika toistuvatempoisesti kaikkina vuodenaikoina, mutta nyt se on kokenut jälleen rytminmuutoksen.

Aamun aikaisina hetkinä voi rannalta bongata vaikka kesäisen muuttolintumme, vaaleanpunaisen flamingon leipäilemässä omassa rauhassaan kalastajien veneiden lomassa. 

Kun vielä juuri äsken aamut alkoivat leppoisasti päivästä ja unen makoisuudesta riippuen yleensä 8-9 aikoihin, nyt noustaan puoli kuudelta. Joka aamu, oli tiistai tai suloinen sunnuntai. Sillä ennen kuutta on aamulenkille lähdettävä, jotta lämpötilat ovat vielä siedettävät mummokoiramme taaperrukselle. Aurinko kohoaa noiden vuorten takaa seitsemän aikoihin, siihen asti ilmassa on vielä yön jäljiltä ihanaa kevyttä raikkautta ja Tiuku jaksaa kirmailla rannalla kuin nuorehko neitonen konsanaan. Myönnän myös itse nauttivani suuresti noista aamun hetkistä, jolloin ranta ja rinteiden reitit ovat liki täysin meidän, vain muutama satunnainen lenkkeilijä ja toinen koiranulkoiluttaja jakaa aamun viileyden kanssamme. Niin ja kyllä sitä aika usein kohtaa hieman eri rytmissä olevia turisteja, jotka vasta kotiutuvat yön riennoista kuten eilen noin kymmenen neitosen ryhmä, jonka venetaksi toi mahdollisesti Hvarin saaren juhlintakeskuksesta. Vähän oli heikohkoa jo jaksaminen ja taisi eleistä päätellen venematkan jäljiltä pissahätäkin ahdistaa. Jätettäköön kansallisuus mainitsematta, mutta suomalaisia eivät olleet.

Kun aurinko porottaa täysillä ja aamun aikainen herätys muistuttaa itsestään lounaan jälkeen, on mitä paras hetki viettää siestaa ja mieluusti nauttia aina niin hyvästä ideasta eli päiväunista. Samaan aikaan kun minä käperryn onnellisena sohvalle ilmastoidussa olohuoneessani tai ilmasohvalleni vihreän viiniköynnöskatokseni varjoon terassille, suuntaavat nuo yön juhlijat jo rannalle toivuttuaan edellisestä. Toivottavasti muistavat nauttia juomista parhainta eli vettä riittävissä määrin.

Illalla auringon pikkuhiljaa sammutellessa tehojaan on aika lähteä Tiukun kanssa päivän toiselle pidemmälle ulkoilulle. Viimeiset rantaleijonat ja merenneidot poistuvat meren ääreltä auringon pehmentäminä ja osa lomalaisista on jo lähdössä iltakävelylle ja ruokapaikkaa etsimään. Mekin saatamme astella rannan jäätelökioskille, myyjä tietää jo pyöräyttää yhden vaniljapallon keksitötteröön. Jaettu jäätelö on rakkautta. Tai näin ainakin sanoi eräs ohitsemme kävellyt vanhempi herra. Olemme Tiukun kanssa samaa mieltä.

Illan jo tummuttua ja kellon käydessä yhdettätoista piipahdamme me vielä pikaisella pissilenkillä ennen lakanoiden väliin käymistä. Samaan aikaan lähtevät liikkeelle viimeiset yön iloihin suuntaavat, ehkä myös se neitoseurue uudella innolla ja energialla varustettuna. Semmoisia ne ovat rytmit, meillä ja heillä.

Podstrana - kotikyläni Adrianmeren ja Perun-vuoren välissä Kroatian rannikolla

Pääskyset lentelevät tuolla ulkona visertäen ja kotipesän paikkaa etsien. Kovasti kokevat houkuttelevaksi vaihtoehdoksi katon lipan terassini yllä, mutta tämä paikka on jo varattu. Tämä on ollut kotini täällä Podstranassa ja kahden vuoden ajan.

Podstrana ei ehkä millään mittarilla ole se ainutlaatuinen ja ehdottoman erinomainen paikka maailmassa tai täällä Dalmatian rannikollakaan, paitsi tietysti täällä ikänsä asuneiden mielestä. Mutta on tässä rantakaistaleessa kuitenkin sitä jotakin, joka on minut ja monet tänne vuodesta toiseenkin palaavat matkaajat vakuuttanut. Siispä nyt tulee tarinaa ja tietoa minun kotikylästäni Podstranasta, josko tästä olisi apua teille useille tulevan lomanne tänne sijoittaville tai sitä vähintäänkin vahvasti harkitseville.

Podstrana on noin kuuden kilometrin mittainen kaistale rantaa, joka jää Adrianmeren ja Perun-vuoren väliin Splitistä eteläänpäin mentäessä. Perun puolestaan on osa mahtavaa Dinaarisiin Alppeihin kuuluvaa Mosor-vuoristoa, joka kohoaa heti Perunin huippujen takana saavuttaen korkeimmillaan 1339 metrin korkeuden merenpinnasta mitattuna ja jatkuen tästä etelään 20 kilometrin matkan aina Cetina-joen kanjoniin asti Omišin kohdalle. Nämä vuoret ovat merkittäviä Podstranan kannalta paitsi siksi, että ne luovat mereltä katsottuna aika mahtipontisen taustan mutta myös siksi, että ne vaikuttavat säätilaamme. Usein nimittäin käy niin, että nämä huiput nappaavat pilvirintamia ja suuntaavat ne Klisin solan läpi Splitin päälle kun me täällä paistattelemme auringossa. Eivät siis hassumpia taustahahmoja nuo kukkulat. Lisäksi ne tarjoavat ihan mahtavia retkeilyreittejä monelle kuntopohjalle. Helposti on esimerkiksi saavutettavissa tuo Perunin korkein kohta, Križ-niminen huippu 533 metrissä. Vuoret antavat myös melkoista taustatukea ukkosille jyrinöiden kaikuessa niiden rinteistä. Ihmekös tuo, asuuhan siellä slaavilaisen mytologian mukaan Perun-niminen ukkosjumala.

Näköala Križ-huipulta yli Podstranan ja lähisaarien on huikea.

En tässä mene historian havinaan sen enempää, kuin että totean tämänkin alueen Kroatian rannikolla olleen monen vallan alla, on ollut roomalaisia ja venetsialaisia sekä lukuisia muita jengejä. Asutusta on ollut kauan ja vaikkei tässä rannan tuntumassa mitään varsinaista "vanhaa kaupunkia" olekaan, löytyy se tuolta vähän ylempää rinteestä. Oikein reipashenkinen kapuaa sinne johtavaa tietä pitkin jalan, autolla pääsee sitten muuten ihan mukavasti. Tuolta vanhasta Podstranasta avautuvat todella mahtavat maisemat yli Bračin saaren ja Splitin kaupungin. Suosittelen suuresti siellä käyntiä, yhä elävä ja asuttu kylä henkii historiaa ja toimii hyvänä lähtöpaikkana myös patikointiretkelle.

Varsinainen Podstrana täällä alhaalla alkaa Splitistä tultaessa Žrnovnica-joesta, joka laskee mereen kiemurreltuaan tuolta vuorten välistä. Tästä kohtaa on Splitin ytimeen noin 8 km. Toisessa päässä maamerkkinä on Mutograsin kukkula, joka katkaisee noin 6 kilometrin rantakaistaleen kohoamalla suoraan merestä. Täältä päästä on sitten taas noin 10 km Omišiin. Mitään varsinaista keskustaa ei missään kohtaa ole, Podstranan halkoo Splitistä aina Duvrovnikiin asti johtava rantatie, jonka varrella on pieniä kauppoja, ravintoloita ja kaffebaareja ripoteltuna tasaisesti tien molemmin puolin. Kirkkoja löytyy muutama, joista ehkä kiinnostavin on pieni Sv Martinin kappeli, jonka luona joidenkin käsitysten mukaan mahdollisesti ehkä jopa on Kuningas Arthurin viimeinen leposija. Varsinaisia hotelleja löytyy muutama, sitäkin enemmän pienempiä huoneistomajoituksia moneen makuun ja budjettiin. Suosittelen käyttämään sen oman majoituksen etsinnässä varaussivustoja kuten Booking.com, myös Airbnb toimii täällä aika hyvin etenkin noiden yksityisten tarjoamien majoitusten osalta.

Turistitoimistosta on saatavilla tällainen kartta "Podstranan Rivierasta", jossa näkyy myös osa vuorien retkeilyreiteistä.

Piipahdin itse tätä tekstiä varten Podstranan turistiofficessa, joka löytyy ihan sieltä Splitin puoleisesta päädystä pienvenesataman luota. Nyt on karttaa ja esitettä, tulimpa näitä lueskellessa itsekin oppineeksi uutta kotimaisemistani. Mainitsemisen arvoinen asia muuten on, että ihan siinä turistiofficen vieressä on legendaarinen ja paras pikaruokakoju nimeltään Bili Pivac. Ihan sen vieressä on toinenkin, mutta juuri tämä nimeltä mainittu on jostain syystä saavuttanut aivan ylimaallisen maineen ja sen herkkuja saadakseen on aina varauduttava vähän jonottamaan. Mutta 22 kunalla (siis noin 3 eurolla) saat kyllä sellaisen juustohampparin omilla täytevalinnoillasi, että nälkä lähtee taatusti etkä mäkkärin mättöä kaipaa. Jokainen paikallinen tietää Bili Pivacin, tälle iso peukku ja suositus myös minulta.

Podstranan merkittävä maamerkki on Le Meridien Lav -hotelli. Se on koko Splitin alueen suurimpia ellei suurin hotellikompleksi, josta löytyy ympäri vuoden sangen suositut kongressipalvelut ja juhlatilat, tenniskentät, juuri uusittu upea Spa-osasto ja aika mittavat sisä- ja ulkoallasalueet sekä hyvät uimarannat. Koko alue sisältää kuitenkin itse hotellin lisäksi myös huvivenesataman sekä pienen riva-tyyppisen rantabulevardin, josta löytyy pieniä (vähän hienompia) putiikkeja, pari ravintolaa, kahvila sekä kesäisin auki oleva rantabaari. Tämä alue houkuttelee paikallisiakin etenkin viikonloppuisin pysähtymään rantakävelyllään kahville ja lapset opettelevat sen tasaisella kivilaatoituksella rullaluistelemaan tai pyöräilemään. Itsekin suuntään lähes poikkeuksetta aamulenkilläni alueen läpi rantaa pitkin kulkiessani. Ei siis tarvitse majoittua hotelliin nauttiakseen silti alueen palveluista ja ilmapiiristä. Huvivenesatamasta lähtee myös paljon veneretkiä lähisaarille tai sieltä voit vuokrata seurueellesi oman veneen päiväretkeä tai vaikka koko viikon luxuslomailua varten. Ranta on muutenkin kaikkialla kaikkien käytössä, vaikka siinä kohdalla sattuisi juuri joku majoitusta tarjoava taho olemaankin. Voit siis huoletta etsiä juuri itseäsi parhaiten houkuttelevan kohdan ja levitellä pyyhkeet ja muut rantarekvisiitat siihen. Rannat eivät muuten ole hiekkarantoja, vaan koostuvat pienestä noin rusinan ja viinirypäleen kokoluokkien kivestä.

Rantaa täällä Podstranassa riittää ja vesi on huippukirkasta.

Hotellialueen ehkä hieman tyyriimpien ravintoloiden tai ehkä hintaluokan toisessa päässä olevan Bili Pivacin lisäksi ruokatarjontaa löytyy oikein mukavasti. Rantaa pitkin kulkiessa vastaan tulee useita vaihtoehtoja, joiden listat tosin muistuttavat aika pitkälti toisiaan. Täällä on vahvasti näkyvillä italialaisen keittiön vivahteet, eli pitsat, pastat ja risotot löytyvät lähes jokaisesta menuusta. Lisäksi on salaatit, kana- kala- ja äyriäisvaihtoehdot. Pihvejä en voi mitenkään lämpimistä täällä suositella, lihapuolella varteenotettava vaihtoehto on mausteiset jauhelihapötköt eli ćevapčići (ruokalistalla usein tuttavallisemmin cevapi). Ne tarjoillaan raa'an sipulin ja paprikapohjaisen ajvar-kastikkeen kanssa, yleensä vierellään kasa ranskalaisia. Erikoisruokavalioiden saaminen paranee jatkuvasti, mutta itsestäänselvyys se ei ole. Noin puolessa välissä Podstranan rantaa on Amigos-niminen ravintola, jonka yhteydessä on myös majoitusta. Sen menu poikkeaa hieman muista ja puitteetkin ovat mukavat. Ravintola on harvoja läpi vuoden auki olevia ja myös paikallisten suosima. Yksi erikoisherkku on peka, saviruukussa pitkään haudutettu lihakasvispata. Se pitää yleensä aina tilata edellisenä päivänä, eli tässä ei ole mistään pikaruoasta kyse. Podstranassa ei ole tietääkseni yhtään paikkaa, joka tarjoaisi avotulella vartaassa grillattua kokonaista sikaa tai lammasta, muualla Dalmatiassa näitä kypsyviä rasvaa tiriseviä paistoksia näkee teidenkin varsilla avogrilleissä aika usein etenkin iltapäivisin.

Mitenkäs sitten se liikkuminen muutoin kuin omia jalkoja käyttämällä? Suosittelen lämpimästi vuokra-auton ottamista, se on täällä edullista ja antaa ihan erilaista vapautta retkeilemiseen ja kulkemiseen muutenkin. Kun auton varaa etukäteen ja ottaa käyttöön jo lentokentältä, pääsee loman aloittamaan mukavasti saapumalla sillä varsinaiseen kohteeseen. Toisin kuin tuolla Splitin keskustassa, täällä parkkipaikkojakin löytyy ja useimmilla majoitusta tarjoavilla paikoilla on myös osoittaa autolle sopiva paikka. Jos kuitenkin haluaa vaikka käväistä Splitissä ja illallisella nauttia muutaman lasillisen hyvää kroatialaista olutta tai viiniä, niin eipä hätää. Podstranasta pääsee tosi kätevästi Splitin keskustaan kahdellakin eri bussilla, joiden toinen määränpää on Omiš. Paikallisliikenteen bussi numero 60 ja yksityinen liikennöitsijä Dalmatinac operoivat tätä väliä, aikuisen lippu maksaa täältä Splitiin 12 tai 13 kunaa riippuen kummalla bussilla menee. Hassua sinänsä, että tuo yksityinen bussi on se halvempi. Bussit pysähtyvät Splitissä aivan vanhan kaupungin ja sen vieressä olevan torialueen kulmalle, samasta kohtaa on lyhyt kävely myös lauttasatamaan, josta lähtevät lautat lähisaarille. Ja tosiaan, samoilla bussilinjoilla pääsee myös etelän suuntaan Omišiin. Aikatauluja voi kysellä majoituspaikasta ja ne löytyvät yleensä myös bussipysäkeiltä, kannattaa napata niistä vaikka kuvat puhelimeen. Tosin kun täysi sesonki on päällä, aikataulut ovat aika suuntaa antavia ruuhkien takia. Itse ainakin vain menen pysäkille ja odotan sitä seuraavaa bussia, kulkevat kuitenkin noin vartin tai maksimissaan puolen tunnin välein. Enemmän hyötyä aikataulusta on esimerkiksi lähtiessä takaisin Splitistä. Taksit toki kulkevat myös, mutta ovat tyyrimpiä. Uber on varsin hyvä ja toimiva vaihtoehto.

Mitäs täällä sitten muuta voisi tehdä kuin syödä ja maata rannalla? Itse olin juuri sattumoisin reilun viikon verran emäntänä ja oppaana Suomesta tulleille vieraille, mukana oli aikuinen ja pari teiniä. Meidän viikkoomme mahtui paitsi sitä rannalla oleilua, niin myös seuraavia juttuja:
* Päiväretki Krkan vesiputouspuistoon, matka sen vieressä olevaan Skradinin ihanaan pikkukylään kestää täältä moottoritietä tunnin, sieltä puiston sisäänpääsymaksuun kuuluva jokivenekuljetus itse puistoon, lounas Skradinissa ja paluu rantatietä poiketen iltapäiväkahville idylliseen Primostenin kylään.
* Puolipäiväretki Omišiin ja siellä mereen laskevan Cetina-joen kanjoniin. Omiš sijaitsee todella jylhien vuorenrinteiden juurella ja sen pieni mutta ihastuttava vanha kaupunki tarjoaa löytäjälleen mukavan hengähdyspaikan vaikka lounaan merkeissä. Retkeen voi yhdistää aktiivisempaa toimintaa kuten vaijeriliukumista tai kumiveneseikkailua jokikanjonissa, molempia voin kovasti suositella.
* Shoppailupäivä. Ihan tässä lähellä on kaksi isoa ostoskeskusta, City Center One ja Mall of Split. Näistä löytyy vaatetta ja kenkää sekä muutakin mukavaa, tarjolla on tuttuja liikkeitä kuten Mango tai H&M, mutta myös monta muuta vaihtoehtoa. Etenkin jos sattuu osumaan alennusmyyntien aikaan paikalle, saattaa paluumatkalle olla tarvetta lisämatkalaukulle...
* Iltapäivä Splitin vanhassa kaupungissa ja illallinen sen muurien katveessa.
* 7 kilometrin kevyt vaellus tuolla Perun-vuoren rinteillä, myös siellä korkeimmalla kohdalla käyminen. Maisemat palkitsivat kiipeäjät.

Tuossa nyt siis pieni katsaus siihen, mitä lomaansa täällä voi sisällyttää. Etenkin kesäsesongin aikana erilaiset veneretket ovat varmasti mukava vaihtoehto, niille tosiaan pääsee kätevästi tuosta hotellialueen satamasta. Urheilullinen tempaisee ennen paahtavinta aurinkoa aamulenkin pitkin koko tätä Podstranan rantaa, rauhallisemmin matka taittuu leppoisasti kävellen ja vaikka välillä kahvikupilliselle tai vilvoittavalle juomalle pysähtyen.

Ja jos satutte lomanne aikana bongaamaan minut pienen valkoisen Tiuku-koiran kanssa jostain, niin nykäiskää hihasta tai hihkaiska terve. Niin on itseasiassa yllättävän monesti jo tapahtunutkin. Jos käytätte Instagram-palvelua, niin ottamalla siellä seurantaan @kaikukieku pääsette erityisesti niiden 24 tuntia näkyvien tarinaosioiden myötä seuraamaan menoa ja maisemia täältä. Ja jos olette tänne tulossa tai sitä pohditte, saa laittaa viestiä tuolta sivun ylälaiden yhteydenottokohdan kautta. Autan jos jossain asiassa voin ja ehkä sitten tavataan vaikka sen kahvin tai virvoittavan juoman äärellä.

Tähän loppuun listaan muutaman aikaisemman tekstin, joista voi olla apua ja iloa. Käyttämällä noita tunnistehakuja löytyy lisää esimerkiksi Mitä tehdä ja nähdä Kroatiassa -teemaisia tekstejäni. Siihen liittyen, tässä on ensimmäisenä linkki retkiä ja muutakin ohjelmaa järjestävän yrityksen Open Water Croatian sivuille. Tunnen omistajat ja voin heitä ja heidän yritystään aidosti suositella. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, eli en hyödy  mitenkään jos heidän palvelujaan käytätte. Sivusto antaa ehkä vielä enemmän käsitystä siitä, mitä kaikkea täällä voi tehdä. Yrityksellä on toimipiste myös tuossa hotellialueella.

Tässä siis muutama lukuehdotus Podstranaan liittyen:
Podstranan Via Dolorosa - vähän enemmän tuolla vuorilla retkeilystä
Kuningas Arthur, oliko vaiko eikö ollut? - tarinaa siitä lengendasta ja Podstranassa olevasta kappelista
Podstranan äänet - montako näistä sinä bongaat lomallasi?

Sitten pari yleisemmällä tasolla olevaa mutta erittäin suositeltavaa tekstiä:
Matkaajan vinkit Kroatiaan - tästä vastauksia muutamiin yleisimpiin asioihin 
Autoilu Kroatiassa - koska tosiaan sitä auton vuokraamista suosittelen

Metsän kaipuuta hiljaisuuden laaksossa

"Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt..." Iloisen lastenlaulun sanat kertovat teddykarhujen villistä huviretkestä, jonka jäljiltä oli sammaleetkin myllätyt. Metsä kuten luonto yleensäkin tarjoaa yllätyksiä ja elämyksiä ilman niitä karhujen tannerta tömistäviä ja sammalmättäitä myllääviä painileikkejäkin. Minulle luonto ja etenkin metsä on paikka, jossa lataudun, rauhoitun, saan energiaa ja hyvää mieltä. Kyllä, tunnustaudun puunhalaajien joviaaliin joukkoon.



Viime viikolla suuntasin Tiukun kanssa päiväkävelylle tuonne "takapihan" vuorille. Niiden rinteitä eivät metsät enää peitä, venetsialaisvallan aikana rehevät tammimetsät hakattiin ja puu rahdattiin Adrianmeren vastarannalle kelluvan kaupungin rakennustarpeiksi. Nyt jäljellä on muutamia tammipuita ja jonkin verran mäntyjä, joista toissavuotinen valtaisa metsäpalo sitten vei suurimman osan. Mutta sitäkin jykevämmin on läsnä luonto ja sen mykistävä mahtavuus ympäröivää maisemaa katsellessa. Puuttomalla kivikkoisella rinteellä kulkiessa mieleen tulee Ylä-Lapin kairat. Samaan aikaan karua ja oudosti rauhoittavan lumoavaa. Miten pieni minä olenkaan tämän kaiken keskellä.

Istahdin polun varren kivelle hetkeksi. Olin pienen laakson pohjalla, meri ja rannikko olivat jääneet ensimmäisen huippurivistön taakse. Ympärillä näkyi vain avaraa tyhjää maisemaa, ylöspäin kohoavaa kivikkoa heinien ja pienten pensaiden pehmentämänä. Yllä sininen taivas, jota raidoitti vaaleat pilvihattaralautat. Yksi vaalea perhonen leijaili ilmassa äänettömästi kevään ensimmäisiä kukkia etsien. Erään kaaosteorian näkemyksen mukaan perhosen siivenisku täällä aiheuttaa myrskyn jossain muualla. Juuri nyt sitä oli vaikea uskoa. Perhosta lukuunottamatta kaikki ympärilläni oli kuin pysähtyneestä kuvasta: paikoillaan ja äänettä. Hiljaisuus oli täydellistä, edes tuulenvire ei suhissut viereisessä pensaspöheikössä. Poissa vuorenrinteen toisella puolella olivat rannikon äänet: ihmisten, eläinten ja koneiden. Tiukukin istui äänettämästi vieressäni samaa elämystä kokien, nenässä ehkä aamuvarhaisella polkua jolkottaneen ketun hajut kutitellen. Suljin silmäni ja kuulin omien ajatuksieni huminan. En muuta.

Jokapäiväisen hälinen vastapainoksi pysähtynyt täydellinen hiljaisuus tekee hyvää mutta voi tottumattomalle tuntua vaivaannuttavalta, jopa pelottavalta. Etenkin jos ympärillä on vain avaraa luontoa vailla ihmisen kesyttävän käden jälkeä. Minulle se on kunnioitusta herättävää ja rauhoittavaa. Olen onnellinen ja onnekas, että täälläkin minulla on tuollainen paikka. Hiljaisuuden laaksoni. Ei metsä mutta ihana silti.

Vanhan tammen oksat ovat nähneet monta kulkijaa tällä polulla.

Jos metsään haluat mennä nyt... Voi kyllä haluan ja kaipaan täällä suomalaista metsää. Sen tarjoama elämys on siihen tottuneelle ainutlaatuinen, minulle se on ollut sitä lapsesta asti kun samoilin kodin lähimetsiä isän kanssa jänismetsällä tai rakentelin siskon ja naapurin tytön kanssa majoja milloin minnekin kuusen juurelle. Minulle jo metsässä kävelemisestä syntyvä ääni on elähdyttävää, kuulla pienten risujen katkeavan jalan alla ja varvikon rahisevan housunlahkeen viistäessä sitä vasten. Monimuotoisessa metsässä voivat hyvin niin sen asukkaat kuin siellä vieraileva ihminenkin. Voi kumpa kaikki voisivat nyt ja tulevaisuudessakin mennä metsään, istua sammalmättäälle ja olla vain hetken siinä. Maailma olisi varmasti melkoisen paljon parempi paikka. Ei sinne korpeen tarvitse lähteä viikoksi samoilemaan tiettömille taipaleille, pieni hetki lähimetsikössäkin voi riittää. Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä riittää kohentamaan mielialaa ja alle puolessa tunnissa verenpaine ja stressitasot laskevat. Siispä menkää metsään, yllättykää ja voikaa hyvin. 

Lähtölaskenta on alkanut

Täällä Dalmatian rannikolla on vallalla vahva näkemys siitä, että keväällä koetaan kolme buramyrskyä ja sitten se on kesä. Pari viikkoa sitten saatiin laskenta käyntiin kun historiallisen kova puhuri iski ja jälkiä korjaillaan vieläkin. Parin päivän sisään olisi ilmeisesti tulossa numero kaksi eikä sitä kolmattakaan varmaan kauan tarvitse odotella. Vaan on ne merkit muuallakin nähtävissä ja kuultavissa, nimittäin kesän tulemisen merkit. 

Luonto tietysti herää lepokaudestaan omaan tuttuun tapaansa. Hedelmäpuut kukkivat valkoisin ja punertavin kukkasin, joiden annista mehiläiset ja muut pörriäiset ahkerasti nauttivat. Kärpäset sinkoilevat avoimesta terassin ovesta sisälle törmäillen sitten minne sattuu kunnes löytävät reitin takaisin ulos. Vihertävät liskot tulevat lämmittelemään kevätaurinkoon kivimuurien päälle kadoten kuitenkin vikkelästi takaisin koloihinsa arveluttavan liikkeen havaittuaan. 

Tänään näin ensimmäiset uimapuvuissa rannalla makoilevat ihmiset, itse aloitin sillä tavalla puolittain rantakauden parisen päivää sitten suunnattuani rantakassin kera biitsille shortseissa ja hihattomassa topissa iltapäivän lämmöstä nauttimaan. T-paitakelejä on ollut jo monena päivänä ja Tiuku on polkaissut myös uintisesongin alkaneeksi, itse odottelen kyllä vielä hitusen kuumempia kelejä sen suhteen. 

Juttelin tuon lähimmän rantaravintelin omistajan kanssa kuluneella viikolla, siellä on kova tohina kun talven ja etenkin tuon taannoisen buran jäljiltä paikkoja pistetään kuntoon eli mm. korjaillaan pitkin poikin lentäneitä huopakaton palasia rannalta ja nakutellaan uutta paikoilleen. Heidän on tarkoitus avata ensi kuussa, mikä on aikaisemmin kuin koskaan ennen. Ravintolan yhteydessä on myös sesonkiaikana avoinna oleva hotelli (vai pitäisi kai sanoa että ravintola on hotellin yhteydessä) ja heillä alkaa huhtikuun varaustilanne olla aika tiheä, mikä kertoo sesongin alkavan jälleen edellisvuotta aikaisemmin. Odotan innolla, milloin ensimmäiset suomenkieliset sanat kaikuvat korviini tuolla rannalla, suorat lennot Helsingistä Splitiin alkavat huhtikuun alussa. 

Kaikkialla voi nähdä sesongin alkamisen lähestyvän. Ja kuulla. Pientä pintaremonttia tai vähän suurempaakin entrausta tehdään isossa osassa majoituskohteita ennen ensimmäisiä vieraita ja ihan kokonaan uusien kohteiden rakennustyöt käyvät kuumana. Kesäkuun puolen välin tienoilla kaikki isommat rakennustyöt pitää keskeyttää kesän ajaksi, siihen mennessä moni työmaa ehtii vielä pitkälle. Betoniautoja näkee kaikkialla, onhan niiden sisältään sylkevä mäski tämän maan pääasiallinen rakennusmateriaali. Jos Suomessa sitä toivoo, ettei kapealla hiekkatiellä välttämättä tarvisi sen tukkirekan tulla vastaan, niin täällä sama koskee noita pulleavatsaisia betonikuskaajia. Ja tietysti se tulee vastaan, juuri siinä kapean kylätien tiukimmassa kurvissa.

Itselläni iso virstanpylväs kesän odottelussa on parvekkeen jynssäys ja sitä myöten terassikauden aloitus. Toistaiseksi olen vain muutamat päiväkaffet siemaissut siellä istuskellen ja vähän puuhastellut kasvien kanssa, mutta varsinainen aloituspuunaus on edelleen tekemättä. Se vaatii niin lämmintä päivää, että terassilla tarkenee lutrata seinästä tulevan kylmän veden kanssa paljain varpain useamman tovin, vielä ei sellaista ole osunut mutta kyllä tämän kotirouvan sormet jo kovasti syyhyävät päästä kuuraamaan talvet jäljet pois kesäolohuoneestani. 

 

Podstranan Via Dolorosa mykistää maisemillaan

Kilometri kivistä polkua, joka kohoaa aina vain ylemmäs ja ylemmäs kohti korkeuksia. Askeleissa saa olla varovainen, irtokivet pyörähtävät herkästi tossun alla kuin huonosti laakeroidut rullaluistimet. Reitti mutkittelee rinteessä siksakkia, suoraan kipuaminen kohottaisi nousukulman vähän turhan haastavaksi. Aurinko lämmittää kirkkaan siniseltä taivaalta helmikuun alkupäivinä jo aika mukavasti, mustat ulkoiluhousut imevät lämpöä niin että reisissä tuntuu. Miltähän tämä homma tuntuisi keskikesän reilussa kolmenkympin porotuksessa...?

Seitsemäs kivipaasirasti matkalla ylöspäin. 

Podstrana on pitkulainen,  rantatien reunoille muodostunut kuuden kilometrin pituinen asutuskeskittymä, joka koostuu lähinnä viimeisen sadan vuoden aikana valmistuneesta rakennuskannasta. Sen sijaan se "Vanha Podstrana" eli Stara Podstrana löytyy ylempää rinteestä ihan omana talojen ryhmittymänään kapean mutkatien päässä. Siellä rakennusten keski-ikä onkin sitten ihan jotain muuta, värinä toimii varsin yhtenevästi kiven harmaa ja rakennusten kunto vaihtelee sulassa sovussa vierekkäin katottomiksi kaatuneista raunioista hiljattain remontoituihin versioihin, joissa asuvat saavat nauttia melkoisen messevistä maisemista yli alhaalla olevan tuoreemman Podstranan ja jopa lähisaarien. Kylän keskellä on 1600-luvulla rakennettu kirkko, jonka kello kilkattaa iloisesti muistutellen tunnin välein ajan vääjäämättömästä etenemisestä.

Stara Podstranan 1600-luvulta peräisin oleva vanha kirkko

Vanhasta Podstranasta lähtee ylös vuorijonon laelle Via Dolorosa -reitti. Kilometrin mittaisen polun varteen on pystytetty kivipaaseja, joissa jokaisessa muistutetaan yhdestä Jeesuksen viimeisten hetkien tapahtumasta. Pääsiäisen aikaan papin johtama isoa puista ristiä mukanaan kantava kulkue nousee reitin kerraten jokaisella rastilla kyseisen tapahtuman. Ylhäällä 450 metrin korkeudessa odottaa pieni kappeli, pari kivistä pöytää ja ennenkaikkea näköala, joka saa kyllä hiljentymään. Reitti opasteineen ja kivipaaseineen valmistui vuosien 2006-2009 välisenä aikana, huipulla oleva kappeli onkin sitten rapiat 1000 vuotta vanha. Nykyisen habituksensa se on tosin saanut vuonna 2005 päättyneessä renovaatiossa.

1000-luvulla alunperin rakennettu pieni kappeli vuorijonon harjalla. 

Kappelin luota lähtevät merkityt vaellusreitit molempiin suuntiin vuorijonon harjalla. Mekin jatkoimme termospullosta kuksiin loroteltujen kahvien nauttimisen jälkeen vielä polkua eteenpäin aina läheiselle 533 metrin korkeuden saavuttavalle Kričin huipulle.

Kahvi ja pulla maistuivat taukoeväänä.

Vaeltaminen näillä vuoristopuluilla on oikein mukavaa touhua tämmöisillä 10-20 asteen keleillä, kuumimmilla kesähelteillä homma voi olla jo vähän turhan extremeä. Viime kesänäkin palastuspartiot joutuivat noutamaan nestehukan uuvuttamia reippailijoita, joille retken rankkuus oli ollut liikaa. Vettä siis mukaan etenkin mitä lämpimämpi on keli. Toki ylhäällä on hieman viileämpää kuin ihan täällä merenpinnan tasolla, mutta varjopaikkoja on toisaalta vähemmän tarjolla. Tuo pelkkä Via Dolorosa -reitti on sen verran lyhyt ja helppokulkuinen, että sille voi normaalikuntoinen lähteä vähän lämpimämmälläkin ilmalla eikä se vaadi mitään erikoisempia vaellusvarusteita esimerkiksi kenkien suhteen. Suosittelen vahvasti vaihteluksi rannalla lekottelulle ja kyllä jo pelkästään tuo Stara Podstrana on itsessään näkemisen arvoinen historiallinen kylä.

Vanhan Podstranan rakennuskanta muodostuu todella vanhoista ja hieman tuoreemmista rakennuksista. 

Luonto on ottanut omakseen osan rakennuksista. 

Oksennus Kroatiasta

Tänään piti sataa, aamusta iltaan. Koko viikonlopuksi on luvattu märkää keliä. Käytiin Tiukun kanssa aamulenkilläkin ihan vaan pikaisesti todettuani taivasta tiiraillen, että tuolta se tumma pilvi tulee ja kohta sataa... Siirsin ison yrttiruukunkin terassin lipan alta sateen kasteltavaksi. Vaan ei satanut, eikä sada vieläkään vaikka niitä kaikissa tummanharmaan ja -sinisen sävyissä uhkaavina näyttäytyviä pilvimassoja lipuu yli ja ohi jatkuvalla syötöllä. Tuulee kyllä niin vietävästä, että meidän kohtuullisen massan omaava autokin huojuili sen voimasta ja ratista sai pitää kiinni kaksin käsin pysyäkseen omalla kaistalla tuolla rantatien liikenteessä. Meri on täynnä vaahtopäitä ja näyttää niin perkuleen luontaantyöntävältä että sääliksi käy noita lähisaariin seilaavia autolauttamatkaajia. Veikkaan, että keikuttaa. 

Sadepilvi. Joka ei kuitenkaan sada. 

Talvi täällä Adrianmeren rannalla on ainakin normaalisti lumeton ja sohjoton, pakkasella käydään ehkä toisinaan öisin ja ihan vähän vaan. Huomioitavaa on, että tämä siis koskee vain tätä Dalmatian rannikkoa, sisämaassa Kroatia tarjoilee kyllä ihan kunnon mannermaista talvea ja tuolla pohjoisempana yltävät lumisateet useammin jopa rannikolle asti. Lumen sijasta täällä meillä sataa vettä ja tuulee. Välillä molempia oikein urakalla. Itse olen ihan hirmuisen onnellinen siitä, että tämä meidän kotitalo on eristetty, mikä ei tosiaankaan ole täällä mikään itsestäänselvyys. Eli vaikka mitään varsinaista lämmitystä talossa ei olekaan, niin parilla Bauhausista hankitulla varaavalla patterilla asunto pysyy oikein mukavasti yli 20 asteen vaikka ulkona viuhuisi mimmoinen keli. Villasukat jaloissa torppaavat myös lattioiden viileyden, joten mikäs tässä on ollessa. Niin ja paistaa se aurinkokin toki toisinaan lämmittäen suloisesti ja hetkellisesti unohtuu nämä sadepäivien harmaudet. Paitsi ettei edes sada, on vaan harmaata. 

Villinä veikkauksena heitän, että kun kohta lähdetään iltapäivän taaperrukselle tuonne ulos, niin päästyämme lenkin äärilaitan koordinaattipisteeseen se juuri kohdalla oleva pilvi päättääkin yllättäen avata hanat ja rappaa tuulen kanssa meidät ohimoista alaspäin kostealla annillaan. Jos ennakoidaan tätä ja tehdään vain lyhyempi lenkki, niin ei muuten varmasti tule tippaakaan. Sitten harmittaa, ettei tehty pidempää lenkkiä...

Minä olen lähtökohtaisesti ihan peruspositiivinen ihminen ja sanoisin jopa muotoutuneeni astetta positiivisempaa elämänasennetta ammentavaksi tässä viimeisen reilun parin vuoden aikana. Pakko on kuitenkin sanoa, että välillä mieleen hiipii hieman angstisempia aatoksia. Kun koira oksentaa yöllä ja tietenkin matolle eikä edes sada vaikka pitäisi. Joutuu ne yrtitkin kastelemaan kai sitten itse. 

P.s. Tiuku voi jo ihan hyvin. 

Kuningas Arthur, oliko vaiko eikö ollut?

Olipa kerran urhoollinen soturi nimeltään Arthur. Hän taisteli kovasti pahoja valloittajia vastaan ja piti kaverien kanssa palavereita ison pyöreän pöydän ääressä. Onnistuipa hän kiskaisemaan miekan irti kivestäkin saaden näin etuliitteen kuningas nimensä eteen. Kuningas Arthur. Vai oliko sittenkään?

Kuningas Arthur, pyöreän pöydän ritarit, velho Merlin, Excalipur-miekka ja Camelotin linna ovat vuosisatojen ajan esiintyneet erilaisissa kertomuksissa, lengendoissa ja enemmän tai vähemmän historiallisissa teksteissä rakentaen sekä myyttiä että historiallista faktaa sen takaa. Kuningas Arthur mainitaan Britannian monarkian alullepanijana ja saarivaltion pelastajana saksien vallan alta. Monet historioitsijat ja historiaa tutkivat tahot läpi vuosien ovat penkoneet totuutta tarujen takaa ja yrittäneet selvittää faktatietoa Arthurista ja hänen henkilöllisyydestään. Vallalla on useita eri tutkintalinjoja ja yksi niistä on johdattanut seuraajansa aina tänne Adrianmeren rannalle asti.

Dalmatian rannikolta Euroopan sotatantereille lähti aikoinaan tiettävästi Lucius Artorius Castos, joka löydettyjen dokumenttien perusteella päätyi palvelemaan Britannian armeijaa mainiolla 200-luvulla. Häntä olisi sitten alettu kutsua tuttavallisesti Arthuriksi ja saavuttamansa uroteot rintamalla olisivat ne löydetyt kirjalliset merkinnät "Arthurin voitoista". Eräät asiaan perehtyneet tutkijat ovatkin sovitelleen historian palapelin osia niin, että tämän hepun onnistuneet tekemiset sotatantereella muodostaisivat perustan sittemmin muodostuneen Kuningas Arthurin legendan pohjaksi. Siihen olisi sitten takakäteen laitettu kaikenlaista jännää lisämaustetta päälle, yhdistelty ehkä muutaman muunkin uljaan soturin saavutuksia ja jopa lisätty velhoja sekä muita taikavoimia mediahuomiota lisäämään.

Vallalla olevan tylsemmän käsityksen mukaan samainen kaveri palasi aikansa miekkaa heiluteltuaan takaisin synnyinseuduilleen ehkä hieman rauhallisempaa elämää viettämään. Ja kun oikein on pengottu jopa Oxfordin yliopiston toimesta, niin hänet on sitten jollakin oljenkorjella yhdistetty tähän nykyiseen Podstranan alueeseenkin. Tuolla muutaman kilometrin päässä sijaisevan St Martinin pienen kappelin pihamaalla on hurjimpien huhujen mukaan Luciuksen viimeinen leposija ja vähintäänkin hänen ajaltaan säilyneitä kiveen hakattuja sanoja. Jos tässä on totuus suuren Kuningas Arthurin takaa, niin sitten homman nimi olisikin oikein hemmetinmoisen härkäsen muodostaminen pikkuriikkisestä kärpäsestä.

St Martinin kappeli Podstranassa, tännekö legendan alkuperä juontaa?

Legendat, tarut, sadut ja toisaalta perimätietona kulkeneet kertomukset ovat viihdyttäneet väkeä aina samalla kun ne ovat rakentaneet ja vahvistaneet jopa kulttuuria. Ja hyvä niin. Olipa Kuningas Arthur sitten todellinen henkilö, mosaiikin kaltainen kokoelma todellisien henkilöiden tekemisiä tai vain kansallistunnetta tukemaan kyhätty myytti, niin merkityksellinen nimi on ollut ja on edelleen monille. Ehkä siitä jotain kertoo sekin, että vuosittain aika moni etenkin brittitaustainen henkilö suuntaa lomareissunsa aikana kulkunsa Podstranaan pienen kappelin luo katsomaan niitä kiviin hakattuja kirjaimia sekä nappaamaan kuvan tuosta rantaan legendan muistomerkiksi pystytetystä miekasta. Niin kävin minäkin. Onhan se mukava tarina. Vai onko se vain tarina...?

Onko tässä osa Kuningas Arthurin hautamuistomerkkiä?

Kroatian tulijat ja menijät

Matkamessut on noteerattu täällä Adrianmeren rannallakin. Blogini kävijäseurannassa pomppasivat raketin lailla muutamat vanhemmat kirjoitukset messujen aikana ja nyt niiden jälkimainingeissa. En tiedä miten Kroatia on messuilla ollut esillä, mutta selvästi tänne matkaamista mietitään taas monessa kodissa. Ensi kevään, kesän ja syksynkin lomamatkojen suunnittelijat ovat armoitetun Googlen etsintäkoneen kautta päätyneet erityisesti lueskelemaan matkaajan vinkkejä Kroatiaan, autoilusta Kroatiassa ja hieman yllättäen myös koiran kanssa Kroatiaan matkustamisesta. Nämä kolme tekstiäni ovat kokeneet renesanssimaisen paluun tilastojen kärkeen, joskin ne ovat tasaisesti kiinnostaneet aiemminkin. Lisäksi sähköpostiin on mm. tuon sivun reunassa olevan yhteydenottolomakkeen kautta alkanut kiihtyvällä tahdilla tipahdella erinäisiä kyselyitä kiinnostuneilta, täällä on jo majoituksia mietitty ja retkikohteita ratkottu. Vaikka niin Suomessa kuin täällä Dalmatian rannikollakin vielä talvi jyllää täysillä, niin kyllä se kesä ja kesälomat sieltä tulevat, vääjäämättä. 

Oliivipuut ovat ja pysyvät, vuodesta ja vuosisadoista toiseen. Mutta ihmiset tulevat ja menevät.

Jos tänne taas parin kuukauden kuluttua alkaa tulijoiden virta niin on sitä virtaa toiseenkin suuntaan. Taas on julkaistu tutkimusta ja arvioita maastamuuttajista, eli Kroatian jättäneistä ja muualle muuttaneista. Kroatia kärsii kovasta muuttotappiosta, väkilukuun suhteutettuna valtava joukko nuoria koulutettuja työikäisiä liukenee muualle maailmaan, suurimmat joukot Saksaan ja Irlantiin. Siinä missä ennen yksi perheestä lähti muutamaksi vuodeksi Saksaan töihin ja hankkimaan rahaa paitsi itselleen niin koko perheelle, nyt lähtevät kokonaiset perheet ja tekevät sen jäädäkseen. Sisämaan kylissä on jouduttu sulkemaan kouluja lapsien loppuessa ja vanhukset jäävät yksin kaalimaan vartijoiksi. 

Samaan aikaan kun väki lähtee, niin etenkin täällä rannikolla kärsitään sitten työvoimapulasta. Tietyillä toimialoilla, kuten esimerkiksi rakennusalalla ja turismiin liittyvissä toiminnoissa on huutava tarve tekijöille. Viime keväänä osa ravintoloista ei päässyt avaamaan oviaan suunnitellusti kun ei yksinkertaisesti ollut kokkia keittiössä eikä tarjoilijoita terassilla. Saapa nähdä, mikä on tilanne tulevana sesonkina. Nuoret ihmiset ovat totaalisen kyllästyneitä näköalattomuuteen, jota tässä maassa kokevat. Palkat ovat heikkoja, sesonkimainen työ ei auta talven koittaessa etenkään kun sitten toisaalta täältä rannikolta on sesongin koittaessa vaikea saada kortteeria kaiken tarjonnan ollessa suunnattuna matkailijoille palkkoihin suhteutettuna huimaan hintaan. Maassa toimiva hyväveliverkosto takaa menestystä oikeat ihmiset tunteville ja oikeaan perheeseen syntyneille tai muuten oikeassa paikassa oikeaan aikaan sattumalta olleille. Koulutuksella ja ahkeruudella ei tässä vallitsevassa tilanteessa koeta olevan merkitystä. Kun vaikkapa Saksassa saavutetaan kotimaan oloihin verrattuna oikein mukava elintaso, jonkinmoinen eläke kertyy tulevaisuutta ajatellen ja ympärillä on vielä kivasti kotimaan kansalaisiakin, niin lähteminen alkaa houkutella monia. Likimain kaikki tapaamani alle 35-vuotiaat täkäläiset puhuvat ulkomaille lähtemisestä ja sinne jo lähteneistä sisaruksista tai muista tutuista. Ja monet eivät vain puhu, he myös toimivat.

Samaan aikaan tänään Hesarissa oli iso juttu siitä, miten Suomeen asiantuntijoiden mukaan tarvittaisiin huimasti enemmän työperäisiä maahanmuuttajia ja siten myös uusia veronmaksajia. Sielläkin on keittiöt vailla kokkia, ainakin Amican opiskelijaravintolassa Malmilla. Ongelma on se, miten tehdä Suomesta houkutteleva maa töitä tekeville ja miten helpottaa heidän maahan tulemista byrokratian osalta. Asia vaatisi poliittisia toimia, mutta maahanmuuttajat ei terminä oikein ole trendien aallonharjalla juuri nyt, vaikka kuinka koitettaisiin puhua nimenomaan työperäisistä tulijoista eikä turvapaikan perässä pyrkivistä joiden työllistyminen taitaa olla valitettavan matalalla tasolla. Jännä nähdä, miten tämä yksityiskohta mahtaa näkyä tulevissa vaalikeskusteluissa ja -teemoissa vai näkyykö mitenkään. Olisiko tässä paikka kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen järjestämiselle? Kroatiasta halutaan lähteä muualle töihin, miksipä ei sitten Suomeen? Vuokraemäntä totesi asiasta puhuttuamme, että kieli voi olla yksi haaste mietittäessä Suomen houkuttelevuutta täkäläisten muuttokohteeksi. Heti perään hän ehdotti, että mitäpä jos alkaisin opettaa hänelle Suomea?. Hänenkin sukulaisiaan on jo lähtenyt.

Kuukausi Karibialla osa 4: Loppuyhteenvedon hetki

On aika summata kuukausi Karibialla, mitä jäi mieleen ja mitä mieltä koko saaristosta lopulta olen. Siis vielä kerran reggaerytmit soimaan ja nojatuolimatkalle. Kolme saarta: St Martin, Martinique ja Antigua. Toki vain pieni osa koko Karibian aluetta mutta jonkinmoinen otanta kuitenkin. Aiempi kokemukseni rajoittui kolmen vuoden takaiseen visiittiin Puerto Ricossa siellä saariketjun pohjoispäässä, Karibian espanjankielisellä alueella. Nyt sitten koettiin lähinnä ranskalaisvaikutteita vanhan kunnon brittivallan maustamana.

Minulla on paljon kokemusta matkustelusta Aasiassa, jollain tapaahan nämä kaksi aluetta voisi ajatella toisilleen vaihtoehdoiksi suomalaisen matkaajan valitessa kohdetta pakomatkalleen pois talven kylmyydestä ja pimeydestä tropiikin hellivään aurinkoon. Otettakoon tämä siis jos ei nyt punaiseksi niin jonkin sävyiseksi langaksi tekstiä laadittaessa: pientä vertailua idän ja lännen välillä.

Kuten tämän Karibia-sarjan aiemmissa eri saarista kertovissa teksteissä olen useasti maininnut, ensimmäinen silmiinpistävä asia kaikilla kolmella saarella oli siisteys. Tämä erottaa ne myös radikaalisti Aasian kohteista, joissa ympäristötietoisuus ja asenteet roskaamista kohtaan eivät vielä ole ihan niin justiinsa. (No, Singapore on tietysti aika oma osastonsa tässä kohdassa mutta säännöissähän on aina se poikkeus.) Vaikka näillä saarilla toki elintaso on osittain aika matalalla ja talot paikoin jos eivät nyt ihan hökkeleitä niin ei paljon parempaankaan, pidetään niiden pihat siistinä ja roskat laitetaan roskikseen joita muuten myös löytyy kiitettävästi. Saarten asukkaat selvästi arvostavat upeaa ympäristöään ja haluavat säilyttää sen sellaisena. Muovipillejä löytyi ainoastaan isojen hampurilaisketjujen ravintoloista, muutoin rantabaarien virkistävistä drinkeistä sojottivat kartonki-imuttimet. Pisteet siitä.

Kulttuuri on pohjolan pimeydestä saapuvalle matkaajalle helppo, koska siinä on historiallisista syistä vahva eurooppalainen sivukomppi. Siirtomaavallan ajat ovat toki ohi ja saaret joko itsenäistyneitä tai voimakkaasti itsehallinnollisia, mutta kulttuurileima on ollut niin vahvalla musteella lätkäisty ettei se varmaan koskaan haalistu kokonaan edes porottavan auringon alla. Väki on saarilla valtaosin surullisen orjatyövoiman aikakauden peruja, afrikkalaisgeenit ovat sittemmin hieman saaneet lisäystä niin eurooppalaisesta kuin aasialaisestakin punasolumassasta. Karibia on siten vähemmän eksoottinen kohde kuin Aasia, jossa jo uskonnollinenkin ympäristö asettaa kulttuurille omat luonteenpiirteensä. Edes rahanvaihtoa ei välttämättä tarvitse miettiä ja kaupassa kursseja pähkäillä, tutut eurot kelpaavat osalla saarista.

Eurooppalaisuus näkyy vahvasti ruokakauppaan astuttaessa tai ravintelin pöytään istahdettaessa. Tiuhaan operoitu ilmasilta ja toisaalta Atlantin ylittävät rahtialukset takaavat sen, että kaupoissa on hämmentävän laajakirjoinen tuotevalikoima eurooppalaisia tuotteita. Itse etsin Martiniquella maitoa kiertäen monta kertaa kaikki myymälän kylmähyllyt, kunnes totesin koko maitovalikoiman löytyvän juomaosaston vierestä tavallisilta hyllyiltä. Maitokarjan puuttuessa saarelta lähes täydellisesti tarjoaa ratkaisun aamukahvin valkaisuun ranskan mantereelta tuotu uht-maito. Ravintoloissa paikallinen ruokakulttuuri saisi näkyä mielestäni enemmän, etenkin ranskalainen keittiö on vahvasti läsnä. Kalat ja äyriäiset sekä kana ovat laajalti käytettyjä raaka-aineita, sisäfilepihviä ei listoilta löydy.

Kielimaailma on myös eurooppalaiselle tuttu. Paikalliset käyttävät laajasti aikoinaan plantaaseilla orjien ja isäntien väliseen kommunikaation syntynyttä kieltä, joka on sekoitus yksinkertaista englantia tai ranskaa ja siihen sekoittuneita afrikkalaisia kieliä. Englannilla pärjää aika mukavasti tietysti etenkin entisillä brittihallinnon alaisilla alueilla mutta etenkin ranskalaisilla saarilla kuten Martinique ja Guadeloupe on vähintään ranskankielen alkeista paljon hyötyä. Ei olisi muuten ollenkaan mahdotonta, että rakkaalla ruotsinkielelläkin pärjäisi kohteessa, onhan St Martinin vieressä oleva St Barthelemyn saari ollut aikoinaan Ruotsin siirtomaa-alueena ja jopa Guadeloupekin kuulunut 15 kuukauden ajan naapurikuninkaan omistukseen. Moniko muuten tiesi, että Ruotsilla ylipäätään on ollut siirtomaita? No jaa, kruunuilla ei saarilla hapansilakkaa ostella vaan sen sijaan tarjolla on euroilla erinomaisista ranskalaisista leipomoista tuoreita patonkeja. Mahtaakohan ruotsalaisia koskaan harmittaa, että menivät myymään saarensa ranskalaisille?

Yksi varsin suosittu tapa tutustua Karibian kohteisiin ovat risteilyt, jotka suoritetaan suomalaisten rakentamilla kohtuullisen prameilla paateilla. Tai siis on siellä ainakin osassa satamasta toiseen seilaavista aluksista Turun telakan hitsaajien saumat kovilla Karibianmeren aaltojen läimiessä laitoja. Sanon tähän aiheeseen sen, että jos itse tuommoisen matkamallin joskus valitsisin, niin sopisin jokaiseen satamaan oman auton ja vaikka kuskin, joka veisi sitten saarella haluamiini kohteisiin. En valitsisi niitä tarjolla olevia valmisretkiä bussikuljetuksella ja perillä kohteessa odottavilla punaisilla drinksuilla. Kuitenkin totean myös, että monille tuo tarjolla oleva valmiiksi paketoitu malli helppoudessaan ja turvallisuudessaankin on varmasti juuri hyvä ja parhaiten passaava.

Turvallisuus onkin oleellinen seikka seuraavaksi osa-alueeksi tässä yhteenvedossa. Ihan kuin missä vain reissatessa, se terve maalais- tai kaupunkilaisjärki auttaa ihmeesti oman terveyden ja omaisuuden säilyttämisessä. En suosittele kävelyretkeä pimeällä läpi paikallisten asutusalueiden, ne hienoimmat korut & kellot sekä kalleimmat käsilaukut kannattaa ehkä jättää kotiin ja rommin nauttimisen määrääkin on suotavaa ainakin paikoin säännöstellä. Karibialla on vähemmän turvallisia saaria ja sitten on näitä joilla edellämainittujen periaatteiden mukaan mentäessä pärjää ihan hyvin. Osa paikallisista on todella köyhiä ja heidän näkökulmastaan rikas turisti voi tilaisuuden tullen muodostua vastustamattomaksi kohteeksi. Toisaalta saaret ovat todella riippuvaisia turisteista ja heidän tuomastaan rahasta, mistä syystä tähän lypsävään lehmään kohdistuvaa rikollisuutta ei katsota vallan hyvällä. Itse kohtasimme suurta ystävällisyyttä ja avuliaisuutta emmekä yhtään uhkaavaa hetkeä. Antigualla miehen aloitettua työt huomasin tosin heti pienen muutoksen, yksin liikkuva nainen sai huomiota etenkin illan hämärryttyä, eikä se välttämättä ollut ihan toivotun kaltaista.

Jos mietitään eroavuuksia sinne itään Aasian kohteisiin, niin hintataso on kyllä yksi. Karibialla ei Aasian päiväbudjetilla kyllä mennä jos haluaa suht saman tason matkailussaan pitää. Niin majoitus kuin eläminenkin on enemmän tai vähemmän eurooppalaisella tasolla rahanmenon suhteen. Majoitusvaihtoehtoja löytyy huimalasta häimälään ja taatusti ihan jokaiseen vaatimustasoon kuten Aasiassakin, mutta samalla rahalla saa Karibialla vähemmän. Ravintolassa syöminen on selvästi kalliimpaa. Budjettia suunnitellessa suosittelen ehdottomasti sisällyttämään siihen vuokra-auton ja majoituksen suhteen ei ole hassumpi ajatus valita pienellä keittiöllä varustettua huonetta, jossa esimerkiksi aamiaiset ja miksei muutkin ateriat valmistuvat omatoimisesti. Mikäpä siinä on currykanaa tai pastasoossia kokkailla sammakoiden huudellessa taustalla ja aaltojen kohistessa rantaan. Samalla voi keitosten valmistuessa nauttia laadukasta ranskalaista viiniä, ne ovat kaupoissa sitten taas puolestaan niin halpoja että seuraavan kerran Alkon hyllyjä kierrellessä meinaa tulla itku.

Loppukaneettina sanottakoon, että kolmesta käydystä saaresta ensimmäinen, eli St Martin / Sint Maarten oli ehkä vähiten paratiisimainen, joskin pakko miettiä miltä se mahtoi näyttää ja vaikuttaa ennen viimeisintä hurrikaania. Martiniqueen ehdin tutustua parhaiten ja tykkäsin kovasti, sen monimuotoisuus tarjoaa paljon ja jätti vieläkin osan tutkimatta. Antigua ehti valloittaa kauneudellaan ja rannoillaan, mutta tutustumisemme jäi vielä vähän kevyelle small talk -tasolle. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä, ehkä voisin piipahtaa kahdella jälkimmäisellä saarella mutta myös tutustua uusiin kuten Dominicaan ja Guadeloupeen, miksei niihin muihinkin. Ja kyllä se Nusa Lembongan Indonesiassa tai Koh Tao Thaimaassakin ovat aika ihania... Tai joku ihan uusi paikka, jota en vielä ole nähnytkään. Sitä odotellessa muistelen suurella ilolla tätä kuukautta Karibialla.

Kuukausi Karibialla osa 3: Antigua

Kun saarella on oma ranta vuoden jokaiselle päivälle, ei lähtökohta voi olla huono. Kun ne pääsääntöisesti ovat valkoista koralliperäistä hienon hienoa hiekkaa ja niitä syleilee turkoosi kirkas meri niin, niin asiaintila kehkeytyy yhä paremmaksi. Eikä tilannetta heikennä yhtään valkoisen hiekan ylle taittuvat palmut ja vehreät pensaat. Paratiisista on monia mielikuvia ja se lienee jokaiselle meistä omamme, mutta kyllä tässä aika lähellä aletaan olla. Ainakin minun paratiisiani.

Antiguan saari on osa Antigua ja Barbuda -nimistä valtiota, joka muodostuu kolmesta lähekkäin olevasta saaresta. Kahden valtion nimessä esiintyvän saaren lisäksi siihen kuuluu pieni Redondan saari, joka lienee enemmän luoto kuin varsinainen saari. Valtionpäämiehenä on edelleen Englannin monarkki, vaikka saarivaltio itsenäistyikin lopullisesti vuonna 1981. Pitkä brittihallinnon aikakausi näkyy saarella vahvasti, liikenne on vasemmanpuolista ja englanti on yleisesti käytetty kieli joskin paikalliset höpöttelevät englanninkielestä muotoutunutta patoisia. Valtaosa väestöstä on afrikkalaistaustaisia orjien jälkeläisiä, saarelle on aikoinaan sokeri- ja puuvillapelloille rahdattu valtavat määrät orjia, jotka vielä orjien vapauttamisen jälkeenkin olivat varsin riippuvaisia plantaasien työllistävästä vaikutuksesta. Nykyisin maatalous muodostaa enää pienen osan saaren taloudessa, matkailu ja turismiin liittyvät palveluammatit ovat se iso tulonlähde ja parhaan palkan takaava puuha. Tämä johtaa osittain jopa työvoimapulaan joillakin pienemmillä, alhaisempaa toimeentuloa antavilla sektoreille. Yksi erikoinen bruttokansantuotteen lisääjä ovat postimerkit, joita saarivaltio painattaa huomattavasti yli oman tarpeen. Ne ovat suosittu matkamuisto ja keräilijöiden suosiossa. Rahayksikkönä on Itä-Karibian dollari, jonka setelit ovat muuten todella kauniita kaloineen ja kilpikonnineen.

Itse vierailin valtion pääsaarella, eli Antiqualla, viettäen aikaa lähinnä sen etelä- ja länsirannikolla. Miehen loma oli tässä vaiheessa jo päättynyt ja hän aloitti työt joten lomailin kohteessa itsekseni. Tästä syystä saaren kiertely jäi vähän rajoittuneemmaksi, en oikein uskaltanut ottaa vuokra-autoa kun ei tuo vasemmanpuoleinen liikenne ja ratti auton oikealla laidalla ollut ihan se tutuin juttu. Keskityin siis ottamaan ilon irti loman viimeisistä päivistä niistä valkoisista hiekkarannoista ja auringosta nauttien.

Saaren suurin kaupunki St John's sijaitsee luoteisnurkassa, sinne parkkeeraavat myös isot risteilyalukset. Itseltäni jäi kaupunki nyt näkemättä, joten eipä siitä sen enempää. Sen sijaan voin lämpimästi suositella tutustumista etelärannikolla sijaitsevaan Nelson's Dockyard -nimiseen alueeseen. Se on Unescon maailmanperintökohde ja pitää sisällään upean 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla rakennetun ja hienosti historiallisen hengen säilyttäen ylläpidetyn satama-alueen, joka toimi aikoinaan brittilaivaston tärkeänä tukikohtana. Alueella on majoituspalvelua, ravintoloita ja erinomainen museo. Todella viihtyisä kokonaisuus, jolle oman leimansa antavat satamassa kelluvien purje- ja moottorialusten miehistöt. Lyöttäydy baarissa porukkaan ja saat kuulla värikkäitä tarinoita maailman meriltä. Lisäksi viereinen Shirley Heights -kukkula tarjoaa upeat näkymät yli satama-alueen ja vieressä oleva Pigeon Beach -ranta oli kenties koko reissun kaunein. Piti historiasta tai ei, uskon jokaisen löytävän ihasteltavaa tästä paikasta.

Saaren länsirannalla avautuvat laajat käsittämättömän turkoosit rantavedet. Toki olen monia hienoja rantoja nähnyt, mutten missään kyllä moisia pehmeän turkoosin sävyjä tuossa mittakaavassa. Kuvat eivät tee oikeutta vaikka niitä kuinka käsittelisi, tyydyn siis antamaan pienen välähdyksen ilman väriviilauksia.

Antigua on pinnanmuodoiltaan varsin matalaprofiilinen. Se oli aikoinaan lähes kokonaan rehevän metsän peittämää, mutta sokeri- ja puuvillapellot valtasivat niiltä alaa ja nykyisin suuria metsäalueita ei enää ole. Lounaiskulmassa, saaren korkeimman kohdan eli Boggy Peakin ympärillä metsää kuitenkin vielä löytyy, ajettaessa etelästä länsirannalle tie vie metsän läpi ja tarjoaa upeaa sademetsää nähtäväksi. Siellä keskellä vehreyttä löytyy myös vaijeriliuku, jota valitettavasti en itse pääsyt testaamaan mutta varmasti aika messevä kokemus.

Kuten muutkin vierailemani saaret, myös Antigua on yleisilmeeltään todella siisti, roskia ei ympäristössä näy. Talot hehkuvat kirkkaissa väreissä kilpaa luonnon omien vahvojen sävyjen kanssa. Ihmiset vaikuttivat iloisilta ja ainakin itse sain ystävällistä apua kun sitä kyselin. Kun istuu pienen kirkailla väreillä maalatun puisen kojun terassilla nauttien lounaaksi mukavan mausteista roti-kääröä ja jälkiruokana mutustelee Antigualla kasvavaa maailman makeinta ananasta, taustalla soi calypsomusiikin rennot rytmit ja aurinko hehkuu, niin paljon ei elämä juuri sillä hetkellä paremmaksi muutu.