Eilen oli tärkeä päivä. Neljällä tapaa.
Ensinnäkin oli tietysti Kansainvälinen Naistenpäivä. Tämä kotirouva vietiin iltasella aterioimaan isolle kylälle Sibenikkiin, kylläpä maistui mehevä lohi hyvälle. Tässä vielä näin jälkikäteen kukkatervehdys kaikille meille naisille, nämä hyasintit kukoistavat ja levittävät hurmaavaa tuoksuaan tuossa meidän etupihalla.
Toisekseen, eilen täällä puhalsi ensimmäinen kolmesta tuulesta. Talviburien ja muiden tuulien jälkeen nyt on alkanut kolmen tuulen ajanjakso, jonka jälkeen paikallisväestön mukaan alkaa kesä. Eli kunhan vielä pari kertaa humisee oikein huomattavasti, niin sitten se on kevät ohi. Kun siis Suomessa lorussa bongataan kiuruja, peipposia ja västäräkkejä niitä pääskysiä ja siten kesää odotellen, niin täällä lasketaan myräköitä. Voin muuten sanoa, että puhisi tämä ensimmäinen oikein voimalla taas, heräsin yöllä ulkoseinään tömähtäneeseen puuskaan, joka tuntui vähän siltä kuin olisi auto törmännyt alhaisella nopeudella taloomme. Samaan havahtui myös naapurihuoneessa nukkunut kommuunimme jäsen, joten omaa unikuvitelmaani tuo ilmiö ei ollut. Muutenkin oli taas öinen äänimaisena melkoista tuulen ulvontaa, ulinaa ja valitusta sen pyrkiessä imemään ikunaluukkuja tai mitä tahansa muuta mukaansa.
Kolmas eilisen päivän merkittävistä huomioista oli se, etten enää päivittäisellä pitkällä koirakävelylläni havainnut ainuttakaan toukkakulkuetta. Aiemmassa kirjoituksessani täällä kerroin näistä aika harmillisista otuksista, joita tässä on nyt jonkin aikaa saanut väistellä tuolla ulkona pahimmillaan ihan kaikkialla. Pikkuhiljaa ne ovat jo vähentyneet, mutta kyllä vielä aina jossain on joku retkikunta ollut etenemässä sopivaa maahankaivautumispaikkaa etsien. Tiet ovat pahimmillaan olleet kuin massamurhaajan jäljiltä autojen liiskaamien toukkajonojen jäänteiden kuivuessa auringossa. Eilen ei siis enää yhtään elävää isokulkuekehrääjän, tai nykyiseltä nimeltään isokulkurinirkon toukkaa näkynyt, niitä tielle liiskautuneita sentään vielä joitakin. Ehkäpä invaasio täällä Murterissa alkaa siis olla ohi ja voimme taas turvallisemmin mielin reippailla männikköalueillakin.
Ja sitten se neljäs huomionarvoinen asia. Vaikka päivä oli tuulinen, oli se myös aurinkoinen ja lämminkin. Eilisellä lenkillä havaitsin nyt sitten toukkien sijasta ensimmäisen varsinaisen auringonpalvojan rannan kivikoista. Enkä nyt tarkoita tuossa kuvassa patsastelevaa Tiukua, joka toki myös nauttii lämpimistä keleistä, vaan ehkä naistenpäivän kunniaksi keltaiset bikinit esiin kaivanutta ja kirjan kera rannalle lähtenyttä vaaleaverikkoa. Hän oli valinnut hyvän tuuleltä täysin suojassa olevan sijainnin, jossa aivan varmasti tarkeni niinkin vähissä vaatteissa olla. Siitä se lähtee, yksi lähestyvän kesän varma merkki tuokin.
Tänään on tuuli tyyntynyt, aurinko paistaa ja mittari kohonnee ennusteiden mukaan sinne parinkympin tuntumaan. Voipi olla, että kotirouvakin yltyy ihan shortseissa vaaleita koipiaan auringolle esittelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti