Koiran kanssa lentäminen

Nyt tulee koiratekstiä. Tarkemmin sanottuna jo edellisessä jorinassani luvattua asiaa koiran kanssa matkustamisesta etenkin, kun kyse on tassukaverin ensimmäisestä lentomatkasta.

Tiuku on reilun 12 vuoden elämänsä aikana kokenut kaikenmoista ja reissannut kanssamme niin autossa, junassa, veneissä kuin mönkijänkin kyydissä. Tänne Kroatiaan matkasimme laivan ja auton yhdistelmämallilla, eli koiran näkökulmasta ensin jökötettiin reilu vuorokausi lähes pelkästään hytissä, pissittiin laivan kannella ihmeellisiin soralaatikoihin ja tämän jälkeen matkattiin loputtoman tuntuisesti autolla läpi Euroopan. Tiuku on jo aiemmin tottunut rauhallisesti viettämään pidempiäkin aikoja kovamuovisessa boksissaan mm. etelästä Lappiin suuntautuneiden ajomatkojen aikana, joten reissaaminen sujui nytkin hyvin kun sopivin välimatkoin pääsi vähän oikomaan koipia. Lentäminen kaikkine liitännäisjuttuineen oli kuitenkin kokematta ennen viimeisintä reissuamme. Painonsa puolesta Tiuku pääsee mukaan matkustamoon, varsin yleisesti lentoyhtiöiden ohjeissa koiran ja kassin yhteispainon tulee olla maksimissaan 8 kg, meillä se jää noin kilon alle. Tiuku on myös muutoin kokonsa puolesta varsin simpsakka pieni russeli, joten senkin suhteen se sopii rajallisessa tilassa matkustamiseen.

Olin aloittanut lentämiseen valmistautumisen jo ennen muuttoamme koto-Suomessa. Ostimme pehmeän lentokassin, johon ryhdyttiin varovasti tutustumaan. Kassi oli avoimena olohuoneessamme ja sinne ilmestyi aina välillä nameja. Tiuku siis tottui kassiin, siihen tarttui tutut hajut ja sitä kannatti aina toisinan käydä nuuhkimassa ja kurotella aluksi varovasti sieltä löytyviä herkkuja. Kun koira tottui rennosti olemaan kassin sisällä, aloin varovasti nostelemaan sitä, jotta koira tottuisi kantamiseen. Se oli Tiukulle täysin uutta, se ei ollut koskaan aiemmin ollut missään kassin tapaisessakaan kannettavana. Kuten esimerkiksi pienen pennun totuttamisessa yksinoloon, tässäkin etenimme pienen askelin ja toivotusta tekemisestä palkiten. Tiukulla ei ole mitään ongelmaa pienessä tilassa olemisen kanssa, enemmänkin päinvastoin. Se nukkuu alunperin kissalle tarkoitetussa iglumallisessa pesässä ja hengailee mielellään sohvien ja sänkyjen alla.

Täällä Kroatiassa lentokassi on ollut tuossa sohvan vieressä avoimena ja se muodostuikin Tiukun päiväpesäksi. Olihan siinä tutut tuoksut ja siellä koira ilmeisesti tunsi olonsa turvalliseksi heti alkuunkin tässä uudessa kodissa. Aina välillä koiran ollessa valmiiksi sisällä, suljin kassin toviksi ja jatkoin myös kantamistreeniä. Näiltä osin kaikki alkoi olla kunnossa, mutta toki varsinainen lentomatka olisi sitten ihan uusi kokemus. Tiuku on tietyllä tavalla vähän herkkä koira ja erityisesti paukkuarka, se pelkää kamalasti ukkosta ja ilotulitteita mutta myös jotkut muut kovat äänet aiheuttavat sille suurta stressiä ja pelkoa. Miten se reagoisi mahdollisiin lennon aikaisiin kolinoihin ja lentokenttien hälinään? Tulisiko se kauhuissaan kassista läpi tai tärisisikö se läähättäen tuntitolkulla pelkotilan kourissa? Ei aavistustakaan.

Suomeen tultaessa pitää koiralla olla 1-5 vuorokautta aiemmin saatuna ekinokokkoosikarkoitus ja siitä passissa eläinlääkärin merkintä. Täällä homma hoitui niin, että menin jo aiemmin ilman koiraa piipahtamaan paikallisen eläinlääkärin pakeilla kyselemässä josko tarvitsee erikseen varata aikaa. Lopputuloksena sain häneltä pillerin mukaan ja onneksi mukana olleeseen koiran passiin jo kaikki kirjaukset haluamalleni päivämäärälle. Antaisin lääkkeen sitten itse kotona. Lasku oli huimat 20 kunaa eli alle 3 euroa. Tämmöisistä eläinlääkärilaskuista minä tykkään!

Lentomme Helsinkiin oli yhden pysähdyksen taktiikalla Frankfurtin kautta suorien lentojen alkaessa vasta ensi kuussa. Vaihtoaika olisi lähes viisi tuntia. Kokonaismatkustusaika lähentelisi yhdeksää tuntia. Pitkä aika. Lennot olivat Lufthansan, joskin ensimmäisen lennon operoi Croatian Airvays. Ennen lippujen varaamista soitin Lufthansan palvelunumeroon ja varmistin, että kaikilla edestakaisen matkamme neljällä lennolla olisi lemmikki matkustamossa ok. Sain vihreää valoa. Tämän jälkeen varasin meidän ihmisten liput Supersaverin kautta, josta ne irtosivat selkeästi edullisemmin kuin suoraan lentoyhtiöltä ostettuina. Kun vajaan vuorokauden kuluttua sain sähköpostiini varsinaiset e-liput, oli edessä uusi soitto Lufthansalle ja lemmikin lisääminen omalle lipulleni. Koira matkustamossa kustansi 50 euroa per suunta eli yhteensä Tiukun reissun hinta oli satasen verran. Tämä maksettaisiin lähtökentällä molempiin suuntiin matkatessa. Luhthansan virkailijan neuvosta olin vielä erikseen yhteydessä Croatian Airvaysin puhelinpalveluun, jotta heilläkin varmasti olisi tieto lemmikistä ja että se on ok. Mitä enemmän voi varmistella etukäteen, sitä kevyemmin mielin voi mennä kentälle. Asiointi molempien lentoyhtiöiden kanssa oli todella helppoa ja sain mainiota palvelua. Eikä muuten tarvinut kauaa jonotella kummankaan puhelinpalvelussa.

Matkaa edeltävänä päivänä teimme extrapitkän maastolenkin, jotta koira olisi fyysisesti sopivasti väsyksissä eikä ainakaan pursuaisi menoenergiaa. Lisäksi se sai normaalia enemmän ruokaa, jotta energiavarastot siinä mielessä olisivat kunnossa. Aamiaista se ei nimittäin seuraavana aamuna saisi kuin ihan nimellisesti, halusin minimoida kakkamäärän matkapäivän osalta.

Splitin kentällä puistikossa toimitettiin vielä viimeiset asioinnit ennen lähtöä ja sitten menoksi. Lento lähti vasta alkuiltapäivällä, joten olimme ehtineet hyvin tehdä perusulkoilut. Koiran kanssa lentäessä ei checkausta voi tehdä etukäteen, vaan se suoritettiin vasta kentällä. Ennen sitä kävin kuitenkin maksamassa sen 50 euroa Croatian Airvaysin tiskillä ja sain kuitit paitsi ensimäisen lennon osalta, myös jatkolennosta erikseen. Tätä ei missään vaiheessa Frankfurtissa kukaan kysynyt, mutta yhtä hyvin olisi voinut kysyäkin erityisesti kun kävimme siellä ulkona. Kentälle kannattaa mennä koiran kanssa hyvissä ajoin, jotta varmasti on aikaa ylimääräisiin tiskeillä odotteluihin etenkin ruuhka-aikoina.

Koiraa ja kassia ei missään vaiheessa punnittu, kassin halusi virkailija vain nähdä checkautuessamme. Turvatarkastuksesta mentiin läpi koira sylissä ja saimme paljon hymyjä virkailijoilta. Kentällä Tiuku oli vielä hihnassa ja töpsötti menemään itse. Asetuttuamme lähtöportille odottamaan koneeseen pääsyä avasin kassin ja sinne Tiuku meni itse ihan hyvillä mielen pötköttelemään. Tuossa kuvassa sitä hengaillaan rennosti kentällä kuin se olisi jokapäiväistä hommaa. Ei haitanneet ympärillä liikkuvat ihmiset tai muutkaan meiningit.

Koneeseen siirryttiin sitten kantamalla, Splitin kentällä ei ole putkia vaan lentoalukseen kävellään ulkona suoraan terminaalista koneen moottoreiden jo pauhatessa tyhjäkäynnillä. Seuraavaksi koitettiin asetella kassia edessä olevan istuimen alle sillä lailla nimellisesti, suurimmaksi osaksi se oli kuitenkin ihan vaan siinä jaloissani. Kone nousi ilmaan, minä jännityksellä koitin tiirailla miten siellä jaloissa pärjätään. Ei mitään erityistä reaktiota, ei läähätystä eikä tärinää, mummeli pötkötteli vaan kirsu kiinni kassin verkkokankaassa ympäristöä tarkkaillen. Ensimmäinen lento meni todella hienosti, olin niin iloinen ja huojentunut.

Kassista oli kiva katsella muita matkustajia Frankfurtin kentällä.

Frankfurtissa aikaa tosiaan oli riittämiin. Päätimme käydä ulkona kentältä, jotta Tiuku pääsisi mahdollisesti pissalle. Koira oli kassissa koko ajan liikkuessamme terminaalin sisällä, alkaa muuten se seitsemänkin kiloa painamaan kun jonkun aikaa kanniskelee. Päästyämme terminaalin ovista ulos, ei mitään nurmikkoaluetta tai edes pientä maaplänttiä asfaltin ja betonin peittämässä maisemassa näkynyt missään. Muutama ruohotupsu pilkisti sentään vähän syrjemmällä ja siellä Tiuku pääsi ulos jalottelemaan. Sillä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään tarvetta kyykistelyyn ja muutenkin se vaikutti hyvin rauhalliselta. Jano sillä ei ollut, muutama nami sentään maistui. Siis takaisin kassiin ja sisälle. Isollakin kentällä on varsin helppoa käydä ulkona, sisään vain turvatarkastusten kautta. Koirasta tai sen papereista ei kukaan ollut kiinnostunut, tulimmehan toisesta EU-maasta eikä Saksalla ole mitään omia erityisvaatimuksiaan saapuvien eläinten suhteen. Tiuku hengaili kassissaan, kävimme aikaa kuluttaaksemme syömässä ja siirryimme sitten odottelemaan lähtöportillemme. Nostin Tiukun kassin penkkien välissä olevalla pöytätasolle, jotta se ei olisi aivan lattialla.

Aluksi kassi oli kiinni, mutta kun koira vaikutti rauhalliselta, avasin jälleen etuoven. Tiuku tiiraili kassista ohikulkevia ihmisiä, mutta pysyi siellä ilman mitään sen suurempaa käskytystä. Kanssamatkustajia hymyilytti ja erityisesti parin lapsimatkaajan tylsää odotusta näky koirasta kassissaan selvästi piristi. Muutama repusta kaivettu makupala ja hieman vettä toimivat hyvänä evästarjoiluna, oma kuppi oli mukana ja siihen sai vessasta helposti vesitäydennyksen. Odotuksen jatkuessa leuka laskeutui jo tassujen päälle kun matkaväsy alkoi painamaan. Henkisesti koko lentohomma oli taatusti tosi uuvuttavaa. Toinen lento Helsinkiin sujui yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin, taisi jo vähän matkaaja torkahtaakin kassissaan.

Helsingissä ei taaskaan kukaan ollut kiinnostunut koirasta tai sen passista ekinokokkoosimerkintöineen. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua ja jättää sitä kirjausta hankkimatta. Ikävämpi homma jos koiran maahantulo evätään, etenkin kun tuo kustannus asiasta oli lähes olematon ainakin tässä tapauksessa.

Viikon kuluttua kotimatka sujui ihan yhtä hyvin, pysähdys Munchenissä oli vain pari tuntia joten kokonaismatkustus sujui paljon nopeammin ja vähemmällä odottelulla. Kävimme sielläkin terminaalista ulkona ja löysimmekin hyvän nurmikon aamutoimien hoitamiseksi. Ensimmäisen lennon lähtöaika jo aamukuudelta Helsingistä nimittäin oli selvästi aivan liian aikaista Tiukun rytmitykselle, joten onneksi asia saatiin kuitenkin hoidetuksi tämän ulkoilun myötä. Koira oli valmiiksi taas sopivasti väsynyt, joten pötköttely omassa pesässä oli varmasti siksikin ihan mukavaa. Ja hei, saapuessamme takaisin Kroatiaan pääsin kuin pääsinkin viimein esittelemään sitä lemmikkipassia tullimiehelle. Tänne tultaessa pitää rabiesrokotuksen olla alle vuoden takaa ja sen päivämäärän tämäkin herra halusi nähdä. Olemme siis aiemmin saapuneet Kroatiaan jo kaksi kertaa autolla Slovenian rajan kautta, eikä kummallakaan kerralla ole koirasta mitään kysytty vaikka ovat rajalla sen hyvin nähneet autossa olevan.

Tiuku nukkuu edelleen päiväuniaan tuossa matkakassissaan ja hengailee siellä muutenkin, joten mitään antipatioita siihen ei reissaamisen johdosta syntynyt. Seuraava lento on tiedossa kuukauden kuluttua, jolloin sitten tullaankin Suomeen Finnairin suoralla lennolla. Sitä ajatellessa ei omistajaa huoleta enää yhtään, niin hienosti tuo pieni ihana otus suoriutui ja matkusti kuin se olisi jokapäiväistä hommaa. Huolellinen valmistautuminen ja erityisesti koiran perusteellinen totuttaminen matkakassiin olivat varmasti avainasemassa tässä onnistuneessa lentokokemuksessa. Kun tunnet oman koirasi, tiedät mitkä voivat erityisesti olla ne kompastuskivet ja siten yrittää taklata niitä parhaasi mukaan. Erityisesti tosi aktiivinen ja energinen nuori koira kannattaa varmasti koittaa väsyttää niin henkisesti kuin fyysisestikin ennen matkaa, jotta paikoillaan olo ei muodostu ylivoimaiseksi haasteeksi.

Nyt kun matkaväsymys (jota tuon viikon reissun jälkeen piti mummelin pari päivää nukkua pois) on tiessään, voidaan jälleen nauttia aurinkoisista keleistä, lihaksille hyvää tekevästä hyppelystä kivillä ja kallioilla sekä kelien lämmetessä vilvoittavasta uimisesta meressä. Siinäkin on muuten ollut opettelua, kun Tiuku on aiemmin järvessä uidessaan tottunut juomaan samalla. Täällä vesi on todella suolaista joten suu pitäisi pitää kiinni. Aika hyvin jo menee, joskin vieläkin refleksin omaisesti veteen mennessään Tiuku lipoo kielellään, mutta vain ilmaa. Kyllä se siitä.