Tämä maaliskuun ensimmäinen päivä on monella tapaa merkittävä. Ensinnäkin, tänään alkoi 30 päivän kyykkyhaaste. Päivän 50 kyykkyä on jo tehtynä ja kalenteriin on merkitty väkänen sen merkiksi. Kuun lopussa menee sitten 250 että heilahtaa.
Toisena merkittävänä asiana tänään käännetään Suomessa uusi lehti tasa-arvoisuuden osalta avioliiton ollessa nyt kaikkien oikeus parin sukupuolirakenteesta riippumatta. Onnitteluni kaikille niille, joiden status on nyt hieman keinotekoiselta kuulostavan rekisteröidyn parisuhteen sijasta selkeä avioliitto.
Sitten on tämä kolmas asia, eli paaston alkaminen railakkaan karnevaalikauden päätyttyä eilen. Nyt pitäisi siis tästä tuhkakeskiviikosta lähtien elellä vaatimattomammin niin ruoan kuin juomankin suhteen ja lisäksi panostaa hyveellisempään elämään muistamalla erityisesti toisten ihmisten auttaminen ja muutenkin keskittyä parempana ihmisenä elämiseen. Eri uskontokunnissa paastolla on vähän erilaiset merimerkit ja sitten vielä eri toteuttajilla omat versionsa niistä. Ilman sen suurempaa uskonnollista ajatusta lainaan Helsingin seurakuntayhtymän sivustolta seuraavan mielestäni varsin hyvältä vaikuttavan ajatuksen: "Paastonaika antaa mahdollisuuden tavallisen elämän keskellä pysähtyä miettimään omaa elämää. Mitä minulle kuuluu? Onko elämäntavassani jotain, mikä ei tee minulle hyvää? Miten voisin elää onnellisempaa elämää? Voinko itse muuttaa elämässäni jotain, mikä parantaisi omaa elämääni ja lähimmäisteni elämää?".
Tuossa lainauksessa huomionarvoista ja lohdullistakin on kohta "tavallisen elämän keskellä". Eli ei välttämättä tarvitse sen enempää kituuttaa tai tehdä suuria muutoksia siihen normaaliin arkeen. Ehkä pohdinnan tuloksena sitten nousee vaikkapa ajatus tupakoinnin vähentämisestä tai lopettamisesta, ehkä turhan sokerin karsimisesta tai päivittäisestä portaiden kipuamisesta hissin sijaan. Toki noita kysymyksiä olisi hyvä kysellä itseltään vaikkapa kerran kuussa sen sijaan, että nyt seuraavan reilun kuukauden yrittäisi niitä aktiivisesti ratkaista. Mutta kun kerran on tipattomia tammikuita ja näitä kuukauden kyykkyhaasteita, niin ehkä sitten on hyvä ottaa paremman ja onnellisemman elämän tavoittelukin tämmöisenä tehokuurina. Josko siitä jotain sitten jäisi kouraan pysyvämpäänkin rooliin.
Mutta mennään vielä vähän ajassa taaksepäin, hyvät muistot tuovat varmasti onnellisuutta elämään. Eilen koirakävelyllä vastaan tepasteli ensin muuten normaalilta näyttävä teini, mutta hänen naamansa oli täysin vihreä. Ei siis sellainen vähän pitkäksi venähtäneen illanvieton jälkeinen kalvakka, kenties lievähköstä pahanolon tunteesta kertova sävy, vaan syvä muhevan vehreä vihreä. Selvä homma. Jonkin matkan päässä vastaan taapersi keski-ikäinen mies yllään bokserit ja kumpumaista ylävartaloa ehkä hivenen turhan tiukasti ja niukasti verhoava paita, päässä valkoinen kikkuraperuukki, jollaisia näkee englantilaisten tv-sarjojen tuomareilla. Oli herralla vielä viittakin. Ihan perusmeininkiä. Nimittäin karnevaalipäivänä.
Sunnuntaina oli lämmittelypäivä eilistä varten, silloin vuorossa oli lasten karnevaalikulkue. Päiväkoti- ja kouluryhmät olivat huolella valmistautuneet vuoden kohokohtaan ja koko kylän ollessa ryhmittyneenä pääaukiolle esiintyivät he mallikkaasti ja iloisesti. Ja näihin karnevaaleihin ei naamioita ostettu kaupasta, vaan asuja ja rekvisiittaa on rakennettu viikkoja. Joka vuosi kehitellään uusia ideoita ja lopputulokset olivat huikeita. Katsojat kannustivat ja tähdet loistivat. Tässä joitain toteutuksia, kaikkiaan ryhmiä oli todella monta.
Tuo viimeinen, nimellä Merimutantit esiintynyt ryhmä voitti tämän vuoden kulkueen parhaan tiimin himoitun palkinnon. Kuvassa he esiintyvät tuomaristolle omalla tanssiesityksellään.
Eilinen laskiaistiistai oli sitten se pääpäivä. Karnevaalipäivä on Murterissa ehkä tärkein juhlapäivä, kyläjuhla jota vietetään "omalla porukalla" ilman turisteja ja sillä mentaliteetilla että kun tehdään, niin tehdään sitten kunnolla. Ja isosti. Ensin päivällä oli kulkue ja illalla sitten bileet joiden ansiosta tänään voi monilla työpaikoilla näkyä niitä kalvakan vihreitä naamoja. Jotain tästä Murterin tavasta juhlistaa karnevaalia kertoi sekin, että paikalla oli kolme eri tv-ryhmää ja valtava liuta valokuvaajia. Väkeä oli paikalla jos mahdollista, vielä enemmän kuin sunnuntaina. Katsomossakin oli havaittavissa iloista karnevaalitunnelmaa ja pientä teemaan sopivaa asustetta. Mutta varsinaiset tähdet olivat toki nuo kulkueryhmissä esiintyvät. Paikkakuntalaiset ovat tosiaan lapsesta asti tottuneet hommaan ja kilpailu parhaasta toteutuksesta on selvästi kova. Tässä muutama otos siitä, mitä tarjoiltiin. Taitaa siellä vilahtaa myös eräs niukasti pukeutunut peruukkipääkin.
Tässä viimeisessä oli jopa vähän poliittista sanomaa takana, kun berliiniläisen muotiviikon osallistujat astelivat paikalle peittäviin burka-asuihin verhoutuneina. Esityksen juju tosin oli sitten siinä, että tuomariston eteen päästyään nämä mallit kiskaisivat asunsa alaosat pois ja paljastivat pitsisiä pikkuhousuja ja verkkosukkia varsin miehekkäiden alavartaloiden kaunistajina. Yleisö nauroi ja nautti, kuten muistakin esityksistä. Elvis kävi esiintymässä samoin kuin paikalle vihreällä pikkuautolla hurauttanut Mr Bean.
Perinteisempää, mutta todella hienosti toteutettua karnevaalipukeutumista edusti näiden kalmankalpeiden naishahmojen esiintyminen. Kymmenkunta täysin identtiselta näyttävää valkoista haamua lipui yleisön eteen kuin suoraan tuonpuoleisesta.
En vielä tiedä, kuka voitti. Voittaja julkaistiin illan bileissä, mutta minä jätin karnevaalihumun taakseni kulkueen päätyttyä ja tulin kotiin valmistamaan illallista tälle äijäköörille. Ja he taas olivat pitkän työpäivän jälkeen siinä määrin väsyneitä, että eittämättä illalla jo varsin riehakkaaksi muuttunut karnevaalihumu sai jäädä. Täältä siis lähdettiin tänäänkin töihin reippaasti ja terve väri kasvoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti