Olen suomalainen. Mutta mitä muuta olen?

Kari Tapio lauloi tunnusomaisella äänellään isänmaallisesti olevansa suomalainen. Paitsi passinsa kannessa kerrottua kansalaisuutta, halusi hän varmasti tällä ilmaisullaan kertoa myös niistä suomalaisuuteen liitettävistä ominaisuuksista ja tuntemuksista, joista laulun sanoituksessa kerrotaan. Hän siis toi esille suomalaista identiteettiään.

Eilen julkaistiin Suomen Kulttuurirahaston ja ajatustuspaja e2:n tutkimus suomalaisten identiteetistä. Tuloksista selviää, miten suomalaiset itseään määrittelevät, moneenko erilaiseen lokeroon laittavat ja miten esimerkiksi maalla asuvat ja kaupunkilaiset eri ikäluokissa eroavat tässä itsetutkiskelun tehtävässä. Jos aihe kiinnostaa, tutkimukseen voi tutustua tästä. Tutkimuksen innoittamana aloin mietiskellä omaa identiteettiäni ja miten se on mahdollisesti muuttunut.

Suomen suurlähetystön järjestämät Suomi100 -juhlallisuudet kokosivat Kroatian suomalaisia yhteen joulukuussa.
Juhlavuosi vahvisti varmasti monen ulkosuomalaisen identiteettiä nimenomaan suomalaisena. 

Eli kuka minä olen? Tällä hetkellä koen aika voimakkaasti ja ensisijaisesti olevani suomalainen, nainen ja Kroatiassa asuva ulkosuomalainen. Lisäksi määrittelisin itseni eurooppalaiseksi, bloggaajaksi ja kotirouvaksi. Viimeinen ilmaisu pitää sisällään myös määritelmän naimisissa olemisesta eli vaimon roolista. Vielä jos kartoitan ajatuksiani tarkemmin, niin olen toki osa perhettäni, johon lasken mukaan myös mieheni perheen. Niin ja sitten olen koiranomistaja, muodostaahan Tiuku etenkin tällä hetkellä aika merkittävän osan elämänpiiristäni. Tätä määrittelyä voi jatkaa hyvinkin pitkälle, itselleni muodostui lopulta pitkä listaus identiteettiini vaikuttavia tekijöitä.

Jos tätä samaa asiaa olisin ihmetellyt pari vuotta sitten, olisi top5-listaus ollut hieman erilainen. Siinä olisi varmasti ollut mukana helsinkiläisyys mutta toisaalta sen vastapallona myös juureni maaseudulla. Olisin varmasti asemoinut itseni myös työni kautta. Kaiken kaikkiaan määrittely olisi ollut maantieteellisesti pienemmän ympyrän sisällä, esimerkiksi eurooppalaisuus ja EU-kansalaisuus tuskin olisi ollut ihan ensimmäisenä mielessä toisin kuin nyt. Toki edelleen ne juureni ovat maaseudulla, mutta sen lokeron merkitys on ehkä pienentynyt kun en enää miellä itseäni kaupunkilaiseksikaan. Iso muutos elämäntilanteessa vaikuttaa vääjäämättä myös niihin tärkeimpiin identiteettiä määrittäviin asioihin.

Yksi itseäni identifioiva asia on suomenkieli. Se on minulle rakas, sen rikkaus ja monimuotoisuus. Vaikka itseäni harmittaa, ettei aikoinaan tullut opiskeltua enemmän vieraita kieliä ja kannustan ehdottomasti mahdollisimman laajan kielitaidon hankkimiseen vaikka vain elkeidenkin osalta, niin kaunein kieli minulle on Suomi. Olen äärettömän ylpeä äidinkielestäni. Äskettäin luin artikkelin ulkomailla asuvien täys- tai puolisuomalaisten perheiden lasten suomenkielen osaamisesta. Etenkin jos toinen vanhemmista ei ole suomenkielinen, on ymmärrettävästi kovin vaikea ylläpitää ja kehittää lasten suomenkielen osaamista kun ympärillä ja vanhempienkin välisessä kommunikaatiossa käytetään muita kieliä. Ehkä koetaan myös, ettei kansainvälisesti melko merkityksettömän suomenkielen taitamisesta ole lapsille oleellista hyötyä, jos ei tulevaisuudessa ole tarkoitus enää Suomeen asettua. Varmasti näinkin. Itse koen, että jos juureni olisivat kahden tai useamman maan kivikoissa ja muheissa mullissa, niin haluaisin osata näiden maiden kieltä edes jollain tasolla ja sitä kautta pystyä ymmärtämään kulttuuria ja ihan yksinkertaisesti kommunikoimaan vaikkapa niiden kaukaisempienkin sukulaisten kanssa. Tämä tuskin olisi niin tärkeää nuorena, mutta ainakin näin keski-ikäisenä koen tärkeäksi osaksi identiteettiäni tämäntyyppiset asiat.

Omassa mittakaavassani, jossa juuret eivät ainakaan ihan lähihistoriassa Suomen rajojen ulkopuolelle ulotu, minulle tällainen oman verenperintöni mukana tuleva kieliversio on eteläkarjalainen murre. Vaikka itse omassa puheessani enemmän uusimaalaista yleiskieltä käytänkin, niin toki siellä on seassa ilmaisuja niin hämäläisestä murreperinteestä kuin sieltä karjalaisestakin kielimaailmasta koska näitä olen lapsena puhumaan oppiessani ympärilläni kuullut. Vaan jos keskustelussa vastapuolena on itäisempien murrealueiden edustaja, mukautuu oma puheenikin nopeasti uuteen rytmiin ja sanavalinnat muuttuvat. Näin ei oikeastaan ollenkaan tapahtu länsisuomalaisten murteiden osalta, siellä on jopa paljon sanoja ja ilmaisuja joita en voi sanoa edes ymmärtäväni. Saman kielenkin sisällä murteet voivat siis määritellä identiteettiä, eri kielistä puhumattakaan.

Identiteetti muodostuu lähes lukemattomista asioista, toiset niistä määrittävät ihmistä enemmän kuin toiset. Ja toiset identiteetin palaset kokee itse itselleen merkittävämmiksi kuin toiset. Identiteetti muuttuu ja mukautuu, osa siitä on ja pysyy koko elämän kun taas osa sen palasista tulee ja menee elämäntilanteiden mukaan. Aina välillä voi olla jopa hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka minä olen? Mitkä asiat kuvaavat ainutlaatuista minua juuri nyt?