 |
| Rijekan kävelykadulla oli jo helmikuisten karnevaalien tunnelmaa koristeluissa. |
Piipahdettiin viikonloppuna Rijekassa. Se on kaupunki, joka löytyy rannikolta noin 300 km pohjoisempana tästä Murterista. Reittivaihtona lyhyin ratkaisu on mennä rantaa pitkin, mutta se ottaa reilut neljä tuntia aikaa. 70 km pidempi, mutta yli tunnin lyhyempi väylä on ottaa moottoritie sisämaahan kohti Zagrebia ja koukata sieltä vajaat 100 km ennen pääkaupunkia takaisin rannikolle. Päätimme valita lauantaiselle menomatkalle tuon jälkimmäisen ja tulla sitten sunnuntaiajeluna takaisin maisemareittiä.
Mennessä oli taas hauska todeta, miten käsittämätön muutos tapahtuu vajaan kuuden kilometrin matkalla: sukelsimme vuorten läpi menevään tunneliin +8 asteesta ja täysin lumettomasta maisemasta, toisella puolella oli vastassa talvi pakkasen ja reilusti valkoisen maiseman kera. Huisia. Matka sujui mukavasti hienossa aurinkoisessa kelissä ja hyvinhoidetuilla teillä pärjäsi kesärenkaillakin turvallisesti. Täällä moottoriteillä ei ole ruuhkia, mikä johtuu osittain myös niiden maksullisuudesta. Rijekaan matka maksoi noin 20 euroa, joten kyse on ihan merkityksellisistä summista. Toisaalta tiet ovat todella hyvässä kunnossa ja talvisinkin erinomaisesti hoidettuja. Että näin täällä on ratkottu näitä Suomessakin ajankohtaisia tiestön rahoitusasioita.
Perillä Rijekassa oli illan ohjelmassa oopperaesitys. Kyseessä oli Verdin Otello, ensi-iltanäytös ja kapellimestarina suomalainen Ville Matvejeff. Siis ykköstä päälle ja pre-drinksuille oopperatalon viereiseen viinibaariin. Siellä tapasimme myös kaksi suomalaista herraa, jotka olivat tulossa kanssamme esitykseen, toinen heistä oli itseasiassa järjestänyt liput meille. Aitiopaikoilta, kirjaimellisesti aitiosta, saatoimme ennen esityksen alkua ihailla upeaa salia, joka oli loppuunmyyty. Itse show oli luonnollisesti italiaksi laulettu ja ruuduilla kulki tekstitys kroatiaksi. Koska ei kumpikaan oikein aukea ymmärrettävästi, niin tässä oli kyseessä "nauti vaan upeasta laulusta & musiikista" -tyyppinen ratkaisu. Onneksi tarinan juoni oli kutakuinkin hallussa ja koitin välillä miehellekin hieman avata roolihahmoja ja tapahtumia. Ja mikäs oli kuunnellessa, hieno oli esitys. Saimme ilmaista ihastelumme myös herra kapellimestarille henkilökohtaisesti, sillä osallistuimme esityksen jälkeiseen cocktailtilaisuuteen. Villeltä saimme myös hyvän vinkin hotelliamme lähellä olevasta ravintolasta, josta vielä noin hieman myöhempänäkin ajankohtana saisi ruokaa. Tiuku oli esityksen ajan nauttinut hotellielämän ihanuudesta, sille on taivaallista päästä kokolattiamatolle kiehnäämään itseään. Onnellisesti hymyilevä koira odotti huoneessa oopperaelämyksestä onnellisia ihmisiään.
Rijeka on jo niin lähellä Italiaa, että maan vaikutus näkyy voimakkaasti. Rakennuksissa oli havaittavissa osittain italialaista arkkitehtuuria ja italiaa puhutaan melko paljon. Oopperan tauolla naistenhuoneessakin kuulin sitä ympärilläni selvästi enemmän kuin kroatiaa. Se ei sinänsä ole niin erikoista, olihan kaupunki osa Italiaa vielä toiseen maailmansotaan asti, oltuaan ensin niin osa Unkaria kuin itsenäinen Fiumen vapaavaltiokin. Italialaiset kuitenkin miehittivät sen ja ottivat haltuun. Tosiaan vasta toisen maailmansodan melskeessä kaupunki siirtyi entiselle Jugoslavialle ja siitä sitten edelleen osaksi Kroatiaa. Monenmoista on siis kaupungilla menneisyydessään.
Sunnuntai alkoi Grand Hotel Bonavian hyvällä aamiaisella. Saimme varaamamme perushuoneen sijasta astetta paremman ja isomman confort-huoneen ja muutenkin tykkäsimme hotellista. Ihanuutta oli lämmin kylppäri, sellaista oppii kummasti arvostamaan kun täällä kotona se on jatkuvaa lämmitystä vailla ja varsinkin aamuisin tosi vilakka jos ei muista jättää illalla ovea auki muun asunnon lämmölle.
Paluureitin hitaus ja sen syy kävivät erittäin selväksi kiemurrellessamme pienten kylien läpi ja rannan muotoja seuraillen. Tie on hyvässä kunnossa, mutta kyllä muutaman kerran alkoi pelkääjänpaikalla taas huimaamaan, kun tien reuna putosi liki pystysuoraan mereen. Korkealta. Sää oli kirkas ja kaunis, meri hohti todella sinisenä ja toisella puolella nousivat vuorten rinteet ylös paikoin aina lumihuippuihin asti.
Mainasi maisemaähky taas tulla, kun ihaili niin rosoisia vuorenrinteitä kuin merimaisemaakin, pieniä poukamia ja niissä kirkkaana ja turkoosina hohtavaa vettä. Mietittiin, mitä paikalliset sanoisivat, jos heidät vietäisiin Pohjanmaalle. Ehkä he sitten ihastelisivat tasaista lakeuden harmoniaa.
Matkan varrella oli muutamiakin pienia kalastajakyliä, melko hiljaisia ja osittain talot olivat jo raunioituneetkin. Vaan siellä kuitenkin killuivat veneet odottamassa kipparia seuraavaa saalista hakemaan. Ja kirkkokappelihan pitää toki joka kylässä olla.
Matka Rijekasta Zadariin on siis kaunis vaikkakin hidas. Näin talvikaudella se kulkee läpi uneliaan hiljaisen rannikon, kesällä meno on varmasti paljon reippaampaa turistien tuodessa eloa ja toimintaa. Meillä oli vaikeuksia löytää jopa sellaista myyntipistettä, josta saisimme jäätelöt. Myöhäisen lounaan päätimme yrittää syödä Sukosanissa Zadarin vieressä. Mies tiesi sieltä yhden ravintolan, jonka toivoimme olevan auki. Olihan se. Hieman viikonlopun italialaiseen teemaan sopien valitsin listalta katkarapurisoton ja voinkin nyt sanoa Kod Guste -ravontolasta löytyvän ehkä parhaan koskaan syömäni risoton. Ja olen niitä kyllä aika monta syönyt. Myös miehen valitsema stroganof maistui syöjälleen hyvin.
Hieno reissu, kannatti tehdä. Niin ja tulihan siinä paluumatkalla sellainenkin uusi elämys, että poliisisetä tuli ja pysäytti. Viidenkympin alueella mutkatiellä oli sedän tutkavempeleen mukaan vauhtia ollut 71 km/h. Kiltisti ja katumusta osoittaen annettiin paperit, vastailtiin virkamiehen kysymyksiin ja odoteltiin rangaistuksen laatua. Hetken kollegansa kanssa keskusteltuaan päätti tämä kiltti setä palauttaa miehen ajokortin ja toivotti hyvää matkaa. Suomalaiset turistit saivat armahduksen. Kyllä poliisiin voi täälläkin aina luottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti