Itävallan ihmeitä

Tuijotan tuulista mutta aurinkoista näkymää kylän yli tuonne vaahtopäiden valkoiseksi pilkuttamalle merelle. Bura ulvoo taas nurkissa, eilen se yltyi ja koko yön onkin paahtanut menemään kuin sadun susihukkanen puhkuessaan porsaiden taloa nurin. Onneksi tämä mökki on tietyistä vajavaisuuksistaan huolimatta kuitenkin tehty kestämään tuulen voimaa. Eilen jopa muutama lumihiutale lenteli Murterin yllä ilmassa, mutta kyllä täällä kuitenkin näennäisen ei-talviselta näyttää. Tuntuu lähes epätodelliselta ajatella, että vielä pari päivää sitten olimme todellisessa talven ihmemaassa.

Talvinen keli alkaa kyllä jo ihan täällä Kroatiassakin, tuo rannikolta sisämaahan lähtevä moottoritie sukeltaa kuuden kilometrin mittaisen tunnelin kautta rannikkoa reunustavan vuorijohon läpi ja sen toisella puolella on talvi ja lunta. Ero on aika häkellyttävä ja päivänvalossa sangen häikäisevä, kun tunnelin pimeydestä sukeltaa ulos. Näkymä on kuitenkin vielä täysin eri kun siirrytään Itavallan puolelle ja siellä Alppien kainaloon. Lunta oli paljon ja sitä oli puiden oksat täynnä. Vaikka ilta perille Spital Am Pyhrnin kylään saavuttuamme olikin jo tummunut pimeäksi, pystyimme innoissamme toteamaan saapuneemme juuri täydelliseen viikonloppukohteeseen.

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta.

Viime kerralla avajaisia viettänyt ulkokoju oli valitettavasti sulkenut luukkunsa nuuttipukkien esityksen myötä loppiaisena, joten sen edustalla oli asiakkaiden tilalla lumikinokset. Illalliselle päädyimme menemään läheiseen gasthauseen ja astuttuamme sisään oli yllätys suuri kun yhdessä pöydässä näimme heti edelliseltä kerralta tutun pariskunnan. Yllätys oli vastapuolella vähintään yhtä suuri, he olivat vain tulleet töiden jälkeen pitsalle ja juuri pyytäneet laskun. Meidän tulostamme heillä ei ollut tietoa, vaikka yhdelle viimeksi tapaamistamme henkilöistä olinkin tulostamme ilmoitellut. Oli siis muutamasta hetkestä kiinni, että satuimme törmäämään. Sattumien ketju sai jälleen jatkoa tässä ihmeellisessä kylässä. Ilta jatkui ja paikalle soitettiin muitakin tuttuja. Hieman kävi sääliksi seuraavana aamuna töihin menijöitä, me sentään saimme heräillä rauhassa yllä olevan kuvan maisema silmiemme edessä.

Perjantaina tutustuimme paitsi läheiseen vähän isompaan kylään, myös hotellimme saunaan. Me suomalaiset olemme saunakulttuurissamme tottuneet luontevuuteen monellakin tavalla, itsekin muistan lapsuudestani asti ne tuttavaperheiden kanssa käydyt sekasaunat. Alastomuus ei ole sellainen tabu kuin mitä se on monessa paikassa maailmalla. Siispä hieman piti hahmotella tilannetta, kun hotellin erittäin kylpylämäiselle ja hienolle saunaosastolle saapuessamme totesimme sen täysin sukupuolineutraaliksi. Yksi pukuhuonetila, jossa sentään oli vessat erikseen miehille ja naisille. Sitten yhteistä oleskelutilaa lepotuoleineen. Yksi iso hieno ovessa olevan kyltinkin mukaan suomalainen sauna ja yksi höyrysauna. Saunojen välissä yksi tyylikkäästi sinisellä ja punaisella valolla aavistuksen verran valaistu muutoin pimeähkö ja siten sentään hieman intimiteettisuojaa tarjoava suihkutila. Ja seinällä kyltit, joissa nimenomaisesti kielletään uima-asut. No eihän siinä mitään, vaatteet pois ja pyyhkeisiin kietoutuneina siirryimme saunan ylälauteelle heittämään vettä kiukaalle. Mainiot löylyt, kertakaikkiaan. Etenkin mies nautti, kun pitkästä aikaa pääsi saunaan. Ovi kävi, pari saksaa puhuvaa mitä ilmeisemmin itävaltalaista pariskuntaa saapuu paikalle ja ilman hetkenkään ihmettelyä asettelivat ympärillään olleet pyyhkeet laudeliinaksi ja naiset jopa kävivät niiden päälle pitkälleen. Siihen eteemme alemmalle lauteellekin, sillä me olimme siellä vain yhden seinän kattavalla kolmannella laudekerroksella, muutoin saunaa kiersi vain pari laudekorkeutta. Jäähylle lähtiessä taisi etenkin miehellä olla vähän hämmentävää koittaa katsella mihin jalkansa asettelee alas astellessa. Toisella löylykierroksella juttelimme erään itävaltaisen kanssa, joka kertoi suomalaisen saunan olevan erittäin yleinen maan hotelleissa. Hyvän päälle siis ymmärtävät, ilmeisesti myös tuo sekasaunakulttuuri on heille jopa luonnollisempi kuin meille suomalaisille konsanaan. Uskon, että joidenkin hotellivieraiden osalta suunniteltu rentoutumishetki wellness-osastolla kuitenkin saattaa päättyä ennen alkamistaan tuon vallinneen toimintamallin alkaessa valjeta.

Näkymiä hiihtolenkin varrelta

Lauantaina lähdettiin viettämään päivää sitten sporttisemmin. Minä sain paikalliselta opettajana työskentelevältä ystävältämme lainaksi koulun sukset ja monot perinteistä murtomaahiihtolenkkiä varten. Ladut lähtivät ihan hotellin kulmalta ja ne ajettiin joka aamu kuntoon. Mies lähti saman ystävän ja hänen miehensä kanssa viereiseen laskettelukeskukseen koittamaan elämänsä ensimmäistä kertaa alppimäkien rinteitä. Pehmeää puuterilunta satoi taivaan täydeltä, mikä aiheutti minulle hieman haasteita latujen kunnon suhteen. Sain kuitenkin tehtyä tunnin reippaan lenkin mieltä rauhoittavissa lumimaisemissa, ennenkuin jouduin toteamaan latujen katoavan tuohon pehmeään vaippaan. Vaihdoin monot reippailukenkiin ja sauvat koiran talutushihnaan, suuntasimme Tiukun kanssa kylästä ylös rinteeseen kohoavalle tielle.

Jos tuli lämmin hiihtäessä niin tuli siinä paikoin aika napakassa kulmassa ylös nousevaa tietä taapertaessakin. Ympärillä kohoava luminen metsä, taivaalta putoilevat isot hiutaleet ja tien vierellä kohiseva vuoristopuro lumosivat ja täyttivät minut hymyllä. Kapusimme reilun tunnin verran ylöspäin ja saavuimme muutaman talon kattavaan kylään. Tie päättyi parkkipaikalle jolta kulkuväylä jatkui ilmeisesti enemmänkin kärrypolun tapaisena kylän läpi ja käärmeen lailla kiemurrellen yhä ylemmäs. Pihallaan lumitöitä tehneen erittäin miellyttävän rouvan saksankielisestä puheesta ymmärsin sen vievän jollekin majalle, mutta matkaa olisi ainakin tunnin verran. Seurasimme reittiä Tiukun kanssa vielä tovin, mutta vastasataneen lumen alla oleva alusta alkoi vaikuttamaan sen verran liukkaalta, että päätin Tiukun selvästä vastustavasta mielipiteestä huolimatta kääntyä ympäri. Kyllä sitä vielä ylös menisi, mutta alaspäin tulo liukkaalla polulla voisi olla jo turhankin kaatumisherkkää. Oikeassa olin, yhdet liukupyllähdykset ehdin ottaa ennen paluuta kylän alapuoliselle tieosuudelle. Onneksi oli pehmeää lunta ottamassa tömähdykseltä pahinta terää. Posket ulkoilmasta ja reippaasta menosta punoittaen palasin hotellille odottelemaan rinnesankaria joka hänkin oli kokenut hymyä tuovan päivän erinomaisessa kunnossa olleilla rinteillä.

Illalla oli aika juhlistaa syntymäpäivääni. Ystävämme olivat järjestäneet kaiken, kuljetuksia myöten. Aloitimme paikallisessa erittäin perinteisessä tuvassa. En voi sanoa ravintolassa, koska paikalla ei ilmeisesti ole ravintolaoikeuksia. Se ei saa tarjoilla lämmintä ruokaa eikä edes kahvia.Teetä sieltä kyllä sai. Ja olutta, viiniä ja snapsia. Mutta ei kahvia. Joten jos on Suomessa byrokration kukkasia, niin osataan sitä muuallakin. Nautimme kuitenkin erinomaisen illallisen, umpiperinteiseen paikalliseen tyyliin. Tarjolla oli huikea leikkelelautanen, jolla oli tilan omia tuotteita ja muuta todellista lähiruokaa. Lihojen lisäksi löytyi juustoa, paikallista wasabia eli piparjuuriraastetta, kananmunaa, kurkkua, tomaattia ja pisteenä ison iin päällä sian laardista tehtyä levitettä, jota siveltiin mausteisen limppuviipaleen päälle ennen muita herkkuja. Nauroimme ja nautimme. Tuntuu käsittämättömältä, että olimme tunteneet nuo ihmiset käytännössä parin hassun tunnin ajan parin kuukauden takaa. Olimme kuin ikiaikaisten ystävien keskellä. Me hullut suomalaiset, joista oli edellisen käyntimme jälkeen puhuttu paljon, paluuseemme ei oltu uskottu ja kun kuitenkin palasimme, otettiin meidät vastaan sitäkin suuremmalla sydämellä.

Tilalla toimi myös tislaamo, jonka tuotteita se myy paitsi laseittain myös pulloittain niin paikalla nautittavaksi kuin uloskin. Niin väkeviä viinoja kuin vähemmän väkeviäkin. Mutta ei siis sitä kahvia, koska siihen ei ole lupaa. Käyntimme aikana kipaisi eräs lähialueen ravintoloitsijakin täydentämässä varastojaan muutamalla pullolla. Isäntä vei meidät aterian jälkeen tutustumiskierrokselle tuotantolaitokseensa, upea kuparinen laitteisto aiheutti etenkin miesväessä suurta kiinnostusta ja kunnioitusta. Sen toiminnan tuloksena tila tuottaa mm. alueen omasta päärynälajikkeesta tehtyä snapsiviinaa sekä seetrimännyn kävyistä saatavalla uutteella maustettua kauniin ruskeaa snapsia. Molempia saimme tuliaisiksi mukaan, minä syntymäpäivälahjana ja mies muuten vain lahjana ystäviltä. Lisäksi tarjolla on ainakin luumuista tuotettua snapsia ja ihanan marjaisaa vadelmalikööriä. Niin ja paikallisesta punaviinistäkin tuolla uutetaan likööriä. Varmasti oli vielä jotain muutakin, mutta johan tuossa meni pää pyörälle ja osa lajikkeista livahti ohi.

Iltamme jatkui seuraavaksi käynnillä yksityisessä viinibaarissa ja sen yhteydessä olevassa kellarissa. Ystäviemme ystävä toimii viinien ja muitenkin alkoholijuomien maahantuojana ja myyjänä, valikoimissa on paitsi laaja kirjo itävaltalaisia tuotteita myös joitakin ulkomaalaisia. Kotinsa ohessa hänellä on pieni viinibaari, jossa järjestetään maistelutilaisuuksia sekä muutaman kammion kokoinen viinikellari jossa vaeltelin hetkin ihan hurmioituneena. Löytyipä sieltä eräästä nurkasta jopa syntymävuoteni tuotekin. Saimme maistella useitakin erilaisia juomia, niin viinejä kuin kerrassaan ihania itävaltalaisia liköörejä. Pakko oli ostaa mukaan pullo omenastruudelin makuista, esanssien sijasta aidoilla makuaineilla ryyditettyä lumenvalkoista likööriä. Voittaa muuten mennen tullen perinteiset kermaliköörit, sitä saattaa joku luonamme tulevina aikoina vieraileva kenties maistaa. Kuin ottaisi lusikallisen leivonnaista mutta nestemäisessä muodossa.

Viinikellarin jälkeen kävimme viemässä Tiukun hotellihuoneeseen, luonnollisesti se oli tähän asti ollut menossa mukana, saattoi saada sekin osansa illan tarjoiluista ja rapsutuksia ainakin runsain mitoin. Loppuillan vietimme kylän keskustan ravintelissa, tanssimme ja nauroimme. Henkilökunta osallistui menoon siinä missä muutkin, täytyyhän nyt tarjoilijallakin olla oma viinilasinsa. Saimme kutsun tulla ensi marraskuussa erään ystävämme 50-vuotispäiville ja jo sitä ennen kesällä nauttimaan alueen vaellusreiteistä. Ylempänä rinteessä on kuulemme ihania majoja, joissa voi yöpyä. Siinä jo suunniteltiin yhteistä retkeä eväitä myöten. Kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta, toivottavasti sopiva ajankohta löytyy. Erosimme illan päätteeksi monien halauksien ja jälleennäkemistoivotusten myötä.

Hotellimme, entinen luostari, iltavalaistuksessa

Muutamien lumihiutaleiden leijaillessa kävelimme takaisin hotellille, takana oli eittämättä yhdet ikimuistoisimmat syntymäpäiväni. Näiden muistojen kanssa olisi hyvä lähteä uudelle vuosikymmenelle.

Jos jotain vähemmän mukavaa oli havaittavissa, niin se oli vaatteisiin ja hiuksiin tymäkästi tarttunut tupakansavu. Jos ei ole tuo tupakkalaki ihan iskostunut täällä Kroatiassa, niin ei se ole kyllä Itävallassakaan. Ravitsemuslaitoksissa on kyllä savuttomatkin osiot, mutta käytännössä ne ovat ne pienet kopit joissa ei ole ketään ja suurimmaksi osaksi tila on vapaasti savutettavissa. Ja kun nytkin seurueessamme suurin osa poltti, oli lopputulos suoraan sanottuna varsin äklö. Muistan aikoinaan Suomessa, kuinka jokaisen baari-illan jälkeen piti kaikki vaatteet tunkea aina pesukoneeseen ja hiukset pestä mielellään jo yöllä. Itse sain krapulamaisia oireita pelkästä savusta vaikka lasissa olisi ollut vain vettä. Nytkin varsinkin hotellihuoneeseen saavuttuamme iski mukanamme tuoma haju varsin vahvasti vasten kasvoja ja nenää, tiukasti käärin muovipussiin kaikki päällä olleet vaatteet.

Aamulla oli aika jättää hyvästit Spital Am Pyhrnille ja kovasti tykkäämällemme hotellille, sen historiaa huokuville kivilattioille, jyhkeille seinille ja korkealla oleville katoille. Maistuvan aamiaisen jälkeen käänsimme auton nokan takaisin etelään lumisateen väistyessä ja taivaan alkaessa sinisenä kaartumaan lumihuippujen yllä. Pää pyöri kuin pöllöllä Korkeasaaren jyrsijäosastolla ihaillessani ympärillämme vaihtuvia jylhiä maisemia joita nyt päivänvalossa pääsimme näkemään. Illalla kotiin päästyämme tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla. Kyllä tuo 650 km suuntaansa kannatti ajaa ja kannattaa ajaa tulevaisuudessakin.

Otos auton ikkunasta moottoritiellä jossain eteläisessä Itävallassa ajaessamme takaisin kohti Sloveniaa ja edelleen Kroatiaa.