Tuijotin vajaan kahden kuution puutornia. Sen pihaan tuonut mukava Tom-niminen viiksekäs herra oli ennakkoon tiedustellut, josko haluamme tilaamamme puutäydennyksen lyhyinä (ja ohuina) puina vai pidempinä (ja paksumpina). Lyhyt ja ohut kuulosti täydelliseltä pientä punaista kaminaamme ajatellen. Vanhat puut olivat kyllä olleet mukavan mittaisia, mutta aivan liian paksuja ja siten jossain määrin hankalia etenkin sytytysvaiheessa.
 |
| Tässä alkutilanne. Vähän isoja ovat. |
Tuijotin täyttä, ihanan vaaleita puita sisältävää puutornia pihallamme. Jos nuo ovat niitä ohuita, niin mitähän ne paksut on? Tukkirungoista pätkittyjä? Puut olivat pääosin reilun kymmenen sentin paksuisista rungoista pätkittyjä ja kerran halkaistuja, osa oli lähes parikymmensenttisistäkin rungoista. Olipa seassa ihan halkaisemattomiakin pöllin pätkiä. Ei toimisi kyllä nuo meitin punarunkoisessa. Ollapa iso takka, niin asia olisi kunnossa, mutta ei näillä laitteilla.
Tovin tuumittuani tartuin kuvaannollisesti härkää sarvista, käytännössä Fiskarsin malliston pienimpään retkikirveeseen, joka oli aiemmin Suomessa kuulunut autoni varustukseen, nyt Kroatian kotimme aseistukseen. Kyseinen malli on oiva väline tehtäessä nuotiopilkettä pikkupuusta, nyt se oli vastakkain kovan luokan kroatialaisen jalopuun kanssa. Kaivoin tornista suurimman irti saamani jöllikän hakkuupölkyksi (korkeutta huimat vajaat 20 cm) ja käärin auringon lämmittäessä mukavasti hihani valmiina urakkaan. Puu pöllille, tanakka hakkuupölkyn mataluudesta johtuva hieman kyykkäävä haara-asento ja isku. Kirves pomppasi takaisin ylös jättämättä tuskin jälkeäkään vastustajaansa. Puu oli niin tiivistä, ettei minkäänlaisia vuosirenkaita ollut nähtävissä. Oksainen kohta. Käänsin uhrin toisinpäin, toistin operaation ja kas, sinne upposi terä jo pikkaisen. Muutama isku lisää ja niin vain alkoi erkaantuminen kahden puoliskon välillä. Se toisen pään oksainen kovettumakin antoi lopulta narskuen periksi. Ensimmäinen tehty, monta takana. Minulla oli jo ikävä kunnon halkaisukirvestä tai ainakin astetta kookkaampaa astaloa. Vaan tyhjästä on paha nyhjästä, näillä mentiin. Isku ja vainaa -tyyppistä toimintaa oli tässä nyt vähän turha tavoitella, väsytystaisteluilla mentiin puu puulta.
Lopputuloksena minulla on nyt pilkottuna arvioni mukaan seuraavan kuukauden tarpeiksi pikkupuuta ja hemmetin kipeytyneet takareidet. Se hitusen kyykähtävä tanakka haara-asento vaati pidemmän päälle veronsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti