Farkut hajosivat, repesivät henkilökohtaisia siveysrajojani rikkoviksi. Vanhathan nuo jo olivat ja kovasti käytetyt, joten suotaneen niille anteeksi. Koitan tässä uudessa elämässäni välttää kaiken turhan hankkimista mutta nyt oli tullut tarve suorittaa harkittu ostos. Lähdettiin siis lähimpään vähän isompaan kylään Sibenikkiin ja minä koitin iskostaa itseeni sitä farkkujen sovittamiseen tarvittavaa fiilistä. Jostain syystä juuri farkut niiden perinteisten rintaliivien ohella ovat sellainen vaatekappale, joiden ostaminen sovittamisoperaatioineen on minua kovin vähän innostava. Ne eivät siis juurikaan kuulu heräteostoskategoriaan vaan hankintaprosessi on yleensä aina ihan tietoinen ja enemmänkin sellainen viimeiseen asti viivytetty. Mutta nyt oli mentävä. Ennen muuttoa olin karsinut pois kuormasta ne muutamat "hätätilafarkut", eli ei niin hyvät mutta varmuuden vuoksi kaapissa lojuneet. Nyt rikkoontuneiden jälkeen kaapin hyllylle jäi vain yhdet farmarihousut ja kyllä niitä nyt sentään kahdet pitää kuitenkin olla. Mentävä siis oli.
Yllättävän helpon ja nopean sovitustoiminnan tuloksena minulla oli sitten kädessä juuri ne hyvät, kiitos osaavan myyjän, joka löysi koon kroppaani kerran katsomalla ja mallin parilla kysymyksellä. Kassalla kaivaessani lompakkoa käsilaukustani aiheutti mieheni tilanteeseen uuden ja yllättävän käänteen ojentamalla oman korttinsa tuolle jo mainitulle henkilökunnan edustajalle. Ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni joku maksoi vaateostokseni.
Tilanne on nyt se, että minun tililleni ei paljon euroja tipahtele. Onhan tähän toki varauduttu jo aiemmin ja siellä tilillä on niitä euroja varastossa. Vaikka sitten farkkujen ostamista varten. Miehen palkalla pärjäämme täällä kyllä, kun ei suuremmin törsäillä. Olen aiemmin tottunut kuitenkin sellaiseen henkilökohtaiseen tulotasoon, että aika miettimättä on voinut tehdä pienempiä ja vähän suurempiakin hankintoja jos sellaisen olen halunnut tehdä. Itsenäisesti, omilla rahoillani. Lähinnä panostus on ollut aina laatuun, ei niinkään määrään tai niihin turhaketyyppisiin heräteostoksiin. Tämä on näkynyt vaikkapa ruokakaupassa tai kosmetiikassa, vaatekaupoissakaan en huvikseni ole juurikaan pyörinyt. Kulutustottumuksissani matkustaminen on ollut aina tärkeällä sijalla, oman maailmankuvan laajentaminen ja kokemuksien kerryttäminen on mielestäni ollut hyvä sijoituskohde. Kun aloin ennen muuttoa karsimaan tavaroitamme, minulle kirkastui yhä selkeämmin se, että haluan jatkossa välttää turhan tavaran keräämistä ympärilleni. Eli paitsi että nyt mietin niitä kulutettavia euroja, mietin myös todellista tarvetta. Ehkä vielä voimakkaammin painotan sitä laatua ja toisaalta konkreettisen tavaran sijasta niitä kokemuksia ja elämyksiä. Ne varastoituvat mieleen, eivätkä kaapin perukoille. Eikä niistä useinkaan edes tarvitse maksaa mitään.
Eilen käytiin viettämässä todella lämmintä ja aurinkoista kevätpäivää ulkona reippaillen. Iloittiin siitä, että meillä on nyt tämä mahdollisuus keräillä simpukoita ja merisiilin kotiloita rannalta ja kävellä vehreän oliivipuumetsikön läpi auringon lämmittäessä. Tiuku juoksenteli onnellisena ympärillä ja nuuhki rannan aina niin kiinnostavia tuoksuja.
Bongattiin meritähtiä rantavedestä ja pikkukaloja vuoroveden jälkeensä jättämistä vesialtaista rantakallioilla. Retken päätteeksi käytiin ottamassa ekat terassioluet tuolla Bettinan vanhassa kaupungissa. Pieni olut reilun euron, miehelle isompi parilla eurolla. Kokemus monta kertaa arvokkaampi. Kotona minä keitin nuo merisiilin kotilot ja putsasin ne, etteivät ala haisemaan kotiamme koristaessaan. Mies tykkää niistä erityisesti, oli ilo saada hänet iloiseksi esitellessäni lopputulosta.
Mies osti minulle farkut. Se olikin ehkä isompi juttu kuin olisin äkkiseltään uskonutkaan ja ikäänkuin konkretisoi tämän kotirouvajutun. Tämä on täysin uusi tilanne elämässäni ja sen myötä ovat myös roolit kotona siivilöityneet selkeästi, ihan luonnostaan. Minä hoidan likimain kaikki kotityöt miehen käydessä töissä. Keittiössä hän edelleen touhuaa melkein entiseen malliin etenkin viikonloppuisin, koska tykkää siitä. Mutta imuriin tai tiskirättiin en edes oleta hänen tarttuvan. Minä hakkaan ne polttopuut, tyhjennän tuhkat kaminasta, silitän kalsarit kaappiin ja hinkkaan tuon ihanan kaasuhellan puhtaaksi kokkaustuokioiden jäljistä. Ja tiedättekö, minä tykkään siitä. Ompahan sitten kotityöt hoidettu kun mies tulee töistä ja voimme yhdessä lähteä vaikka sinne rannalle ihmettelemään mitä aallot ovat jättäneet jälkeensä tai ilta-ajelulle lähikylään.
Nyt meillä mennään näin, jossain vaiheessa sitten kenties taas toisinpäin. Luulen, että olemme juuri nyt onnellisempia kuin koskaan aiemmin. Juuri nyt minä teen lounaaksi lämpimän kanasalaatin, kun mies soittaa tulevansa tovin päästä lounaalle kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti