Kumiveneseikkailu Cetina-joella

Nyt on pakko sanoa, että alkaa olla aika paljon painetta kerääntyneenä eikä auta muu kuin hienoisesta tukaluuden tunteesta piittaamatta sitä ainakin vähän purkaa. Nimittäin kirjoituspainetta. Tässä menneinä viikkoina on kasaantunut niin paljon sellaista, jota täällä haluaisin jakaa ja teille lukijoille kertoa, mutta olosuhteiden pakosta on ollut pakko vain kerätä niitä samaan kasaan mieleni perävintille odottamaan. Nyt päätin ainakin vähän avata niitä vintin ovia ja ottaa osan ulos aurinkoon.

Syy kirjoitustaukoon on tuossa oikeassa kädessäni. Sen nimetön on tiukasti teipattuna viereiseen pikkurilliin ja nytkin jokainen kirjoitusnapautus hieman tuntuu. Ja koska normaalisti kirjoitan aika sujuvalla 10-sormijärjestelmällä, aiheutuu tästä nyt käytössä olevasta epämääräisestä 8-sormijärjestelmästä paitsi paljon virheitä korjattavaksi myös lisäahdistusta entiseen vauhtiin tottuneen ajatuksenjuoksun kohdatessa nykyisen rajoittuneen kirjoitustahdin. Vaan näillä mennään nyt tämä teksti, jossa paljastuu myös syy tähän lievästi vammautuneeseen tilaani.

Siskoni kävi täällä luonani kauan odotetulla talvilomallaan. Vietimme mahtavan viikon, jonka aikana koimme ja näimme paljon ja puhuimme vielä enemmän. Sisko on aina sisko, olemme koko ikämme olleet paljon tekemisissä toistemme kanssa eikä pahasti kertynyttä siskopuutostilaa korvaa kunnolla mikään muu kuin livenä yhdessä oleminen. Nyt pärjää taas kuukauden kunnes seuraavan kerran tapaamme Suomessa. Yksi yhteisistä kokemuksistamme oli heti hänen tultuaan kumiveneseikkailu tuolla Cetina-joella ja sen pienissä koskissa, eli kansainvälisemmin sanottuna rafting.

Ympäristö oli todella vehreää ja kaunista, vesi alla täysin kirkasta.

Minulla on aikaisempaa kokemusta aiheesta yhden kerran verran Balilta, siskolle tämä oli ensimmäinen jokiseikkailu kumiveneellä. Olimme ainoat asiakkaat, kanssamme joelle lähtivät kokenut kroatialainen kippari Toni sekä opaskoulutuksensa loppuvaiheessa oleva Nickolas, joka suoritti samalla arviointikokeensa Tonin testatessa hänen osaamisensa tasoa. Saavuttuamme lähtöpaikalle meille puettiin tarpeellinen varustus, eli kypärät ja pelastusliivit. Otimme tarjolla olevista asusteista käyttöön myös neopreenishortsit. Sitten opastus ja eikun menoksi. Koska meitä oli vain me kaksi varsinaista melojaa, sai paikoin aika rauhallisesti virtaavassa joessa tehdä ihan töitäkin, aika pian auringonpaiste yhdistettynä tähän touhuamiseen saikin ensimmäiset hikikarpalot valumaan selkää pitkin. Meloessa ehti kuitenkin nauttimaan myös upeasta luonnosta ympärillämme, kirkas vesi paljasti hyvin siellä uivat kalat ja muutaman käärmeenkin näimme uivan rantapusikoissa. Jokeen valuvat vesiputoukset ja jylhä kanjonimaisema loivat kyllä sellaiset puitteet, ettei paremmasta väliä.

Jossain tässä rytäkässä tuo sormi otti osumaa, ei vaan juuri sillä hetkellä huomannut itsekään.

Kolme tuntia kestävä jokimatka, yhteensä noin 11 kilometriä oli suurimmaksi osaksi melko rauhallista, muutamia pieniä helppoja koskia tuli aina silloin tällöin vastaan ja niistä selvisimme oikein helposti läpi. Vähän puolenvälin jälkeen tuli koko matkan haastavin osuus, jossa yhdessä kohtaa opas jopa komensi meidät pois kumiveneen laidoilta istumasta sinne pohjalle. Ja siinä rytäkässä tuo sormi sitten otti osumaa johonkin. Suuresti ei sattunut, nauroimme vain kuohuista läpi puskiessamme, vasta menon tasoituttua huomasin nimettömän haluavan kuin jousella viritettynä asettuvan vänkään asentoon: rystysen jälkeen ensimmäisestä nivelestä lähes 90 asteen taitokselle alaspäin ja sitten loppu sormi aivan piikkisuoraksi. Kyllä sen ilman kipua sai suoraksikin, mutta taittuneena se halusi olla. Kokeneempi opas tutki sormeni, siinä ei ilmennyt mitään murtumaan viittaavaa kovaa tai äkillistä vihlovaa kipua mutta selvästi se alkoi jo turvota. Ilmeisesti olin sen ihan suoraan kärjestä iskenyt johonkin kovaan ja nivelet olivat saaneet melkoisen tällin. Vaihdoimme toviksi paikkoja niin, että minä makoilin veneessä ja uitin kättäni kylmässä jokivedessä Tonin meloessa tilallani. Noin vartin päästä pyysin päästä taas melomaan, ei tuo sormi siinä haitannut eikä sitä juurikaan särkenyt. Loppumatkasta suoritimme vielä Nickolaksen testiin kuuluvan pelastustehtävän, jossa siskoni pääsi Tonin kanssa jokeen esittämään vedenvaraan joutunutta ja heidät sieltä köydellä kiskottiin takaisin rantaan. Minä kellotin tilannetta ja hyvinhän se sujui reippaasti maksimiaikaa nopeammin.

Kivaa oli kuohujen keskellä.

Vaikka itselleni vähän ottikin sormeen kipeää, niin voin kyllä suositella tuota kumiveneilykokemusta isosti. Reitin aikana on mahdollisuus pysähdellä uimaan, minäkin kävin lopuksi pulahtamassa virkistävässä jokivedessä. Luontokokemuksena aivan huippu, Cetina-joen kanjoni on todella vaikuttava ja jokiympäristö sen pohjalla ihanan vehreää. Jos siis täällä Splitin suunnalla liikutte niin tässä yksi hyvä aktiviteettivaihtoehto.

Sormi on toipilaana varmaan vielä viikon tai pari, turvotus ja mustelmat ovat lähes kokonaan poissa mutta tuon hassun asennon se vielä haluaa pitää. Turvotuksen poistuttua huomaan tuon ensimmäisen nivelen olevan päältä vähän arka ja koitankin tällä teippauksella suojata sitä ja antaa parantua rauhassa. Onneksi nyt sain vähän näitä paineitakin purettua, kun yksi tarina pääsi pois perävintiltä.