Plitvicen kansallispuistossa vesiputousähkyä hankkimassa

Edellisessä tekstissä kerroin käyneeni siskon kanssa jokiseikkailulla kumiveneellä ja satuttaneeni sormeni. Olin vielä tekstiä kirjoittaessani ihan varma, että kyseessä on vain osumaa ottaneet nivelet eikä mitään ole varsinaisesti rikki. No, väärässä olin. Päädyin näyttämään sormea paikalliseen terveydenhuoltoon kun ei parantuminen oikein edistynyt ja murtumahan siinä on. Olen saanut erinomaista hoitoa ja käynyt jo kahden eri lääkärin pakeilla, sormi on päässyt röntgeniin ja nyt siinä komeilee hieno kiiltävä alumiininen lasta. Ensimmäinen omakohtainen kokemus kroatialaisesta julkisen puolen terveydenhuollosta on siis saatu ja ihan tyytyväinen olen. Kustannusta on tähän asti tullut hurjat 100 kn (eli vajaat 14 euroa) ja tämä siis pitää sisällään kaksi erillistä käyntiä toimistomaksuineen, perus- ja erikoislääkärin tapaamiset sekä röntgenin. Vielä kerran pitäisi kuulemma mennä käymään röntgenissä vajaan viikon päästä, haluavat varmistaa luutumisen tapahtuvan oikein. Kolmen viikon päästä saa lastan ottaa pois ja aloittaa sormijumpan.

Kun mieheni sitten tuli viikon lomalle, päätimme pitäytyä vähän rauhallisemmissa lajeissa. Jo pitkään olimme puhuneet Plitvicen kansallispuistossa käymisestä ja nyt oli sitten aika toteuttaa tuo kohta "Mitä haluaisimme tehdä ja nähdä Kroatiassa" -listaltamme. Plitvice sijaitsee sisämaassa aika lähellä Bosnia ja Hertsegovinan rajaa. Ajomatkaa täältä Splitin kulmilta kertyy vajaat kolme tuntia, joten ihan sellainen piipahduspaikka ei ole kyseessä. Plitvicen kansallispuisto on perustettu jo 1949 ja sen ydin on Koranajokeen muodostunut järvistä ja niiden väliin jäävistä putouksista koostuva alue. Olimme kuulleet monelta taholta paikan olevan käymisen arvoinen, nyt oli aika ottaa siitä selvää ihan itse.

Lähdimme matkaan hieman kuuden jälkeen aamulla, halusimme olla perillä hyvissä ajoin. Lähestyessämme puistoaluetta laskeutuivat pilvet alas ja sankka sumu peitti alleen maalaismaisemat, jotka paikoin muistuttivat hyvinkin paljon Suomen vastaavia. Löysimme kuitenkin lopulta puiston sisäänkäynnille numero 2, joka on täältä etelästä lähestyttäessä lähempänä. Puistoon on siis kaksi sisäänkäyntiä, joista voi varsinaista putousaluetta lähestyä eri suunnista. Auto parkkiin ja lippuluukulle. Vielä nyt liput kustansivat 150 kn (noin 20 eur) per aikuinen, korkeimmat sesongin aikana heinä-elokuussa hinta nousee jo aika huimaan 250 kunaan. Hintaan sisältyy puiston alueella sähköisellä maisemajunalla ja veneellä tapahtuvat kuljetukset, mikäli valittulle reitille niitä osuu. Valmiiksi on suunniteltu ja hyvin puistoon merkitty useita erilaisia reittivaihtoehtoja, jotka risteilevät järvien ja putouksien ympärillä. Lyhyimmät ovat muutaman kilometrin, siitä voi sitten haluamansa verran pidentää reittiä ja samalla lisätä näkemisen ja kokemisen määrää. Me valitsimme lähtökohtaisesti vajaat 9 kilometriä pitkän H-reitin, joka kattoi mukavasti koko putousalueen mutta päädyimme päivän aikana vielä vähän lisäämään reitin pituutta ja lopulta tepasteltu matka oli noin 14 km. 

Aloitimme yläjuoksun puolelta ja laskeuduimme pikkuhiljaa alemmas. Reitti on suurelta osin puista tehtyä "siltaa", joka kulkee veden päällä. Välillä toki jalkojen alla oli myös ihan kovaa maatakin. Kun alkuun pääsi, oli erilaisten isojen ja pienien putousten määrä ihan käsittämätön. Niitä vain tuli ja tuli reitin edetessä. Välillä rauhoituttiin kulkemalla tyynen järven rantaa pitkin ja sitten taas alkoi kohina kuulumaan. Niin kaunista. Tuli putousäshky.

Puiston korkein putous on aivan viimeisenä alajuoksulla ja meillä siis reittimme loppupäässä. Olihan se hieno, mutta jotenkin sanoisin, että yläjuoksun putousrykelmät sykähdyttivät kyllä enemmän. Lisäksi tuossa vaiheessa päivää väkeä alkoi olla jo meidän mittapuulla ihan liikaa, isot opastetut ryhmät täyttivät polun ja maiseman. Onneksi valitsimme lopuksi maisemajunan sijasta kävelyn ison järven rantaviivaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen, siellä oli taas rauhallista ja Tiukukin pääsi pulahtamaan pikku uinnille kirkkaaseen järveen. Ihmisiltä uiminen on kielletty koko puiston alueella, erittäin ymmärrettävästi. Jos edes osa tuhansista puistossa kävijöistä päättäisi virkistäytyä viileässä vedessä, olisi se täys katastrofi ja pilaisi varmasti paitsi vedenlaatua myös alueen ekosysteemiä. Ajatuskin kapeille rantaviivaa kulkeville poluille levittyvistä pyyhe- ja vesileluleireistä kauhistuttaa. 

Lopputulemana todettakoon, että Plitvice on ehdottomasti käymisen arvoinen. Vaikka ajamista vähän kertyykin. Me ajoimme aamulla nopeinta reittiä eli moottorietietä pitkin, mutta palasimme kotiin 1-tietä eli niin sanottua "vanhaa tietä". Se on ihan hyväkuntoinen päällystetty tie, joka kulkee Gračacin, Knin ja Sinjin kautta. Suosittelen tätä vaihtoehtoa, reitillä on hienoja maisemia ja muutenkin vähän eri tavalla nähtävää.

Plitvicen kävijän muistilistana voisi olla seuraava:

* Lähde ajoissa. Perillä kannattaa olla mieluummin viimeistään kahdeksan aikoihin aamulla, puisto aukeaa seitsemältä. Näin välttää pahimmat ruuhkat ainakin osittain ja reitillä voi kulkea omaan tahtiin eikä jonomuodostelmassa tuhansien muiden kanssa. Lupaan, että aikainen herätys kannattaa tässä tapauksessa. Aikainen aloitus korostuu mitä suuremman sesongin aikana olet liikkeellä.

* Kevät, syksy ja talvi. Puisto on auki ympäri vuoden ja itse suosittelisin käyntiä etenkin keväällä ennen sesongin alkua ja toisaalta syksyn ruskan aikaan sesongin jo päätyttyä. Jos matkaat Zagrebiin vaikka sen kuuluisille joulutoreille, mikset piipahtaisi samaan syssyyn rentoutumassa kaupungin vilinästä talvisessa Plitvicessä? 

* Varaa retkeen koko päivä. Älä sovi illaksi mitään erityistä, sillä päivästä tulee pitkä ja kaiken mahtavan ihastelu on loppujen lopuksi rankkaa puuhaa. Ja sille kannattaa varata aikaa.

* Ota hyvät kengät. Vaelluskenkiä ei tarvita, mutta varvastossut voivat olla vähän epämukavat ja liukkaat etenkin epätasaisilla puisilla silloilla. Korkokengät kannattaa ehdottomasti jättää sinne hotellille, lenkkarit tai muut hieman tukevammat kengät ovat hyvät. 

* Ota mukaan juotavaa ja pientä evästä. Alueella on muutama ruokaa ja juomaa myyvä kahvila, mutta ne ovat ruuhkaisia ja toki melko hintavia. Reppuun muutama vesipullo ja vaikka hedelmä ja valmiiksi tehty eväsleipä, niillä pärjää hyvin vaikka kiertäisi pidemmänkin lenkin.

* Nauti näkemästäsi myös ilman kameran linssiä. Vaikka itsekin päädyin räpsimään melkoisesti kuvia, kannattaa tuosta ihanuudesta nauttia paljon myös ihan vaan livenä ja tallentaa niitä mentaalimuistoja kuvien lisäksi. Rentoudu ja hengitä raikasta ilmaa, Plitvice ei ole paikka stressaamiselle vaan luonnon upeiden juttujen ihastelulle ja rentoutumiselle.

Kumiveneseikkailu Cetina-joella

Nyt on pakko sanoa, että alkaa olla aika paljon painetta kerääntyneenä eikä auta muu kuin hienoisesta tukaluuden tunteesta piittaamatta sitä ainakin vähän purkaa. Nimittäin kirjoituspainetta. Tässä menneinä viikkoina on kasaantunut niin paljon sellaista, jota täällä haluaisin jakaa ja teille lukijoille kertoa, mutta olosuhteiden pakosta on ollut pakko vain kerätä niitä samaan kasaan mieleni perävintille odottamaan. Nyt päätin ainakin vähän avata niitä vintin ovia ja ottaa osan ulos aurinkoon.

Syy kirjoitustaukoon on tuossa oikeassa kädessäni. Sen nimetön on tiukasti teipattuna viereiseen pikkurilliin ja nytkin jokainen kirjoitusnapautus hieman tuntuu. Ja koska normaalisti kirjoitan aika sujuvalla 10-sormijärjestelmällä, aiheutuu tästä nyt käytössä olevasta epämääräisestä 8-sormijärjestelmästä paitsi paljon virheitä korjattavaksi myös lisäahdistusta entiseen vauhtiin tottuneen ajatuksenjuoksun kohdatessa nykyisen rajoittuneen kirjoitustahdin. Vaan näillä mennään nyt tämä teksti, jossa paljastuu myös syy tähän lievästi vammautuneeseen tilaani.

Siskoni kävi täällä luonani kauan odotetulla talvilomallaan. Vietimme mahtavan viikon, jonka aikana koimme ja näimme paljon ja puhuimme vielä enemmän. Sisko on aina sisko, olemme koko ikämme olleet paljon tekemisissä toistemme kanssa eikä pahasti kertynyttä siskopuutostilaa korvaa kunnolla mikään muu kuin livenä yhdessä oleminen. Nyt pärjää taas kuukauden kunnes seuraavan kerran tapaamme Suomessa. Yksi yhteisistä kokemuksistamme oli heti hänen tultuaan kumiveneseikkailu tuolla Cetina-joella ja sen pienissä koskissa, eli kansainvälisemmin sanottuna rafting.

Ympäristö oli todella vehreää ja kaunista, vesi alla täysin kirkasta.

Minulla on aikaisempaa kokemusta aiheesta yhden kerran verran Balilta, siskolle tämä oli ensimmäinen jokiseikkailu kumiveneellä. Olimme ainoat asiakkaat, kanssamme joelle lähtivät kokenut kroatialainen kippari Toni sekä opaskoulutuksensa loppuvaiheessa oleva Nickolas, joka suoritti samalla arviointikokeensa Tonin testatessa hänen osaamisensa tasoa. Saavuttuamme lähtöpaikalle meille puettiin tarpeellinen varustus, eli kypärät ja pelastusliivit. Otimme tarjolla olevista asusteista käyttöön myös neopreenishortsit. Sitten opastus ja eikun menoksi. Koska meitä oli vain me kaksi varsinaista melojaa, sai paikoin aika rauhallisesti virtaavassa joessa tehdä ihan töitäkin, aika pian auringonpaiste yhdistettynä tähän touhuamiseen saikin ensimmäiset hikikarpalot valumaan selkää pitkin. Meloessa ehti kuitenkin nauttimaan myös upeasta luonnosta ympärillämme, kirkas vesi paljasti hyvin siellä uivat kalat ja muutaman käärmeenkin näimme uivan rantapusikoissa. Jokeen valuvat vesiputoukset ja jylhä kanjonimaisema loivat kyllä sellaiset puitteet, ettei paremmasta väliä.

Jossain tässä rytäkässä tuo sormi otti osumaa, ei vaan juuri sillä hetkellä huomannut itsekään.

Kolme tuntia kestävä jokimatka, yhteensä noin 11 kilometriä oli suurimmaksi osaksi melko rauhallista, muutamia pieniä helppoja koskia tuli aina silloin tällöin vastaan ja niistä selvisimme oikein helposti läpi. Vähän puolenvälin jälkeen tuli koko matkan haastavin osuus, jossa yhdessä kohtaa opas jopa komensi meidät pois kumiveneen laidoilta istumasta sinne pohjalle. Ja siinä rytäkässä tuo sormi sitten otti osumaa johonkin. Suuresti ei sattunut, nauroimme vain kuohuista läpi puskiessamme, vasta menon tasoituttua huomasin nimettömän haluavan kuin jousella viritettynä asettuvan vänkään asentoon: rystysen jälkeen ensimmäisestä nivelestä lähes 90 asteen taitokselle alaspäin ja sitten loppu sormi aivan piikkisuoraksi. Kyllä sen ilman kipua sai suoraksikin, mutta taittuneena se halusi olla. Kokeneempi opas tutki sormeni, siinä ei ilmennyt mitään murtumaan viittaavaa kovaa tai äkillistä vihlovaa kipua mutta selvästi se alkoi jo turvota. Ilmeisesti olin sen ihan suoraan kärjestä iskenyt johonkin kovaan ja nivelet olivat saaneet melkoisen tällin. Vaihdoimme toviksi paikkoja niin, että minä makoilin veneessä ja uitin kättäni kylmässä jokivedessä Tonin meloessa tilallani. Noin vartin päästä pyysin päästä taas melomaan, ei tuo sormi siinä haitannut eikä sitä juurikaan särkenyt. Loppumatkasta suoritimme vielä Nickolaksen testiin kuuluvan pelastustehtävän, jossa siskoni pääsi Tonin kanssa jokeen esittämään vedenvaraan joutunutta ja heidät sieltä köydellä kiskottiin takaisin rantaan. Minä kellotin tilannetta ja hyvinhän se sujui reippaasti maksimiaikaa nopeammin.

Kivaa oli kuohujen keskellä.

Vaikka itselleni vähän ottikin sormeen kipeää, niin voin kyllä suositella tuota kumiveneilykokemusta isosti. Reitin aikana on mahdollisuus pysähdellä uimaan, minäkin kävin lopuksi pulahtamassa virkistävässä jokivedessä. Luontokokemuksena aivan huippu, Cetina-joen kanjoni on todella vaikuttava ja jokiympäristö sen pohjalla ihanan vehreää. Jos siis täällä Splitin suunnalla liikutte niin tässä yksi hyvä aktiviteettivaihtoehto.

Sormi on toipilaana varmaan vielä viikon tai pari, turvotus ja mustelmat ovat lähes kokonaan poissa mutta tuon hassun asennon se vielä haluaa pitää. Turvotuksen poistuttua huomaan tuon ensimmäisen nivelen olevan päältä vähän arka ja koitankin tällä teippauksella suojata sitä ja antaa parantua rauhassa. Onneksi nyt sain vähän näitä paineitakin purettua, kun yksi tarina pääsi pois perävintiltä.

Kansainvälinen puutarhajuhla kroatialaisessa maalaiskylässä

Toissailtana, vappuaattona, selailin Facebookin ihmeellistä maailmaa ja silmiini osui Splitin Expat -ryhmässä oleva julkaisu. Siinä oli kyse seuraavalle päivälle suunnitellusta Päivä luonnonhelmassa -tapahtumasta (vapaasti suomennettuna), joka olisi tarkoitus järjestää erään hollantilaisen pariskunnan talolla tuolla sisämaan puolella. Miten en ollutkaan huomannut moista, vaikka siitä oli ilmeisesti viestitelty jo päivien ajan? Koska itselläni ei ollut minkäänlaisia vappupäivän suunnitelmia, kysäisin nopeasti josko mukaan ja etenkin tästä ohi ajavaan yhteiskuljetukseen vielä mahtuu yksi suomalainen kotirouva. Mahtuihan sitä, joten nyt oli vappuohjelma syntynyt. 

Maisemat retkikohteessamme olivat jylhät ja vehreät.
(kuvakaappaus videosta, pahoittelen siitä johtuvaa epätarkkuutta)

Seuraavana aamuna sitten hyppäsin tuolta lähimmältä bussipysäkiltä pikkubussiin, jossa oli jo mukavan kansainvälinen seurue kyydissä. Mukana oli myös eräs brittinainen, jonka olin jo aiemmin tavannutkin yhteisellä kävelyretkellä Marjanin puistossa. Hän osoittautuikin päivän ainoaksi entuudestaan minulle tutuksi henkilöksi. Kurvailimme ensin rantatietä Omišiin ja siitä sitten Cetina-joen vartta kohti sisämaata. Perillä pienessä kylässä odotti isäntäväki ja pikkuhiljaa paikalle tuleva muu vieraskaarti. Kansallisuuksista edustettuna päivässä olivat ainakin USA, Britannia, Saksa, Hollanti, Chile, Italia, Kanada, Venäjä, Kroatia ja piskuinen Suomi minun kauttani. Kenties muitakin, kaikkien ihmisten kanssa jutellessa ei tullut alkuperämaata kysyttä. Kaikkiaan tähän erittäin valloittavaan puutarhajuhlaan osallistui reilut 30 ihmistä, lapsista eläkeläisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tarjolla oli vehreää luontoa ympärillä, hyvää ruokaa (erityismaininta indonesialaistyyppiselle maapähkinäkastikkeelle, sitä olisi voinut lusikoida suuhunsa) ja juomaa sekä etenkin sitä iloista seuraa. Pari koiraa kierteli väen keskuudessa ja häkissään kanat ja kukko seurailivat tapahtumien kulkua. Tunnit kuluivat kuin siivillä. 

Isäntäperheen vierastalo, tuttavallisemmin Konoba, toimi juhliemme keskipisteenä.
(kuvakaappaus videosta, pahoittelen siitä johtuvaa epätarkkuutta)

Kansainvälinen yhteisömme koostuu siis täällä syystä tai toisesta majailevista ulkomaalaisista ja toki mukana on muutama paikallinenkin vahvistus, jotka saattavat olla se syy (=puoliso) täällä oleskeluun. Oli mielenkiintoista kuulla eri ihmisten tarinoita siitä miten he ovat tänne päätyneet, mitä ovat täällä kokeneet ja jaoimmekin monta yhteistä kokemusta esimerkiksi kieleen ja kroatialaiseen byrokratiaan liittyen. Jälkimmäisen osalta moni onnitteli kummastellen kerrottuani oman tarinani oleskeluluvan saamisesta, me kun saimme sen vuorokaudessa vietettyämme poliisilaitoksella reilusti alle tunnin eikä kukaan edes kysellyt mitään "haastattelukysymyksiä" tai vaatinut yhtään lisäpapereita leimoineen tai dokumenttien kääntämistä kroatian kielelle (osa papereistamme oli jopa suomeksi). Moni EU-kansalainen on käyttänyt asian parissa huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa, ihan oma tarinansa ovat sitten EU:n ulkopuolelta tänne tulleet. Omanlaistaan vertaistukea tämmöiset kohtaamiset antavat ehdottomasti. Olen itse löytänyt erinomaisen ja osaavan hierojan tämän ryhmän kautta ja monessa muussakin asiassa saa "muualta tulleilta" hieman objektiivisempaa arviota esimerkiksi juuri palveluiden osalta. Paikalliset kun kysyttäessä suosittelevat lähes poikkeuksetta sitä tuttavaa tai sukulaistaan, riippumatta onko kyseinen palveluntarjoaja välttämättä ihan sitä mitä etsitään tai laajemmassa vertailussa kovin korkealla osaamisensa suhteen. 

Hollantilainen isäntäpariskuntamme on siis asettunut pieneen vuoristokylään, rakentanut sinne itselleen talon ja vieraille vierastalon, joka toimikin nyt juhlamme keskipisteenä. He iloitsevat elämästään rauhallisessa ja luonnonläheisessä kylässä vuorten keskellä, paikalliset ovat ottaneet heidät todella hyvin vastaan ja naapurit opastivat nytkin avuliaasti meitä paikalle saapuvia esimerkiksi parkkipaikkojen suhteen. Vaikka paikka on näennäisen syrjässä kapean pienen vuoristotien päässä, on sieltä kuitenkin noin 15 minuutin matka Omišin rantakaupunkiin ja ns. ihmisten ilmoille. Likimain täydellistä, sanoisin. Samaa voisin sanoa koko eilisestä päivästä. Ilma oli juuri sopivan lämmin, hedelmäpuut antoivat mukavaa varjoa ja leppoisa tunnelma siivitti ennestään tuttujen ja tuntemattomien yhdessäoloa. Likimain täydellistä, sanoisin.