Koiran kanssa Kroatiaan

Piipahdettiin Suomessa koko jengi. Reissun suurin anti oli miehen polven operaatio, nyt on kaksi pientä tähystysreikää odottamassa vielä tikkien poistoa ja mies niiden ympärillä opettelee uudestaan kävelemään sillä jalallaan. Parempaa päin mennään päivä kerrallaan ja toipuminen on mennyt hyvin. 

Reissun toinen anti tuli oikeastaan jo ennen matkaa ja koski siltä palaamista. Koska se on ehkä noin yleisesti merkityksellisempi useammalle taholle kuin raportointi jonkun polvesta, niin otan sen tarkempaan käsittelyyn tässä kirjoituksessa. Nimittäin koiran kanssa Kroatiaan tuleminen ja tarkemmin sanottuna rabiesrokotuksen osuus siinä.  

Tiuku mökkilaiturilla Suomen elokuisessa illassa.

Tiuku on koko 13-vuotisen elämänsä saanut kaikki Suomen rokotusohjelman mukaiset piikit niskaansa. Siis myös rabiesrokotuksen ensin vuosittain ja nyt jo pari kertaa kolmen vuoden välein Suomenkin otettua käyttöön kolmevuotiset rokotteet. Viimeisin rokotus tuli vuosi sitten ja on siis passin merkintöjen mukaan voimassa aina vuoden 2019 elokuuhun asti. Kroatiassa koirat tulee kuitenkin lain mukaan rokottaa rabiesta vastaan vuosittain, eli kuten Suomessakin vielä aiemmin. Täällä ei siis vielä ole otettu käyttöön tuota muualla jo aika laajalti toteutettavaa kolmen vuoden sykliä. Tähän asti olemme aina saapuneet mekin maahan alle vuoden takaisen rokotuksen kanssa, mutta nyt kun eilen palasimme Suomi-visiitiltä olisi siitä viime elokuisesta piikistä ollut jo hieman päälle vuosi aikaa. Olin joka tapauksessa menossa paikallisen eläinlääkärin pakeille hakemaan Suomeen saavuttaessa vaadittavaa ekinokokkoosikäsittelyä ja siitä merkintää Tiukun passiin, joten pitäisikö samalla sitten ottaa se rabiespiikkikin?

Käytin monta tuntia netissä seikkaillen etsiessäni selkeää tietoa siitä, kelpaako Tiukun sinänsä voimassaoleva Suomessa saatu rokotus vai pitääkö sen maahan saavuttaessa olla alle vuoden vanha eli tarvittaisiin uusi. Olisin voinut tehdä silläkin ajalla jotain järkevämpää, sillä hirmuisesti en viisastunut vaan ennemminkin tuskastuin. Löysin Kroatian maatalousministeriön julkaiseman aika tuoreen dokumentin, jossa toisaalta annettiin ymmärtää, että maa hyväksyy muualta tulevan koiran pitkänkin rokotuksen, kunhan sen voimassaolo on selvästi merkitty passiin mutta sitten toisaalla samassa tekstissä taas viitattiin tuohon vuoden periodiin. Asian olisi voinut perustella molempiin suuntiin tuon dokumentin perusteella. Sama toistui kaikissa virallisissa teksteissä, erityisesti mitä tuoreempia ne olivat. Yhdessä vaaka painui ehkä vähän enemmän toiseen suuntaan, toisessa sitten taas toiseen. Lopulta päädyin siihen, että kai se rokote varmuuden vuoksi pitää ottaa, ikävähän se olisi sitten lentokentällä kotimatkan tyssääminen ja koiran karanteeni tai palauttaminen Suomeen jonne se sitten ei pääsisi puuttuvan ekinokokkoosikäsittelyn vuoksi. 

Siis eläinlääkäriin. Siellä selitin tilanteen ja todella ihana lääkäri totesi heti, ettei hän mielellään laittaisi rokotetta koiralle, jolla se ihan selvästi on voimassa ja kemikaalit siis jo kropassa. Koska hänkään ei tiedä, miten tämä maa asiaan oikeasti suhtautuu, alkoi uusi selvittely. Olisihan se nyt ihan hassuttelua, että tästä olisi selvät ohjeet jossain, täällä kuitenkin järjestetään mm. isoja kansainvälisiä koiranäyttelyitä ja yhä useammin myös matkailijoiden mukana kulkevat ne nelijalkaiset perheenjäsenet. Siinä sitä päiviteltiin oikein joukolla paikallisen systeemin sekavuutta. 

Usean puhelun jälkeen (ministeriö ja lisäksi joku asiaan perehtynyt professori) lopputulos oli, että Kroatia hyväksyy toisen EU-maan passilla maahan saapuvan koiran kotimaassa annetut kyseisen maan rokotusohjelman mukaiset rokotukset kunhan ne tosiaan on merkitty selkeästi koiran passiin eli siinä näkyy rokoteaineen nimi, eränumero (eli se pieni tarra joka lätkäistään passiin), sen antamispäivä ja viimeinen voimassaolopäivä. Siis myös kolmevuotisen rabiesrokotuksen. 

Eläinlääkärin mukaan täälläkin ollaan menossa kohti kolmevuotista sykliä ja ilmeisesti tämä vaatimustaso maahan tulevien koirienkin osalta on muuttunut ihan viime aikoina. Siksipä netistäkin löytyy hyvin monenlaista tietoa asiasta eikä tosiaan viimeisimmätkään ohjeet ole millään tavalla yksiselitteisiä. Me päädyimme nyt kuitenkin siihen, että Tiuku ei uutta piikkiä tarvitse vaan vanhalla mennään. Kiitin asian todella perinpohjaisesta selvittelystä ja siitä ekinokokkoosipilleristä. Siispä Finnairin sinivalkoisin siivin matkasimme Suomen aika raikkaaseen keliin kokemaan mm. sellaisen eksoottisen luonnonilmiön kuin sade. Sitähän ei täällä ole nähty sitten toukokuun lopun...

Mikä sitten on lopullinen totuus? Mikä oli tullimiehen näkemys tähän hämmentävään asiaan? Paha mennä sanomaan. Ketään ei kummassakaan maassa taaskaan kiinnostanut tuo pieni valkoinen maailmanmatkaajamummeli. Ei kysytty passia eikä sen merkintöjä. Katsotaan parin viikon päästä uudestaan, kun me Tiukun kanssa tehdään seuraava reissu. Silloin ei operoida polvia (toivottavasti ainakaan) vaan suunnataan kohti Lapin ruskaa perinteisen vaellusviikon merkeissä. Siihen asti me nautitaan taas täällä kotimaisemissa lämmöstä. Ja toivotaan niitä sateita.

Viikuna suuhun, mihinkäs muuhun. Tai purkkiin. Tai orrelle aurinkoon.

Toukokuussa tulivat kirsikat, siten perässä mansikat. Kesäkuulla kypsyivät samettisen pehmeät aprikoosit, persikat ja nektariinit, heinäkuu toi viinirypäleet ja vesimelonit, nyt elokuussa hehkuvat syntisen violetteina luumut ja puista putoilevat sokeria tihkuvat viikunat. Seuraavaksi odotellaan sitten keltaisia sitruunoita, mandariineja ja appelsiineja. Hedelmien satokalenteri Kroatiassa on hehkuvan värikäs, tuoksuva ja mehevän maistuva.

Sain tänään kotiovelle toimitettuna kahdeksan kiloa viikunoita. Ne tulivat vuokraemännän veljeltä, tänään poimittuja, luomuversioita ja niin kypsiä kuin olla saattaa. Vaihdoin lennosta päivän siivoussuunnitelmani viikunaversioon. Onneksi olin eilen pessyt pyykkiä, joten kuivausteline oli vapaa ja vailla varauksia seuraaville päiville. Siispä viikunoita grillivartaisiin ja niissä siihen kuivaustelineelle. Olin kehitellyt tämän metodin kuivaustavaksi jo aiemmin tilattuani nuo kahdeksan kiloa. Siinä ovat ilmavasti ja saan siirrettyä tarpeen mukaan koko satsia tuolla parvekkeella. Viikossa pitäisi lopputuloksena olla hyvin säilyviä aurinkokuivattuja sopivan sitkeitä herkkupaloja. Pitää vaan muistaa pyyhkiä ne kuivaustelineen vaijerit, saattaa hitusen olla niissäkin tahmaista makeutta tämän projektin päätyttyä...

Noin kolmannes satsista päätyi pilkottuina kattilaan, ne kaikkein kypsimmät ja pehmeimmät. Sekaan vähän sokeria ja liesi päälle. Noin tunnin keittelyn ja sauvasekoittimen nopean päräytyksen jälkeen minulla oli purkitettavaksi hyvä satsi hilloa, jolla kelpaa sitten syksyn ja talven iltoina herkutella vaikka juuston kera. Tähän kohtaan varoituksen sananen: kiehuva kupliva hillo plomsauttelee ilmoille vaarallisia täsmäaseita, jotka paljaalle iholle laskeutuessaan eivät tunnu mukavilta. Ahkera sekoittaminen ehkäisee pahimpia iskuja, suojalasit ovat melkein suositeltavat. 

Pitää testata tämä tuotos myös aamun kaurapuuron makeuttajana, terveellisempää ainakin kuin ahtaa kaikki purkit juustojen kanssa. Saattaapi tuosta riittää vähän tuliaisvietävääkin, kun ensi viikolla singahdamme Suomessa käymään. 

Parhaita nämä pallerot ovat kuitenkin tuoreeltaan. Täällä yleisimmin esiintyvä lajike tuottaa kypsinä vaaleanvihreän kellertäviä ja sisältä rusehtavan punaisia herkkupaloja. Ne näyttävät siis vähän erilaisilta, kuin Suomen hedelmätiskeillä nähdyt violetin väriset lajikumppaninsa, tosin kyllä täälläkin olen muutamia puita tummilla versioilla nähnyt. Viikuna on ainakin joissain lähteissä tituleerattu maailman makeimmaksi hedelmäksi, sen kuivapainosta peräti 70 % on sokeria. Ei ihme, että sitä tihkuu tuoreista malleista kiiltävänä nesteenä ulos ja syöjällä on sormet tahmassa. 

Kalakaveri ymmärtää, lääkäri onkin toinen juttu.

Pari muuttujaa on taas pätkähtänyt keskellä elämämme juoksupyörää jossa pinkominen on näissä helteissä aikamoista hommaa muutenkin. Tässä on ihan tosissaan saanut välillä laskea kymmeneen ja keskittyä katsomaan eteenpäin pyyhkien aurinkolaseista negatiivista muuttujahöttöä ja pyrkiä saamaan linssit taas positiivisempaan sävytykseen. Siispä tähänkin kuvituskuvaksi rauhoittavaa rantamaisemaa kuunsillalla varustettuna. 

Case Polvi on edennyt monen mutkan kautta siten, että täällä sitä ei operoida. Kävin juuri aamulla klinikalla (mies kun on taas poissa maisemista) keskustelemassa aiheesta viimeisen kerran. Kaiken toimittamamme dokumentaation jälkeen määrittelivät miehen niin riskaabeliksi tapaukseksi, ettei päiväkirurgisella klinikalla uskalleta hoitaa. Ei ole siis operaatiota huomenna. Tässä sopassa vasta mausteita ja ilmeisesti niitä kokkejakin riitti ihan liiaksi, kauheasti väärinkäsityksiä ja epäonnisiakin tapahtumia joiden lopputuloksena me asiakkaina olimme päätyneet täysin erilaiseen tilannekuvaan ja näkemykseen tapahtumista kuin vastapuoli. Kyyneleiltäkään ei ole tässä tarinassa vältytty ja useampi turhautuneisuuden täyttämä hetki on koettu. Eilen minut heitettiin reilun kahden tunnin odottelun jälkeen ulos klinikalta yrittäessäni saada selvyyttä ja selityksiä, siitä kimpaantuneena kirjoitin kohtuullisen terävän sähköpostin putiikin johdolle. Sain paikalliselta ystävältämme ohjeen olla "vähemmän suomalainen" tämän asian hoitamisessa, eli kovemmat äänenpainot ja uhkailu käyttöön. Tänään käytiin sitten oikein asiallinen reilun tunnin keskustelu, jonka lopputuloksena ymmärrän ja hyväksyn tilanteen jossain määrin paremmin. En täydellisesti, mutta paremmin. Myös vastapuoli koki ahaa-elämyksiä juttutuokiomme myötä ja oppimisprosessi ainakin asiakaslähtöisemmän palveluprosessin muodostamisessa nytkähti varmasti eteenpäin. 

Paikallisen terveydenhuoltojärjestelmän jatkokäytön sijaan singahdammekin nyt sitten elokuun lopulla koko jengi nauttimaan Suomen raikkaasta ilmasta ja hoitamaan polven kuntoon. Josko viimein tämä seuraava sovittu operaatioaika pitäisi ja asialle saataisiin tavoiteltu loppuratkaisu. Ja polvi kestäisi joten kuten sinne asti. 

Muiden muuttujien ohella olemme tosiaan viime päivät aloittaneet aamumme aikaisin, ennen auringon kapuamista noiden vuorten takaa. Puolentoista tunnin lenkkireittimme sisältää reipasta ylä- ja alamäkeä, hien siinä saa kyllä pintaan ihan ilman sitä paahtavaa aurinkoakin etenkin, kun ei tuo lämpötila silloin kuuden jälkeenkään ole kuin hieman alle 30 astetta. Alhaalla rannalla ei vielä kauheaa tungosta noin aikaisin ole, lähinnä muita koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja kalastajia. Tuo viimeinen maininnan saanut ryhmä on erityisesti Tiukun mieleen. Tämän russelimummelin kun saa ihan sekaisin pelkkä näky virveliä viskovasta hahmosta ja se tuntuu vastustamattoman magneetin lailla vetävän pieniä tassuja luokseen. Eräänkin kerran olen saanut selitellä hassua tuijottavaa pikkukoiraa ihmetteleville hepuille, että se nyt vaan tykkää kalastamisesta. Ja siis vain kalastamisesta, ei niistä kaloista. Ei siis pelkoa että saalis joutuisi vääriin suihin. Mummelin kalakaverit suhtautuvat ymmärtävän positiivisesti. 

"Tuleeko sieltä kalaa? Heitä uudestaan, jooko?"

Muutos rytmiin

Elokuuta mennään jo hyvää vauhtia, aika kuumissa merkeissä täällä suunnalla. Eilen Splitin lentokenttä oli koko Euroopan kuumin paikka, mittarit kipusi yli 42 asteeseen. Tänään on tainnut olla vielä kuumempaa ja koko maahan on julistettu helleaallon vuoksi korkein punainen varoitus huomiseen asti. Nestettä menee ja varjopaikat houkuttelee. Vaan en valita. Tämä on nyt tämmöistä ja ilma pakottaa hidastamaan hieman mikä ei välttämättä ole ollenkaan paha asia. 

Siinähän on vapaa paikka, tarjolla varjoa ja vettä. Kelien kuumetessa houkutteleva tarjous. 

Elämänrytmi muutoin on täällä taas asettunut sanottaisiinko normaaliin tilaan reilun viikon erikoisjakson päätteeksi. Meillä oli ilo saada vieraaksi miehen sisko, joka lähti toissapäivänä takaisin Suomen raikkaisiin keleihin. Viikon aikana käytiin autoretkellä Pulassa nauttimassa Stingin konsertti upealla Pula Areenalla, shoppailtiin alennusmyynneissä ja tietysti rantaelämääkin mahtui mukaan. Sain myös taas toimia Splitin vanhankaupungin oppaana. Olen melkoisesti opiskellut paitsi tämän lähialueen myös koko maan historiaa ja asioita. Sanoisin pystyväni jo aika ammattimaiseen opastukseen, jota ei muuten ilmeisesti täältä suomeksi olekaan tarjolla. Oli muutenkin mukavaa esitellä tätä nykyistä elinympäristöämme maassa aiemmin käymättömälle ja tulihan siinä samalla taas vähän itsekin koettua uutta ja ihmeellistä. 

Tänään lähti sitten mies työnsä mukana, näillä näkymin viikon päästä nähdään taas. Silloin olisikin toivottavasti tiedossa se polvioperaatio, kertoilen sitten miten tuo saaga jatkuu. Minulla on nyt työn alla kääntää noita Suomesta saamiamme potilaskertomuksia englanniksi, sehän se onkin jännää kun ei meinaa itsekään ymmärtää koko tekstiä. Mutta tässä välissä ollaan siis taas Tiukun kanssa ihan vaan kahdestaan, mikä on viime kuukaudet ollutkin se "normaali" tilanne. 

Nämä vallitsevat keliolosuhteet saivat minut myös muuttamaan hieman päivärytmiämme sen nyt ollessa taas muuten kohtuullisen normaali. Aamuherätys on tuntia aiemmin eli kuudelta, että päästään vielä edes vähän viileämmissä olosuhteissa tekemään se tunnin aamulenkkimme. Päivällä pidetään suosiolla siestaa ja otetaan vaikka tirsat fiiliksen mukaan. Auringon laskettua voidaan taas hilpaista toiselle pitkälle lenkille lempeän lämpimässä pimenneessä illassa. Siinä välissä kun piipahdetaan kerran tai pari pienelle jaloittelulle, niin Tiuku pärjää mainiosti ja minulla on hyvää aikaa puuhailla näitä omia juttujani. Kuten tänään siivota koko kämppä läpeensä. Huomenna tosin ajattelin singahtaa aamusta taas tuonne Marjanin metsiin, mäntyjen varjossa on hyvä taapertaa vaikka paistaisikin. Ja uimaan on helppo pulahtaa, sekä koiran että minun jos siltä tuntuu. Ja veikkaampa että tuntuu.