Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, lämpömittari hipoo liki 30 asteessa ja äskeinen pieni tuulenvirekin on kadonnut jonnekin merelle tai minne lieneekään. Turistien naamat ovat onnesta ja ehkä yhdestä tai kahdesta virkistävästä olusesta muikeina. Samaa settiä näyttäisi olevan tiedossa tulevinakin päivinä niin pitkälle kuin nuo ennusteet mitenkään uskottavasti voivat meille kertoa. Paitsi että se lämpötila taitaa olla edelleen nousujohteisen käyrän äärellä, eiköhän se 40 astetta pistetä pirstaleiksi tänäkin kesänä. Ensi yönä sentään pitäisi vähän tirauttaa sadettakin, luonto ja viljelijät kiittävät vedestä, turistit sateen osumisesta juurikin yön pimeille tunneille eikä auvoisia lomapäivien tunteja sotkemaan.
Ilmasto on eittämättä yksi asia, mikä houkutti ja houkuttaa tässä maassa. Toki ihanat pehmeät hellepäivät ovat Suomessakin ihania, mutta kun niiden lukumäärä vain on niin himskatin pieni. Enemmän taitaa olla niitä räntäsadepäiviä vuodessa. Ainakin etelässä. Minä pidän lämpimästä ja inhoan palella. Sai täälläkin talvella palella, kun mittari sangen historiallisesti Dalmatian rannikollakin painui päiviksi pakkasen puolelle ja bura vinkui niitä sanonnan mukaisia luiden ytimiä hyydyttäen. Se oli kuulkaa kylmyyttä se, paljon pahempaa kuin liki 30 asteen kuiva pakkanen. Mutta sitä kesti kuitenkin vähemmän kuin Suomessa on hellepäiviä. Ja samalla paistoi aurinko.
Kun helle on normaali tila eikä poikkeus, on sillä vissisti vaikutusta myös tähän elämisen rytmitykseen ja tekemisiin. Etenkin kun taloudessa on koira, vieläpä seniori sellainen. Meillä päivä alkaa aikaisin, jotta ehditään tekemään kunnon lenkki auringon porotuksen vasta keräillessä voimiaan. Rantaa pitkin pääsee kulkemaan tuolloin vielä osittain varjossakin ja siellä on mukava kulkea kun auringonpalvojat vasta venyttelevät sängyissään tai korkeintaan siemailevat tuoretta appelsiinimehua ja kahvia aamiaispöydissään. Seurana on lenkkeilijöitä ja muita koirien ulkoiluttajia. Tiuku pulahtaa kirkkaaseen mereenkin jo kuin vanha tekijä, se ui ihan pienen lenkin, jää sitten toviksi juuri ja juuri varpaat pohjaa hipovaan syvyyteen ja antaa pehmeän aallokon keinuttaa itseään. Ilme on puhdasta nautintoa. Rannalla hinkataan ylimääräiset vedet mukavasti selkää rapsuttavaan pikkukivikkoon ja sitten taas menoksi. Neopreenivaljaat pitävät kastuttuaan koiran rintakehää mukavasti viilennettynä vielä silloinkin kun karvat ovat kuivuneet. Jos emme suuntaa rannalle, minulla on aina vettä pullossa mukana ja siitä riittää paitsi meille molemmille juotavaksi myös tarvittaessa koiran pieneen kasteluun. Toki pidemmälle rantalenkillekin otan vetta mukaan, suolavesi kun ei juovaksi sovi ja Tiukukin on sen hyvin oppinut. Jopa niin hyvin, että Suomessa mökillä Tiuku ei ensin meinannut juoda järvestäkään.
Lenkit ajoitetaan meillä siis paitsi aamuun, niin sitten tietysti myös iltaan kun päivän kuumuus pehmenee helliväksi lämmöksi. Silloinkin toki mukana on vesipullo, etenkin kun nuo meidän samoilut tuolla "takapihan" rinteillä välillä venähtävät uusien polkujen löytämisen innossa. Tiuku pienenä koirana juo ihan vaan kämmeneltäni kun lirutan siihen hiljalleen vettä pullosta, erillistä kuppia ei siis tarvi kantaa lisätaakkana. Keskellä päivää koira pysyy aika tiiviisti sisätiloissa. Vaan lämmin se tuppaa olemaan sisälläkin näillä asteilla. Meillä on asunnossamme hyvä ilmastointi, toinen kone isossa makuuhuoneessamme alakerrassa ja toinen tässä yläkerrassa hoitamassa olohuoneen, keittiön ja tuon pienemmän makuuhuoneenkin jos ovi sinne on auki. Vielä en tosin ole koneita kauheasti käyttänyt, säästelen niitä ja energiankulutusta sinne tuleville tosikuumuuksille. Näin iltapäivän tunteina pörisytän tätä yläkerran masiinaa sen verran, että ilma pysyy siedettävänä. Aamupäivällä ja illalla saa läpivetotuuletuksella vielä ihan mukavasti viileää ilmaa sisään, jopa makuuhuone pysyy nukuttavana aamuyölle asti kunnes rakenteisiin päivällä sitoutunut lämpö tunkeutuu sinne pakottaen tarttumaan ilmastointikoneen kaukosäätimeen.
Tiukulle olen hankkinut pari tuollaista lemmikeille tarkoitettua viilentävää makuualustaa, jotka toimivat kerrassaan yllättävän hyvin. Niissä on sisällä jonkin sortin geeliä, joka imee itseensä lämpöä jopa useita tunteja pitäen pinnan 5-10 astetta viileämpänä kuin ympäröivä ilma. Ja kun teho loppuu, palautuu se noin tunnin käyttämättömyyden jälkeen taas takaisin. Ei siis tarvita mitään pakastimia, kastelua tai sähkövirtaa. Isompi tässä sohvalla mahdollistaa tehon kaikotessa tilanteen korjaamisen vain paikkaa vaihtamalla, siitä onkin tullut Tiukun lempipaikka. Mummeli kun viettää jo varsin ison osan päivästään mieluusti torkkumalla jos siihen vain suinkin on mahdollisuus eikä kaikenlainen lähinnä ihmisten aiheuttama häsä häiritse tätä toimintaa. Pienempi alusta kulkee tarvittaessa kätevästi mukana vaikkapa kuljetusboxissa. Suosittelen tosi lämpimästi vai pitäisikö sanoa viileästi. Hintakaan ei päätä huimaa, tuo isompi taisi maksaa täällä euroissa ilmaistuna parikymppiä ja pienempi kympin verran. Tuntuu muuten mukavalta omankin ihon alla...
Sitten on vielä kuvissa näkyviä kauluri, joka kastellaan ja sen jälkeen se viilentää myös koiraa pitkän aikaa kuivuessaan hitaasti. Se on lähinnä tarkoitettu autoiluun tai muuten poikkeavampiin tilanteisiin, ei niinkään jatkuvasti kotona käytettäväksi. Mutta pienillä apukeinoilla siis pikkumummelin olotila pysyy mukavana lämpimämmissäkin olosuhteissa. Sanomattakin lienee selvää, että raikasta vettä pitää olla kotona tarjolla aina. Jostain syystä meillä terassilla olevassa vesikulhossa on ilmeisesti se paras vesi, koska sinne mennään sisältäkin erikseen juomaan vaikka lähempänäkin olisi vettä saatavilla. Ehkä siinä vieressä oleva rosmariinipuska antaa vedellekin omaa aromiaan.
Ja sitten me ihmiset. Simppeli homma: juo riittävästi (muutakin kuin olutta), hattu päähän, kevyttä ja mielellään vaaleaa vaatetusta päälle. Paikalliset ja myös minä ymmärrämme hyvin varjon arvon, keskipäivän aurinko on oikeasti aika hottis. Itse aloitan päivän aina laittamalla naamaan 30 kertoimella varustettua rasvaa, muutenkin suoja-aineet ovat tarpeen etenkin jos sitä aurinkoa oikeen meinaa ottamalla ottaa. Ne "minähän en aurinkorasvaa tarvi" -tyypit (lähinnä miehet) kyllä huomaa sitten siitä palaneesta ja eittämättä aika kipuilevasta rapuihosta. Näinä ihosyövän kulta-aikoina luulisi ymmärryksen jo sentään olevan jossain määrin paremmalla tolalla. Aurinko täällä on oikeasti erilaista ja polttavampaa kuin Suomessa, se paistaa suorempaan eikä väliin siis jää niin paljon ilmakehää lieventämään säteilyä. Siis rasvat nahkaan, sehän on kivaa puolison kanssa yhdessä rasvailla toistenne selkää ennen rannalle tai veneretkelle lähtöä. Ja muistakaa ehdottomasti ne lasten ihot.
Lämpö on ihanaa, d-vitamiinitasot pysyy kohdillaan ilman purkkilisäystäkin ja se selluliittikin näyttää paremmalta kun ihossa on pikkaisen väriä. Ruokapuolella kannattaa muuten jättää se suolapelkopeikko sinne kotiin mököttämään ja odottamaan paluuta. Tuota valkoista ainetta nimittäin kuumissa oloissa tarvii hitusen enemmän hikoilun johdosta. Etenkin, kun lämpö saattaa viedä vähän ruokahalua mennessään ja salaatit sekä hedelmät maistuvat mukavan raikkailta. Kunnon suolainen fetajuusto siinä salaatin ryydittäjänä tai pari hyvin suolattua ranskalaista perunaa ihanan grillatun kalan kyljessä tekevät hyvää. Aasiassa olen nähnyt paikallisten lisäävän suolaa coca colaansa, ihan siihen en vielä ole lähtenyt mutta olen kyllä kiinnittänyt huomiota riittävän suolan saamiseen etenkin kun omakin ruokavalioni etenkin näin yksin ollessa (mies on taas parin viikon työreissussa) koostuu aika pitkälti kasviksista. Muuten menee olo helposti veteläksi.
Näin täällä selvitään, niin minä kuin koirakin. Taidankin lähteä piipahtamaan tuolla rannalla, en niinkään aurinkoa palvomassa vaan kunnon uimalenkillä turkoosin meren viilentävissä aalloissa. Kävelen sinne kadun varjoisaa puolta. Ja ensin juon lasillisen vettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti