Kroatiasta Suomeen autolla, vaan mites ne maahantulorajoitukset?

Siitä on nyt viikko, kun automme lipui Riikasta tulleen aluksen ruumasta Helsingin Olympiaterminaalin kautta Suomen maaperälle. Reilun kolmen päivän matkustus halki Euroopan oli tuonut meidät vihdoinkin perille ja edessä oli parin viikon omaehtoinen karanteeni mökkimaisemissa. Tässä sitä nyt mökin terassilla voi muistella, miten matka menikään.

Matkalla jossain Puolassa. Kiersimme motarin tietöitä vähän pienempää mutta maisemiltaan hienompaa tietä pitkin.

Matkaseurana minulla oli kälyni, joka lensi ensin Kroatiaan, lomaili vajaan viikon luonamme ja toimi sitten kakkoskuskina. Niin ja tietysti Vappu, joka näin aloitti reissukoiran elämän suoraan syvään päätyyn hyppäämällä tosi pitkällä autoreissulla. Miehen työt pitävät hänet edelleen Kroatiassa, joten mukava oli edes siskostaan matkakumppani saada. Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että paluumatkan teen sitten Vapun kanssa kahdestaan, mutta murehditaan sitä sitten kun sen aika koittaa. 

Starttasimme kuudelta aamulla, auto oli pakattu ja evästä oli mukana niin, ettei tarvitsisi paljon turhia matkan aikana pysähdellä. Eli kahvit termoksessa, vähän voileipää ja muuta pientä mussutettavaa. Hyvällä mielin matkaan lähdettiin ja se säilyi perille asti. Ensimmäisen päivän etappi oli Ostrava Tsekin tasavallassa juuri ennen Puolan rajaa, matkareitti kulki Kroatiasta Slovenian ja Itävallan kautta. Heti parin tunnin ajomatkan jälkeen saatiin adrenaliinit liikkeelle buratuulen lietsoessa itseään yhä kovempaan puhuriin. Juuri siinä pahimmassa kohdassa ennen kuuden kilometrin Sveti Rokin tunnelia meinasi nimittäin suksiboxin katto lähteä irti toisen lukon pettäessä. Äkkiä auto tiensivuun ja kaksi muijaa tilanteen kimppuun. Tuuli oli niin kovaa, että puuskat meinasivat viedä mennessään, autosta kiinni pitäen ja nopeasti toimien saimme kuin saimmekin homman korjattua ja matka jatkui. Tunnelin toisessa päässä ulos putkahtaessamme ei tuulesta enää ollut juuri tietoakaan joten matka jatkui tasaisemmissa merkeissä. Myöhemmin huomasin, että tuo tuulisin moottoritien osuus ennen tunnelia oli osittain suljettu, vain henkilöautot saivat ajaa siitä.

Kroatian ja Slovenian raja on myös Schengenraja eli passintarkastus oli tiedossa. Tunnin jonottamisen jälkeen olimme päässeet molempien maiden tarkastuspisteistä läpi ja alla oli Slovenian maaperä. Tämä olikin matkan ainut raja-asema, jolla piti pysähtyä, loppujen osalta tuskin huomasi milloin valtio vaihtui toiseksi. Sloveniasta jatkettiin sitten Itävaltaan, valitettavasti ne hienoimmat maisemat eivät osu tälle itäisemmälle reitille joten lumihuiput jäivät näkemättä. Pikaiset pysähdykset tankkaamisen tai koko kolmikon pissitaukojen osalta olivat tehokkaita, kasvomaski oli käytössä aina mihinkään sisätilaan mentäessä. Polttoaine maksetaan tuolla maailmalla pääsääntöisesti sisällä huoltamolla, joten sen verran piti aina piipahtaa. Sitten käsidesit käyttöön ja reitillä eteenpäin. Tarkoituksemme oli omalla toiminnallamme minimoida kaikki pöpöriskit niin pitkälti kuin suinkin mahdollista. 

Tsekissä meillä oli sitten majoituspaikka varattuna Ostravan kaupungista, hieman keskustan ulkopuolelta. Pieni, rauhallisella alueella sijainnut hotelli tarjosi juuri sen mitä tarvitsimme: hyvät sängyt ja ravintolaillallisen kivalla terassilla puutarhan puiden katveessa. Pienen jaloittelukävelyn jälkeen olimme me ihmiset aivan valmiita petiin, Vappu sen sijaan jaksoi vielä riehua hotellihuoneessa uuden matkalelunsa kanssa tovin. Lopulta uni vei voiton meistä kaikista. 

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli ajaa Puolan halki. Olin ensin varannut meille majoituksen Liettuan Kaunaksesta, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani selvisi, että Liettualla on koronarajoitukset aika kovat ja meidän tulosuunnasta maahantulijoilla edessään 14 päivän karanteeni. Transitmatkustus maan läpi onnistuisi, joten peruin hotellivarauksen ja otin uuden Puolan puolelta juuri ennen Liettuan rajaa. Tämä valinta oli aivan erilainen kuin ensimmäinen majoituspaikkamme, iso maantienvarsihotelli keskellä ei mitään. Mutta sinne oli helppo suunnistaa, maksuton parkkipaikka ja täälläkin ravintola josta saimme illallisen. Ympäristö tarjosi juuri sopivan kävelylenkin niittypeltojen halki jotta pääsimmeVapun kanssa kävelylle illalla ja aamulla. Eli meille juuri sopiva paikka. Erityismaininta todella hyvistä pitsoista, jotka otimme illalliseksi. 

Odotin siis Liettuan rajalla olevan jonkinmoinen pysäytys ja ohjeistusta sen karanteenin ja maahantulon suhteen. Olimme valmiita näyttämään laivalippumme todistukseksi läpikulkumatkastamme maan poikki Latviaan. Vaan vielä mitä. Hädin tuskin havaitsimme, missä kohtaa siirryimme Puolasta Liettuaan, ei ketään missään eikä mitään valvontaa millään muotoa ohjeistuksista puhumattakaan. Että se niistä kovista maahantulomääräyksistä sitten käytännössä ainakin Via Baltican osalta. 

Latviassa piti sen verran pysähtyä, että lastasimme autoon muutaman laatikollisen Hartwallin erinomaista harmaata alkoholijuomaa, jotta voisin tuoda sen tänne 30 kilometrin päähän valmistuspaikastaan. Hinta nyt vaan oli sen verran houkuttava, että saunajuomat hankittiin sieltä. Riikaa lähestyttäessä ruuhkat tiivistyivät siinä määrin, että hieman alkoi jo jännittää laivaan ehtiminen mutta lopulta ajoimme menopelimme lähes tyhjälle autokannelle parin muun henkilöauton seuraksi ja aloitimme matkan viimeisen osuuden kohti Helsinkiä Itämeren aalloilla. Tosin aalloista ei oikein voida tässä kohtaa puhua, meri oli niin tyyni kuin se nyt ylipäätään voi olla. 

Laivalla oli saamamme tiedon mukaan 1409 matkustajaa, valtaosin latvialaisia. Suomalaisia Riikan risteilijöitä oli kuulohavaintojemme mukaan vain muutamia, tämä reitti on siis selvästi lyönyt itsensä läpi paremmin Latvian päässä. Se mikä kiinnitti heti meidän molempien huomion oli, ettei yhtä ainutta maskia ollut näkyvissä missään, vaikka väkeä oli tiivistikin sisätiloissa. Me keskityimme oleskelemaan omassa ikkunallisessa lemmikkihytissämme sekä kannella raikkaasta meri-ilmasta nauttien. Vappu tajusi yllättävän nopeasti sen koiravessan idean, eli neliön kokoisen pikkukivillä vuoratun laatikon pissapaikkatarkoituksen. Sinne lirahti kaikki pisut matkan aikana. Muutenkin tuo pikkukoira osoittautui täydelliseksi reissukaveriksi vaikka varmasti pitkät ajomatkat olivat vähän tylsiä. Nätisti se boxissaan matkusti, hotelleissa käyttäytyi kuin vanha tekijä ja laivalla samoin. Hyvillä mielin lähdetään siis tulevillekin matkoille. 

Suomen päässä ei odotuksistani huolimatta ollut myöskään minkäänmoista opastusta koronatilanteeseen liittyen. En tiedä, saivatko autottomat matkustajat terminaalissa jotain ohjelappusta tai muuta neuvontaa, mutta me vain hurautimme ulos laivasta ja Helsingin kaduille ilman että kukaan olisi reagoinut mitenkään. Näin siis saapui maahan kaksi ihmistä riskimaasta lähteneenä ja riskimaiden läpi matkanneina sekä vielä koirakin. Vapulla toki oli asianmukainen ekinokokkoosilääkitys annettettuna ja siitä merkintä passissa, mutta edelleenkään ei sitä Suomessa kukaan tarkistanut, niinkuin ei koskaan tarkistettu Tiukunkaan osalta. 

Itse ajoin kälyn kyydistä jätettyäni suoraan mökille ja täällä olen nyt viikon viettänyt. Sisko miehensä kera lähti täältä juuri ennen tuloani ja jättivät kaapit täyteen ruokaa. Tarvittaessa lisää saan kauppakassi ovelle -metodilla lähellä asuvien vanhempieni toimesta. Toinen viikko karanteenia menee helposti metsässä samoillessa, mökillä puuhastellessa, rantasaunaa lämmitellessä ja särkiä onkiessa. Ne päätyvät sitten isän supiloukkuun syötiksi aikanaan, nyt ensin pusseissa pakkaseen. Oireettomia olemme kälyn kanssa tähän asti olleet molemmat.

Näin siis tultiin, saapa nähdä miten sujuu kotiinpaluu aikanaan. Mutta sitä ennen on edessä vielä vaikka mitä. Saariselän tuntureille olisi tarkoitus ensi kuussa lähteä taapertamaan ja muutamia ystäviä sekä sukulaisia nähdä. Niin ja tietysti nautitaan Suomi-herkuista. 

Vappu otti rennosti kannella laivan lipuessa kohti Helsinkiä.

Minä tykkään, lomalaiset eivät ehkä niinkään

Vetäistessäni aamulla vähän ennen kuutta makuuhuoneen verhot syrjään hymyilin näkemälleni. Vuorten takaa tovin päästä nouseva aurinko jäisi pilviverhon taakse, merenkin puolella tummat pilvet verhosivat horisonttia. Voi joskopa vaikka vähän sataisikin lisää, eilen illalla lyhyt kuuro raikasti ilmaa mutta mitään ennusteissa väläyteltyä myrskyä ei täällä ollut vaikka esimerkiksi pääkaupungissa Zagrebissa raju ukkonen vielä rajumman sateen kera sai kellarit tulvimaan.

Aamusta pilvet ovat jo keventyneet, mutta tarjoavat silti suojaa taivaan hehkupatterilta.

Veikkaan, että moni täällä lomaileva ei ollut ihan niin innoissaan pilvien johdosta. Missä on se Adrianmeren yllä loistava aurinko ja rantapäivän helteinen hehku? Kun itse olemme miehen kanssa lomailleet, on hänellä ollut pieni mökötys heti jos luvassa on pilvinen saatikka sitten sateinen päivä vaikka olisimme juuri nauttineet viikon hienosta aurinkoisesta ilmasta. Suuresti odotetulta lomalta toki toivoo niitä huippukeleja koko ajalta. Täällä pysyvämmin oleskelevana puolestaan nautin valtavasti vähän vähemmän kuumista päivistä, sade saa lähes tanssimaan ja pilvet taivaalla tuovat iloa. Sillä se kuumana hohtava aurinko on tässä vaiheessa jo vähemmän ihana ja saa lähinnä pysymään päivisin tiiviisti sisätiloissa poissa porotuksesta jos ei pakko ole mihinkään mennä. Siispä tänään on hyvä päivä, tuli jopa pieni sadekin. Vuokraemäntä alkoi pestä omaa terassiaan lainattuaan minulta ison lattialastan ja kovemman harjan, olihan klinkkereihin tarttunut lika mukavasti lionnut sadepisaroiden alla. Muutenkin paikalliset puuhastelevat pihoilla, turistien kävelevä virta alas rannalle on sen sijaan poissa. No, huomenna se porottaa taas.

Paitsi emäntä, myös koira tykkää näistä viileämmistä keleistä. Vappu kirmailee aamuisin rannalla ja vuorten rinteillä, päivisin sitten lekotellaan kotona ja treenaillaan vähän temppuja ja tärkeitä koirajuttuja kuten vaikkapa hampaiden pesemistä. Innokas apulainen on mukana kaikissa kodin askareissa, imurin alkaessa pöristä se kuitenkin vetäytyy vähän syrjemmälle tarkkailemaan. Illalla sitten auringon painuessa mailleen lähdemme päivän toiselle pidemmälle lenkille. Oikein odotan pääsyä Suomeen, siellä voidaan päivät pitkät ulkoilla ja etsiä ainakin herkkutatteja ilman paahtavaa aurinkoa ainakin tämänhetkisen sääennusteen valossa. Tiedossa oleva karanteeni sujuu siis oikein mukavasti mökkeillessä, saunoessa ja ulkoillessa. Mutta ensin sinne mökille pitäisi päästä, siitä sitten enemmän ensi kerralla josko asia yksityiskohtineen olisi enemmän itsellenikin siihen mennessä selvinnyt. Sitä ennen nautitaan näistä maisemista ja ihanan rauhallisista aamuista, pilvillä tai ilman.

Kääntyykö kelkka ja mihin suuntaan?

Tänään se sitten tapahtui, puin ensimmäistä kertaa kertakäyttöisen maskin naamalleni. Ahdisti. Ja olin loppujen lopuksi vain lyhyen aikaa ilmastoidussa tilassa, jossa tuota kapinetta edellytettiin. Ajatuskin sen läpi hengittämisestä yli kolmenkympin helteessä tuolla ulkona saa mielen tulvimaan täyteen varsin lamaannuttavia tuntemuksia. Ensimmäinen kerta ei jääne viimeiseksi, siihen suuntaan tässä ollaan valitettavasti menossa. Kroatiassa lyötiin tänään tauluun korkein päiväkohtainen uusien tartuntojen määrä (116 kpl) koko vuoden aikana ja uusia rajoituksia tai muita toimenpiteitä tullaan sen johdosta julkaisemaan myöhemmin tänään. Ilmeisesti ainakin tuota maskin käytön pakollisuutta lisätään.

Kun epidemia alkoi Euroopassa jyllätä, lätkäisi Kroatia vauhdilla voimaan maailman tiukimmat rajoitukset, jotka koskivat samoin tein koko maata ja ihan kaikkia. Homma saatiinkin aisoihin aika nätisti ja käytännössä katsottuna pöpö poistettua tästä piskuisesta maasta. Nyt kun sitten mennään jonkin moisen toisen aallon mukana vielä kovemmassa tautitahdissa, ei moisista keinoista sentään ole puhuttu. Ennemminkin kuulemma halutaan osoittaa, miten tässä maassa voidaan elää suhteellisen normaalisti viruksesta huolimatta, yksilön vastuuta korostaen. Kuulostaako tutulta? Kääntyikö täällä kelkka samalle reitille Ruotsin kanssa? No, katsotaan nyt minkä moisia määräyksiä julkistavat. Mitään paniikkia ei ilmassa tuntuisi olevan, jos nyt ei ollut missään vaiheessa aikaisemminkaan. Nyt ehkä helteen muutenkin uuvuttaessa ei taideta jaksaa niin kovasti edes huolestua viimeaikaisista huonoista luvuista. Katsotaan sitten, mihin ne tulevina päivinä kipuavat ja mitä se sitten aiheuttaa. Naapurimaassa Serbiassa väki on vallan lähtenyt barrikaadeille hallituksen koronatoimien takia, empä ihan heti näe moista täällä tapahtuvan.

Itselleni tässä tulee nyt vähän päänvaivaa loppukesän suunnitelmien osalta. Kesälomareissu Suomeen on ollut suunnitelmissa, nyt täältä tullessa tiedossa on parin viikon karanteeni, jonka toki helposti voi mökillä märehtiä. Ja takaisin tänne kyllä pitäisi päästä vaikka rajoja alkaisivatkin sulkea kun hallussa kuitenkin on oleskelulupa. Mutta pakko sanoa, että jotenkin tämä uudelleen eskaloituva tilanne tuo epävarmuutta; Miten ja milloin olisi järkevintä matkustaa ja kuinka järkevää se ylipäätään on? Ikävä sinne mökkilaiturille alkaa olla jo aika kova.

Aurinko paistaa, turistit valuvat tuosta ohi alas rantaan ja takaisin kantaen vesilelujaan ja iloiten lomastaan. Illalla grillataan miehen kanssa chilihunajamarinoitua kanaa ja sitä ennen leivon tuoreet sämpylät kohoamassa olevasta taikinasta. Siis ihan normaali heinäkuinen perjantai. Ilman maskia loppupäivän osalta. Olkoon se asia, josta olla kiitollinen tässä ja nyt.

Ja miten se elämä nyt sitten on jatkunut?

Purkillinen pientuottajan akaasiahunajaa, makeaa ja hyvää.

Niin se aika mataa. Puolitoista kuukautta ehti vierähtää siitä, kun viimeksi näppäimistöllä sormia tanssitin tänne kirjoittaakseni. Elämä jatkui silloin ja jatkuu edelleen. Tässä välillä kesä tuli toden teolla ja koronakin palasi kiusaksemme. Kroatian osalta epidemia painettiin jo nollaan, mutta rajojen auettua ja turistien alkaessa virrata maahan valui mukana myös näkymätön kiusanhenki, lähinnä Serbiasta sekä Bosnia ja Hertsegovinasta. Vaan kuten todettua, elämä jatkuu tässä uudessa normaalissa eikä tilanteen muuttumista juuri mistään huomaa. Julkisiin kulkuvälineisiin määrättiin maskipakko, mutta eivätpä edes kaikki kuljettajat näytä sitä noudattavan matkustajista puhumattakaan. Pahiten uusi aalto on iskenyt pohjoiseen ja itään, täällä Dalmatiassa uudet tartunnat ovat olleet vielä vähäisempiä mutta lisääntyvät taatusti Euroopan rajojen avautuessa ja etenkin lentoliikenteen vilkastuessa.

Meillä päivät matavat omalla painollaan, mies on taas aika paljon poissa kotoa työnsä takia ja merimiehen muija kotona. Vapun kanssa puuhastellaan monenmoista, Päivät alkavat aamuisin parin tunnin lenkillä ennen auringon nousua vuorten takaa. Kun ei lämpötila yölläkään painu edes lähelle pariakymmentä ja päivisin nakuttaa reippaasti päälle kolmenkymmenen, niin aamun aikaiset tunnit ovat ne aktiivisimpaan toimintaan sopivimmat. Silti hiki virtaa, kun noille rinteille polkuja pitkin kiipustaa. Suorittamismeiningillä ei mennä, välillä pysähdellään ihmettelemään tai etsimään sitä parasta pureskelukeppiä. Päivät pysytellään varjossa, pari kertaa olen biitsillä käynyt vähäsen rantaelämää kokeilemassa, mutta merivesi alkaa olla jo niin lämmintä ettei sekään enää kauheasti virkistä. Hiki on pari minuuttia maalle kapuamisesta jo taas pinnassa.

Vapusta on kehkeytynyt ihan mahtava kaveri, olen siihen niin kovin tyytyväinen ja onnellinen tuosta otuksesta. Se rakastaa ihmisiä ja on täysin kietonyt pikku tassujensa ympärille sankan joukon väkeä lähiseudulla. Hyviä koirakamuja on myös löytynyt, semmoista reipashenkistä painitouhua saadaan usein aikaiseksi. Nämä kuumat päivät meinaavat pikkuisen viipottajankin uuvuttaa, onneksi on viilennysmatot ja -kauluri, niiden tuoman hyödyn on Vappu hyvin tajunnut. Yhdessä on käyty jo kahviloissa ja ravintelissakin, hyvin käyttäytyvä koira on tervetullut molempiin. Vielä riittää pennulla maailmassa ihmettelemistä, kuten nyt vaikka eilen iltapissiulkoilulla vastaan tullut siili. Vähän iski harmistus, kun en antanut perään lähteä piikkipallon jatkaessa taaperrustaan yön pimeyteen.

Lentäen ei paljoa väkeä tänne vielä pakkaudu, mutta teitä pitkin kylläkin. Saksalaisia ja muita lähimaiden asukkeja virtaa tasaiseen tahtiin ja se alkaa kyllä näkyä katukuvassakin. Vaikka rannalla jo väkeä alkaa olla melko paljon, saavat täällä nyt lomailevat nauttia poikkeuksellisen hyvistä olosuhteista: ei ole liikaa väenpaljoutta nähtävyyksillä eikä siellä rannallakaan, saapi mennä omaan tahtiin. Ainoastaan toisinpaikoin liikenne alkaa jo takkuamaan helposti ruuhkautuvilla osuuksilla, pitää koittaa omat menemiset miettiä niiden pahimpien ruuhka-aikojen ulkopuolelle.

Istuin vuokraemännän kanssa tänään aamupäiväkahvilla, lapset viihdyttivät Vappua tai ehkä enemmän toisinpäin. Annoin samalla vuokrarahakirjekuoren ja sain purkillisen akaasiahujanaa, jota he olivat hankkineet omilta kontakteiltaan. Puissa kypsyy mehevät persikat, puskissa tomaatit ja oma sitruunapuu kypsyttelee tuolla terassilla ennätyssatoa. Sellaista se elämä täällä Adrianmeren rannalla juuri nyt on.

Korona-arki Kroatiassa: Elämä jatkuu

Nyt on tainnut tulla se hetki kun arki on enää arki eikä enää korona-arki. Olen viime päivät miettinyt, ettei tämä epidemia tällä erää oikeastaan vaikuta elämääni enää mitenkään, olemme täällä Kroatiassa tainneet saavuttaa sen uuden normaalin josta monessa yhteydessä nyt puhutaan. Se uusi normaali näkyy käsidesipulloina siellä ja täällä, ainakin toistaiseksi vähempänä turistimääränä sekä edelleen jatkuvina korona-aiheisina uutisina ja media-aiheina. Mutta minun oma arkeni on varsin koronavapaata joten lienee aika jatkaa tätäkin blogia ihan vaan ilman koronaotsikointia. Sisällöissä saattaa virus edelleen esiintyä, kai se nyt sitten vaan toistaiseksi tähän elämään taustatekijänä vaikuttaa.

Lauantai oli täällä Kroatiassa merkkipaalu epidemian suhteen. Ensimmäinen tautitapaus todettiin maassa 26.2. ja 24.5. koitti se päivä kun uusia tartuntoja oli pyöreä nolla. Eilen listattiin yksi, viimeisen reilun viikon ajan ollaan pysytty selvästi alle kymmenessä per päivä. Menehtyneitä on eilisen tiedon mukaan 99 eli silläkin saralla täällä on ainakin tästä ensimmäisestä aallosta selvitty huomattavasti kevyemmin kuin monessa muussa maassa. Kroatiassa oli eilen vain 118 aktiivista tautitapausta kun kaikenkaikkiaan 2244 todetusta tartunnasta vähennetään parantuneet ja menehtyneet. Siinä numerodataa tähän viimeiseen varsinaiseen koronatekstiin.

Kävin todella pitkästä aikaa Splitin keskustassa lauantai-iltana. Lähdimme Vapun kanssa vähän katsomaan ihmisiä ja menevämpää elämää kuin mitä täällä Podstranassa on tällä erää tarjolla. Ja ihmisiä myös nähtiin. Sataman viereinen puisto kuhisi väkeä, oli jos jonkinmoista piknikkiä ja muuta kaveriporukkaa, taisipa olla jotkut synttärikekkeritkin päätellen koristeluista ja herkkuja notkuvasta retkipöydästä sekä isosta joukosta sinne tänne kirmaavia lapsukaisia. Rantabulevardilla ihmisiä kuljeskeli myöskin sankoin joukoin, pehmeän lämmin ilta oli selvästi houkutellut ihmiset ylös ulos ja liikkeelle. Moni oli varmasti vain kävelyllä katselemassa ihmisiä ja elämää kuten mekin, tapaamassa ystäviä ja iloitsemassa tuosta paikallisten olohuoneesta. Kahviloiden terasseilla väkeä riittä myös, olihan se lopulta myös itse pysähdyttävä lasilliselle ihan vaan koska se oli mahdollista. Yhtään kasvomaskia en nähnyt. Kaikki vaikutti ihanan normaalilta paitsi että turisteja joukossa oli vain nimeksi. Silloin ja siinä, raikkaan valkoviinilasillisen äärellä viereisten pöytien puheensorinaa kuunnellessa ja ohikulkevia ihmisiä katsellessa päätin, että nyt saa korona-arki riittää. 

Mitä se arki sitten on? Meillä palattiin omalta osaltaan myös yhdenlaiseen arkeen viime viikolla, kun merimiehen muija jälleen jäi rannalle miehen lähtiessä sinne ulapalla. Vielä jää nähtäväksi, millainen kesä tästä tämän asian suhteen tulee, kuinka paljon työ miestä merelle vie, mutta joka tapauksessa tämä on se toinen puoli arkeani johon toki on jo totuttu vuosien varrella. Kesän ajan aamulenkki starttaa ennen seitsemää välttyäksemme pahimmalta porotuksesta. Toistaiseksi Vappu herättää viimeistään kuudelta, joten siitä sitten rivakasti reippailemaan. Aika mukavasti tuo pikkuinen jo tepsuttaa menemään, toki aina välillä pitää vain istua ja ihmetelläkin. Ja napata suuhun ihan kaikkea mahdollista. En edes halua tietää, mitä kaikkea olen sieltä pienestä kidasta ulos kaivanut kun etenkin tuolla rannalla nyt vaan on vaikka mitä "ihanaa" kuollesta kaloista kuivuneisiin pikkurapuihin ja grillatun kanan jämistä käytettyihin puhdistusliinoihin.

Tänään otetaan ohjelmistoon myös maanantain Marjan-retki, eli ihan tuota pikaa auton nokka suuntaa kohti Splitiä ja tarkemmin sanottuna Marjanin metsäistä puistoaluetta. Tiukun kanssa meillä oli etenkin kesäisin aika vahvana tapana aina maanantaisin käydä siellä päiväretkellä ja tänään pääsee Vappukin ensimmäistä kertaa ihmettelemään tuon metsän haisuja ja ihmeitä. Toivottavasti myös muutama mukava koirakamu tavattaisiin, niin tulisi niitäkin kokemuksia lisää. On myös mielenkiintoista nähdä, miten Marjan alkaa toipumaan siellä viime vuonna tehdyistä rankoista hakkuutöistä, joiten tavoitteena on päästä eroon haitallisesta mäntyjä tuhoavasta ötökästä. Selvää on, että moneksi vuodeksi puistoalue on laajalti menettänyt sen ihanan varjoa antavan ominaisuutensa kun niin iso osa puista jouduttiin kaatamaan, mutta on siellä kuitenkin vielä jotain jäljelläkin. Viime kerrasta onkin aikaa, empä muista onko tämän vuoden aikana käyty kertaakaan.

Tämmöistä tänään, seuraavalla kerralla sitten toivottavasti vähemmän koronaa ja enemmän elämää. Kenties myös hieman haaveilua ja tulevan odottelua.

Korona-arki Kroatiassa: Saharasta ja Sloveniasta saapuvaa massaa

Kolmatta päivää tuuli tuivertaa, lämmin pehmeä tuuli. Se tulee etelästä ja tuo tullessaan paitsi lämpöä myös terveiset Saharasta. Punertava tomu samentaa taivaan ja se laskeutuu kaikkialle. Joka vuosi sitä tulee, hiekkaa Saharan aavikoilta. Jos vielä sattuu satamaan, tuovat pisarat reilumman kerroksen alas taivaalta.

Kroatian kirkkaiden vesien ääreen kaipailee moni

Tämä viikko toi ensimmäisen konkreettisen koronamuutoksen suunnitelmiini. Olin siskolleni syntymäpäivälahjaksi joulukuussa ostanut meille molemmille tiketit Antti Tuiskun Olympiastadionin Bailantaikeikalle. No ne nyt sitten siirtyivät ensi vuodelle, joten jo tehdyn kalenterimerkinnän sai ruksata yli. Ihan kokonaan en kuitenkaan tuota elokuun viikonloppua peru, meillä on hotelliyö varattuna kun tarkoitus oli yhdistää keikkaan pieni Helsinki-visiitti. Päätimme pitää varauksen voimassa ja humputella siskosten kesken keikan peruuntumisesta huolimatta. Jos nyt sitten jotain pakottavaa syytä senkin perumiselle ilmenee niin ehtiihän tuon varauksenkin vielä vapauttaa tuonnempanakin.

Tuo elokuinen viikonloppu oli toinen tulevan kesän sovituista jutuista. Toinen olisi syyskuinen viikko perinteistä ruskataaperrusta Lapissa, Saariselällä tällä kertaa. Siitä en ihan hevillä ole myöskään luopumassa, joten edelleen olisi suunnitelmana suunnata Suomeen loppukesästä. Tarkemmat yksityiskohdat kuten "milloin ja miten" ovatkin sitten edelleen auki, kuten on tässä nykytilanteessa moni muukin asia tilanteiden kehittyessä vallan nopeastikin.

Tilanteet kehittyvät myös täällä ja erityisesti turismirintamalla, joka tietysti kuumottaa kovasti monen paikallisen mielessä. Suurimmat odotukset on ladattu nyt naapurimaahan Sloveniaan, joka jo ilmoittikin avaavansa rajansa EU-kansalaisille. Yli sadallatuhannella slovenialaisella on täällä kakkoskoteja sekä veneitä ja nyt heidän toivotaan tulevan kesäloman viettoon Adrianmeren rannalle. Turismiministeri Gari Gabbelli lanseerasi naapurimaista, erityisesta juuri Sloveniasta tuleville matkaajille "Kotoa kohteeseen" -sloganin, jonka myötä tarjotaan jokaiselle saapuvalle infopaketti nykytilanteessa matkaamiselle lähtien ihan konkreettisista neuvoista kuten missä ylittää raja, missä syödä ja missä tankata turvallisesti ja voimassaolevia suosituksia noudattaen. Toiveena olisi saada edes 30 % tältä kesältä odotetusta turismirahasta yrittäjien ja valtion tyhjyyttään kumiseviin kassoihin.

Nyt kun matkustelu on kovin haastavaa ellei mahdotonta ja monelta osin vielä suositusten vastaista, niin haaveilu on se keino tyydyttää reissumieltä. Katselin viikonloppuna Eat Pray Love -elokuvan, jossa Julia Robertsin hahmo etsii elämäänsä Roomassa, Intiassa ja Balilla. Näistä kohteista olen itse käynyt kahdessa, Intia on vielä kokemata. Voi kuinka tulikaan ikävä Rooman kapeille kujille ja ihanan ruoan ääreen. Tuossahan se on kuitenkin niin lähellä mutta juuri nyt niin kovin kaukanakin. Facebook muistuttelee menneistä matkoista, piknikkikuva Antibesistä muutaman vuoden takaa toi ihan veden kielenkärjelle ja muutenkin on mietteissä pyörinyt kuvien kautta moni ihana kohde ja siellä syntyneet muistot. Moni muistelee nyt ehkä myös lomia täällä Kroatiassa, teille ja muillekin haaveiluun ja tulevien matkojen miettimiseen voi hieman virikettä löytyä virtuaalimuodossa täältä Croatia Full of Life -sivuston kootusta Kroatian "etärakkauspaketista". Odotellaan sitä päivää, kun kaikki sen sisältö on taas halukkaille livenäkin koettavissa. #Croatialongdistancelove

Korona-arki Kroatiassa: Voittajia ollaan, ainakin nyt.

Useat lehdet uutisoivat tutkimuksesta, jossa eri maita luokiteltiin kolmeen eri kategoriaan sen mukaan, miten ovat onnistuneet taistelussa koronaa vastaan: Voittajat, melkein voittajat ja ne joilla on vielä taistelua tiedossa. Koko tilaston ja käppyrät löytävät enemmän kiinnostuneet osoitteesta www.endcoronavirus.org mutta toki sitä itse on eniten kiinnostunut kahdesta maasta: Kroatiasta ja tietysti Suomesta. Kroatia on listalla voittajien joukossa, täällä uudet tartunnat on ainakin toistaiseksi saatu tippumaan muutamaan päivässä vaikka se Bracin saaren tapaus saikin käyrään pienen nousukohdan ja päivittäin paranee huomattavasti useampi kuin sairastuu. Suomi on valitettavasti siellä kolmannessa jengissä eli "toimenpiteitä vaaditaan" -luokassa. Käyrä saatiin jo laskuun sielläkin, mutta ei riittävällä voimalla tässä vertailussa pärjäämistä ajatellen.

Lähde www.endcoronavirus.org

Sijaintiensa puolesta voisi helposti ajatella tilanteen olevan toisinpäin. Suomi on aika etäällä Euroopan pahimmista epidemiakeskuksista kun taas täällä on Pohjois-Italia melkein rajanaapuri ja Itävalta samoin. Saksan ja Kroatian välillä oli ennen rajoituksia paljon ihmisvirtaa molempiin suuntiin. Vaan Kroatiapa pistikin Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan maailman kovimmat rajoitukset päälle heti kun ensimmäiset tartunnat ilmenivät. Ja tuota tiukkuutta tarkasteltiin tutkimukella siis siten, että vertailtiin tehtyjä päätöksiä tartunnan etenemisen vauhtiin. Monissa maissahan se kakki oli jo housuissa kun vaippaa alettiin asettelemaan paikoilleen. Täällä vaippa taisi ehtiä ajoissa. Ja rajoitukset koskivat heti koko maata vaikka ensin alkuun tartuntoja olikin vain tuolla pohjoisessa. Kovatkin rajoitukset saatiin tässä erikoistilanteessa voimaan nopeasti, ilman suurempia laki-ihmettelyjä. Sairaalat selvisivät taakastaan ja kuolleisuus ainakin vielä on todella pieni.

Nyt ollaankin sitten siinä tilanteessa, että lähes kaikki rajoitukset on ainakin melkein kokonaan poistettu. Eilen pääsivät ihmiset viimein kahviloihin istumaan, toki tiettyjen ohjeistusten puitteissa. Rajatkin jo melkein avautuivat ainakin EU-kansalaisille, hyvällä perustellulla syyllä tänne pääsee taas eikä enää joudu edes parin viikon karanteeniin. Nyt on paljon ohjeistusta, suosituksia ja uusia toimintatapoja määräyksien sijaan, ehkä alamme olla aika pitkälti siinä uudessa normaalissa jonka avulla pitäisi elämän jatkua tästä eteenpäin.

Vaan totuus on tämä hetki eikä siitä seuraavasta tiedä. Miltä mahtavat maiden käppyrät näyttää vuoden tai kahden päästä? Ja miltä meidän elämämme niiden keskellä? Sen aika näyttää, sitä ennen mennään niillä mitä on. Ja tässä odotellessa aletaan nauttia kesästä vaikka eilen taisi isossa osassa Suomea kesä tuntua vielä kovin kaukaiselta lumipeitteen valkaistessa maat ja mannut. Vaan tulee se sieltä. Täällä on lupailtu loppuviikolle jo likimain kolmenkympin kelejä, saattaapa vaikka se kotirouvan talviturkkikin joutaa meren aaltoihin siinä kohtaa. Ainakin rannalla on tilaa pitää etäisyyttä muihin, vaikka kuulemma rajojen heltymisen myötä teille onkin jo paljon ilmestynyt ulkomaalaisia autoja matkaajineen. Niin ja jospa vaikka Vappukin uskaltautuu uimaan asti, nyt on vain hieman tassua ja masunalusta kasteltu ihmeelliseen uuteen elementtiin totutellessa. Se pieni töpsöttäjä ainakin saa taatusti hymyn huulille vaikka maailma näyttäisikin välillä pikkaisen pimeältä paikalta. Toivottavasti teillä kaikilla on oma ilontuoja elämässänne, ne ovat aina tärkeitä ja nyt vallankin.