Korona-arki Kroatiassa: Kaukana kavala korona

Jos oli sunnuntaina kauppakeskuksessa pelon ilmapiiri niin jotain täysin toista oli ilmassa eilen illalla. Kas tässä teillekin tunnelmakuva Podstranan kylältä meidän parvekkeelta nähtynä, kuultuna ja muutenkin aistittuna.

Maisema tänään, tekstissä tunnelma eiliseltä illalta.

Lämmin keväinen ilta, sellainen melkein pastellinsävyinen. Vähän jo kesän häivähdystäkin havaittavissa. Linnut laulaa lurittelevat kaiken sen rinnoissa rellestävän keväthuuman voimalla jota luonto on niihin ladannut. Kohta pitääkin alkaa vahtia, etteivät pääskyset ala pesää tähän meidän terassin lipan alle rakentamaan, yrittävät ahkerasti joko kevät. Hedelmä- ja pähkinäpuut kukkivat valkoisin, herkän vaaleanpunaisin ja jopa lähes fuksianpunaisin kukin, pörriäiset surisevat kukasta kukkaan. Meri kimmeltää taustalla ja sen takana siintää Bracin saari. Taivaalla hehkuu vielä myös aurinko, pikkuhiljaa horisonttia kohti jo painumassa. Lämmittää se silti vielä, t-paidassa tarkenee hyvin tarkkailla illan tapahtumia täällä omalla kylälläni.

Ihmiset puuhastelevat pihoillaan ja kasvimaillaan. Parikin naapurin isäntää kuokkii istutusten seassa, yksi kastelee letkulla perunamaataan. Tuolla emäntä käy poimimassa sitruunoita pihan perän puusta, ehkä tiedossa on limunadaa päivän piristykseksi. Rinteessä talon pihalla lapset juoksevat ja kiljuvat leikkiensä keskellä samaan aikaan kun ilmeisesti isä rakentaa jotain puutarhassa. Vasara naputtaa ja pari kertaa pärähtää porakin. Toisaalla on viritetty sulkapalloverkko pienelle hiekkakentälle ja sisarukset kisaavat sekä fyysisesti että ilmeisesti myös hieman verbaalisesti paremmuudesta. Muutama koirakin haukahtaa omat asiansa. Tuolla joku pärisyttää siimareikkuria ja ilmassa leijuukin juuri leikatun ruohon tuoksu. Aika hyvä tuoksu. Kas, tuolla yksi naapuri pesee autoaan ja polkupyöräkin sai putsauksen siinä samalla.

Joku huikkaa tervehdyksen omalta pihaltaan naapuritalon parvekkeella kuivuneita pyykkejä keräävälle rouvalle, kuulumisia vaihdetaan. Pari autoa huristaa muuten hiljaisella kylätiellä, toinen pysähtyy talomme kohdalle ja jää juttelemaan vuokraisäntämme kanssa.

Yhtään kasvomaskia ei ole näkyvissä. Kaukana kavala korona.

Korona-arki Kroatiassa: Päivä 1

Meri tänään aamulla. Luonto tarjoaa huipputerapiaa tässä myllerryksessä.

Ajattelin aloittaa blogissa päiväkirjamaisen jakson, kestäkööt sitten miten kauan nyt kestääkään. Tänään nimittäin alkoi minun korona-arkeni ja ajattelin tallentaa sitä myöhempiäkin aikoja varten. Kirjoittamiseen on myös toinen syy, joka selviää tuonnempana tekstissä. Toki korona on elämäämme vaikuttanut jo muutaman viikon kuten kaikkien muidenkin, mutta tästä päivästä lähtien taas hieman erilailla.

Eilen päättyi minun ja mieheni kotikaranteeni, 14 päivää vietettiin neljän seinän sisällä ellei parvekkeella oloa sitten katsota joksikin muuksi. Voi sitä iloa mitä ihan vaan iltapäivällä tehty kauppareissu ja pieni kävely rannalla toivatkaan. Samalla kuitenkin alkoi elämämme toden teolla tämän maailmaa mullistavan epidempian kanssa. Kotona ollessa ei ole tarvinut juurikaan pöpöiltä pelastautua, käsiä nyt tietysti pestin aina kun käsiteltiin "ulkomaailmasta" saamiamme tarvikkeita ja ylipäätään kun Tiukua olimme pikaisesti ulkona käyttäneet vaikkemme siellä mihinkään koskeneetkaan. Eilen kaupassa käydessä ilmassa kuitenkin suorastaan väreili uhka ja pelkokin. Kauppaan ajellessa ei ihmisiä juuri missään näkynyt. Kauppakeskus oli lähes autio, vain muutama ihminen suoritti vielä ostoksiaan ennen kauppojen sulkeutumista viideltä kuten määräykset nykyisin edellyttävät. Vähätkin ihmiset välttelivät toisiaan, maskeja näkyi monilla. Hymyjä tai iloista puhetta ei ollut havaittavissa. Käydessäni eläintarvikeliikkeessä piti kädet desinfioida sisääntullessa eikä mihinkään silti saanut koskea vaan osoittelin vain henkilökunnalle haluamani tuotteet jotka he sitten kantoivat kassalle. Palvelu siis oli tavallaan huippuluokkaa mutta sen motivaattorina oli pelko, ei halu palvella. Autoon päästyämme hinkkasimme itsekin käsidesiä kouriimme, tankkaamisen jälkeen mies toisti toimenpiteen. Näkymätöntä vihollista vastaan on kovin ahdistavaa taistella. Kotona ensimmäisenä piti saada pestä kädet, vasta sitten ne tuntuivat mielessäkin puhtailta. Ja saatuani ostokset kaappeihin piti vielä kerran hinkata saippuaa sormiin.

Täällä ovat suljettuina lähes kaikki palvelut, vain välttämättömät saavat ovensa edelleen auki pitää. Kiinni ovat myös kaffebaarit ja se vaikuttaa monen paikallisen rutiineihin. Kun ei aikaa pääse kahvikupillisen ääressä ystävien kanssa viettämään, on luova ihmismieli kehitellyt korvaavia tapoja. Yllätyksekseni alueen lukuisat itsepalveluautopesulat ovat edelleen auki. Ja niiden luona näyttäisi olevan menopelien hinkkaamisen lisäksi käynnissä myös sosiaalista kanssakäymistä määräyksistä huolimatta. Useita, varsinkin miespuolisia, henkilöitä hengaili pesupilttuiden luona auringonpaisteesta ja seurustelusta nauttien. Osa sentään edes näön vuoksi hitaasti hinkkaili autojensa peltejä kuivausräteillä tai imuroi sisätiloja, mutta kaikki eivät kyllä edes yrittäneet osoitaa oikeutusta pesupaikalla oleskeluunsa. Saapa nähdä miten kauan tätä uutta ajanvietettä voidaan harrastaa. Nythän täällä sallitaan maksimissaan viiden ihmiset kokoontumiset, sen rajoittamista kahteen henkeen on kuitenkin jo väläytelty.

Tänään siis koitti tosiaan arki, sillä mies palasi töihin. Työpaikka ei sinänsä tällä hetkellä ole kaukana kotoa, mutta välissä on kuitenkin useita poliisin tarkastuspisteitä, täällä kun ei ilman kirjallista lupapumaskaa saa poistua omalta kotipaikkakunnaltaan. Lisäksi työpaikan säännöstö estää päivittäisen liikkumisen, tänään kun hän lähti niin seuraavasta kotiinpääsystä ei ole tietoa. Ehkä viikon päästä, ehkä kahden. Saapi nähdä. Me siis olemme taas Tiukun kanssa kahdestaan. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, olemmehan me aiemmin viettäneet miehen kanssa kuukausiakin erossa hänen seilatessa maailman merillä. Mutta nyt syksystä asti olemme nähneet lähes päivittäin ja siksipä onkin jälleen hieman totuttelemista tässä erillään olossa, etenkin kun juuri vietimme kaksi viikkoa yhdessä täysin 24/7. Oman varjonsa asiaan tuo lisäksi se, että nyt meidät pitää erillään se näkymätön uhka.

Vaikka ajat ovatkin juuri nyt jossain määrin synkkiä, olen paljon panostanut siihen, ettei synkkyys pääse mieltä liikaa painamaan. Pienet asiat tuovat iloa, monet niistä jopa huomaa nyt paremmin. Erityisesti tämä noussee arvoonsa nyt jäätyäni ainakin toistaiseksi yksi tänne kotiin. Sillä kotona tässä tiiviisti ollaan vaikka oma karanteeni päättyikin, eihän täällä oikein välttämättömiä liikkumisia lukuunottamatta mihinkään saisi liikkua. Kerran päivässä aion jatkossa käydä Tiukun kanssa ainakin jonkinmoisen lenkin ja mahdollisesti toisen itsekseni saadakseni vähän enemmän vauhtia liikkumiseen. Mummelin meno kun nykyisin on jo hieman rauhallisempaa. Kaupasta en mitään ihan heti tarvitse, toki koitan vältellä niitä sosiaalisia kontakteja parhaani mukaan, livenä siis. Muilla viestintäkeinoilla pitää sitten sitäkin enemmän kontaktoida ettei ihan mökkihöperyys iske. Siinäpä tilannetaltioinnin lisäksi se toinen merkittävä syys tähän tiiviimpään kirjoittamiseen, olkoon tämäkin jonkin sortin kontaktointia ulkomaailmaan.

Tervetuloa siis seuraamaan kotirouvan koronapäiväkirjaa näinä eriskummallisina aikoina, katsotaan miten tästäkin selvitään kohti parempaa tulevaisuutta.

Kotikaranteenissa Kroatiassa

Täällä sitä ollaan, kotona neljän seinän sisällä. Saavuimme Kroatiaan viime sunnuntaina ajettuamme halki Euroopan toivoen rajojen pysyvän auki edessämme, minkä ne onneksi tekivät. Täällä maahan tulevat määrätään siis 14 päivän kotona lusittavaan tiukkaan karanteeniin. Ja siis määrätään, tämä ei ole suositus. Ulos ei mennä, ei ulkoilemaan eikä muutenkaan haahuilemaan edes yksikseen saatikka että kauppaan mentäisiin. Koiran saamme viedä pikaisesti tarpeilleen viereiselle parkkialueelle. Jos määräyksen rikkomisesta jää kiinni, lätkäistään ensimmäisestä kerrasta reilun 1000 euron sakko ja jos ei siitä ymmärrä käytöstään terävöittää niin seuraavien sakkojen määrä kasvaa aika reippaasti. Täällä sitä siis ollaan, kotona. Ja ainakin toistaiseksi terveinä. Raportoimme joka päivä paikalliselle epidemiakeskukselle tekstiviestillä kuumemittarin lukemat ja että onko muita oireita. Poliisi voi tulla milloin vain tarkistamaan, olemmeko kotona.

Ovelle toimitettu kotikaranteenilounas, juuri grillistä otettu kalaa. Nautitaan aurinkoisella terassilla.

Kyllähän sitä huruhöpötyksiksi olisi sanottu, jos vielä vaikkapa joulukinkkua aattoiltana sulatellessa olisi viinilasillisen kera maalaillut kuvaa maailmasta, jossa nyt elämme. Että demokraattinen maa toisensa jälkeen sulkee rajansa, alkaa ensin rajoittaa kansalaistensa liikkumista suosituksin ja kun ei totella niin sitten ottaa ulkonaliikkumiskiellot käyttöön ja armeijat valvovat kaduilla niiden tottelemista. Ja että pörssit kaikkialla syöksyvät. Ja että miljoonakaupungit autioituvat. Ja että Venetsian kanaalien vesi on kirkasta. Ja että vessapaperit katoavat kauppojen hyllyiltä. Kaikki vain pienen silmillä havaitsemattoman viruksen vuoksi. Viruksen, jolle jokainen ihminen on potentiaalinen kohde ja koti. Joka säästää toiset aiheuttaen tuskin mitään oireita, vie toiset tehohoitoon ja valitettavasti osan se eliminoi kokonaan. Eipä olisi uskonut vaan tässä sitä ollaan. Kuin huonossa Hollywood-leffassa.

Meillä on miehen kanssa positiivinen svengi päällä, ymmärrämme asian tärkeyden vaikka se nyt meitä rajoittaakin. Tiuku ei ymmärrä, sitä alkaa ottaa aika pahasti pieneen päähän tämä kotona olo ja tylsyys. Mummeli mököttää jokaisen pissipiipahduksen jälkeen kun ulkoilu loppui taas kerran lyhyeen. Onneksi lähes 16-vuotias koira ei enää ihan hirmuisesti liikuntaa kaipaa, mitäpä olisikaan olla parivuotiaan tehoterrierin kanssa samassa tilanteessa....

Ruokaa meillä riittää ja auttavia käsiä sekä jalkoja. Oven taakse ilmestyy pyytämättä ja pyydettäessä niin juomaa kuin vaikkapa juuri grillattua kalaa kuten tänään. Kuunnellaan reggaeta tai Suomi-iskelmää, iloitaan auringosta ja töitäkin on molemmat tehty etänä. Tänään grillataan possunfilettä terassilla ja otetaan lasillinen pari viiniä Face Time -yhteyden välityksellä kera brittiläisten ystäviemme, jotka pääsivät hekin palaamaan täältä kotiinsa ja ovat niin ikään kotikaranteenissa siellä. Näillä reunaehdoilla mennään, mutta kyllä tässä hyvin pärjätään. Kaipaan ihan hirmuisesti kunnon kävelylle pääsyä mutta maltan mieleni ja nautin siitä sitten sitäkin enemmän kun pääsen liikkeelle ilman että rikon suurella tärkeydellä ja tilanteen edellyttämällä vakavuudella tehtyjä poikkeksellisia määräyksiä taikka riskeeraamatta ylenmäärin omaa saatikka muiten terveyttä.

Kroatia on aika kiinni. Eilisestä lähtien tänne ei ole enää ollut pääsyä ilman kansalaisuutta tai oleskelulupaa. Vain välttämättömät palvelut, kuten ruokakaupat, apteekit ja bensa-asemat ovat auki. Kahvilat, ravintolat, kampaamot, liikuntapaikat ja muut ei niin välttämättömät palvelut määrättiin suljettavaksi. Jopa kirkonmenot on loppu ja se on iso asia se näinkin uskollisessa maassa. Yli viiden hengen joukkoja ei suvaita. Ulkona pitää vähintään metri pitää eroa muihin, sisätiloissa vaikkapa kaupassa kaksi. Ihmisiä kehotetaan pysymään kotosalla ja välttämään niitä sosiaalisia kontakteja. Toistaiseksi vain kehotetaan kuten Suomessakin. Itse pelkään pahoin, että kohta määrätään jos ei totella. Osa ihmisista on täysin ylipeloissaan ja reagoi sen mukaisesti eristyen itse ja kytäten kiivaasti muita. Osa käyttäytyy asiallisesti ymmärtäen tilanteen ja sitten on niitä jotka eivät välitä joko tyhmyyttään, välinpitämättömyyttään tai huolimattomuuttaan. Sama tilanne taitaa olla kaikkialla maailmassa.

Kroatialle tämä on hurja isku. Toki talous kyykkää nyt kaikkialla, mutta tämän maan talous vielä vähän syvemmälle. Tämä maa elää aivan liikaa matkailusta. Tuleva turismisesonki alkaa aika suurella varmuudella olla täysin menetetty. Sitä kautta todella monen ihmisen toimeentulo seuraavan vuoden osalta. Kesällä pitäisi tehdä raha koko vuodeksi, nyt se ei onnistu. Valtiolla ei ole valmiuksia kovin järisyttäviin taloudellisiin tukiin vaikka niitäkin toki koitetaan ainakin jollakin tasolla tarjota. Ihmiset ovat osittain todella epätoivoisessa asemassa. Toivoa sopii, ettei epätoivo johda epätoivoisiin tekoihin. Toistaiseksi epidemia on täällä onnistuttu pitämään melko hyvin aisoissa, todettuja tapauksia on varsin vähän huomioiden esimerkiksi Italian, Saksan ja Itävallan läheisyyden ja maiden välillä tapahtuneen varsin ison ihmisliikenteen. Kuolleitakin on vasta yksi. Mutta mikä on sitten todellinen tartuntamäärä, sitähän ei kukaan tiedä. Eikä se vimmattu virus ole vielä kulkuaan lopettanut, ei lähimainkaan.

Kysymyksiä on paljon, vastauksia on joihinkin ja joihinkin ei sitten ollenkaan. Ei tämmöistä ole koskaan ennen ollut. Ei kukaan voi oikeasti tietää miten tämä homma lopulta menee. Päivä ja viikko kerrallaan, seuraavat kuukaudet nyt ainakin enemmän tai vähemmän menee poikkeustilassa itse kullakin. Niin se nyt vain on. Koitetaan kaikki pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Eikä vaivuta synkkyyteen.