Kotirouvan käsinpuristettu oliiviöljy

Näinä päivinä Dalmatian oliivilehdoissa käy kova kuhina. Sadonkorjuu on menossa ja puissa killuvat pampulat kerätään koreihin, tynnyreihin ja kuka nyt mitäkin sankoa on käyttöönsä ottanut. Tänä vuonna sato jäänee viime vuotta heikommaksi, mutta kyllä tuo naapuruston oliiviöljyvalmistamo saa täysillä painaa tuottaessaan lähialueen puiden hedelmistä seuraavan vuoden öljyt.

Myös oma oliivipuumme oli kesän kasvatellut ensimmäisen satonsa ja siispä oli minunkin aika ruveta hommiin sen hyödyntämiseksi. Poiminta sujui sentään aika helposti, kun ei tarvinut kiipeillä oksistossa tai muutenkaan kurotella, metrin korkuisesta puusta on ergonomisesti aika passelia keräillä oliivit kulhoon. Litra niitä tuli, painoa sadolle kertyi 589g. Vaan miten sen kanssa pitäisi toimia? Saisiko niistä edes viisi tippaa öljyä aikaiseksi? Ja jos saisi niin miten?

Tovin tuumailtuani päädyin perustamaan käsinpuristetun öljyn kotituotantolaitoksen. Prosessikehittely oli aika suoraviivainen ja tapahtui kahvikupillisen aikana tuijotellessani kenties hieman pienehköä mutta tuottajalleen sitäkin arvokkaampaa satomäärääni. Aluksi puristelin kevyesti vedellä huuhdellut oliivini käsin rikki astiaan, kivineen päivineen. Viimeistelin homman vielä survimella painellen muodostunutta massaa, josta alkoikin irrota mukavasti nestettä. Seuraavassa vaiheessa harsokangas olisi ollut paras vaihtoehto, mutta sellaisen puuttuessa uhrasin yhden keittiöpyyhkeistäni. Jo monta vuotta ansioituneesti palvellut Marimekon Lumimarja-pyyhe pääsi tärkeään rooliin öljypuristamossani, siihen lappasin nestettä tihkuvan oliivimössöni ja aloin sitä hiljakseen tiukemmalle kiertämään. Jo vain lorisi alla olevaan astiaan ruskehtavaa nestettä, aina vain tiukemmalle rutistetusta massasta aina siihen viimeiseen pisaraan asti. Sen jälkeen olivat kaikkensa tehtävään antaneet sekä oliivit että minun käteni. Eikä taida se Marimekon pyyhekään enää kokemuksensa jälkeen valkoiseksi palata.

Kaikkensa antanut oliivimassa ja tuotos.

Hieman vajaat kolme desiä sitä nestettä kaikkiaan tuli. Melko nopeasti alkoi siinä erottua kolme eri kerrosta: alimmaksi jäi ruskehtava vesi, keskelle muodostui vihertävä kasvisliemi ja niin vain ylimmäksi alkoi kertyä kellertävää raskasta öljyä. Minun omaa oliiviöljyäni. Jätin purnukan asettumaan yön ajaksi ja aamuun mennessä päällimmäinen öljykerros olikin kasvanut oikein mukavasti. Vaan mitenkäs se otettaisiin tarkasti talteen pinnalta kellumasta? Voi tätä tuotantokehittelyn aiheuttamaa päänvaivan määrää... Aikani asiaa arvioitua kaivoin esiin yhden Tiukun käyttämättömän lääkeruiskun, jolla varovasti imin öljyn pinnalta omaan purnukkaansa. Eihän tuo hyötysuhde oliivien ja öljyn välillä mikään huikea ole, kolmesta desistä nestettä erottui noin puoli desiä öljyä lopun ollessa lähinnä vettä. Siis litrasta oliiveja puoli desiä. Toki tämä varmasti vaihtelee satovuosien ja oliivilajikkeiden suhteen, mutta yhtä kaikki se ehkäpä sinunkin kaapissasi oleva öljypullo on vaatinut melkoisen määrän puun hedelmiä.

Siihen se alkaa muodostua, öljykerros ylimmäksi.

Minun keittiössäni on nyt kuitenkin hyvin arvokas pieni purkki. Siinä on ensimmäinen oma oliiviöljyni, käsin puristettu ja ihanasti tuoreelta ruoholta tuoksuva, maussaan pirteästi pippuria. Jokainen sen pisara tulee taatusti nautittua suurella ilolla ja ylpeydellä.

Siinä se on! Minun ensimmäinen oliiviöljyni.

Sesonki loppuu ja jatkuu kuitenkin - Kroatia houkuttelee edelleen

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja mittari kivunnee tänäänkin sinne noin 25 asteeseen. Rannalla ja muuallakin tarkenee mukavasti, illalla sentään viileys tuntuu jo selkeästi päivänpaisteen vaihtuessa pimeydeksi. Kesäsesonki Adrianmeren rannalla alkaa kuitenkin vääjäämättä olemaan lopuillaan, johan sen heppoisempikin pää tajuaa kalenteria katsomalla.

Eilinen pastellinsävyinen hetki auringonlaskun aikaan täällä Podstanassa. 

Eilen oli tuo lähin rantaravintolamme auki viimeistä kertaa tänä vuonna. Piipahdin siihen iltapäiväkävelyn päätteeksi ajatuksena ottaa kauden päättymisen kunniaksi lasillinen. Tykkään paikasta itse ja olen aika monelle täällä lomailleelle sitä suositellutkin kun on tullut kyselyitä hyvistä ravintoloista. Paikka on perushyvä hintalaatusuhteeltaan ja oikeinkin mukava tunnelmaltaan suoraan tuossa rannalla. Vaan kas, päädyinkin sitten syömään annoksen katkarapu-kesäkurpitsa tagliatellea, joka onkin yksi lempiannoksistani kyseisessä paikassa. Halusivat tarjota, kun kerran oli se viimeinen ilta ja kun nyt kerran satuin paikalle. Ja koska tapaan rampata siitä ohi ainakin kerran päivässä rantaan mennessäni tai sieltä palatessani. Ja ehkä koska on tainnut omistajan kanssa tulla joskus puheeksi, että olen heitä suositellut. Pasta oli hyvää ja se lasi viiniäkin maistui kyytipoikana. Lopuksi toivoteltiin hyvät talvet, nähdään ensi keväänä.

Vaikka hiljaisempien alueiden rantabaarit ja -ravintolat sekä majoituspaikat alkavat sulkea oviaan ja puhutaan sesongin päättymisestä, niin oikeastaan pitäisi varmaan puhua vain kesäsesongin päättymisestä. Sillä kyllä tänne vieläkin maailmalta matkaajia tiensä löytää, Splitin keskustassa voi tulevina talvikuukausinakin bongailla etenkin aasialaisista matkaajista koostuvia ryhmiä ihmettelemässä vanhan kaupungin tunnelmaa ja digitaalimuotoon matkamuistojaan tallentamassa. He kun eivät tykkää niinkään matkustaa kuumimpaan aikaan, vaan suosivat tätä vähän lauhkeampaa keliä. Ja kyllä sieltä taitaa muitakin etnisiä ryhmiä ja kansallisuuksia löytyä ihan niinkuin muistakin rannikon isoimmista kaupungeista, Dubrovnikista ja Pulasta nyt Splitin ohella ainakin. Ihan oma tarinansa on sitten Zagreb tuolla sisämaassa, siellähän oikeastaan kovin sesonki taitaa olla alkamassa kun yhdet Euroopan upeimmista joulumarkkinoista aloittavat ensi kuussa. Silloin on kaupunki täynnä ja hotellit tuuttaavat tiittulaa huoneiden ollessa loppuunmyytyjä. Parina vuonna nuo upeat adventtimarkkinat on käyty katsastamassa, nyt näyttää siltä että jäävät väliin mikä kyllä hiukka piukka harmittaa.

Tänään aamulla näin ystäväni, jolla on miehensä kanssa turisteille retkiä järjestävä matkatoimisto. Ei ollut sesongin hidastumisesta tietoakaan, hoppu oli ja sitä kuulemma riittää kalenterissa eteenpäinkin. Nytkin piti kiiruusti toimittaa maastopyörät kypärien kera asiakkaille, että pääsevät tuonne vuorenrinteille seikkailemaan. Ja kiire todella oli, kun ei edes ehtinyt kahville istahtamaan, se jos mikä kertoo täällä paljon. Enää ei suunnata saariretkille ja snorklaamaan, nyt touhutaan aktiviteetteja jotka kesäkuumalla olisivatkin vähän sulan hulluuden harjoitusta, likipitäen kirjaimellisesti.

Tullessani pari päivää sitten Suomesta oli kone viimeistä penkkiä myöten täysi. Tosin kyseessä oli astetta pikkaisempi kone kuin mitä tätä väliä Finnairilla on kesällä lentänyt, mutta täynnä silti. Vielä kuuli eilenkin tuolla rannalla suomea puhuttavan ja näyttivät jopa vesileikit meressä maittavan pohjoisen viileämmissä vesissä karaistuneille. Ensi keskiviikkona täältä lähtee viimeinen Finskin suora lento Helsinkiin, pari päivää siitä Norvegiankin päättää kauden. Sen jälkeen voikin olla harvinaisempi tapaus suomalaismatkaajiin täällä rannikolla törmätä, vaikka pääseehän Splitiin toki talvellakin yhden pysähdyksen taktiikalla.

Minä taidan nyt lähteä Tiukun kanssa iltapäiväkävelylle rannalle, kun niin mukavasti aurinkokin paistelee. Huomenna ollaan vielä näissä ihan leppoisissa kesäisissä lämmöissä, sunnuntaina alkaakin sitten pohjoisen puhallus tuomaan tännekin viileämpää ilmaa ja taitaa tulla aika ainakin muutamaksi päiväksi unohtaa shortsit ja vaihtaa pidempää punttia tilalle. Mutta nyt mennään vielä pätkäpunteilla.

P.s Instagramin puolella muuten on aika tiheään tahtiin siellä tarinat-osiossa elävää kuvaa täältä ja missä nyt satunkin olemaan ja miten päiväni viettämään. Eli jos kiinnostaa niin katsoppa @kaikukieku ja seuraa sitä, niin pääset itsekin rannalle.

Iitin Vuolenkosken Povitasku piilotti naiset viikonlopuksi

Lokakuinen perjantai-ilta alkoi tummua ympärillä kun auton valot halkoivat maalaismaisemaa. Nelostietä Lahdesta pohjoiseen tultaessa Vierumäen kohdalla oli pistetty vilkku päälle ja lähdetty kohti Iittiä. Vuolenkosken ilmeisen aktiivisen kylän läpi kurvattuamme alkoi päämäärä jo häämöttää: Povitasku odotti meitä kynttilöiden ja öljylyhtyjen valaisemana. Tästä alkoi tyttöjen viikonloppu vailla vertaa.

Piipahdin vajaan viikon Suomessa paitsi sutaisemassa nimmarit asuntomme kauppakirjoihin ja toivottamassa sen uusille asukkaille onnellisia aikoja uudessa kodissaan, myös viettämässä rennon viikonlopun siskoni ja yhteisen ystävämme kanssa. Tätä osiota varten olin vuokrannut meille mökin ja siinä touhussa menettänyt samalla Airbnb-neitsyyteni. On itseasiassa todella haastavaa etsiskellä vuokramökkiä eteläisestä Suomesta, sillä yhtä tai edes kahta jotakuinkin kattavaa hakukanavaa ei ole vaan etsintään saa käyttää aikaa ja energiaa surffaamalla mitä erinäisemmillä sivustoilla ja käyttämällä monenmoisia hakusanoja ja -ehtoja. Vaan löytyipä se juuri meille sopiva netin bittiviidakosta viimein ja konkreettisesti löysimme kohteemme sitten tuona tummana perjantaisena iltana. 

Vuokramökeistä on kertynyt kokemusta vuosien saatossa, sillä olemme niitä aktiivisesti harrastaneet omankin mökin ohella. Helposti mökit voi usein jakaa muutamaan eri kategoriaan iän, sisustuksen ja varustelutason mukaan. Povitasku oli jotain aika kategorioihin sopimatonta. Eipä olla ennen valittu mökkiä, jonne vesi tulee kantamalla ja huussi löytyy sieltä legendaariselta pihan perältä. Juuri näin toimitaan omalla kesämökillämme, ehkä juuri siksi yleensä mukavuudet ovat olleet ruksattuina hakuehtojen listauksessa. Ensin olin tämänkin mökin ohittamassa juuri näistä syistä, vaan jotenkin Povitaskun kuvakollaasi jäi läppärin näytöllä pilkahdettuaan pyörimään myös omalle kovalevylleni ja huomasin palaavani sen esittelysivulle uudestaan ja uudestaan. Laitoin viestiä vuokraajille kysyen aktiviteettiehdotuksia ja kertoen samalla hahmottelemani reissun rakennetta. Tavoitteena rentouttava tyttöjen viikonloppu, mielellään vähän jotain luonnossa tekemistä ja olemista siinä sivussa. Vastaus tuli oikein rivakasti ja sen sisältö sain minut keskellä Splitin teollisuusalueella sijaitsevan rautakaupan parkkipaikkaa lyömään kiinni varauksen miettien samalla, että toivottavasti tämä suunnitelma nyt ei mennyt ihan perskannikoille.

Perillä meitä odotti tilan emäntä ja nuori neiti, jotka iloisesti toivottivat vieraat tervetulleeksi ja opastivat meidät majapaikkamme saloihin. Povitasku on hirsinen tupa yhdistettynä saunaan, se sijaitsee isäntäperheen pihapiirin laidalla mutta oikein mukavasti kuitenkin erillään ja omassa rauhassaan. Mökin päädyssä on ulkotulipaikka ja vieressä palju. Nuotion kipunat kiirivät jo kohti tähtiä ja paljun vesi odotti meitä kutsuvana. Vaan millään ei meinannut malttanut sinne pulahtaa, kun lasit kuohuvaa käsissämme kiertelimme ympäri tupaa ja pihamaata ihastellen sen loppumattomalta tuntuvia yksityiskohtia ja tunnelmaa. Hymyt kasvoillamme kertoivat meidän löytäneen jotain suurenmoista. 

Lauantaina päivä lähti käyntiin lisämaksusta saatavilla olevan aamiaisen voimin. Ja kylläpä oli siinä herkkuja jos jonkinmoisia. Maininnan ansaitsevat ehdottomasti emännän yrteillä maustetut vahveromuffinssit, oman tilan todella maistuvat keitetyt kananmunat, mustaherukkamehu ja se oman pihamaan omenoilla ja raparpereilla kuorrutettu juustokakku, joka oli vielä pähkinöillä ja hunajalla aateloitu. Paljon muutakin oli tarjolla, kauniisti esille laitettuna. Kahvin tuoksu leijui tuvassa ja ulkona pikkulinnut koputtelivat ikkunanpieliä.

Teimme retken lähimetsien kätköihin, takaisin tulimme oikein mukavan suppilovahverosaaliin kera. Ulkotulilla keittelimme itsellemme soppaa ja iltasella lilluimme taas paljun lämmössä tähtiä katsellen ja maailmaa parantaen. Uni tuli mukavasti luettuamme yhteisen "iltasadun" mökin hulivilikirjaston valikoimasta löytyneestä opuksesta. Valitettavasti tarina jäi kesken kun kolme rentoutunutta naista nukahti pehmeisiin peteihin. 

Lukunurkkaus houkuttelee lukijaa.

Jos siis ajatuksissa on vaikka jonkinmoinen parisuhdepiipahdus, pienen perheen yhteinen lomahetki tai meidän tyyliin kaverien kohtaaminen, Povitasku on oiva vaihtoehto ja jotain vähän erilaista. Sängyt löytyvät helposti kolmelle, ilmeisesti tarvittaessa neljällekin. Televisiota ei ole, netti ei toiminut oikeastaan ollenkaan ja niin näin puhelinyhteydetkään (ihan vieressä kohoava iso kallio lienee syynä näihin yhteysteknisiin ominaisuuksiin) joten eipä tule luuri kourassa sometettua tai muutenkaan erakoiduttua. Sähkö mökissä on, mutta siihen ne nykyajan kotkotukset sitten melkein jäävätkin. Takkaa ja nuotiota tuijotellessa tai lähimetsien sammalmättäillä astellessa latautuvat akut ja mieli rentoutuu, lihakset pehmenevät sitten siellä paljussa tai vaikkapa vieressä olevan savusaunankin löylyissä joita me tosin emme testanneet tällä kertaa. Lähiterapiaa saa myös aidan takana köpsöttelevien lampaiden rapsuttelusta, ne otukset tuntuvat omaavan aikasta letkeän asenteen elämään tai tiuhaan tahtiin vaihtuvien rapsuttelijoiden suhteen. 

Tämä on minun spontaani ja subjektiivinen oma hehkutukseni paikasta, ei kaupallista yhteistyötä tai muuta tekstin laatuun vaikuttavaa hapatusta. Tätä kirjoitettaessa mökin esittely ja varausmahdollisuus löytyy täältä.

Povitaskun yhteydessä on pehmeät lämmöt tarjoava "keskustelusauna". Pihapiiristä löytyy myös lisämaksusta lämpiävä savusauna.