Merimiehen muija katkoo köysiä Suomessa

Heti alkuun päivän juhlauutiset: Rakas matkamummelini Tiuku täyttää tänään 14 vuotta! Se on pitkä aika ilostuttaa ja joskus surustuttaakin ihmisen elämää, monia juttuja on yhdessä koettu ja nyt vielä seniorikoirana se lähti mukaan maailmalle sukeltaen mitä vaivattomammin maailmankansalaisen ja reissukoiran leppoisaan rooliin. Olen tuosta otuksesta niin kiitollinen.

Helsingin Sanomat kertoi tänään sivullaan, että 150 000 parisuhteessa elävää kokee yksinäisyyttä. Jäin miettimään, että onkohan siinä mukana montakin merimiehen muijaa. Tai merinaisen äijää. Tai äijän äijää tai... Tai ylipäätään muita joiden parisuhteen toinen osapuoli on välillä pitkiäkin aikoja poissa työnsä puolesta. Sillä ainakin minä allekirjoitan tunteneeni joskus ainakin viivähtävän hetken yksinäisyyttä miehen ollessa kaukana poissa ja toisinaan jopa kaikkien kommunikointimenetelmienkin saavuttamattomissa. Me olemme tämän elämäntavan nyt valinneet, tietäen sen mukanaan tuomat haasteet ja yleisesti ottaen olemme varmaan pärjänneet ihan hyvin. Ja onhan minulla toki ihmissuhdeverkostot olemassa niin täällä Suomessa kuin Kroatiassakin, niiden varassa pääsee pitkälle. Mutta kyllä se yksinäisyys välillä kietoutuu ympärille kuin suolta pystyyn kuolleiden puiden lomasta nouseva usva, kylmän kalsana ja iholle asettuvana.

Onko ikkunan takana yksinäisyyttä? 

Tuota yksinäisyyttäkin auttaa torjumaan pieni rakas terrierini. Sen seurassa en koskaan ole yksin, minulla on elävä olento kanssani ja joku jolle minä olen tärkeä ja joka on minulle tärkeä. Sen tuhina nytkin tuolta mökin sängyn alta antaa rauhoittavan signaalin siitä, etten ole yksin. Vaan kyllä silti on miestä ikävä. Koitan olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että minulla on joku ihminen, jota kaivata. Kaikilla ei taida olla. Ja joku voi toisaalta olla yksinäinen vaikka se toinen istuisi siinä sohvan toisessa päässä. Ihmisen ikävä toisen luo, niinhän sitä laulussakin sanotaan.

Tänään on tehty paitsi maksalaatikkokakkua, myös papereita asunnon myymiseksi. Olemme nimittäin päättäneet myydä Helsingissä sijaitsevan rivitalokolmiomme nyt kun siellä asuneet vuokralaiset lähtevät pois. Samalla katkeaa yksi Suomi-köysi lisää, luopuessamme nyt lopullisesti siitä "omasta kodistamme" täällä. Kuvat on otettu, toimeksiantosoppari laadittu ja nyt välittäjä saa alkaa tehdä työtään. Toivottavasti se oikea tulee pian ja rakastuu asuntoon kuten meille kävi kuusi vuotta sitten.

Venytin paluutani kotiin Kroatiaan kolmella viikolla, uusi paluulento on nyt syyskuun alkupäivinä. Syitä oli useita, yhtenä juurikin tuo asunnon myyntiin laittaminen ja toisaalta jätän ihan mielelläni väliin elokuun ruuhkat kotosalla ja nautin sen ajan vielä Suomen väljemmistä maisemista. Lämpöäkään ei vielä ole ikävä, sen verran on saanut näissä kolmenkympin helteissä täällä pohjoisessakin hikoilla. Pakko todeta, etten kesäkuussa reissuani varten pakatessa ihan osannut varautua tämmöiseen ilmaan, minulla on osa pitkähihaisista paidoista vielä täysin käyttämättä. No, josko noitakin vielä tässä elokuun tummuvina iltoina tarvittaisiin. Bikinit on sen sijaan olleet käytössä sitäkin enemmän eikä rusketuskaan ole tainnut päästä haalistumaan.

Ennen Suomeen tuloani tein muutamankin erilaisen opaskeikan suomalaisille, jotka tavalla tai toisella olivat päätyneet yhteyksiin kanssani. Huomasin taas, miten mukavaa on tuottaa palvelun kautta iloa ihmisille. Isonkin ryhmän räätälöity retkipäivä erilaisine pienine yksityiskohtineen sujui aika lupsakasti, olenhan aiemmin työelämässä vastannut vielä huomattavasti isompienkin tapahtumakokonaisuuksien kasaamisesta. Monet noiden kokemusten myötä aikoinaan aivokoppaan haalituista tiedoista olivat arvokkaina oppeina nytkin etukäteissuunnittelua opaskeikoille tehdessäni. Saapa nähdä, josko vaikka jotain tuon tyyppistä tulisi vielä tehtyä lisääkin, ainakin suomalaisia matkaajia Kroatiassa riittää ja toki oma kokemukseni jo aika laajaltikin eri nähtävyyksistä ja alueista on isona apuna kun mietin sopivia kattauksia tulijoille. Moni paikallinenkaan ei ole reissannut yhtä laajalti omassa maassaan, kuin mitä itse on tullut tehtyä, niin lähes koko rannikon mitalla kuin melko paljon siellä sisämaan puolellakin.

Suomessakin on tullut tänä kesänä matkattua ristiin ja rastiin, kotimaanmatkailua kahdessa maassa siis. Olen kulkenut Turun upeassa saaristossa ja eteläisen Suomen vehmaissa kartanomaisemissa, Porvoon aikaa uhmaavilla mukulakivikaduilla ja Järvi-Suomen kauneutta katselemassa. Seuraavaksi suuntaan lauantaina Hankoon ja kuukausi on vielä aikaa nähdä paljon lisää. Suomi on kaunis, olen oikein ajatuksella ihaillut montaa eteeni auennutta näkymää. Ehkä tässäkin asiassa pitää käydä kauempana, että voi nähdä lähelle. Kun silmä on enemmän tottunut hieman ehkä karumpaan ja jylhempään maisemaan, niin nämä vehreät kumpuilevat peltomaisemat, aamunkajossa heräävät metsät ja yöttömän yön tyynet veet sulostuttavat sielua ihan eri lailla. Kyllä minä haluan jatkossakin maailmalta tulla tänne tätä kaikkea kokemaan, vaikken ihan olemaan jäisikään.

Mutta nyt on aika elää hetkessä ja siirtyä juhlintaan, siis maksalaatikkokakku esiin ja läppäri nurkkaan.

Tiukulla on välineet valmiina synttärikakun tekemistä varten. Vain maksalaatikko puuttuu...