Tämän nyt pitäisi olla ihan selvä homma kaikille Euroopassa reissaaville, mutta toitotampa silti vähän: Muista ottaa matkaan mukaan se sinisävyinen Eurooppalainen sairaanhoitokortti niiden passin ja hammasharjan lisäksi. Huomioithan muuten, että kortti on voimassa aina kaksi vuotta kerrallaan ja uuden pitäisi tulla aina automaattisesti. Eli tarkistappa myös, että siellä reissulompakossa on juurikin se voimassaoleva viimeisin versio tuotteesta. Ja jos jostain syystä tätä korttia et vielä omista, niin heti tilaukseen täältä.
Ja kyllä, matkavakuutus pitää toki olla myös mutta nämä ovat kaksi eri asiaa. Ja ei, tämä ei ole sama juttu kun perus kelakortti, sillä et Suomen ulkopuolella tee mitään.
Jos lomalla sattuu vaikka horjahtamaan rantakallioilla ja nirhaisemaan kätensä pahasti saatikka jotain vakavampaa, on sinisen kortin kanssa helppo marssia suoraan paikalliselle ensiapuasemalle, joiden sijainnin saat helposti ja nopeasti selville likimain keneltä vain kysymyllä. Saat hoitoa paikallistenkin maksamalla omavastuulla, joka usein on aika nimellinen. Lisäksi paikallisille terveydenhuollon ammattilaisille on helppo ottaa sinut hoidettavaksi kun maksuasia on selvä. Kortti ja sen käyttö on yleisesti tunnettua ja ulkomaalaiselta kysytäänkin heti ensimmäiseksi, löytyykö eurooppalaista korttia tai vaihtoehtoisesti puhutaan sinisestä kortista. Vakuutuskorttien kanssa saattaa olla vähän kimurantimpaa ja pahimmillaan hoitosi viivästyy kun pähkäillään kuka maksaa ja mitä maksaa, etenkin jos mukana on vielä vähintäänkin lievä kielimuuri. Mikäli sitten ensiavun saatuasi tarvitset esimerkiksi erikois- ja/tai yksityislääkärien palveluksia, on sinulla jo vähän enemmän aikaa selvitellä ja etsiä oikeaa lääkäriä ja alkaa miettimään niitä vakuutuskorvauksien hakemisia.
Pienenä vinkkinä vielä: ota siitä kortistasi pari kopiota mukaan. Esimerkiksi täällä Kroatiassa ei sairaaloiden vastaanotossa aina ole kopiokoneita tai niitä ei käytetä vaan sinulta edellytetään omaa kopiota kortista. Helpompi kaivaa se suoraan laukusta kuin lähteä etsimään lähintä kopiopalveluita tarjoavaa liikettä. Nimimerkillä "Kokemuksen puolisyvällä rintaäänellä vain totean".
Mie en ole saanut tuota hommatuksi, nyt kyllä pitää tehdä se samantien. Olin just toukokuussa Splitissä ja syksyllä taas jonnekin sinne.
VastaaPoistaHieno juttu, että päätit kortin hankkia. Suosittelen sitä tosiaan todella vahvasti. Toivottavasti et korttia missään vaiheessa tarvitse, mutta jos tilanne tulee eteen on se todella hyvä olla olemassa. Tervetuloa vaan takaisin tänne Adrianmeren rannalle.
Poista