Reissukoirakin kotiutuu

Ensimmäinen viikko Kroatiassa tulee täyteen. Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi ja elämä rupeaa pikkuhiljaa asettumaan niihin matalareunaisiin uomiin, jotka tässä kohtaa ovat reitillä käytössä. Tavarat on purettu siltä osin kun ne nyt tähän asuntoon puretaan ja vähän alkaa jo tuntua luonnollisemmalta kutsua asumusta kodiksi.

Jos tässä pienet tirsat ottaisi mamman kirjoitellessa blogiaan.

Yksi selvä merkki asettumisesta on myös se, että Tiuku pystyy jo pikkuhiljaa rentoutumaan täällä kunnolla ja ottamaan isoon tarpeeseen tulevia päiväunia esimerkiksi juuri nyt tuossa vieressäni sohvalla. Pikkukoiralla on kyllä ollut rankkaa viime aikoina: ensin asunnon tyhjentyminen Suomessa, sitten matkustaminen halki Euroopan laiva- ja automatkoineen, nyt täällä täysin uuset haisut, äänet, paikat ja uusi ihminenkin kanssamme vielä vuoden loppuun asti asuvan harjoittelijan muodossa. Sisällä se on viipottanut mun perässä kun olen tavaroita järjestellessäni sinkoillut pitkin asuntoa ja muutenkin on pitänyt jatkuvasti olla valppaana. Erityisesti uudet äänet ovat aiheuttaneet muutenkin aavistuksen äänistressaavalle Tiukulle lisähaastetta kotiutumiseen. Alkuviikosta aika kovaa puhaltanut tuuli sai aikaan omanlaisia äänimaailmoita kolisutellessaan terassikalusteita ja vinkuessaan ikkunaluukuissa päivin öin. Lisäksi vieressä on rakennustyömaa, josta kuuluu vaihtelevasti jos jotakin koneiden kolinaa ja kalinaa. Vaan nyt alkavat nekin olla jo tuttuja jutuja ja muutenkin koiruus on astetta muutamaa rennompi. Juuri äsken sain imuroida koko asunnon ja olla muutenkin pidempiä aikoja täysin näköpiirin ulkopuolella neidin vain koisiessa omassa pesässään. Koti se on koirallakin. Aiemmin Tiuku on tottunut viettämään arkisin työpäivien pituudet yksin kotona ja saanut siis ladata akkujaan kunnolla. Vaan eipä enää. Se kohta varmaan jo toivoo mun häipyvän muutamaksi tunniksi, että saisi hetken omaa aikaa ja rauhaa.

Aamulenkillä biitsillä, päivällä mentiin sitten jo uimaan.

Paitsi että sisällä on rankkaa, niin ulkoilutkin ovat näin alkuun monta kertaa kuormittavampia kuin ennen. Suomessa arkisin teimme töiden jälkeen noin tunnin lenkin aamu- ja iltapyrähdysten lisäksi, täällä olemme nyt seikkailleet noin parin tunnin reissuja toistaiseksi vielä joka kerta uusiin reitteihin tutustuen. On haastavaa maastoa nousuineen ja kivikkoineen, on outo kovin suolainen meri jonka vesi pisti vähän oksentamaan, on kissoja ja irrallaan vastaan tulevia koiria. Viimeksi mainitut ovat kaikki kyllä olleet kilttejä ja kaulapannoista päätellen jonkun ihmisen kanssa eläviä, mutta ainahan se jännittää vähän hihnan yläpäässäkin kun vastaan tepastelee tuntematon koira tuntemattomin aatoksin. Tiuku on onneksi hurjan kohtelias ja osoittaa kaikin tavoin olevansa ihan vaan ohikulkumatkalla ja muutenkin rauhaa kannattaen. Mutta terrieri se on ja jos vastapuoli ryhtyisi ryttyilemään niin satasen varmasti on meidän näpsä vähintään yhtä ärränä niskavillat taivasta kohti sekunneissa sojottaen. Toivottavasti toistaiseksi koettu linja säilyy ja karvat nostaa pystyyn vain pohjoisesta puhaltava tuuli.

Huomenna koittaa taas uusi seikkailu, kun lähdemme viikonloppua viettämään Zagrebiin. Tiukukin on kutsuttu siellä järjestettävään Kroatia-Suomi -yhdistyksen pikkujoulujuhlaan. Pitää varmaan vähän siistiä karvanaamaa tänään, että on sitten edustavana huomenna. Mummelin maailmanvalloitus siis jatkuu, vaan helppohan se on tuollaisen reissaamiseen tottuneen kanssa mennä.