Olin tänään ostamassa huulipunaa. Punaista huulipunaa. Juuri sellaista täydellistä punaista. Siellä minä sitten vetelin Stokkan kosmetiikkaosastolla eri näytepunista punaisia viivoja kämmenselkääni. Vaihtoehtoja riitti, toinen toisensa perään. Ei, liian oranssi. Ei tuokaan, liian ruskea. Ei, liian kylmä sävy. Ei, luumun värinen. Erittäin ystävällinen myyjä kulki merkin luota toiselle ja konsultoi merkkikohtaisia asiantuntijoita. Meillä molemmilla oli kämmenselät täynnä toinen toistaan punaisempia viivoja. Kunnes lopulta se löytyi. Täydellinen sävy.
Sävyerot voivat olla häivähdyksen pieniä, kuitenkin kovin merkityksellisiä. Oli sitten kyse huulipunasta, makuuhuoneen seinän uudesta maaliväristä tai vaikkapa äänensävystä jolla rakkainta pyydetään täyttämään tiskikone. Kuitenkin sävyerot voivat merkitä suuria. Väärä harmaa siinä seinällä saa päiväpeitteen näyttämään likaiselta. Väärä sävy huulilla tekee ihosta keltaisen. Ja väärä äänensävy voi johtaa katkeraan kinasteluun kotitöiden jakamisesta. Sävyllä on väliä.
Puhuttaessa äänensävyn voi vielä varsin hyvin määritellä, harvemmin vastaanottaja sitä kovin väärin tulkitsee. Tai ainakin sen väärän sävyn äänessään yleensä kuulee itsekin ja voi tilanteen korjata. Mutta kirjoitetussa tekstissä tilanne onkin toinen. Kirjoittaja voi mielessään luoda tekstille aivan tietyn sävyn, lukija voikin tulkita täysin toisin. Etenkin nykyviestinnän tehokkuuspyrkimykset voivat helposti johtaa vääriin tulkintoihin, tekstiviestit ja twiittaukset hyvinä esimerkkeinä. Olen itsekin ollut osallisena tekstiviestein käydyissä keskusteluissa, joissa lopulta molemmat, tai jompi kumpi osapuoli käsittää toisen ilmaisun väärin. Sanat luetaan oikein, sävyä ei. Selvittelyyn voi mennä aikaa, etenkin jos toinen osapuoli ei tapahtunutta tunnista.
Sävyeroja voi ilmaista myös sanavalinnoilla. Kielemme rikkaus suo siihen hyvät mahdollisuudet, kommunikointitaitoa on osata niitä hyödyntää. Meillä ei ole kymmeniä eri sanoja kuvaamaan lumen eri sävyjä, mutta kyllä sentään erotamme kuuran loskasta. Toisaalta erilaiset murteet haastavat tämänkin itsensäilmaisun. Muistan mummoni aina todenneen, että likka on mustalaisen hevonen eikä mikään sopiva ilmaisu tyttölapsesta. Toiselle positiivinen ilmaisu voi toiselle ollakin jotain ihan muuta. Sävyeronsa siinäkin.
Huulipuna on nyt hankittuna, se makuuhuoneen seinän värikin valittuna. Enää ei tarvi kun oikeaan sävyyn sopia siitä maalausajankohdasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti