Podstranan Via Dolorosa mykistää maisemillaan

Kilometri kivistä polkua, joka kohoaa aina vain ylemmäs ja ylemmäs kohti korkeuksia. Askeleissa saa olla varovainen, irtokivet pyörähtävät herkästi tossun alla kuin huonosti laakeroidut rullaluistimet. Reitti mutkittelee rinteessä siksakkia, suoraan kipuaminen kohottaisi nousukulman vähän turhan haastavaksi. Aurinko lämmittää kirkkaan siniseltä taivaalta helmikuun alkupäivinä jo aika mukavasti, mustat ulkoiluhousut imevät lämpöä niin että reisissä tuntuu. Miltähän tämä homma tuntuisi keskikesän reilussa kolmenkympin porotuksessa...?

Seitsemäs kivipaasirasti matkalla ylöspäin. 

Podstrana on pitkulainen,  rantatien reunoille muodostunut kuuden kilometrin pituinen asutuskeskittymä, joka koostuu lähinnä viimeisen sadan vuoden aikana valmistuneesta rakennuskannasta. Sen sijaan se "Vanha Podstrana" eli Stara Podstrana löytyy ylempää rinteestä ihan omana talojen ryhmittymänään kapean mutkatien päässä. Siellä rakennusten keski-ikä onkin sitten ihan jotain muuta, värinä toimii varsin yhtenevästi kiven harmaa ja rakennusten kunto vaihtelee sulassa sovussa vierekkäin katottomiksi kaatuneista raunioista hiljattain remontoituihin versioihin, joissa asuvat saavat nauttia melkoisen messevistä maisemista yli alhaalla olevan tuoreemman Podstranan ja jopa lähisaarien. Kylän keskellä on 1600-luvulla rakennettu kirkko, jonka kello kilkattaa iloisesti muistutellen tunnin välein ajan vääjäämättömästä etenemisestä.

Stara Podstranan 1600-luvulta peräisin oleva vanha kirkko

Vanhasta Podstranasta lähtee ylös vuorijonon laelle Via Dolorosa -reitti. Kilometrin mittaisen polun varteen on pystytetty kivipaaseja, joissa jokaisessa muistutetaan yhdestä Jeesuksen viimeisten hetkien tapahtumasta. Pääsiäisen aikaan papin johtama isoa puista ristiä mukanaan kantava kulkue nousee reitin kerraten jokaisella rastilla kyseisen tapahtuman. Ylhäällä 450 metrin korkeudessa odottaa pieni kappeli, pari kivistä pöytää ja ennenkaikkea näköala, joka saa kyllä hiljentymään. Reitti opasteineen ja kivipaaseineen valmistui vuosien 2006-2009 välisenä aikana, huipulla oleva kappeli onkin sitten rapiat 1000 vuotta vanha. Nykyisen habituksensa se on tosin saanut vuonna 2005 päättyneessä renovaatiossa.

1000-luvulla alunperin rakennettu pieni kappeli vuorijonon harjalla. 

Kappelin luota lähtevät merkityt vaellusreitit molempiin suuntiin vuorijonon harjalla. Mekin jatkoimme termospullosta kuksiin loroteltujen kahvien nauttimisen jälkeen vielä polkua eteenpäin aina läheiselle 533 metrin korkeuden saavuttavalle Kričin huipulle.

Kahvi ja pulla maistuivat taukoeväänä.

Vaeltaminen näillä vuoristopuluilla on oikein mukavaa touhua tämmöisillä 10-20 asteen keleillä, kuumimmilla kesähelteillä homma voi olla jo vähän turhan extremeä. Viime kesänäkin palastuspartiot joutuivat noutamaan nestehukan uuvuttamia reippailijoita, joille retken rankkuus oli ollut liikaa. Vettä siis mukaan etenkin mitä lämpimämpi on keli. Toki ylhäällä on hieman viileämpää kuin ihan täällä merenpinnan tasolla, mutta varjopaikkoja on toisaalta vähemmän tarjolla. Tuo pelkkä Via Dolorosa -reitti on sen verran lyhyt ja helppokulkuinen, että sille voi normaalikuntoinen lähteä vähän lämpimämmälläkin ilmalla eikä se vaadi mitään erikoisempia vaellusvarusteita esimerkiksi kenkien suhteen. Suosittelen vahvasti vaihteluksi rannalla lekottelulle ja kyllä jo pelkästään tuo Stara Podstrana on itsessään näkemisen arvoinen historiallinen kylä.

Vanhan Podstranan rakennuskanta muodostuu todella vanhoista ja hieman tuoreemmista rakennuksista. 

Luonto on ottanut omakseen osan rakennuksista. 

Oksennus Kroatiasta

Tänään piti sataa, aamusta iltaan. Koko viikonlopuksi on luvattu märkää keliä. Käytiin Tiukun kanssa aamulenkilläkin ihan vaan pikaisesti todettuani taivasta tiiraillen, että tuolta se tumma pilvi tulee ja kohta sataa... Siirsin ison yrttiruukunkin terassin lipan alta sateen kasteltavaksi. Vaan ei satanut, eikä sada vieläkään vaikka niitä kaikissa tummanharmaan ja -sinisen sävyissä uhkaavina näyttäytyviä pilvimassoja lipuu yli ja ohi jatkuvalla syötöllä. Tuulee kyllä niin vietävästä, että meidän kohtuullisen massan omaava autokin huojuili sen voimasta ja ratista sai pitää kiinni kaksin käsin pysyäkseen omalla kaistalla tuolla rantatien liikenteessä. Meri on täynnä vaahtopäitä ja näyttää niin perkuleen luontaantyöntävältä että sääliksi käy noita lähisaariin seilaavia autolauttamatkaajia. Veikkaan, että keikuttaa. 

Sadepilvi. Joka ei kuitenkaan sada. 

Talvi täällä Adrianmeren rannalla on ainakin normaalisti lumeton ja sohjoton, pakkasella käydään ehkä toisinaan öisin ja ihan vähän vaan. Huomioitavaa on, että tämä siis koskee vain tätä Dalmatian rannikkoa, sisämaassa Kroatia tarjoilee kyllä ihan kunnon mannermaista talvea ja tuolla pohjoisempana yltävät lumisateet useammin jopa rannikolle asti. Lumen sijasta täällä meillä sataa vettä ja tuulee. Välillä molempia oikein urakalla. Itse olen ihan hirmuisen onnellinen siitä, että tämä meidän kotitalo on eristetty, mikä ei tosiaankaan ole täällä mikään itsestäänselvyys. Eli vaikka mitään varsinaista lämmitystä talossa ei olekaan, niin parilla Bauhausista hankitulla varaavalla patterilla asunto pysyy oikein mukavasti yli 20 asteen vaikka ulkona viuhuisi mimmoinen keli. Villasukat jaloissa torppaavat myös lattioiden viileyden, joten mikäs tässä on ollessa. Niin ja paistaa se aurinkokin toki toisinaan lämmittäen suloisesti ja hetkellisesti unohtuu nämä sadepäivien harmaudet. Paitsi ettei edes sada, on vaan harmaata. 

Villinä veikkauksena heitän, että kun kohta lähdetään iltapäivän taaperrukselle tuonne ulos, niin päästyämme lenkin äärilaitan koordinaattipisteeseen se juuri kohdalla oleva pilvi päättääkin yllättäen avata hanat ja rappaa tuulen kanssa meidät ohimoista alaspäin kostealla annillaan. Jos ennakoidaan tätä ja tehdään vain lyhyempi lenkki, niin ei muuten varmasti tule tippaakaan. Sitten harmittaa, ettei tehty pidempää lenkkiä...

Minä olen lähtökohtaisesti ihan peruspositiivinen ihminen ja sanoisin jopa muotoutuneeni astetta positiivisempaa elämänasennetta ammentavaksi tässä viimeisen reilun parin vuoden aikana. Pakko on kuitenkin sanoa, että välillä mieleen hiipii hieman angstisempia aatoksia. Kun koira oksentaa yöllä ja tietenkin matolle eikä edes sada vaikka pitäisi. Joutuu ne yrtitkin kastelemaan kai sitten itse. 

P.s. Tiuku voi jo ihan hyvin.