Pulinaa paskahuussista ja passista

Sunnuntain ratoksi suoritin perisuomalaisen mökkiprojektin, eli paskahuussin tyhjennyksen. Tai sanottakoon välityhjennyksen. Eipä tuo homma nyt kyllä edes etäisesti muistuttanut sitä monille traumoja aiheuttanutta legendaarista savottaa, johon ex-appiukkoni mukaan tarvittiin vähintään puoli pulloa kossua alle ja loput meni sitten jälkikäteen toipumiseen. Ei ollut tuulessa liehuvia paperinpalasia tai yökötyksiä aiheuttavia klimppejä lillumassa jossain epämääräisessä nesteessä.

Meidän mökin ulkohuussi, tämä on aika kaukana niistä jostain lapsuuden vähemmän ihanista vessamuistoista...

Meillä on täällä mökillä käytössä huippuhyvä Biolanin kompostoiva käymälä, jonka tyhjennys on tosi siisti homma. Luukusta ulos tuleva tavara on hajutonta kompostoitunutta yhtenäistä massaa, jota voi sitten käyttää esimerkiksi pensasaidan lannoitukseen, kuten se me meillä ensi keväänä menee. Ei näy jälkeäkään paperista tai muutakaan erikseen tunnistettavaa. Riittävä kuivikkeen käyttö vain pitää tuon vempeleen kanssa muistaa. Normaalissa käytössä täällä mökillä yksi tyhjennys keväällä riittää, mutta nyt kun minä olen ihan päätoimisesti asunut täällä ja muutenkin on ehkä käyttöä ollut enemmän, totesin pienen välityhjennyksen olevan tarpeellinen. Siis vanhimmat alta pois ja taas homma toimii, siististi ilman sitä perinteistä ulkohuussin tuoksahdusta. Ja täysin ympäristöystävällisesti ja vesistöjä ajatellen nykyiset normistot täyttäen. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille teille, joille ulkohuussi edelleen on osa elämää. (Biolan ei tiedä tästä hehkutuksesta mitään, eli ihan spontaani kehu vailla kaupallista yhteistyötä)

Tänään on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun lennähdin tänne kesää viettämään. Kun pidensin hieman visiittiäni, niin nyt on kaksi ja puoli viikkoa vielä jäljellä ennen paluuta kotiin Kroatiaan. Kaksi kuukautta on kulunut myös siitä, kun viimeksi kävin suihkussa. Kyllä, kaksi kuukautta. Suomessa en ole vielä kertaakaan suihkusta vettä päälleni lorotellut. Täällä on kaikissa majoituspaikoissa käytetty sitä perinteistä sauna, pesuvati ja kuuppa -yhdistelmää, erittäin menestyksekkäästi. Niillä välineillä minä olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni itseni saanut pestyä ja tottunut niitä toki muutenkin käyttämään esimerkiksi täällä mökillä. Ihan suihkuttomaksi ei tämä visiitti sentään jää, ensi lauantaina auton alla on tie pohjoiseen ja viikon verran olisi tarkoitus perinteisesti äidin kanssa viettää tunturimaisemassa taapertaen. Mökkimme varustukseen kuuluu pesuvatien sijasta suihku, joten siellä sitten otetaan sekin keino taas käyttöön. Mutta muuten pysytään kyllä perinteisissä menetelmissä.

Jos on nuo pesumenetelmät olleet vähän vähemmän teknisiä, niin muutoin olen kyllä taas saanut todeta Suomen olevan varsin edistyksekäs paikka teknologian saralla. Miten paljon voikaan saada aikaan ihan vaikka vaan puhelinta naputtelemalla: Eräänä päivänä auton kiitäessä kohti Turun saaristoa minä siinä pelkääjän paikalla varasin miehelle ja minulle festariliput, maksoin ne ja latasin vielä valmiiksi rahaa festarialueella maksuvälineenä käytettävälle rannekkeelle, jota meillä ei vielä edes ollut. Puhelimella, liikkuvassa autossa. Mies tilasi itselleen uuden passin pian vanhentuvan tilalle. Muutama naputus koneella ja kas, parin päivän päästä oli uusi (ja muuten todella kaunis) passi odottamassa R-Kioskilla. Uuden osakeyhtiön voi perustaa kotisohvalta ja edelleen avata sille uuden yritysasiakastilin pankissa. Tosta vain, muutamalla naputtelulla. Ei muuten ihan taitaisi onnistua nykyisessä kotimaassani Adrianmeren rannalla, pari leimaa ja paperia eri virastoista saattaisi joutua hankkimaan... Kun täältä on poissa ja pääsee jotain vastaavia hommia muualla touhuamaan, niin ei voi olla kuin ihastunut tähän asioiden helppouteen täällä, sähköiset tunnistautumiset ja muut verkkopalvelut kyllä todella ovat ihan loistavia juttuja. Kukapa olisi vielä parikymmentä vuotta sitten uskonut moisia systeemejä olevankaan.

Tähän loppuun sen uuden passin ja tulevan Lapin reissun innoittamana pätkä Eino Leinoa ja Lapin kesää. Näihin sanoihin voinee moni ulkosuomalainenkin samaistua. Minä ainakin.

"Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin."

Merimiehen muija katkoo köysiä Suomessa

Heti alkuun päivän juhlauutiset: Rakas matkamummelini Tiuku täyttää tänään 14 vuotta! Se on pitkä aika ilostuttaa ja joskus surustuttaakin ihmisen elämää, monia juttuja on yhdessä koettu ja nyt vielä seniorikoirana se lähti mukaan maailmalle sukeltaen mitä vaivattomammin maailmankansalaisen ja reissukoiran leppoisaan rooliin. Olen tuosta otuksesta niin kiitollinen.

Helsingin Sanomat kertoi tänään sivullaan, että 150 000 parisuhteessa elävää kokee yksinäisyyttä. Jäin miettimään, että onkohan siinä mukana montakin merimiehen muijaa. Tai merinaisen äijää. Tai äijän äijää tai... Tai ylipäätään muita joiden parisuhteen toinen osapuoli on välillä pitkiäkin aikoja poissa työnsä puolesta. Sillä ainakin minä allekirjoitan tunteneeni joskus ainakin viivähtävän hetken yksinäisyyttä miehen ollessa kaukana poissa ja toisinaan jopa kaikkien kommunikointimenetelmienkin saavuttamattomissa. Me olemme tämän elämäntavan nyt valinneet, tietäen sen mukanaan tuomat haasteet ja yleisesti ottaen olemme varmaan pärjänneet ihan hyvin. Ja onhan minulla toki ihmissuhdeverkostot olemassa niin täällä Suomessa kuin Kroatiassakin, niiden varassa pääsee pitkälle. Mutta kyllä se yksinäisyys välillä kietoutuu ympärille kuin suolta pystyyn kuolleiden puiden lomasta nouseva usva, kylmän kalsana ja iholle asettuvana.

Onko ikkunan takana yksinäisyyttä? 

Tuota yksinäisyyttäkin auttaa torjumaan pieni rakas terrierini. Sen seurassa en koskaan ole yksin, minulla on elävä olento kanssani ja joku jolle minä olen tärkeä ja joka on minulle tärkeä. Sen tuhina nytkin tuolta mökin sängyn alta antaa rauhoittavan signaalin siitä, etten ole yksin. Vaan kyllä silti on miestä ikävä. Koitan olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että minulla on joku ihminen, jota kaivata. Kaikilla ei taida olla. Ja joku voi toisaalta olla yksinäinen vaikka se toinen istuisi siinä sohvan toisessa päässä. Ihmisen ikävä toisen luo, niinhän sitä laulussakin sanotaan.

Tänään on tehty paitsi maksalaatikkokakkua, myös papereita asunnon myymiseksi. Olemme nimittäin päättäneet myydä Helsingissä sijaitsevan rivitalokolmiomme nyt kun siellä asuneet vuokralaiset lähtevät pois. Samalla katkeaa yksi Suomi-köysi lisää, luopuessamme nyt lopullisesti siitä "omasta kodistamme" täällä. Kuvat on otettu, toimeksiantosoppari laadittu ja nyt välittäjä saa alkaa tehdä työtään. Toivottavasti se oikea tulee pian ja rakastuu asuntoon kuten meille kävi kuusi vuotta sitten.

Venytin paluutani kotiin Kroatiaan kolmella viikolla, uusi paluulento on nyt syyskuun alkupäivinä. Syitä oli useita, yhtenä juurikin tuo asunnon myyntiin laittaminen ja toisaalta jätän ihan mielelläni väliin elokuun ruuhkat kotosalla ja nautin sen ajan vielä Suomen väljemmistä maisemista. Lämpöäkään ei vielä ole ikävä, sen verran on saanut näissä kolmenkympin helteissä täällä pohjoisessakin hikoilla. Pakko todeta, etten kesäkuussa reissuani varten pakatessa ihan osannut varautua tämmöiseen ilmaan, minulla on osa pitkähihaisista paidoista vielä täysin käyttämättä. No, josko noitakin vielä tässä elokuun tummuvina iltoina tarvittaisiin. Bikinit on sen sijaan olleet käytössä sitäkin enemmän eikä rusketuskaan ole tainnut päästä haalistumaan.

Ennen Suomeen tuloani tein muutamankin erilaisen opaskeikan suomalaisille, jotka tavalla tai toisella olivat päätyneet yhteyksiin kanssani. Huomasin taas, miten mukavaa on tuottaa palvelun kautta iloa ihmisille. Isonkin ryhmän räätälöity retkipäivä erilaisine pienine yksityiskohtineen sujui aika lupsakasti, olenhan aiemmin työelämässä vastannut vielä huomattavasti isompienkin tapahtumakokonaisuuksien kasaamisesta. Monet noiden kokemusten myötä aikoinaan aivokoppaan haalituista tiedoista olivat arvokkaina oppeina nytkin etukäteissuunnittelua opaskeikoille tehdessäni. Saapa nähdä, josko vaikka jotain tuon tyyppistä tulisi vielä tehtyä lisääkin, ainakin suomalaisia matkaajia Kroatiassa riittää ja toki oma kokemukseni jo aika laajaltikin eri nähtävyyksistä ja alueista on isona apuna kun mietin sopivia kattauksia tulijoille. Moni paikallinenkaan ei ole reissannut yhtä laajalti omassa maassaan, kuin mitä itse on tullut tehtyä, niin lähes koko rannikon mitalla kuin melko paljon siellä sisämaan puolellakin.

Suomessakin on tullut tänä kesänä matkattua ristiin ja rastiin, kotimaanmatkailua kahdessa maassa siis. Olen kulkenut Turun upeassa saaristossa ja eteläisen Suomen vehmaissa kartanomaisemissa, Porvoon aikaa uhmaavilla mukulakivikaduilla ja Järvi-Suomen kauneutta katselemassa. Seuraavaksi suuntaan lauantaina Hankoon ja kuukausi on vielä aikaa nähdä paljon lisää. Suomi on kaunis, olen oikein ajatuksella ihaillut montaa eteeni auennutta näkymää. Ehkä tässäkin asiassa pitää käydä kauempana, että voi nähdä lähelle. Kun silmä on enemmän tottunut hieman ehkä karumpaan ja jylhempään maisemaan, niin nämä vehreät kumpuilevat peltomaisemat, aamunkajossa heräävät metsät ja yöttömän yön tyynet veet sulostuttavat sielua ihan eri lailla. Kyllä minä haluan jatkossakin maailmalta tulla tänne tätä kaikkea kokemaan, vaikken ihan olemaan jäisikään.

Mutta nyt on aika elää hetkessä ja siirtyä juhlintaan, siis maksalaatikkokakku esiin ja läppäri nurkkaan.

Tiukulla on välineet valmiina synttärikakun tekemistä varten. Vain maksalaatikko puuttuu...