Kun on mentävä, on mentävä. Vaikka vähän pelottaisikin.

Tämän tekstin kuvituskuva ei liity mitenkään itse tekstiin. Se on talvisesta Suomesta muutaman vuoden takaa. Tänään on kulunut 78 vuotta talvisodan syttymisestä. Kuva olkoon symbolina ja kunnianosoituksena sille päättäväisyydelle ja rohkeudelle, jolla suomalaiset tuolloin kohtasivat ylivoimaisen vihollisen ja suojelivat sinivalkoisia värejä. Tuon asenteen johdosta me suomalaiset voimme tänäpäivänä pohtia täysin erilaisia rohkeuden osoituksia, kuten vaikka sitä edellä mainitun tapahtuman rinnalla tyystin vähäpätöistä asiaa josta itse teksti kertoo. 

***

Olin pitkittänyt sitä jo ihan liian kauan, mutta nyt alkoi olla aika täysi. Minun olisi pakko, vaikka vähän ahdistikin. Ei, en tarkoita rintaliivien ostamista vaikka kieltämättä senkin asian suhteen pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja riisua paita sovitusrumbaa varten. Nyt oli kyse kampaajalle menemisestä. Likimain jokainen nainen tietää sen tuskan määrän, jota uudelle uppo-oudolle kampaajalle meneminen tuottaa. Siinä antaa aika ison osan itseään toisen käsiin ja sillä toisella on sakset käsissään. 

Kommunikaation yksi haaste on usein se, että vastapuoli ymmärtää antamasi viestin tahtomattaan ja oman kokemusperäisen käsitemaailmansa pohjalta vähäsen väärin. Tai täysin päin prinkkalaa. Etenkin jos taustalta puuttuu pitkä yhteinen kokemus asiasta, mikä yleensä antaa turvaa vuosia jatkuneessa asiakassuhteessa. Mikä on toiselle lämmin ruskea tarkoittaa toiselle mitä lie ruosteen väriä. Kun mukaan tuodaan se lisäaspekti, ettei kumpikaan osapuoli pääse käyttämään keskustelussa äidinkieltään, ollaan vielä heikommalla lattialla, melkein kuulee sen rutisevan allaan uhkaavasti. 

En ollut vielä kertaakaan istahtanut täkäläisen frisörskän tuoliin, Suomi-visiittien ohjelmaan oli vuoden aikana kuulunut myös latvojen siistimiset. Viimeksi väriä oli laitettu reilu vuosi sitten ennen häitämme ja siten tyvikasvukin oli jo reilun kymmenen sentin mittainen. Kesän aikana aurinko, tuo ihana positiivisen mielen ja d-vitamiinin luoja oli aika tehokkaasti blondannut kuontaloni, etenkin sen aiemmin värjätyn osan mutta raidoittanut myös tuota omaa sävyäni. Päältä sekasävyinen blondi, alta juurikasvuinen ruskeaverikkö. Siinä minun hiuskuvaus. Yhtä karua luettavaa kuin katsottavaakin. Oli siis aika. 

Mies oli jo useaan otteeseen käynyt täällä eräässä parturikampaamoliikkeessä, jossa ainakin tiesin osan henkilöstöstä puhuvan englantia. Sinne siis. Tämä kotirouvan aikataulu on siinä mielessä mukavan joustava, että pääsin paikalle varsinaisen ruuhka-ajan ulkopuolella, kello yhdeltä. Ei yhtään asiakasta paikalla, henkilökuntaa viisi. Kysäisin, josko heillä olisi aikaa suorittaa koko kuontalon värjäys ja kevyt leikkaus. Oli, ei muuta kuin penkkiin vain. Sitten alettiin selvitellä sitä toivottua väriä. Halusin toffeemaisen ruskean, pääasia että sävy tasoittaisi koko pehkon kutakuinkin samanväriseksi. Hiuksiani väänneltiin ja käänneltiin kolmen eri asiantuntijan voimin. Ilmeisesti sen sävysekavuus huolestutti heitäkin. Sitten hiplattiin hetki värikartan kiehkuroita ja sinne menivät verhon taakse sotkottamaan sävyjä. Kieltämättä vähän jännitti. 

Kaksi tuntia myöhemmin huokaisin helpottuneena. Lopputulos oli just eikä melkein sitä mitä hain. Kaikki kolme aiemmin mukana uuden ilmeen luomisessa ollutta daamia kävivät myös jälleen pöyhimässä päätäni ja olivat kuulemma itsekin ihan positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hyvin niinkin vahvasti eriväriset haituvat nyt olivat tasaväristyneet. Sain myös todistaa taitavinta näkemääni föönin ja pyöröharjan kanssa suoritettua suoristusta, hitusen luonnonkiharat hiukseni oli lopulta sileät ja piikkisuorat latvojen kärkiä myöten. Olimme siis kaikki tyytyväisiä. Kassalla koitti maksun aika, 369 kunaa eli karvan alle 50 euroa. Ehkä tämä on alku pitkälle yhteiselle taipaleelle jonka alla lattia vahvistuu ja lakkaa lopulta narisemastakin. 

Pitäisikö oliivi ja sitruuna puristaa? Vai mitä niille tehdään?

Oliivipuiden luona on ollut vilskettä viime viikkoina ja vielä tuntuu toiminta jatkuvan. On sadonkorjuun aika, puussa killuvat vihreät ja tummat pallurat kerätään koreihin ja säkkeihin toimitettavaksi edelleen öljypuristamoille tai nykyisin ennemminkin öljyvalmistamoille. Kroatia on iso oliiviöljyn tuottaja vaikka puut kasvavatkin lähinnä vain täällä Adrianmeren rannikolla ja saarilla sekä Istrian niemimaalla tuolla pohjoisempana. Täältä saadaan paikoin erinomaisen laadukasta öljyä ihan maailman mittakaavassa tarkasteltuna, taisi juuri taas tulla tunnustusta ja palkintoja jossakin öljykisassa ainakin Istrian tuotteille. Kuulin jostain tämän vuoden olevan oikein hyvä laadullisesti tarkasteltuna, ainoastaan tuo kesän kuivuus on paikoin jättänyt jälkensä ja oliivit ovat normaalia pienempiä. Vuosikerroissa on siis eroa niin viineissä kuin öljyissäkin. 

Siinä niitä on, valmiina 

Minä pääsin tässä pari viikkoa sitten vuokraisännän mukana piipahtamaan hänen serkkunsa öljyvalmistamolle tuohon muutaman sadan metrin päähän. Sain nähdä kuinka oliivit tuontantolinjan toisessa päässä kaadettiin pieneen siiloon, josta ne kulkivat vesipesun kautta eteenpäin murskattavaksi ja lopputuloksena putken päästä valui tästä murskausmassasta eroteltua vihertävää öljyä. 

Oliiveja tai murskattua massaa ei kuitenkaan puristettu, nykytekniikka on hieman muuttanut tätäkin prosessia ja tänä päivänä yhä suurempi osa öljystä tuotetaan erottelemalla öljy massasta eräänlaisella sentrifugilla keskipakoisvoimaa hyödyntäen. Enää ei siis välttämättä ole kyse kylmäpuristetusta oliiviöljystä vaikka niin taitaa pullojen kyljessä siellä marketissa vielä lukeakin. Olisiko oikeampi sitten kylmäkieputettu, mihin voisi ehdottaa termiä? 

Toki edelleen on toiminnassa myös paljon perinteisiä puristamoja, joissa murskatut oliivit todella tiristävät öljyn puristusvoiman pakottamana. Varmasti monien mielestä se on edelleen ainut ja oikea tapa valmistaa oliiviöljyä ja nämä kaksi tuotantotapaa säilynevätkin jatkossa rintarinnan. Pääasia on, ettei massaan tai öljyyn sitä valmistettaessa lisätä mitään, eikä siihen kohdisteta muita kuin mekaanisia toimenpiteitä. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, on oliiviöljykin yksi maailmalla väärennettävistä tuotteista. Laadukkaan öljyn kysyntä ylittää tarjonnan ja houkutus kepulikonstien käyttöön on suuri. Esimerkiksi öljyn alkuperän selvittäminen voi välillä olla haastavaa, on aivan eri asia missä oliivit ovat kasvaneet ja öljy on tehty kuin missä se on pullotettu. Siispä tarkkoina niihen merkintöjen kanssa jos asialla on itsellenne merkitystä. 

Vaan takaisin sinne vierailukohteeseeni. Lähiseudun asukkaat tuovat käsinpoimitut oliivinsa tuonne öljytehtaalle mahdollisimman pian, sillä oliivien laatu alkaa heikkenemään melko nopeasti niiden irrottua puusta. Täällä meillä päin ei sadonkorjuussa todellakaan mitään koneita käytetä vaan perheet viettävät laatuaikaa yhdessä riipiessään satoa puista. Laatuajan määrä riippuu sitten suoraan tiluksilla olevien puiden määrästä, osalla niiden anti on vain omaan käyttöön ja osalla sitten enemmän tai vähemmän myyntiikin. Tällöin saattaa tietysti sitten olla jo tarvetta vähän muullekin kuin ruokapalkalla tai sukulaissuhteen pakottavuuden vuoksi ahkeroivalle kerääjäväelle. Mutta käsityötä kuitenkin. Kun sitten aina ei öljytehtaalla suoritetusta työvaiheesta joko haluta tai ole varaa maksaa, jättävät viljelijät osan öljystä korvaukseksi vaihdantatalouden hengessä. Tätä öljyä myymällä yritys sitten tienaa rahaa kassaansa ja me oliivittomatkin saamme mahdollisuuden hankkia tuoretta lähituotantoöljyä keittiöihimme. Minäkin lähdin paikalta viiden litran kannun kanssa. 

Tuore laadukas oliiviöljy on runsaan lehtivihreämäärän johdosta vihertävää ja tuoksuukin todella voimakkaasti leikatulle ruoholle. Siinä on vielä vähän terävä, kitkerä maku, jonka tuntee kurkussa asti. Tämän karvaan kurkkutuntemuksen aiheuttaa oleokantaali, ainesosa jota tuoreessa neitsytöljyssä on paljon. Se on tulehduksia ehkäisevä aine, jolla lisäksi on mainittu olevan muitakin mahdollisia terveysvaikutuksia. Kaiken kaikkiaan ihan tuoreessa oliiviöljyssä on suurimmat pitoisuudet hyvää tekeviä ainesosia, jotka sitten säilytyksen myötä vähitellen heikkenevät. Vihreä väri alkaa muuttua keltaiseksi lehtivihreän muuttuessa karoteeniksi ja öljyn hapotkin kellastuvat ajan kuluessa.  Samalla maku muuttuu pehmeämmäksi ja karvaus katoaa. Säilyvyyden vuoksi minäkin pullottelin muovilekkerissä kotiin kantamani öljyn lasisiin vihreisiin pulloihin, jotka paremmin suojaavat sisältöä valolta. Mikä ihana tekosyy nauttia muutama pullo viiniä...

Vaikka ei oma oliivipuumme satoa vielä antanutkaan, niin sitruspuumme sen sijaan niin teki. Meillähän on tosiaan hybridipuu, joka muodostuu muutoin sitruunapuusta, mutta siihen on liitetty aikanaan yksi mandariinipuun oksa. Se kypsytti tänä vuonna yhden jättimäisen mandariinin, jonka söimme miehen kanssa jo jokin aika sitten. Oli muuten todella hyvä, toivottavasti ensi vuonna satoa olisi enemmänkin. 

Loppu puu, eli sitruunaosasto sai runsaan kaksivaiheisen kukinnan lopputuloksena aikaiseksi neljä kypsyvää hedelmää, joista yhden menetimme taannoin myrskyn iskettyä terassillemme ja kaataessa koko puun. Mutta kolme siis säästyi ja nyt niistä ensimmäinen oli kypsynyt poimittavaksi. Eilen koitti tuo maaginen hetki, kun sain sen napsaista irti. Olen ollut ihan lapsellisen innoissani tästä sitrussadostani ja hyysännyt puuta parhaani mukaan. Kovin oli siis palkitsevaa saada ensimmäinen itsekasvatettu keltainen hedelmä kätösiin, nuuhkuttelin sen ihanaa tuoksua suurella antaumuksella. 

Vaan mitä sitruunalle sitten tekisi? Miten käyttäisin tuon arvokkaan aarteen? Tovin asiaa mietittyäni päädyin leipomaan sitruunapullia, joiden sinänsä ihan tavallisen pullataikinaisen rakenteen sisälle kätkeytyi sitruunani mehulla maustettu vanukas. Päälle tein silmät sokerivoista jossa oli seassa raastettu sitruunan kuori ja ihan hitusen tuoretta rosmariinia. 

Täytyy sanoa, että ainakin omaan suuhuni pullat olivat ihan täydellisen ihania. Niin ihania, että päädyin jakamaan ne suurimmaksi osaksi pois etten söisi liikaa. Niimpä vuokraisäntämme perhe ja mieheni työkaverit saivat myös nauttia näistä keittiöni luomuksista ja vaikuttivat olevan aika tyytyväisiä. Nyt sitten pitää miettiä, mitä toteutan kahdesta jäljellä olevasta sitruunasta niiden kypsyttyä.

Lunta odotellessa katkaistaan kylmäketju

Aurinko paistaa ja kyllä se vielä vähän jaksaa lämmittää mutta mennyttä ovat kesän kuumuus ja pehmeät illat. Syksy on todellisuutta ja talvi tekee tuloaan, juuri lupailivat jopa mahdollista lumisadetta ihan tänne Splitiinkin ensi viikolle, sehän se olisikin hupaisaa. Ja harvinaista, edellisestä kerrasta on jo vuosia mutta sitä muistellaan edelleen ja kännyköistä kaivellaan kuvia tuosta ihmeestä. Kelien kolenemisen myötä kaappien kätköistä on jälleen alettu kaivaa pitkää hihaa ja punttia käyttöön. Ja villasukat. Sillä lattioissa tämän viilenevän vuodenajan tuntee erityisen hyvin. Asunnossamme on suurelta osin laattalattiat ja ne alkavat kyllä jo hohkata kylmää. Paikalliset lompsivat sisälläkin kengät jalassa, minä en siihen taivu vaan kengät jätetään kyllä eteiseen kuten missä tahansa suomalaisessa kodissa. Kuitenkin minäkin olen todennut jonkinlaiset sisätossut varsin mukaviksi, kun edes se villasukka ei oikein tahdo katkaista kylmäketjua lattiasta jalkapohjaan. Viime talvena Murterin asunnossamme oli puiset lattiat, jotka olivat sentään hieman lämpimämmän oloiset mutta niin vaan talven kylmimpinä aikoina sielläkin piti tossut ottaa käyttöön. Täällä tuo kausi on jo alkanut.

Lämmitys on muutenkin ajankohtainen asia. Tässä asunnossa ainut kiinteä lämmitysjärjestelmä ovat nuo kaksi ilmalämpöpumppua: toinen alakerrassa makuuhuoneessa ja toinen täällä yläkerrassa. Esimerkiksi kummassakaan kylpyhuoneessa ei ole mitään lämmönlähdettä. Talossa ei myöskään varsin tavalliseen tapaan ole minkään valtakunnan eristyksiä, joten kun yölämpötilat painuvat alle kymmeneen asteeseen eikä päivälläkään päästä paljon sen päälle, niin etenkin buratuulen vinkuessa nurkkien ympärillä viimeisiäkin lämmönrippeitä huuhtomassa alkaa sisällä ilma vikkelästi viilentymään. Kun maanantai-iltana palasin pitkältä viikonloppureissulta, näytti yläkerran sisälämpömittari 18,5 astetta ja alakerrassa oli selkeästi tuotakin viileämpää. Oli siis aika päräyttää koneet käyntiin ja lämmintä ilmaa puhaltamaan. Tuo puhaltaminen on kuitenkin se ikävä juttu, ilma liikkuu vähän liiankin paljon ja tulee vedon tunne. Samasta syystä pidin koneita kesälläkin päällä kylmää puhaltamassa niin vähän kuin mahdollista, lähinnä sen verran että Tiukulla oli mukavampi olla. No okei, kun mittari huiteli jatkuvasti yli neljänkympin lukemissa, niin kyllä se viilennys teki hyvää itsellekin. 

Eilen kävimme hankkimassa tilanteeseen helpotusta rautakaupan hyllyltä: pari erillistä sähkökäyttöistä mutta varaavaa öljytäytteistä patterilämmitintä ja yksi pieni puhallin tuonne alakerran kylppäriin. Kylppärissä puhallin on kätevä ensinnäkin tilan lämmittämiseksi mutta mikä tärkeintä, että sieltä saisi suihkun jälkeen helpommin tuuletettua kosteutta pois ikkunasta. Sillä kun ei talossa ole niiden erityksien ohella myöskään mitään ilmanvaihtosysteemiä ikkunoita lukuunottamatta, on etenkin tuon kosteuden ulos tuulettaminen astetta haastavampaa. Nopealla ristituuletuksella saa kyllä ilman raikastettua, mutta kahden lämpimän suihkukäynnin jälkeen kylppärissä on niin paljon kosteutta, ettei se ihan vaan pikaisesti siitä pienestä ikkunasta mihinkään katoa. Kun asiaa hieman auttaa puhaltamalla lämmintä ilmaa lattianrajasta, niin asia tehostuu huomattavasti, tämän totesimme jo viime talvena saman asian kanssa teutaroidessamme. Vuokranantajamme itse ehdotti tätä ostosretkeä lämmittimien hankkimiseksi, vähennän kulut sitten vain suoraan seuraavasta vuokrasta. Heillä on kyllä joitain vanhoja lämmittimiä, mutta ne ovat kuulemma niin sähkösyöppöjä että uusien hankkiminen on järkevämpää. Aikovat kuulemme myös itse käydä sijoittamassa uusiin, vakoilevat vain ensin millaiset me hankimme kun tuo mieheni nyt kuitenkin jotain moisien vempeleiden ja niiden tehohyötyjen päälle ymmärtää. 

Ja miten ihanaa olikaan tänään aamulla herätä vedottomassa mutta sopivan lämpimässä makuuhuoneessa ja tulla keittämään aamukahvit samanlaiseen ilmastoon tänne yläkertaan. Tossut tarvitaan vielä, mutta siitä viis.