Näin sitä mennään jo hyvää vauhtia lokakuuta. Tässä välillä on käyty pari viikkoa Suomessa, viikko siitä meni Lapin ruskaa ihaillessa ja tunturissa taapertaessa. Tiuku-mummelikin paineli hyvällä tahdilla viikon aikana lähes 90km porojen hajuja ihmetellen, aika hyvin tuollaiselta 13-vuotiaalta tappijalalta. Mukava olikin sitten toipua reissusta tuolla lähirannalla pötkötellen, kun lähdimme viettämään rantapäivää kotiin palattuamme. Vaikkei helteitä enää täälläkään ole, niin kun mittari näyttää 23 astetta ja aurinko paistaa, tarkenee sitä vielä oikein mainiosti. Jopa niin hyvin, että välillä piti piipahtaa vilvoittavassa meressä. Siis koiran piti, emäntä tyytyi vain kastelemaan varpaat ja keskittymään sitten kirjan lukemiseen kuivalla maalla. Pulahduksen jälkeen saattoi taas tyytyväisenä köllähtää auringon lämmöstä nauttimaan. Etenkin kun siellä rannalla sai jo aika rauhassa olla, poissa olivat toinen toisissaan kiinni olevat pyyheleirit ja värikkäät aurinkovarjot.
Lokakuu tarkoittaa täällä Adrianmeren rannalla sitä, että kesän sesonki alkaa vääjäämättä hiipumaan. Ensimmäiset ravintolat ja rantabaarit ovat jo sulkeneet ovensa ja pistäneet ne säppiin tuleviksi kuukausiksi. Vaan kun eilen illalla käytiin miehen kanssa tuossa meidän lähirantaravintelissa syömässä, niin jo vain oli täynnä lähes kaikki pöydät. Kun vaihtoehdot vähenee, niin ovensa auki pitäville riittää edelleen asiakkaita. Ilmeisesti sesongin rippeet myös venyvät aiempaa pidemmälle. Yhä useampi on tajunnut, miten loistava ajankohta tänne on tulla juuri nyt: ei ole enää liikaa ihmisiä kaikkialla, kelit ovat mitä mainioimmat erilaiseen rannalla makoilua aktiivisempaan tekemiseen ja luontokin on herännyt kesän kuivuuskoomasta sateiden myötä. Eräskin akvititeettitoimiston vetäjä ihmetteli, että heillä on varauskirjat lähes täynnä marraskuulle asti, ei ole aiemmin tämmöistä ollut. Retket kansallispuistoihin ja muihin nähtävyyksiin kiinnostavat, myös veneretket lähisaariin ovat edelleen kysyttyjä.
Yhtä aktiviteettia voin nyt itsekin testanneena isosti suositella: vaijeriliuku Omišissa on huikea. Yhteensä yli kaksi kilometriä ilmojen halki kahdeksassa pätkässä, ympärillä ja alla niin upeat maisemat että oksat pois. Välillä mentiin aika korkealla, mutta ainakaan itse en pelkoa kokenut vaikken mikään adrenaliininarkkari olekaan. Osaavat oppaat, selkeä ohjeistus ja asiallisen oloiset varusteet antoivat turvallisuuden tunnetta. Hyvin pystyi keskittymään luonnon mahtavuudesta nauttimiseen liitäessään sen keskellä, pää pyöri kuin murmelilla tunnelin suuaukolla ja mentaalikameria räpsi kuvia muistilohkoihin. Omiš on reilun parinkymmenen kilometrin päässä Splitistä etelään, sinne pääsee kätevästi rantatietä ajellen, oman kulkupelin puuttuessa bussilla numero 60 tai sitten ottamalla järjestetyn retken kuljetuksineen. Itse vaijerihässäkkä on sitten muutaman kilometrin päässä Omišin keskustasta, sinne varsinainen järjestäjä kuljettaa toimistoltaan omilla autoillaan. Hommaan menee kaikkineen noin kolme tuntia, sitten voikin vaikka nauttia lounaan Omišin ikivanhan keskustan kapeilla kujilla ja kertailla koettuja huimia liitoja.
 |
| Tuosta sitä liidettiin korkealla joen yläpuolella toiselle puolelle. Maisemat on tässä aika kohillaan. |
Jos alkaa turistisesonki hiljenemään, niin rakennuspuolella kolisee taas kovaa. Kesäkuussa nimenomaisesti tuon kesäsesongin ajaksi keskeytyneet rakennusprojektit ovat jälleen saaneet luvan jatkua ja tässä meidänkin lähellä useampikin autioituneelta näyttävä työmaa on taas toimintaa täynnä. Muutamassa päivässä on eräskin isohko tiilirunko tuossa vieressä saanut vihreät eristevillalevyt pintaansa, jopa täälläkin aletaan vähitellen hahmottamaan talojen eristämisen hyödyt. Saapi nähdä, millainen pinta tuohon nyt sitten lopulta tulee. Toinen projekti, jonka etenemistä tässä väkisinkin tulee seurattua, on tämä meidän oma risteyksemme. Sitähän osittain muokattiin jo keväällä, nyt olisi sitten tarkoitus suorittaa vähän isompi sessio, jonka myötä risteyksestä pääsee luvan kanssa kääntymään jokaiseen suuntaan ja näin ollen pääsemme eroon liikennetilanteista, joista olen kertonut aikaisemmassa kirjoituksessa. Mittamiehet kävivät jo pähkäilemässä tilannetta ja merkitsemässä katuun miten paljon mistäkin pitää nostaa tai laskea. Enää odotellaan, milloin itse tekeminen alkaa. Voi olla, että huomenna, saattaapi olla kevään korvilla tai ihan yhtä hyvin vuoden päästä. Silloin tosin voivat merkinnät kadussa olla jo hieman haalentuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti