Autoilu Kroatiassa

Muista aina, liikenteessä, 
monta vaaraa ompi eessä. 
Siksi valpas, aina mieli, 
se on turva verraton. 

Tuo vanha lasten liikennelaulu on toki aina ajankohtainen oli sitten kyse mistä liikenteestä hyvänsä, mutta tänään aiheena on autoilu Kroatiassa ja siihen laulun sanat passaavat mitä parhaiten. 

Ajatukseni tässä tämän päivän epistolassa on se, että moni Kroatiaan matkaava kenties mielellään tutustuu maahan hieman sitä majoituskohteen välitöntä ympäristöä laajemminkin. Ja silloin erinomainen vaihtoehto on vuokrata auto alle. Suosittelen tätä lämpimästi, homma hoituu edullisesti ja vuokra-autofirmoja on paljon. Autoretkeily antaa ihan uutta näkökulmaa Kroatiaan ja sen monimuotoiseen maisemaan. 

Jotta kaikki sujuisi mukavasti, olen tähän nyt koonnut muutaman keskeisimmän seikan, jotka toki pätevät niin Suomessa kuin varmaan monessa muussakin maassa, mutta jotka oman autoilukokemukseni mukaan korostuvat Kroatiassa. 

* Ajokortti. Suomalainen ajokortti kelpaa ja se tulee olla ajossa mukana. Jos poliisi syystä tai toisesta pysäyttää ja kortti olikin siellä toisten shortsien taskussa, voi edessä olla hitusen hankalampi keskustelu. 

* Auton koko. Kun valitsette siitä vuokrafirman valikoimasta menopeliänne, niin suosittelen ottamaan ennemmin sieltä pienemmästä kuin suuremmasta päästä. Etenkin pikkukylissä tai isompienkin taajamien sivukujilla kadut ovat kapeita, niillä ei useinkaan mahdu kaksi autoa ohittamaan toisiaan vaan kohtaustilanteessa toinen peruuttaa kunnes kohdalle osuu hieman leveämpi paikka. Luonnollisesti, mitä isommat autot, sitä vaikeampaa. Siten ihan niillä kaksikaistaisillakin teillä tilaa on kovin rajallisesti, ison tankkiauton tullessa vastaan voi käydä väylä ahtaaksi. Ja se tankkiauto tulee todennäköisesti vielä aika kovaa, eikä välttämättä täysin omalla kaistallaan. 

* Parkkipaikat. Auton koko vaikuttaa myös sen parkkeeraamiseen. Parkkipaikkojen löytäminen voi toisinaan muistuttaa aloittelevien suunnistajien epätoivoista haahuilua jossain lähialueella olevan rastin löytämiseksi. Tässä jossain se ehkä on, mutta missä? Mitä isompi auto, sitä vaikeampaa tämäkin. Parkkeeraus on välillä selvästi varsin luovaa touhua, paikallisten mielestä voi auton käytännössä pysäyttää ainakin toviksi mihin vain kunhan vain laittaa hätävilkut päälle. Leipomossa vierailu nyt ainakin onnistuu tällä menetelmällä ihan sujuvasti. Suosittelen lämpimästi olemaan kuitenkin kohtuullisen varma valitun parkkipaikan sopivuudesta, sillä Kroatiassa et palatessa löydä pysäköintivirhemaksua pyyhkijän alta, et nimittäin löydä koko autoa. Se on hinattu pois. Sitten pitääkin selvitellä mihin ja miten sen saa sieltä pois. Ei muuten ole kiva tilanne etenkään, kun aurinko porottaa, kaikki ovat kaupunkikävelyn jälkeen väsyneitä ja auto on kadonnut. 

Meillä kerran oli jo hinausauto tullut paikalle ja hihnat oli kiinni autossa, ehdimme siis paikalle juurikin sillä kuuluisalla viimeisellä hetkellä. Selvisimme 400 kunan maksamisella, 250 heti paikalla ja 150 myöhemmin postissa saamamme maksulapun avulla. Valitsemamme parkkipaikka oli muuten ihan ok, mutta auto oli paikkaan liian iso. Perä jäi ajokaistan puolella eli ylitti sen valkoisen reunaviivan. Kannattaa mieluummin käyttää muutama minuutti enemmän sen hyvän paikan etsimiseen ja varmistaa näin auton löytyminen siitä samasta paikasta. Tämä pätee etenkin kaupunkialueella. 

* Nuolivalot. Suomessa sitä on tottunut, että vihreän nuolivalon palaessa ei tarvitse väistellä muualta tulevia. Kroatiassa kannattaa asia tarkistaa, osassa risteyksissä vihreä nuolivalo tarkoittaa lähinnä samaa muin Suomessa oikealle käännyttäessä kolmion takaa tuleminen. Eli sieltä vasemmalta saattaa kyllä joku tulla ihan luvan kanssa. Saat siis mennä, mutta väistää pitää. 

* Mutkat. Jos mutkasta varoitetaan liikennemerkillä tai siellä kaarteessa näkyvät ne mutkan suuntaan osoittavat sakarat, niin hidasta. Oikeasti. Se on todennäköisesti jyrkkä käänne. Etenkin rantaviivaa myötäilevät tiet ovat käytännössä yhtä mutkaa, mutta myös sisämään pienemmillä teillä saa rattia kääntää välillä ihan täydet 180 astetta ja tuntea G-voimat kyljissään. Lisäksi mutkat ovat usein täysin pimeitä, eli et näe yhtään jyrkan mutkan taakse, ainoastaan muutamat metrit edessäsi. Ole oikeasti valmis pysähtymään näkyvillä olevalla tieosuudella, sillä siellä mutkan takana voi olla vastassa oikeastaan mitä vaan. Koska pientareita ei käytännössä yleensä ole, ovat kaikki tien käyttäjät siinä kaistalla. Kymmenen hengen maantiepyöräilijäryhmä. Paikallisten mummojen tai pappojen kokoontuminen. 5 km/h etenevä traktori tai kaivinkone. Ruuhkasta tai tietyöstä johtuvan autojonon viimeinen osallistuja. Kaikki nämä ovat jo osuneet kohdalleni. Paikalliset ajavat toisinaan todella kovaa, he tuntevat tien ja tietävät miten kovaa mihinkin mutkaan voi ajaa. Mutta mutkan taakse eivät hekään nää ja sitten aina välillä rysähtää. 

Maisemat ovat usein sitä kuuluisaa postikorttimateriaalia. 

* Maisemat. Reitille osuu varmasti monia todella upeita näkymiä. Siis todella. On turkoosia merta, ihania rantakyliä, vuoria, laaksoja ja viinitiloja. Ne ovat vaarallisia. Nimittäin jos kuski alkaa niitä ihmettelemään. Silloin katse luonnollisesti erkanee tiestä ja muusta liikenteestä. Ja se on huono juttu se. Valitettavasti se kuskiksi valittu joutuu hieman luopumaan ihastelusta ja keskittymään varsinaiseen tehtäväänsä. On siis kiva, jos kuskia voisi välillä vaihtaa ja näin kaikki pääsisivät vuorollaan nauttimaan ikkunanäkymistä täysillä. Toinen hyvä idea on ihan yksinkertaisesti pysähtyä. Kun muu joukko huokaa ihastuksesta, voi kuljettaja pyrkiä hallitusti pysäyttämään auton muuta liikennettä vaarantamatta ja näin kaikki voivat nousta ulos ja räpsiä hienoja lomamuistoja. Kapeillakin teillä on varsin tiuhaan pysähtymispaikkoja etenkin hienojen näkymien kohdalla, rantareiteillä niitä on luonnollisesti etenkin siellä rannan puoleisella reunalla. 

* Aikataulu. Pyrkikää olemaan ilman sitä. Kiire ei ole hyvä juttu lomalla eikä etenkään liikenteessä. Etenkin kovan lomasesongin aikana liikenne voi olla tosi ruuhkaista ja siten hidasta. Varatkaa aikaa ja hyvää mieltä, tarvittaessa muuttakaa vähän suunnitelmaa ja pysähtykääkin eri kylässä kuin alunperin oli tarkoitus. Jos jumitutte ruuhkaan, ihmetelkää sitä ympärillä näkyvää maisemaa tarkemmin, bongatkaa tienvarren kukkia tai katselkaa miten muissa autoissa reagoidaan tilanteeseen. Kyllä se matka siitä sitten taas jatkuu, ennemmin tai myöhemmin. 

* Moottoritiet. Kroatiassa moottoritiet ovat hyväkuntoisia, niillä ei ole suuremmin ruuhkia ainakaan sesongin ulkopuolella ja niillä pätee 130km/h nopeusrajoitus, joka vaikuttaa olevan lähinnä ohjeellinen liki kaikkien tykittäessä huomattavasti kovempaa. Moottoritiet ovat myös maksullisia. Paikallisille ne ovat kalliita, eikä niitä siksi juurikaan käytetä. Esimerkiksi moottoritieosuus Split - Dubrovnik maksaa tällä hetkellä 50 kn, eli vajaat 7 euroa. Ajettaessa moottoritielle otetaan automaatista lipuke ja ajettaessa ulos se annetaan kopissa istuvalle virkailijalle jolle matka sitten maksetaan. Maksu riippuu siis ajetusta matkasta ja sen voi kätevästi hoitaa kortilla tai käteisellä. Paikallisilla on autoissaan erilliset elektroniset maksulaitteet ja niitä käyttäville on maksupisteillä omat kaistansa. 

Dubrovnikin vanha kaupunki etelään johtavalta tieltä nähtynä.

* Split - Dubrovnik. Tämä on mukava reitti. Lähdet sitten kummasta kaupungista vain, voin suositella parin päivän retkeä niin, että yöpyy jomman kumman kaupungin läheisyydessä. Vaikkei matka kilometreissä ole pitkä, kestää se helposti 4-5 tuntiakin ruuhkista riippuen. Toiseen suuntaan voi mennä mutkaista ja siis hitaampaa mutta todella kaunista rantareittiä, toiseen suuntaan nopeampaa ja ihan mahtavia maisemia tarjoavaa moottoritietä. Mutta muista ottaa passi mukaan! Matkalla käydään lyhyen matkaa Bosnia-Hertsegovinan alueella ja siis EU:n ulkopuolella. Tämä voi tuntua oudolta, kun ollaan kuitenkin menossa saman maan kaupungista toiseen joten se passi saattaa unohtua. Se on kuitenkin oltava jokaisella rajan ylittävällä. Rajanylityspaikat ruuhkautuvat helposti, joten varaudu jonottamaan. Jos auton tankkaaminen on ajankohtaista, kannattaa se tehdä siinä rajojen välillä. polttoaine on hieman edullisempaa Bosnia-Hertsegovinassa kuin Kroatiassa. 

* Huoltoasemat. Äskeisestä kohdasta luontevasti tankkaamiseen yleensä. Huoltoasemia on kohtuullisen tiheästi, mutta ei kannata ihan päästää tankkia höyryille asti sillä erityisesti pienemmillä teillä niitä ei kuitenkaan ole joka mutkan takana. Homma hoituu niin, että ensin tankataan, sitten siirtämättä autoa käydään maksamassa sisällä. Muista katsoa, mikä oli käyttämäsi mittarin numero. Toisissa paikoissa on oikein palvelutankkaus, eli sanot vain luoksesi saapuvalle apurille paljonko tankataan (yleensä kai tankki täyteen ) ja annetaan hänen hoitaa homma. Sitten maksamaan. Tähän asti olen pärjännyt huoltoasemilla oikein hyvin englannilla. Erityisesti moottoriteiden huoltoasemat on hyvin varustettuja kahviloineen ja vessoineen. 

* Vilkun käyttö. Kaistojen vaihdot tapahtuvat usein aika rempseästi ilman mitään suuntamerkkejä, käännyttäessä vilkku ehkä laitetaan päälle, tosin vasta siinä kohtaa kun rattia jo käännetään ja jarrua painetaan. Eli tässä yksi syy lisää olla erityisen tarkkana, kanssa-autoilijasi eivät välttämättä paljon varoittele aikeistaan. Pyri sinä itse tekemään toisin, niin minäkin pyrin. 

* Poliisi. Poliisi valvoo aika runsaasti nopeuksia pienilläkin teillä. Paitsi siellä moottoritiellä en ole koskaan nähnyt ainuttakaan ratsiaa. Jos vastaantulevat autot vilkuttelevat valojaan, on kyseessä yleensä varoitus edessä olevasta valvontatiimistä. Usein sitten huomaatkin vaalean auton jossain tien sivussa. Suosittelen nautimaan nähtävyyksistä ja ajelemaan ihan rauhallisesti. Mihinkäs sitä lomalla olisi kiire! 

* Alkoholi. Valitettavasti Kroatiassa on tiellä etenkin iltaisin ihan liikaa enemmän tai vähemmän nauttineita autoilijoita. Tuntuu olevan yleisesti hyväksyttävää nauttia aterialla puoli pulloa viiniä ja digestiiviksi vielä lasi tai pari rakia ja hypätä sitten rattiin. Promilleraja on sama puolikas kuin Suomessakin, mutta sen noudattamisen kulttuuri onkin sitten se haaste. Alkoholista johtuvia onnettomuuksia tapahtuu paljon, joten jos olet itse liikenteessä (tietenkin selvin päin) niin huomioi myös tämä riski. Ajamalla itse varovasti annat itselleni enemmän reagointiaikaa.

* Pimeällä ajaminen. Kroatiassa tulee kesälläkin pimeä ysin paikkeilla ja se on sitten tosi pimeää eikä mitään kesäyön hämärää. Koska niitä pientareita ei yleensä ole, jalankulkijat ovat pakotettuja etenemään ajokaistalla, musta on valitettavan suosittu vaateväri ja heijastimat täysin tuntematon väline. Sitä tummaa hahmoa voi olla kovin vaikea erottaa etenkin, jos oma vauhti on kova. Lisäksi liikkeellä on villisikoja, kissoja ja koiria. Ajovalot kannattaa siis pitää kirkkaina ja vaikka ajopäivä olisi jo ollut pitkä ja se majapaikka lähellä, pitää vielä jaksaa pinnistellä tarkkaavaisuuden kanssa. 

* Muut turistit. Kesällä liikkeellä on paljon turisteja, jotka eivät ihan tiedä mihin ovat menossa, hidastavat yllättäen nähdessään jotain hienoa ja lisäävät liikennettä roimasti. Sitten on ne paikalliset, joita kaikki tämä saattaa vähän ärsyttää. Itse olen nyt sitten jotain tältä väliltä. Jos ajelen hitaasti etsiessäni jotain tai muuten vaan ajelusta nauttien, päästän usein taakseni kiilautuneet kiireisemmät ohitseni suosiolla koukkaamalla vaikkapa bussipysäkille. Tai jos he lähtevät ohittamaan, en ainakaan kiristä omaa vauhtiani vaan saatan hieman nostaa kaasujalkaa nopeuttaakseni ohitusta etenkin jos edessä oleva vapaa tien pätkä näyttää lyhyeltä. Letkassa ajettaessa ei ohittamisesta ole hyötyä ja etäisyydet edellä menevään kannattaa pitää turvallisina. Koskaan ei tiedä, milloin siellä edessä isketään jarrupoljin pohjaan joko edessä olevan tapahtuman tai äkillisen sivulle kääntymisen johdosta. 

Tuossa nyt siis joitain juttuja. Kaiken kaikkiaan liikenteessä pärjää hyvin kun pysyy tarkkaavaisena eikä stressaa liikaa vaikka matkaan tulisikin pari muuttujaa. Jos ajat harhaan, voit löytää jotain muuta ja sitten etsiä oikean reitin uudelleen. Tarjolla on loistavia päiväretkikohteita niin rannikolla kuin sisämaassakin, esimerkiksi pittoreskit pikkukylät, kansallispuistot ja viinitilat. Siis turvavyöt kiinni, vettä mukaan ja menoksi! 

Täällä ollaan, Podstrana

Täällä sitä nyt ollaan. Ei ihan isolla kirkolla Splitissä mutta sen kainalossa ainakin. Podstranassa. Kartalta katsottuna tämä uusi asuinympäristömme sijaitsee hippuriikkisen Splitistä etelään, matkaa keskustaan tästä on alle 10 km. Tuossa vieressä, vaan ei ihan näkyvillä, on Splitin alueen kenties hienoin hotellikompleksi Le Méridien Lav, siniselle merelle katsottuna näkyy Bračin ja Šoltan saaret. Ja kun kääntyy ympäri, esiin tulevat jylhät kalliot jotka erottavat ylänköalueen tästä rannikosta. Ei olla puun ja kuoren vaan kiven ja meren välissä.

Roseeta omalla terassilla omasta lasista. Elämä on. 

Koti alkaa näyttää kodilta, olipa ihanaa kaivaa muovikääreistään omat Arabian ja Marimekon astiat, Iittalan lasit ja kaikki muut keittiön härpättimet. Murterissa käytimme asunnon varustusta enkä kaivanut omista kätköistäni kuin pari uunivuokaa ja juustohöylän. Siitäpä muuten hauska juttu tulikin, kun paikallisvahvistuksemme ihmetteli mitä mieheni tekee kakkulapiolla juuston kanssa. Olipa hän ihmeissään, kun kakkulapion reiästä tuli juustosiivu. Täällä ei ilmeisesti tunneta juustohöyliä, juusto leikataan itse veitsellä tai siivutetaan jo kaupassa. Hän tilasi heti neljä höylää jotka Suomesta tullut seuraava matkaaja toi, nyt saavat koko suvun väki höyläillä tällä mullistavalla vempeleellä makoisia juustojaan. Että siinä yksi hieman erikoisempi tuliaisidea paikallisille. Tämä nykyinen vuokraemäntä kun aikoinaan kyseli toiveitamme asunnon varustelun suhteen, niin vastasimme tuovamme kaikki keittiön tarvikkeet sekä omat peti- ja liinavaatteet. Ne luovat uskomattoman paljon kotoisuutta, kun muutoin kyseessä on kalustettu asunto johon ei suuremmin tarvitse mitään hankkia. Terassille kävin ostamassa pienen kalusteryhmän, pöytä ja pari tuolia antavat mahdollisuuden istuskella merelle katsellen ja olostaan iloiten. Lisäksi siellä majailee jo legendaarikseksi muodostunut Suomesta tuomamme oliivipuu, joka on saanut kaverikseen sitrus- ja laakeripuut sekä rosmariinipuskan. 

Moni mieltää tämän rannikkoseudun juurikin rannaksi, toki tuo meri lyö isolla leimasimella kaiken päälle oman merkintänsä, kirkas vesi kohisee rannan pikkukiviin ja rantabaarit houkuttelevat vilvoittavaan varjoon pöytiensä ääreen. Vaan kyllä sitä varjoa löytyy muualtakin.

Olemme tässä nyt Tiukun kanssa ottaneet tuntumaa lähimaastoon ja etenkin tästä tuonne "takapihan" suuntaan eli ylämäkeen. Ihan muutamien minuuttien kävelyn jälkeen jäävät asfaltti ja talokeskittymä taakse, tilalle aukeaa hiekkatie, metsikköä, viljelyksiä laventelipeltoineen, hedelmä- ja oliivipuineen sekä viiniköynnöksineen. Ja tietysti nuo vuorenseinämät. Olen löytänyt harhailureissuillani jo monia polkuja erilaisia ulkoilureittimuodostelmia varten, välillä on törmätty umpikujiin tai muuten vaan haihtuviin polkuihin mutta yleensä seuraamamme urat ovat meidät  jonnekin johdattaneet. Kiitos eräällä kävelyllä kohtaamani paikallisen Petra-nimisen naisen, tiedossa on myös hyvä vaellusreitti ihan tuonne huipulle asti. Sinne lähdetään tutustumisretkelle lähipäivinä, kun on luvattu vähän viileämpää (vain noin 15 astetta) ja siten siis Tiukukin jaksaa paremmin vaeltaa. Reppuun evästä ja juotavaa, vaelluskengät jalkaan ja menoksi. Osataan sitten tulevan kesän vieraatkin viedä sinne maisemia ihailemaan. 

Toki se merikin tuossa on ihan neniemme edessä ja sitäkin on käyty ihmettelemässä. Tiuku totesi veden olevan täällä ihan yhtä suolaista kuin Murterissakin, mutta vilvoittaa se mukavasti auringon lämmittäessä välillä jo hyvinkin reippaasti. Itse odottelen sen veden kyllä vielä lämpeävän lisää, ennen kuin heitän talviturkkini.

Mietteitä Murterista

Murter kun taakse jäi

mietin hiljaa mielessäin,

mitä siitä kertoisin

kysyjille vastaisin.

Näillä alunperin sinivalkoisilla sanoilla aloin vaivata päätäni nyt kun uusi jakso elämässämme alkoi. Kirjoitan tätä uudessa kodissamme, Splitin vieressä Podstranassa. Viimeisen viikon aikana on maallinen omaisuutemme kärrätty tänne ja asetuttu taloksi. Tai siis minä olen kärrännyt ja purkanut laatikot miehen ollessa kiinni työssään. Terassilta aukeaa edelleen merinäköala, joka onkin tarjonnut rauhoittumisen hetkiä silloin, kun pieni muuttostressi on alustavasti nostanut päätään. Täällä ollaan nyt, vaan mitä jäi taakse?

Murterissa meidän piti alunperin asustaa vain pari kuukautta, mutta sepä venähtikin aikarajojen paukkuessa ja uusien päivämääräetappien ylittyessä lähes viideksi kuukaudeksi. Täällä Kroatiassa se on ranskalaista sanontaa lainatakseni c'est normal. Minua viivästys ei haitannut, pikemminkin päinvastoin. Suoraan sanottuna aloin jo harmistua siitä tosiseikasta, että meidän ylipäätään piti muuttaa. Minä olin jos en nyt ihan rakastunut niin ainakin vahvasti ihastunut Murteriin.

Murter on saari ja saarilaisilla on vahva identiteetti. He ovat murterilaisia ja hemmetin ylpeitä siitä. Talvella yhteisöllisyys korostuu, kun paikalla ovat vain saaren vakioasukkaat ja sitten ehkä pari tämmöistä suomalaista hullua hörhöä siinä sivussa. Helmikuinen karnevaalijuhlinta osoitti mielestäni järkähtämättömän vahvaa sitoutuneisuutta tähän yhteisöön, kahtena päivänä likimain kaikki saarelaiset kokoontuivat hieman holotnaankin keliin seuraamaan ensin lasten ja sitten aikuisten paraatia ja juhlimaan yhdessä omalla väellä. Panostus tapahtumiin oli valtavaa, kyseessä oli selvästi iso asia. Mitään en mistään selostuksista sun muusta ympärilläni kuulemastani puheesta ymmärtänyt, mutta ymmärsin kuitenkin. Tunsin olevani osa tätä karnevaalistaan ylpeää joukkoa ja se tuntui hyvältä.

Minulle Murter on ennen kaikkea kaunis ja elämyksiä maisemillaan tarjoava ympäristö, jonka lukuisilla poluilla ja rantakivikoilla koin lähes päivittäin syviä kiitollisuuden hetkiä siitä, että saan olla juuri siinä sillä hetkellä. Sain samoilla kukkuloilla ja niillä rantapoluilla lähes poikkeuksetta yksikseni kohtaamatta toisia ihmisiä. Koiran kanssa liikkumiseen talvinen Murter on upea kohde, kelit olivat muutamaa pahinta burapäivää lukuun ottamatta hyviä ja maasto monipuolista. Ja koira sai olla irti lähes jatkuvasti, pidin sitä kiinni vain liikkuessani teiden tai asustusten lähellä. Tämän siis toki mahdollistaa se, että Tiuku pysyy irrallaankin lähelläni ja antaa hyvin kiinni niin tarvittaessa.

Kaikki kohtaamani ihmiset olivat ystävällisiä, avuliaita ja koittivat usein parhaansa mukaan ilman yhteistä kieltäkin kommunikoida kanssani. Tapasin Kööpenhamissa aikoinaan opiskelleen ja myöhemmin työskennelleenkin kirurgin, joka nyt viettää eläkepäiviään asuen puoliksi Murterissa, puoliksi Zagrebissa. Juttelimme pariinkin kertaan pitkät pätkät, leskeksi viisi vuotta sitten jääneen herran kertomukset elämästään ensin Yugoslaviassa ja sittemmin uudessa Kroatiassa olivat mielenkiintoisia. Sitten oli lähirannalla usein kohtaamani äiti ja pieni poika. Poika syötti aina innokkaasti Tiukulle nameja ja kun ne loppuivat, tarjosi rantahiekkaa. Vuokraemäntämme oli tieni saaren "piireihin", hänen kauttaan järjestyi kontaktit kalastajan tyttäreen ja sitä kautta edelleen oliiviöljyn ja viikunoiden tuottajiin. Koiratuttuja meillä oli monia, löysipä Tiuku yhden kissakaverinkin.

Sanoin eilen Murterille näkemiin, en missään nimessä hyvästejä. Aion palata sinne kesällä katsomaan, millainen talvinen kotisaareni on kesän kukoistuksessa. Teimme Tiukun kanssa vielä pitkän lenkin sen lempipaikkoihin, pikkusaareen ja tietysti lähirannalle jolle aina pitää päästä nuuskimaan. Avaimet on luovutettu, kommuuni on sulkenut ovensa.

Vahva suositukseni siis on, jos olet Rakas Lukijani tulossa käymään Kroatiassa, otappa auto allesi ja kurvaile Murteriin. Tai ankkuroi purjehdusvenereissulla paatti johonkin saaren poukamista ellet peräti rantaudu satamaan asti.

Aja ensin sekä mantereen että saaren puolelle jakautuneen kauniin Tisnon kylän läpi nostosiltaa pitkin saarelle, hurauta muutama kilometri saaren pohjoispäähän ja ihaile molemmille puolille avautuvia hulppeita maisemia. Nauti päiväkahvisi Betinan kylän vanhan aukion terassilla ja harhaile hetki siitä lähtevillä pikkukujilla, koita vaikka etsiä sokkelosta reitti ylös kirkon pihalle katselemaan sieltä näkyvää maisemaa. Viereisen Murterin kylän puolella suuntaa lähirannallemme, Slanican hienohiekkaiseen poukamaan. Siellä aukeaa silmiesi eteen turkoosi meri ja horisontissa Kornatin saaristo. Pulahda uimaan, rantabaarista saa sitten kuivattelun aikana virvokkeita (vielä eivät tosin ole auki, mutta varmasti ihan piakkoin).

Jos patikointi kiinnostaa, niin mukavan pienen jalottelun saat kapuamalla viereiselle saaren korkeimmalle kukkulalle. Väitän, että näkymät palkitsevat vaivan. Huipun tuntumasta länsipuolelta löytyy vanhoja natsien rakentamia betonibunkkereita ja tähystyskammioita, joidenkin saarelaisten mukaan kukkulan sisällä olevissa tunneleissa jopa kummittelee. Viereisestä Kosirinan poukamasta lähtee saaren länsirantaa pitkin kulkeva polku, jota pitkin pääsee etenemään lähes eteläpäähän asti. Reitillä tulee ohitettua yksi leirintäalue mutta polku tosiaan jatkuu sen läpi. Saaren eteläpäässä puolestaan on mukava ja helppo rantaa myötäilevä reilun kilometrin kävelyreitti Tisnon ja Jezeran kylien välillä, sitä pitkin pääsee vaikka lastenrattaitakin työntäen. Reitiltä pääsee myös pulahtamaan snorklauspuistoon, jossa pitäisi olla vedenalaisia kohteita merkittynä. Tuo olisi tarkoitus itsekin testata myöhemmin kesällä kunhan vedet lämpenevät. Vierailu Murterissa on helppo yhdistää vaikkapa Krk:n kansallispuistossa käyntiin. Uskon, ettet tule pettymään kumpaankaan kohteeseen.

Ai niin, ne viikunat. Talven pakkaset olivat muuttaneet viikunoiden silmut mustiksi ja epäilykset tulevan kesän sadon onnistumisesta heräsivät. Vaan ei huolta. Siellä ne ovat jo isot mollukat puissa valmiina vielä kasvamaan ja kypsymään auringon lämmössä maukkaiksi ja makeiksi.

Elämäni ensimmäinen purjehdus

Minulla on elämässäni ollut aika iso onni päästä kokemaan monenmoista. Käytän nimenomaan sanaa onni, sillä usein sillä on ollut huomattavasti suurempi vaikutus tapahtumiin kuin aktiivisella omalla pyrkimykselläni. On monia elämyksiä, joita muistelen ja tulen muistelemaan niin kauan kuin aivotoimintani sallii minun niin tehdä. Viikonloppuna sain taas yhden erityisen elämysmuiston lisää aivosoluarkistooni.

Pääsimme mieheni kanssa purjehtimaan. Taustana tämän tilaisuuden erityisyydelle kirjattakoon muutama asia. Minä olen sisämaan kasvatti, tosin järven rannalla sentään oppinut veden kanssa läträämään. Meri oli pitkään aika vieras komponentti ja kokemuskenttä veneilystä ylipäätään rajoittui lähinnä Tukholmaan suuntaaviin laivoihin. Mieheni tutustutti minut mereen ja siellä liikkumiseen, moottoriveneilyn maailma onkin avautunut aika avarasti ja vaikuttaa vahvasti elämäämme muutenkin. Purjeveneet ja purjehdus ylipäätään ovat kuitenkin jääneet täysin tuntemattomaksi pelikentäksi meille molemmille, miehellä on yksi lapsuuden kokemus purjeiden kanssa vesillä etenemisestä mutta minulla ei sitäkään vähää. Että siltä pohjalta.

Nyt meille kuitenkin tarjoutui tilaisuus päästä mukaan pakasta vedetyn tuliterän Hanse 505 -mallisen purjeveneen neitsytpurjehdykselle. Miehen työn vuoksi emme pystyneet olemaan mukana ihan koko reissua, mutta liityimme Avalonin miehistöön lauantai-iltana Visin saarella, jonne se oli jo seilannut päivän aikana. Lauttamatka Splitistä Visille kestää reilut pari tuntia ja perillä olimme hieman ennen yhdeksää pimeyden jo laskeuduttua. Tunsimme entuudestaan yhden miehistön jäsenen, mutta illallisen aikana tarjoutui oiva tilaisuus tutustua muihinkin. Meitä kahta lukuunottamatta kaikki olivat kokeneita purjehtijoita, mukana oli mm. sekä suomalainen että kroatialainen purjehduksen opettaja, joista paikallisvahvistus toimi myös tämän reissun kapteenina. Kokonaisvahvuutemme oli seitsemän seilaajaa.

Majoituimme meille varattuun makuutilaan, yhteen veneen viidestä kahden hengen hytistä. Pussilakanan ankkuri- ja ruorikuviot saattelivat uneen pienen keinunnan myötä. Sieltä sitten herättiin aamulla valmiina elämäni ensimmäiseen purjehduspäivään. Olimme tehneet täysin selväksi, ettemme tiedä purjehtimisesta mitään. Mielessäni oli ennakkokäsitys hirmuisesta touhuamisesta köysien ja purjeiden kanssa, jatkuvaa reivausta ja mitä niitä muita erikoiselta kuulostavia termejä nyt onkaan. Suunnitelmani oli pyrkiä olemaan mahdollisimman vähän kenenkään tiellä ja aiheuttaa näin minimalistisesti haittaa olemassaoloni myötä. Siis köydet irti, fendarit ylös ja menoksi.

Tilanne muistutti tavallaan sitä, kun lähdin ensimmäisen kerran lentokoneella matkaan. Olin tuolloin jo reilu parikymppinen, mitään lentopelkoa minulla ei etukäteen ollut mutta muistan miettineeni miten mahtaisin koneessa reagoida. Iskisikö pelko tai paniikki nousukiidossa tai ilmassa kun mitenkään en voisi vaikuttaa moisen metalliputken pysymiseen siellä ja alas rysähtäminen tarkoittaisi likimain varmaa kuolemaa? Nytkin mietin, miten mahtaisin reagoida veneen lähtiessä kallistumaan, sillä näin tulisi kuulemma käymään. Se selvisi aika pian, sillä 25-30 solmun eli noin 13-15 m/s nopeudella ja puuskissa rivakamminkin reittiimme nähden sivulta puhaltava tuuli teki tehtävänsä. Kallistuskulma jyrkkeni nopeasti tuntuen vähintään 45 asteelta mutta todellisuudessa se kai oli siellä 20 asteen tienoilla maksimissaan. Pelkäsinkö silloin lentokoneessa? En. Enkä pelännyt nytkään. Aluksi piti tietysti vähän totutella menoon, kerrata mielessä ne fysiikan perusjutut vastavoimista sekä muistikuvani siitä, ettei uutisia purjeveneiden kaatumisesta ole silmiini juuri osunut. Sen jälkeen meno oli vain kivaa. Mahtavaa. Rock´n rollia. Viimeisen termin lainasin kanssamatkaajalta.

Vauhtimme oli siellä noin 10 solmun paikkeilla, välillä vähän enemmänkin. Vene kulki tasaisesti kuin kiskoilla vaikka ympärillä aallokko oli välillä aika kumpareikkoa. Sanottakoon, että noissa kuvissa se näyttää todellisuutta tasaisemmalta. Entä se köysirumba ja muu odottamani jatkuva tolskaaminen veneessä? Aika hiljaista oli sillä rintamalla. Yksi ohjasi venettä ja muut nauttivat menosta. Ja nyt tullaan isoon asiaan. Tämä minun tulevien purjehduskokemuksieni tason määrittelyssä vertailukohtana käytettävä ensikosketukseni lajiin oli ilmeisesti aika yläkantin settiä, sillä nuo purjehduksessa liki kaiken kokeneet konkarit ympärilläni vaikuttivat olevan melkoisen tohkeissaan. Meno oli kai aika harvinaista herkkua, olosuhteet olivat erinomaiset ja vene toimi ymmärtääkseni hyvin. Osittain juuri muun miehistön reagointi toi minulle turvallisuuden tunteen. Saatoin luottaa heidän osaamiseensa ja jos he näyttävät ylenmäärin tyytyväisiltä niin mitäs siinä sitten. Mekin pääsimme miehen kanssa kokeilemaan ruorin pyörittämistä, tai siis pehmein pienin liikkein ohjaamista. Sivusta tulevat isot aallot piti ottaa vastaan ja pitää kurssi niistä huolimatta haluttuna. 

Reittimme suuntautui Bračin saarelle Milnan satamaan lounastamaan. Matkaa kertyi siis noin 40 kilometriä josta suurin osa saatiin lasketella tuolla ihannemeiningillä. Loppulähestymisessä piti sitten vähän luovia vastatuuleen, mutta sekin näytti tapahtuvan varsin vähällä tohinalla. Avalonin varustukseen kuuluu jokin automaattinen systeemi, jolloin käännöksiä tehtäessä ei tarvitse erikseen köysillä kiristää ja löysätä vaan se puomi vain heilahtaa puolelta toiselle kääntäen purjeen kulmaa. Tai jotain sellaista. Tämä on nyt siis edelleen ihan maallikon sepitystä joka mitä todennäköisemmin saa asiaan perehtyneen voihkaisemaan epätoivoisesti tai kenties positiivisemmin ajateltuna hymähtämään vähemmän ymmärtävän esitykselle aiheesta. Todettakoon tässä kohtaa kuitenkin myös se, että osa näistä kokeneista tekijöistä sanoi kyllä nauttivansa hieman enemmän purjehtimisesta sellaisilla veneillä, joissa pitää välillä tehdäkin jotain. Siitäkin huolimatta ennakkokäsitykseni sellaisesta kokoaikaisesta hääräämisestä kannella oli eittämättä huomattavasti liioiteltu versio todellisuudesta. 

Milnan rauhaisaa rantanäkymää

Milnassa aurinko lämmitti ellei jopa kuumottanut ja pienessä ravintolassa nautittu tonnikalasalaatti kera lasillisen roseeta virkisti, maisematkaan eivät ympärillä olleet yhtään hassummat. Nämä saarien pienet satamakylät uinuvat vielä hieman odotellessaan varsinaisen sesongin alkamista.

Matka jatkui lounastaukoilun päätyttyä Šolta-saaren pohjoisreunaa seuraillen. Nyt mentiin myötätuulella, joka sekin alkoi rauhoittua aamupäiväisestä. Saimme siis kokea erityyppistä purjehtimista, vene ei kallistunut eikä tuuli juuri tuntunut sen ollessa lähellä etenemisvauhtiamme. Aurinkovoide kiersi kädestä käteen, kannella saattoi makoilla vaikka pienet tehotorkut ottaen. Keli tyyntyi niin paljon, että päädyimme muuttamaan hieman alkuperäistä reittisuunnitelmaa ja suuntasimme Šoltan länsikärjessä olevaan Maslinican pieneen satamaan. Tämä vuodenaika on todella mainio purjehtimiseen täällä Kroatian vesillä, tuulet ovat hyviä ja veneitä on vielä varsin vähän eli satamissa on tilaa. Täyden sesongin aikana paikat on usein varailtava etukäteen ainakin isommille veneille ja näin ollen tämmöiset muutokset suunniteltuun reittiin eivät olekaan ihan niin yksinkertaisia toteuttaa. 

Aluksemme on päässyt yöpuulle. Vai pitäisikö sanoa yököysiin?

Auringon laskiessa suoritimme viimeiset rantautumistoimet, puheissa kerrattiin upeaa päivää ja tyytyväisyys paistoi kaikkien kasvoilta. Myös minun ja mieheni. Kävimme kahdestaan pienellä kävelyllä kiertäen lahdenpoukaman toiselle puolelle, ihastelimme tuon pienen kylän ilmapiiriä ja sitä miten iloisia olimme tästä kokemuksesta. Illalliselle siirryimme ainoaan auki olevaan ravintolaan sen ainoiksi asiakkaiksi. Täälläkin vedetään vielä henkeä ennen varsinaisen sesongin alkua. Puhe sorisi ilmoisesti, naurettiin ja syötiin nälkämme pois. Ruokalista ei vielä ollut voimassa, tarjolla oli muutamaa annosvaihtoehtoa ja niitäkin osin vain muutama kappale. Minä ja kapteenimme nappasimme kaksi jäljellä olevaa katkarapupastaa, muiden lautasilta löytyi keittoa, kalaa tai kanaa. Jälkiruokana tarjoiltiin paikallista erikoisuutta, palat carob-kakkua. Carop eli johanneksenleipäpuu tuottaa siemeniä joista saadaan Suomessakin myytävää carob-jauhetta. Jos en olisi paremmin tiennyt, niin olisin sanonut syöväni jonkinmoista suklaakakkua. 

Pitkä sykähdyttävä päivä merellä, hyvä ruoka ja pari lasia punaviiniä tekivät tehtävänsä. Kymmenen jälkeen aloin kokea lähes mahdottomaksi pitää silmiäni auki, oli aika painua kannen alle. Melko pian seurasivat muut joukkomme jäsenet perässä. 

Herättyämme meitä tervehti paitsi yllä oleva näkymä, myös aurinko ja tyyni keli. Aamun kofeiinitankkaukseen sataman pieneen kahvilaan kerääntyi vähitellen koko jengimme kukin omaan tahtiinsa ja pienestä kaupasta täydennettiin hieman veneen varastoja ennen kapteenin lähtökäskyä. Tänään ei purjeille paljon olisi käyttöä, moottorista muodostuisi työntövoima ainakin aamupäivän aikana. Vaan mikäs siinä. Kauniissa kelissä mentiin, vauhtia kuitenkin noin 8 solmua ja ohi lipui kauniita saari- ja rannikkomaisemia suunnatessamme kohti Šibenikin kaupunkia mantereella. Se olisi minun ja mieheni päätepysäkki tämän reissun osalta, sillä miehen piti vielä ehtiä työmaalle loppupäiväksi. Tyyni keli mahdollisti paremmin myös delfiinibongauksen ja näimmekin yhden ryhmän noita aina niin ilostuttavia meren otuksia. 

Šibenikissä oli aika jättää hyvästit Avalonille ja sen varsinaiselle miehistölle meidän oltuamme rehellisyyden nimissä enemmänkin matkustajia. He jatkaisivat vielä tätä neitsytmatkaa seuraavaan päivään asti, sitten vene olisi valmiina kuljettamaan muitakin innokkaita purjehtijoita yhtenä Kroatian lukuisista vuokrattavista purjeveneistä. Jos olisin purjehduksen harrastaja Suomessa, kokoaisin tämän saamani kokemuksen perusteella ehdottomasti hyvän 6-8 hengen porukan ja tulisin tänne viikon purjehdusreissulle nauttimaan upeasta kirkkaasta merestä, sopivan tiheästä mutta todella helppokulkuisesta saaristosta ja sen hienoista kohteista satamineen ja rauhallisine lahtineen. Saattaisin pyytää mukaan myös yhden tai kaksi asiaan perehtymätöntäkin esitelläkseni tätä hienoa harrastusta. Hyvällä isolla veneellä jengi matkaa ja asuu mukavasti kustannuksen jäädessä kuitenkin varsin kohtuulliseksi yhtä jäsentä kohden. Halutessaan voi toki ottaa mukaan myös paikallisen kapteenin, joka tuntee paitsi vedet myös satamat ja niiden ihmiset. 

Jos puolestasi satut olemaan vailla mitään kokemusta koko purjehdustouhusta mutta olet onnekas ja saat kutsun liittyä mukaan osaavan miehistön matkaan, lähde empimättä. Jos ei muuta, niin aina voi huolehtia tiskaamisesta. Sekin on tärkeä rooli veneessä. Ja se voi olla osa yhtä elämäsi isoa elämystä.

***

Lisätietoja Avalonin tai sen kumppanialusten vuokraamisesta täällä Kroatiassa löytyy suomeksi osoitteesta www.qsail.fi.

Joskus isokin meri on tyyni.