Kuukausi Karibialla osa 2: Kukkien saari Martinique

Karibian saarten välillä on melko runsas lentoliikenne, pienet potkurikoneet suhahtelevat saarelta toiselle ja tarjoavat näin eräänlaista paikallisliikennettä niiden asukkaille ja muille matkaajille. Mekin olimme buukanneet St Martenilta Martiniquelle siirtymistä varten lennot Air Caraïbes -nimisen yhtiön tarjonnasta, pääsin käyttämään hieman ruostunutta ranskankielen taitoani kyseisen yhtiön sivustolla, jossa ei kielivalikkoa löytynyt. Vaan niin vain kiipesimme koneeseen St Martenin ranskalaisen puolen pieneltä lentokentältä, jonka koko olemassaolo jäänee monelta tiedostamatta kaikkien keskittyessä vain hollantilaispuolen isompaan ja kuuluisampaan kenttään. Lento poikkesi matkalla Guadeloupen kautta, osa matkustajista jäi sinne ja tilalle tuli uutta väkeä meidän odotellessa koneessa istuen. Tämäkin on varsin tyypillistä Karibialla, lento kohteesta A määränpäähän B saattaa pitää sisällään useitakin välilaskuja koneiden pysähtyessä järjestyksessä jokaisella rivissa olevista saarista.

Perille päästyämme saimme kokea miltä tuntuu, kun matkatavarahihna pysähtyy eikä omaa laukkua ole sen kuljetettavana näkynyt. Ensimmäistä kertaa minun laukkuni ei tullut, miehelle on joskus niin käynyt aiemminkin. Luulimme tietysti värikkäiden Samsonite-kuutioidemme koristavan paraikaa Guadeloupen matkatavarahihnaa, mutta selvittely paljastikin niiden olevan edelleen lähtöpisteessä. Tuuliolosuhteet ja matkustajien määrä oli pakottanut lentoyhtiön jättämään suosiolla osan matkatavaroista kokonaan pois kyydistä, tietenkään ilman minkäänlaista informaatiota niiden omistajille. Hienoisen verenpaineen nousun tasaannuttua pääsimme meitä palvelleen virkailijan kanssa siihen yhteisymmärrykseen, että hän varmisti puhelimitse laukkujen pääsevän perille seuraavalla, parin tunnin päästä saapuvalla lennolla. Odotellessa me kävimme ottamassa käyttöön vuokra-automme ja piipahdimme läheisessä supermarketissa hankkimassa aamiaistarpeita seuraavaan majoituspaikkaamme. Loppu hyvin kaikki hyvin, laukkumme pääsivät nekin pienen viivästyksen jälkeen illan jo tummuttua aloittamaan oleskelun seikkailumme seuraavassa etapissa, Martiniquen saarella.

Martinique on paikallisten käyttämän nimen Madinina veroinen: kukkien saari. Vehreys ja värikäs kukkaloista tervehtivät saarella kulkijaa niin upeiden hiekkarantojen reunoilla kuin sisämaan viidakoidenkin uhkeassa eloisuudessa. Etenkin saaren itäosassa maisemaa tasoittavat laajat banaani- ja sokeriruokoviljelmät, pohjoisessa saarta hallitsee uljas Pelée-tulivuori, joka kohoaa rehevien trooppisten metsien ympäröimänä. Hiekkarannoissa löytyy pitkää ja pätkää, valkoista ja vulkaanista mustaa. Parhaat sijaitsevat saaren lounais- ja länsirannikolla, Atlantin puolen rannat idässä ovat turhan tyrskyisiä. Ja se hiekka on hienoa, juuri sellaista joka kulkeutuu ihan joka paikkaan ja takertuu aurinkorasvattuun ihoon kuin rautanaulat magneettiin.

Martinique on ranskan hallintoalue ja sen kyllä huomaa. Kieli on ehdottoman ensisijaisesti ranska, eikä esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoja monesti ole edes saatavilla muilla kielillä. Muutenkin paikallisten kielitaito ei välttämättä kanna kovin pitkälle, englannilla nyt yleensä pärjää jotenkin mutta pakko sanoa että oma ranskankielentaitoni tuli tarpeeseen muutamaankin otteeseen. Valuutta on tutusti euro ja esimerkiksi matkapuhelinten käyttö on kuin Pariisissa olisi eli sen pelottavan data roamingin pystyi pitämään päällä ja käyttämään liittymääni kuuluvaa EU-datapakettia huoletta. Sama mahdollisuus on muuten myös Guadeloupessa. Muutenkin Martinique on eurooppalaiselle helppo kohde, juuri sopivasti eksotiikkaa mutta kuitenkin tuttu kulttuuriympäristö. Ei ollut vaikea arvata, että etenkin ranskalaisturisteja oli jo nyt paikalla runsain mitoin.

Pääkaupunki Fort-de-France on ihan reilusti iso kaupunki jos vertaa Sint Maartenin isoon kylään Philipsburgiin. Onhan saarilla toki mittakaavaeroa muutenkin, pinta-alat 93 neliökilometria vastaan 1128, väkimäärässä Martinique jyrää lukemin 71 500 - 386 000. Kuitenkin saari tuntuu helposti lähestyttävältä ja asumatonta seutua riittää edelleen paljon. Autoretket saaren eri osiin antavat kokonaiskuvan sen monimuotoisuudesta, suosittelenkin todella vahvasti kulkupelin vuokraamista.  Liikenne on sujuvaa ja tiet hyvässä kunnossa, joten ei muuta kuin matkaan.

Itse tykkäsin Martiniquesta todella paljon. Sen rannikon pienissä kylissä tunsi usein olevansa BBC:n mainion tv-sarjan Murha paratiisissa (Death in paradice) kulisseissa, riemukkaan kirjavat talot ja heleästi raikuva kreolin kieli loivat mukavasti karibialaista tunnelmaa. Pääsimme myös nauttimaan vedenalaisista maisemista snorklaamisen muodossa bongaten useita merikilpikonnia ja yllättävänkin laajan lajivaikoiman trooppisia kaloja. Toisen erittäin hyvän tv-sarjan Eränkävijöiden Manua lainatakseni saatoin vedestä ylös noustessa todeta, että "on tää kiva laji". Myös pinnan yläpuolella pääsi saaren eläimistöön tutustumaan paitsi vapaiden otusten (liskoja, opossumeja, kolibreja, haikaroita, sammakoita) myös eläintarhan asukkien myötä. Zoo Martinique tarjosi suppeahkon lajivalikoiman, mutta hienosti vanhan plantaasin aluelle rakennettu eläintarha merirosvousmuseoineen on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Käymisen arvoisia paikkoja ovat myös saarella toimivat rommitislaamot. Martiniquen rommi on laadukasta ja suurin osa siitä on Rhum Agricole -laatuista eli se tehdään suoraan murskatusta sokeriruosta saadusta nesteestä. Teollisesti valmistettu rommi valmistetaan sokerinvalmistuksen sivutuotteena saadusta melassista. Tarjolla on paitsi etenkin drinkeissä usein käytettävää vaaleaa rommia myös ikäännytettyä tummaa rommia. Sokeriruoko menestyy saarella erinomaisesti ja siellä onkin vahvat perinteet sen kasvattamiseen eurooppalaisten valloittajien toimesta. Alunperin sokeriruokoa alettiin kasvattamaan arvokkaan sokerin saamiseksi, mutta sokerijuurikkaan käyttö Euroopassa vähensi tuontisokerin tarvetta ja teki sen tuotannon kannattamattomaksi. Samaan aikaan alkaneen teollisen vallankumouksen ja sen myötä käyttöön otetun höyrykoneen avustamana Martiniquellakin päädyttiin tuottamaan hieman jalostetumpaa tuotetta: rommia. Ennen sitä rahdattiin tynnyreissä maailmalle, nykyisin matkaaja voi pakata laukkuunsa vaikka kätevän hanapakkauksen helposti särkyvän lasipullonkin sijasta. Siis hei hoi ja rommia pullo. Tai hanapakkaus. 

Kuukausi Karibialla osa 1: Sint Maarten / Saint Martin

Nyt rakkaat lukijat lähdetään Karibialle. Sinne missä turkoosi meri kohtaa valkoisen hiekkarannan palmujen kaartuessa yllä, värikkäät talot ja vähintään yhtä varikkäät ihmiset siemailevat onnellisina rommia reggaesävelten keinuttaessa pehmeästi ja aurinko hellii lämmöllään.

Vaivaa, aikaa ja erityisesti hikeä säästämättä vietin kuukauden kohteessa tutustuen ja perehtyen sen ihmeellisyyksiin voidakseni nyt tarjota tämän matkaelämyksen teille kaikille. Joulukiireiden keskellä huokaise siis hetkeksi ja voit jo melkein maistaa pina coladan virkistävän aromin. Laita taustalle soimaan vaikka rantabaarissa kohtaamamme reggae rasta miehen Dread'i:n musiikkia niin jo vain pääset tunnelmaan. Tämä ja seuraavat tekstit vievät sinut ja minutkin uudelleen tuonne Länsi-Intian saaristoon, kohteina ovat Sint Maarten / St Martin, Martinique ja Antigua. Siis hiiohoi ja katse horisonttiin, maata on näkyvissä. 

Marraskuun puolivälissä alkoi hartaasti odotettu reissu yhdessä miehen kanssa. Tihkusateinen Helsinki jäi taakse ja määränpäänä häämötti aurinkoinen Sint Maarten ja Saint Martin. Kyseessä on yksi pieni saari, joka on jakautunut hollantilaiseen etelään (Sint Maarten) ja ranskalaiseen pohjoiseen (Saint Martin). Perille päästiin viimein muutaman mutkan ja muuttujan myötä. Sanotaan vaikka näin, että empä tiennyt olevan mahdollista myöhästyä koneesta olemalla lähtöportilla. En myöskään olisi arvannut, kuinka vaikeaa on uudelleenreitittää kaksi ihmistä Panamasta määränpäähän. Enkä tiennyt matkaan lähtiessäni päätyväni yhdeksi yöksi Dominikaaniseen Tasavaltaan. Matkailu totisesti avartaa ja opettaa.

Perillä meitä odotti saari, joka toipuu kaikin voimin reilun vuoden takaisesta Irma-hurrikaanista. Eri arvioiden mukaan saaresta ja sen rakennuskannasta tuhoutui 85-95 prosenttia. Kuolonuhreja ei onneksi ollut montaa, mutta aineelliset tuhot näkyivät yhä. Rannoille huuhtoutuneita veneitä köllötteli siellä täällä, autokannassa erotti hieman normaalia risteyskolarointia erikoisempia peltivaurioita ja kattopellit repsottivat vielä paikoin. Mikään katastrofialue saari ei kuitenkaan enää ole, se alkaa olla valmis yhden välivuoden jälkeen toivottamaan matkaajat jälleen tervetulleiksi. Molemmissa majoituspaikoissamme tehtiin vielä viimeisiä remonttitöitä loppujenkin petipaikkojen saamiseksi kuntoon, tämän sesongin onnistuminen on monelle todella tärkeää tulevaisuuden kannalta. Pahimmin tuhot näkyvät vielä saaren läntisimmässä kulmassa ranskan puolella, siellä on edelleen nähtävissä kokonaisia valtavia hotellirakennuksia, joiden kunnostustöitä ei ole aloitettu tai ne ovat vielä aivan alkutekijöissään. 

Majoituimme itse aluksi ranskalaiselle puolelle Orient Bayn alueelle. Siellä tuhojen jäljet alkavat olla jo aika hyvin poissa ja rennolle lomailulle on mainiot puitteet. Rannalla voi bongailla edellisenä yönä syntyneiden kilpikonnanpoikasten merta kohti suuntaavia jälkiä rauhassa, valkoinen hiekka ei ole muoviroskan peitossa, hieman merilevää on paikka paikoin rannalle ajautunut. Miten ihanaa olikaan antaa Karibianmeren aaltojen keinuttaa ja auringon lämmittää. Ties miten pitkään aikaan saimme vain olla ja rentoutua yhdessä miehen kanssa. Juuri täällä täysin uusitun Bikini-rantabaarin terassilla tapasimme alussa mainitun mainion reggaehemmon, hänellä oli suunnitelmat käynnissä seuraavan konsertin osalta ja soittelipa hän meille uusinta musiikkiaankin puhelimeltaan. 

Paitsi rannat, myös koko muu saari iskee silmään siisteydellään, tienvarsilta saa roskia etsiä ja vaikka asumukset saattavat paikoin olla vaatimattomia pidetään niiden ympäristöt siisteinä. Ihmiset ovat ylpeitä kauniista saarestaan ja hurrikaanin jälkeen jätehuoltoon on selvästi panostettu nopeasti. Muovipillit ovat vaihtuneet kartonkisiin eikä muovipusseja tyrkytetä. Tämä siisteys ja ihmisten asenne pätee muuten kaikkiin vierailemiimme saariin ja muodostaa suuren eron esimerkiksi Aasian alueen kohteisiin. 

Jälkimmäinen majoituksemme sijaitsi hollantilaisella puolella Simpson Bayn alueella, vähän enemmän palveluiden ytimessä. Sieltä käsin piipahdimme tietysti myös legendaarisella Maho Beachillä, jonka yli lentokoneet laskeutuvat saaren suuremmalle kentälle. Pitihän se odottaa päivän isoin kone ja napata se perinteinen otos itsekin... Kuva voi näyttää epätodelliselta ja muokatulta, mutta yhtään ei ole kuvankäsittelyä käytetty. 

Sint Maartin / Saint Martin on hauska pieni saari. Kahtiajakautuneisuus näkyy niin, että pohjoisessa käytetään tuttuja euroja ja kielenä on ranska vaikka englannillakin pärjää oikein hyvin. Etelässä valuuttana on joko USD tai paikallisempi Alankomaiden Antillien guldeni ja englanti on se pääkieli. Ajettaessa puolelta toiselle tarkkasilmäinen huomaa rajapyykin, mutta muuten puolet eivät toisistaan eroa. Saaren sisäosat on kukkulamuotoisia, mitään huiman korkeita huippuja ei ole, mikä vähentää myös saarelle osuvien sateiden määrää kun eivät korkeat vuoret nappaa pilviä mereltä. Siellä täällä näkyy lehmiä ja vuohia, mitään varsinaista suurempaa maanviljelystä ei ole vaan saaren ehdottomasti suurin tulonlähde on turismi. Voitte siis kuvitella, miten tärkeää sen on saada lomailijat palaamaan kauniille rannoilleen. Saaren suurimmassa kaupungissa, hollantilaispuolella sijaitsevassa Philipsburgissa risteilymatkustajia houkuttelevat tax free -kaupat hyllyillään elektroniikkaa, hajuvesia ja koruja. Ravintolatarjonnassa eurooppalaisuus näkyy vahvasti, samoin ruokakauppojen valikoimissa. Hygieniataso on hyvä ja tottumattomampikin matkaaja pärjää täällä oikein mainiosti. 

Jäädään siis nyt nauttimaan tästä mielikuvamaisemasta, seuraavassa jaksossa kadotetaan sitten laukut mutta lopulta päästään Martiniquen paratiisisaarelle.